Omyl komisaře Palmua

Komisario Palmu #2

by Mika Waltari, Jan Petr Velkoborský (Translator)

Klasik finské literatury Mika Waltari se u českých čtenářů proslavil především svými rozsáhlými historickými freskami. Milovníci detektivek však vědí, že tento vynikající autor napsal rovněž několik románů s kriminální zápletkou, ve kterých přivedl na svět svou verzi „Velkého detektiva“ – naoko přísného, ve skutečnosti však dobráckého komisaře Palmua, policistu s vášní pro dobrý dýmkový tabák, jenž možná někomu připomene známého Simenonova Maigreta. Komisař Palmu je ovšem v každém ohledu originál a jeho příběhy jsou nasyceny nesmazatelnou atmosférou severských bílých nocí a slanou vůní přístavního života. I přes svůj finský kolorit však Waltariho detektivní prózy představují literární klenot, jehož vyznění je obecně lidské. V tomto příběhu musí helsinský komisař společně se svým pomocníkem objasnit pozadí „nešťastné náhody“, která vedla k usmrcení mladého boháče Bruna Rygsecka. Šlo skutečně o nehodu, nebo o úkladnou vraždu? (Knižní klub)

Genres: Crime, Finnish Literature, Mystery, Fiction, Classics, Audiobook, Detective

224 pages, Hardcover

First published January 1, 1940

About the author

Mika Toimi Waltari was a Finnish historical novelist, best known for his magnum opus The Egyptian.
Waltari was born in Helsinki and lost his father, a Lutheran pastor, at the age of five. As a boy, he witnessed the Finnish Civil War in Helsinki. Later he enrolled in the University of Helsinki as a theology student, according to his mother's wishes, but soon abandoned theology in favour of philosophy, aesthetics and literature, graduating in 1929. While studying, he contributed to various magazines and wrote poetry and stories, getting his first book published in 1925. In 1927 he went to Paris where he wrote his first major novel Suuri illusioni ('The Grand Illusion'), a story of bohemian life. In terms of style, the novel is considered to be the Finnish equivalent to the works of the American writers of the Lost Generation. (In Waltari's historical novel The Adventurer, taking place in the 16th century, the hero is a Finn who goes to Paris during his twenties and lives there a rather bohemian life). Waltari also was, for a while, a member of the liberal literary movement Tulenkantajat, though his political and social views later turned conservative. He was married in 1931 and had a daughter, Satu, who also became a writer.

Throughout the 1930s and 1940s, Waltari worked hectically as a journalist and critic, writing for a number of newspapers and magazines and travelling widely in Europe. He directed the magazine Suomen Kuvalehti. At the same time, he kept writing books in many genres, moving easily from one literary field to another. He had a very busy schedule and strict work ethic. It has been claimed that he also suffered from insomnia and depression, sometimes to the extent of needing hospital treatment. He participated, and often succeeded, in literary competitions to prove the quality of his work to critics. One of these competitions gave rise to one of his most popular characters, Inspector Palmu, a gruff detective of the Helsinki police department, who starred in three mystery novels, all of which were filmed (a fourth one was made without Waltari involved). Waltari also scripted the popular cartoon Kieku ja Kaiku and wrote Aiotko kirjailijaksi, a guidebook for aspiring writers that influenced many younger writers such as Kalle Päätalo.
During the Winter War (1939–1940) and the Continuation War (1941–1944), Waltari worked in the government information center, now also placing his literary skills at the service of political propaganda. 1945 saw the publication of Waltari's first and most successful historical novel, The Egyptian. Its theme of the corruption of humanist values in a materialist world seemed curiously topical in the aftermath of World War II, and the book became an international bestseller, serving as the basis of the 1954 Hollywood movie of the same name. Waltari wrote seven more historical novels, placed in various ancient cultures, among which The Dark Angel, set during the Fall of Constantinople in 1453 is probably the best. In these novels, he gave powerful expression to his fundamental pessimism and also, in two novels set in the Roman Empire, to his Christian conviction. After the war, he also wrote several novellas, showing particular mastery in this genre. He became a member of the Finnish Academy in 1957 and received an honorary doctorate at the University of Turku in 1970.

