Pertsa ja Kilu ovat hankkineet oman moottoriveneen ja alkavat tekemään kahvi- ja pullakauppaa valtamerilaiva Alénin varjossa. Samalla he todistavat salaperäisiä touhuja, jotka paljastuvat salakuljetukseksi. Pojat pääsevät jälleen auttamaan poliisiystäväänsä Paavolaa.
Kuuntelin äänikirjana, lukijana Ahti Jokinen. Kyllä oli nostalgista! Nautin joka hetkestä. Ahti Jokinen on lempilukijani, hän osaa tulkita ja eläytyä poikien seikkailuihin. Edellisestä kuuntelukerrasta on vierähtänyt jo 30 vuotta, mutta kyllä tämä oli edelleen hykerryttävä kuuntelueluelämys!
Klassikkoihin harvoin pettyy. Taidokkaasti kirja on onnistunut vangitsemaan 50-luvun työläiskotien tunnelman merenrantakaupungissa, Kotkassa, jossa merenkulku ja kaupankäynti ovat keskeisiä elinkeinoja. Kirjassa esiintyy pääosin poikahahmoja, ja lisäksi aikuisia esim. Pertsan ja Kilun vanhemmat, poliisi Paavola ja salakuljettajat Manki ja eräs toinen. Kirjan keskiössä onkin poikien välinen ystävyys ja toveruus, seikkailut, kokeileminen ja riskien ottaminen, lisäksi poikien suhde perheisiinsä. Murresanoja on viljelty sopivasti tekstiin, kuten: Röönlunti, provianttia, limonaatia, klareerata tai hoksoneerata. Tarina etenee mukavalla rytmillä eteenpäin, ja jännittäviä episodeja kytkeytyy Pertsan ja Kilun tekemisiin vähitellen. Jännitys nousee välillä pienistäkin tekijöistä, kuten siitä, käynnistyykö veneen moottori, saadaanko kahvit ajoissa keitettyä jne. Kertojanääni varsin taidokkaasti onnistuu kuvailemaan myös poikien sisäistä maailmaa ja ajattelua, vaikka tapahtumia ei kerrota heidän minä-näkökulmasta. Välillä hahmot vain lausuvat ääneen ajatuksiaan, vaikka olisivat yksin, mikä oli hauska tapa avata heidän ajatteluaan lukijalle. Myös viittaukset Pertsan ja Kilun aiempiin koettelemuksiin, jotka tapahtuneet ennen kirjan tarinaa loivat päähäni jännän tunnelman: tämähän on ensimmäinen Pertsa ja Kilu -kirja, joten mistä sattumuksista on kyse? Tarina avautui näin ylitse kirjan rajojen, mikä lisäsi aitouden tunnetta. Poikien tietty rehellisyyden tavoittelu ja pikkurikollisuuden liiankin innokas välttely tuntuu jossain määrin epäuskottavalta, mutta lopussa he sentään antoivat pikkusormensa itsenäiselle ajattelulle, eivätkä ihan kaikesta sännänneet poliisi Paavolalle kielimään.