Waltari was one of the most prolific Finnish writers. He wrote at least 29 novels, 15 novellas, 6 collections of stories or fairy-tales, 6 collections of poetry and 26 plays, as well as screenplays, radioplays, non-fiction, translations, and hundreds of reviews and articles. He is also the internationally best-known Finnish writer, and his works have been translated into more than 40 languages.

Reviews

[Linnea · Rating 4 out of 5]

Äärimmäisen viihdyttävä murhamysteeri Helsingin kaduilta ja seurapiirien enemmän tai vähemmän hämyisistä kabineteista. Komisario Palmu on hieno hahmo, apulainen sympaattinen kertoja, hahmokavalkadi on kiinnostava ja murhameno ei ollut turhan ilmeinen, tosin varsin koukeroinen se oli.

[El Bibliófilo · Rating 3 out of 5]

Mis comentarios detallados acá: https://youtu.be/dnwECAwIBM4
Es una novela policíaca minuciosamente desarrollada, realizando investigaciones, proponiendo sospechosos y evaluando cada alternativa hasta llegar a la solución. Personalmente me puse muy contento cuando deduje quién era el culpable y el motivo (¿algunos en vez de regocijarse, dirían que fue predecible, alguien más lo dedujo o cree que fue predecible?). Disfruté la lectura a pesar de encontrar algunas escenas inverosímiles o algunas búsquedas demasiado rápidas y fácilmente encontradas por el comisario. Lectura altamente recomendada.

[Guillermo · Rating 3 out of 5]

Policial antiguo, a lo Agatha Christie, con un tono de humor irónico. Acontece en Finlandia, aunque sin saunas, sin nieve, y sin camellos, es decir sin color local excepto los nombres propios que ocultan el género de las personas.
Para aficionados al género en sus manifestaciones de primera mitad del siglo XX.

[Gateway_to_Wonderland · Rating 4 out of 5]

Itse tarina oli tuttu samannimisestä elokuvasta, jonka käsikirjoitus on kuin suoraan kirjasta 😳 Tosin repliikit, hahmot, tapahtumat ja ympäristöt on niin hyvin luotu, ettei niitä tarvitsekkaan muuttaa.

Komisario Palmun erehdys oli ensimmäinen elokuva, jossa tutustuin kyseiseen maailmaan. Se ei kuitenkaan ole suosikkini, vaan se on sarjan ensimmäisen osa "Kuka murhasi rouva Skrofin".

Juoni rullaa hyvin ja pitää otteessaan ja suosittelenkin tätä kirjaa kaikille, joita perusdekkarit, vanha Helsinki ja mielenkiintoinen juoni kiinnostavat 😊

[Alex Kangaroo · Rating 5 out of 5]

Valtavan jännittävä Palmu-dekkari, jossa jännitys oli jotenkin jatkuvasti läsnä lukiessani kirjaa. Suurin harmitus on että näitä kirjoja on vain 3 julkaistu yhteensä. Komisario Palmusta huohkuu sama energia ja tunne kuin esimerkiksi Hercule Poirotista, mutta hän on täysin suomalainen versio Poirotista.

[Aarne Pohjois-Koivisto · Rating 4 out of 5]

Luin selkokirjana tämän klassikon. Loistava oli selkomukautuskin! Pihdeissään pitävä juonenkulku, psykologinen ulottuvuus riittävän uskottavalla pohjalla, ja tunnelma huokuu vanhanajan glamouria.

[Jaana Angeria · Rating 4 out of 5]

Waltarin poliisiromaanit ovat viihdyttäviä. Ennen kuin syyllinen paljastuu, on erittäin monta hämäävää mutkaa. Kirja sopi hyvin iltasaduksi, mutta päivällä taas joulusiivous eteni mukavasti.

[KarhuAnderson · Rating 3 out of 5]

The entire first act being unlikable people talking in one room and being super unlikable 😬

[Niilo Kosonen · Rating 3 out of 5]

three and a half stars

[KM · Rating 4 out of 5]

Kunnon vanhan ajan jännäri täynnä vinhoja käänteitä ja omintakeista huumoria. Erityisen hykerryttävää on kirjan kertojana toimivan etsivä Virran kommentaari tapahtumista ja henkilöistä, sekä toki Virran ja itse komisarion välinen kipakka kemia ja valtanokittelu.

Luin kirjan nyt toistamiseen, edelliskerrasta on jo aikaa. Samoin elokuva on nähty jo useampaan otteeseen. Juonen ja loppuratkaisun tunteminen ennalta ei kuitenkaan haittaa pätkääkään, koska Waltarin eloisaa kerrontaa on joka tapauksessa ilo lukea.

[Laura · Rating 3 out of 5]

3,5 tähteä

Luin tämän kirjan äidinkielen kurssin takia. Harvemmin tulee luettua suomalaisia klassikoita tai dekkareita, mutta tulipahan nyt luettua. Pidän kyllä tälläisistä perinteisistä dekkareista ja aina kun sellaisen luen, ihmettelen että miksi en luen useammin. Mielenkiinto pysyi yllä koko (lyhyen) kirjan ajan, halusin tietää kuka on murhaaja. En aavistanut oikein, mutta toisaalta en ollut yllättynytkään.

[Janne Paananen · Rating 3 out of 5]

Vahvasti Hercule Poirotin ja Sherlock Holmesin hengessä Waltarin luoma poliisi kulkee. Aivan Poirotin tapaisiin hurjiin päättelyketjuihin tai Holmesin loistavan ristiriitaisen hahmon itsetutkielmiin ei Palmu pysty, mutta vallan kelpo dekkarihan tämäkin murhamysteeri on. Täytynee lukea muutkin Palmuset.

[Mai Laakso · Rating 5 out of 5]

Mika Waltarin (1908-1979) klassikkodekkari Komisario Palmun erehdys on tullut minulle tutuksi mustavalkoelokuvista. Kaikkihan nyt komisario Palmun muistavat. Häntä esitti upea näyttelijä Joel Rinne. Palmun apulaisena ja kirjan kertojana toimi etsivä Toivo Virta eli Matti Ranin.

Komisario Palmua ei huijattu. Hän huomasi heti, että viattomalta näyttänyt hukkumistapaus oli kuin olikin murha. Ehkäpä äkkipikaistuksissaan tehty, mutta hyvin saatu näyttämään siltä, että uhri oli liukastunut saippuanpalaseen, kaatunut, lyönyt päänsä ja liukunut uima-altaaseen. Uhri oli siis rikas poikamies Bruno Rygseck. Mutta kuka oli murhaaja? Ja mikä oli murhan motiivi?

Sillä aikaa kun poliisit Palmun johdolla nauttivat kirjailija Laihosen tarjoamaa ateriaa hotelli Kämpin kabinetissa, Rygseckien talossa tapahtui toinenkin murha. Tulipa Palmuun ja apulaisiin kiirettä kinttuihin. Aterialla nautitut juomatkin haihtuivat nopeasti. Murha oli tällä kertaa selvä tapaus. Mutta kuka se murhaaja oikein olikaan?

Mika Waltarin vuonna 1940 ilmestynyt Komisario Palmun erehdys on unohtumaton suomalaisen dekkarikirjallisuuden klassikko vailla vertaa.

[Maarit Kaija · Rating 3 out of 5]

Kuuntelimme tämän mieheni kanssa yhtä kyytiä ajomatkalla pohjoisesta kotiin. Toimi äänikirjana kuunneltavaksi hyvin, selkeä ja luettu kuunnelmatyylisesti hahmoihin eläytyen (ei kuitenkaan onnistunut ärsyttämään). Vanhan ajan dekkari, jossa murhaajaa etsitään suljetusta joukosta. Paikoin mainiota huumoria. Kirja on julkaistu vuonna 1940. Aika näkyy selkeimmin kirjan naiskuvassa: ei tienny, itkisikö vai nauraisiko avoimen sovinistisesti tavalle, jolla naishahmoista kirjassa puhuttiin - päätin ottaa huumorilla...

[Teemu Öhman · Rating 4 out of 5]

Erittäin viihdyttävä. Eniten yllätti, ettei Matti Kassila ollut elokuvakäsikirjoitukseensa muuttanut Waltarin tekstistä ainakaan muistaakseni oikeastaan mitään (ja miksi olisikaan), vaan juoni ja vuorosanat olivat leffassa ja kirjassa kutakuinkin identtiset. En voinut lukea kirjaa näkemättä samalla elokuvaversiota päässäni, tosin Kassilan ja Leo Jokelan taidosta kai kertoo se, että Kokista en olisi uskonut kirjan perusteella voivan syntyä niin huikeaa hahmoa kuin millaisen Jokela hänestä teki.

Pitää jossain vaiheessa lukea muutkin Palmut.

[Miss K · Rating 4 out of 5]

Viihdyttävä, hyvin kirjoitettu vanhan ajan dekkari, luin nyt ensimmäistä kertaa kirjana. Kirjoitusajan asenteet näkyvät väkisinkin joissain asioissa, mutta muuten oikein mukava lukukokemus. En tosin tajunnutkaan, että tämä on itse asiassa toinen Palmu-kirja, koska elokuvista tämä oli ensimmäinen. Tuskinpa olen ainut, jolle on käynyt niin, mutta ei tässä niin olennaista olekaan lukea järjestyksessä.

[Mikko · Rating 3 out of 5]

Kuuntelin tämän äänikirjana, joskus muinoin Lars Svedbergin lukemana. Ilmeisesti aiemmin oli ajatus että äänikirjoja piti lukea näyttelemällä repliikit mahdollisimman paljon yli. Tämän vuoksi kirjan ensimmäinen puolisko meni minulla nauraessa sille, miten typeriltä Palmu ja Buttler kuulostivat. Itse lukien tämä olisi varmaan ollut aika erilainen kokemus. Ihan hauska kirja kuitenkin näinkin.

[Hannele · Rating 4 out of 5]

Kerta kaikkisen omalle tyylilleen uskollinen ja hauska poliisiromaani. Kevyttä lukemista hetkiin, kun kaipaa nauruja erikoisen murhatapauksen äärellä. Hieman häiritsi komisarion tapa kutsua aikuisia naisepäiltyjä "pikkutytöiksi" ilman että ketään haittasi, mutta se laitettakoon Palmun hahmon ja oman aikansa piikkiin.

[Raija · Rating 5 out of 5]

Olin jo ehtinyt unohtaa kuinka hyvä tää olikaan.

[Olli · Rating 4 out of 5]

Klassikkoelokuva luettu ekaa kertaa kirjana. Mahtava menneen maailman tunnelma.

[Nina · Rating 4 out of 5]

★ ★ ★ 1/2

[Mikko · Rating 4 out of 5]

Onhan nämä huippuja nämä kirjatkin, mutta kun on ensin nähnyt elokuvat, niin ei kyllä nyt kirjallisella tasolla päästä niihin.

[Anna-Pauliina · Rating 4 out of 5]

3,5

[Janne H · Rating 3 out of 5]

Komisario Palmu, tuo Suomen Sherlock Holmes.. Oli monta kertaa elokuvan nähneenä turhan tuttu juoni minulle.
Perus 3/5

[Rauha Luhtala · Rating 3 out of 5]

meni ihan koko ajan kaikki rygseckit sekasin

[Annina · Rating 4 out of 5]

Waltarin Palmu on mulle (ja varmaan monelle muullekin) tuttu ja hyvinkin rakas hahmo. Muistin teoksen pääpirteet lähes kokonaan ulkoa, mutta se ei lukemista haitannut. Upeita ja monipuolisia hahmoja sekä pirullista huumoria. Tää on ihan klassinen salapoliisiromaani ja hyvä niin.

[Satu · Rating 4 out of 5]

Komisario Palmu on hyvin viihdyttävä tapaus ja ymmärrän hyvin, miksi tämä on klassikko. Pidin hieman enemmän edellisestä osasta, Kuka murhasi rouva Skrofin?, mutta tämä on on oikein mainio juttu.

[Bella Baxter · Rating 4 out of 5]

Η ιστορία ξεκινά με τη δολοφονία του πλούσιου και μάλλον αντιπαθή επιχειρηματία Καρλ-Γκούσταφ Κόκμαν, ο οποίος βρίσκεται νεκρός στην πισίνα του σπιτιού του. Ο επιθεωρητής Πάλμου, ένας ντετέκτιβ παλιάς κοπής, μεθοδικός και με αλάνθαστο ένστικτο, αναλαμβάνει την υπόθεση. Μέσα σε ένα κλειστό κύκλο υπόπτων—συγγενείς, φίλους και υπηρέτες—ο Πάλμου πρέπει να ξετυλίξει το κουβάρι των ψεμάτων, των κρυμμένων παθών και των οικονομικών σκανδάλων, για να αποκαλύψει την αλήθεια που όλοι προσπαθούν να κρύψουν....
Ο Βάλταρι τονίζει με ένα σαρδόνιο χιούμορ την υποκρισία της υψηλής κοινωνίας και την κυνική της αδιαφορία για την αλήθεια, αρκεί να διατηρηθούν οι κοινωνικές προσόψεις. Το βιβλίο υπογραμμίζει ότι το έγκλημα και η διαφθορά δεν περιορίζονται στα λαϊκά στρώματα, αλλά φωλιάζουν και στους πιο "αξιοσέβαστους" κύκλους. Ο συγγραφέας ουσιαστικά σατιρίζει την ανθρώπινη απληστία και τη ματαιότητα του πλούτου, αποδεικνύοντας ότι τα κίνητρα του φόνου παραμένουν τα ίδια, ανεξάρτητα από την κοινωνική τάξη, και ότι η δικαιοσύνη πρέπει να είναι τυφλή.
Το ύφος γραφής είναι απλά εκθαμβωτικό, με μια κομψότητα που θυμίζει Άγκαθα Κρίστι ή Σίμεν Ρονιόν, αλλά με μια ξεχωριστή, φινλανδική γοητεία. Ο Βάλταρι χρησιμοποιεί μια ρετρό, αλλά ζωντανή γλώσσα, με ευφυείς διαλόγους, λεπτές ειρωνείες και μια δόση νοσταλγίας. Η αφήγηση είναι μεθοδική, επιτρέποντας στον αναγνώστη να συμμετάσχει στη διαδικασία της έρευνας, ενώ η ατμόσφαιρα του "κλειστού δωματίου" (κλειστός κύκλος υπόπτων) είναι άψογα χτισμένη, κάνοντας το διάβασμα μια πραγματική απόλαυση
ένα ευχάριστο, καλογραμμένο βιβλίο με έξυπνο χιούμορ και μια πλοκή που, αν και κλασική, διατηρεί το ενδιαφέρον αμείωτο. Οι χαρακτήρες είναι απολαυστικοί και η ατμόσφαιρα υπέροχα ρετρό. Παρόλο που ίσως να μην είναι το πιο πρωτότυπο θρίλερ που έχετε διαβάσει, η κομψότητα της γραφής και η διασκεδαστική πλοκή το καθιστούν μια εξαιρετική επιλογή για τους λάτρεις του είδους.
Σύσταση:Είχε ωραίο ρυθμό και δεν με κούρασε καθόλου .

[Suvi · Rating 5 out of 5]

”Oli syksyinen maanantaiaamu niinä aikoina, jolloin kaikki ei ollut vielä muuttunut toiseksi. Oli syksyinen maanantaiaamu. Ja tarkoitan täysin mitä sanon.”
Edellä oleva on mielestäni yksi hienoimpia aloituksia rikosromaanille tai kirjalle ylipäänsä, yksi niistä, jotka muistan ulkoa. Olen lukenut Palmu-kirjat ja nähnyt leffat lukuisia kertoja, nyt kuuntelin tämän ensimmäistä kertaa äänikirjana. Toimii, etenkin kun lukijana on näyttelijä Lars Svedberg.
Olen fanittanut Palmua ja Waltaria pikkutytöstä lähtien, ja teinkin yliopistossa eräälle kurssille pienen tutkielman Palmu-trilogiasta. Ovathan ne niin paljon enemmän kuin pelkkiä rikosdekkareita; mielenkiintoista tarinoissa on esimerkiksi yhteiskunnan rakenteiden muutoksen kuvaaminen, vanhan ja modernimman maailman yhteentörmäys. Komisario Palmun erehdyksessä murha tapahtuu eiralaisessa Rygseckin suvun kivilinassa, paremmissa piireissä joissa säätyjaon rippeistä yritetään pitää kynsin hampain kiinni. Itse asiassa, jokaisessa Palmu-trilogian osassa murhaaja tulee rahan ja joutilaan elämän (ehkä sukurutsankin) mädättämästä yläluokasta, jossa mielenvikaisuus kulkee suvussa ja päämäärään edetään keinoja kaihtamatta. Nerokkaalle komisariolle ja hänen apulaisilleen eivät kuitenkaan edes ”Helsingin sekalaisen rahaylimystön pahimmat mätämunat” voi mitään. Palmuissa myös Helsinki ja sen kadut, kaupunginosat ja kaupunkilaiset ovat vahvasti läsnä; ajattelen, että kaupunki ei ole vain tapahtumien näyttämö vaan yksi tarinan henkilöhahmoista.

[Mika Auramo · Rating 2 out of 5]

Mika Waltarin Komisario Palmun erehdys (1940) saa kolmikon Palmu, Virta ja Kokki ratkaisemaan varakkaan Rykämö-konsernin osakkaan ja rentun Bruno Rygseckin murhan.

Kaikesta huomaa, että aika on ajanut herculespoirotmaisen miltei yhdessä huoneessa tapahtuvan murhan selvittelyn ohi. Palmu haastattelee Brunon bileisiin tulleita sukulaisia ja muitakin. On firman toimitusjohtaja, epäkelpo hovimestari, kreisi täti, pari serkkua, kolmiodraamaa, kirjailija ja vielä kaunis vuorineuvoksen tytär. Lopulta itse pomo eli Aimo Rykämökin sekaantuu tapauksen selvittelyyn.

Tarmokkuudellaan Palmu tämänkin homman hoitaa kotiin, mutta kertojana toimii rikospoliisi Toivo Virta, jota Palmu kohtelee kuin kapista piskiä. Se on sikäli hyvä aikalaiskuvaus, että vaikka Palmun järki leikkaa kuin gramofoni, hän halveksii alaisiaan ja käyttäytyy jatkuvasti älyttömästi heitä kohtaan. Toisaalta Virta tekee pilkkaa Palmun kielitaidottomuudesta ja junttimaisuudesta.

Niin kuin arvata saattaa, hovimestarista tehdään syntipukkia ja sen lisäksi toimitusjohtajaa oikein osoitetaan moneen otteeseen, että lukija alkaa epäillä myös häntäkin. Lopussa kuitenkin Palmu saa jälleen hommat hoidettua kotiin kyykytettyään tarpeeksi tumpelo Virtaa, joka kostaa joka välissä parhaansa mukaan.