What do you think?
Paperijumalat
”Onhan pakeneminenkin alku. Kelvatkoon. Hymyilette Tyhjyyden kanssa silmästä silmään, yhteiskunnasta erkaantuminen saa odottaa vielä yön yli. Anarkistiksi on helpompi ryhtyä, kun ikkunoita eivät sumenna menneiden vuosien muistot ja jääkaapissa odottaa valmiiksi keitetty puuro.”
Paperijumalat on dokumentaaris-fiktiivinen teos, joka Kolmosen aiemmista romaaneista poiketen sijoittuu pääosin nykyaikaan. Teos jatkaa kirjailijan omintakeista kerrontaa, jonka kaikupohjana soi peräpohjalainen kieli ja mieli.
Päähenkilö on keski-ikäinen, monisairas nainen. Hän elää tulottomana yhteiskunnan turvaverkkojen lävitse solahdettuaan. Lapsi itsenäistyy ja muuttaa omilleen, kotipesä tyhjenee, muistisairas äiti ei enää pärjää yksin ja vanhuspalveluiden saaminen on tehty liki mahdottomaksi.
Paperijumalat kysyy, kenellä on oikeus elää ja olla olemassa nyky-Suomessa, millä ehdoilla ja miten.
Anu Kolmonen on peräpohjalainen köyhälistökirjailija, äitinsä omaishoitaja ja kuvataiteilija. Kirjailijaksi Kolmonen on päätynyt kesken vuosikausien työkyvyttömyyseläkeprosessin, yksinhuoltajuuden, omaishoitajuuden ja äärimmäisen köyhyyden, vakavasti sairaana.
Kolmonen kirjoittaa kaltaisistaan moninkertaisessa marginaalissa elävistä ihmisistä. Köyhyyttä, syrjäytymistä, sairauksia ja osattomuutta kuvaillaan sisältä käsin, Kolmosen omasta kokemuksesta. Näin pimeydessä kajastaa heikkoa valoa, toivottomuudessa huomisen aavistus ja synkkyydessä surrealistisia sävyjä. Hänen lyyris-prosaistinen kerrontansa on harkittua ja kaunista. ”Tahallani mie sen teen. Kirijotan meistä surkimuksista niin sievästi kö ikinä ossaan.”
Paperijumalat on dokumentaaris-fiktiivinen teos, joka Kolmosen aiemmista romaaneista poiketen sijoittuu pääosin nykyaikaan. Teos jatkaa kirjailijan omintakeista kerrontaa, jonka kaikupohjana soi peräpohjalainen kieli ja mieli.
Päähenkilö on keski-ikäinen, monisairas nainen. Hän elää tulottomana yhteiskunnan turvaverkkojen lävitse solahdettuaan. Lapsi itsenäistyy ja muuttaa omilleen, kotipesä tyhjenee, muistisairas äiti ei enää pärjää yksin ja vanhuspalveluiden saaminen on tehty liki mahdottomaksi.
Paperijumalat kysyy, kenellä on oikeus elää ja olla olemassa nyky-Suomessa, millä ehdoilla ja miten.
Anu Kolmonen on peräpohjalainen köyhälistökirjailija, äitinsä omaishoitaja ja kuvataiteilija. Kirjailijaksi Kolmonen on päätynyt kesken vuosikausien työkyvyttömyyseläkeprosessin, yksinhuoltajuuden, omaishoitajuuden ja äärimmäisen köyhyyden, vakavasti sairaana.
Kolmonen kirjoittaa kaltaisistaan moninkertaisessa marginaalissa elävistä ihmisistä. Köyhyyttä, syrjäytymistä, sairauksia ja osattomuutta kuvaillaan sisältä käsin, Kolmosen omasta kokemuksesta. Näin pimeydessä kajastaa heikkoa valoa, toivottomuudessa huomisen aavistus ja synkkyydessä surrealistisia sävyjä. Hänen lyyris-prosaistinen kerrontansa on harkittua ja kaunista. ”Tahallani mie sen teen. Kirijotan meistä surkimuksista niin sievästi kö ikinä ossaan.”
298 pages, Hardcover
Published June 15, 2026
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 8 of 8 reviews
August 21, 2026
Anu Kolmonen on taitava kirjoittaja. Nyt hän sanoittaa tarkasti ja riipaisevasti köyhyyden ja osattomuuden kokemusta. Kyse lienee osittain autofiktiosta. Hieman taloudellisesti parempiosaiselle tulee huono olo ja omatunto, kun vessapaperikin pitää "lainata" kirjastosta, koska tili on nollilla.
Eriarvoisuutta ja tekopyhyyttä Paperijumalat valoittaa vastaansanomattoman konkreettisesti. Jäin ihmettelemään voiko olla niin typeriä ja julmia ihmisiä kuin Kolmonen kuvaa. Monisairaalle työttömälle sanotaan "Tiiätkö, mää oon ihan vitun kyllästyny käymään töissä siksi, että sun kaltaset saa makoilla kotona laittamatta tikkua ristiin yhteisen hyvän tai edes oman elämänsä eteen". No tämän ystävän nimi poistetaan puhelimesta.
Minulle jäi arvoitukseksi mistä kirjan loppupuolella rahat tulevat köyhyyden hellittämiseen. Äidin eläkkeestä? En olisi ilman apua ymmärtänyt mitä kirjan jaksojen numerointi, nollasta seitsemään ja sieltä loppua kohden aleten nollaan, viestii. Taitekohdassa sinäkertoja vaihtuu minäkertojaksi. Entä muuta?
Sinäkertojan osuus on kielellisesti mehevämpi kuin loppuosuus. Lopussa on vähän juonta, alussa ei niinkään. Epäilin kyllä että äidin hullut kuskaukset olisivat unta? Kiinnostavaa seurata mihin suuntaan Kolmosen kirjailijuus etenee tämän hänelle uudenlaisen kirjan jälkeen.
Eriarvoisuutta ja tekopyhyyttä Paperijumalat valoittaa vastaansanomattoman konkreettisesti. Jäin ihmettelemään voiko olla niin typeriä ja julmia ihmisiä kuin Kolmonen kuvaa. Monisairaalle työttömälle sanotaan "Tiiätkö, mää oon ihan vitun kyllästyny käymään töissä siksi, että sun kaltaset saa makoilla kotona laittamatta tikkua ristiin yhteisen hyvän tai edes oman elämänsä eteen". No tämän ystävän nimi poistetaan puhelimesta.
Minulle jäi arvoitukseksi mistä kirjan loppupuolella rahat tulevat köyhyyden hellittämiseen. Äidin eläkkeestä? En olisi ilman apua ymmärtänyt mitä kirjan jaksojen numerointi, nollasta seitsemään ja sieltä loppua kohden aleten nollaan, viestii. Taitekohdassa sinäkertoja vaihtuu minäkertojaksi. Entä muuta?
Sinäkertojan osuus on kielellisesti mehevämpi kuin loppuosuus. Lopussa on vähän juonta, alussa ei niinkään. Epäilin kyllä että äidin hullut kuskaukset olisivat unta? Kiinnostavaa seurata mihin suuntaan Kolmosen kirjailijuus etenee tämän hänelle uudenlaisen kirjan jälkeen.
August 13, 2026
Anu Kolmosen uutuusromaani Paperijumalat kuvaa karun kauniisti, miten toimelias uranainen sairastuttuaan luisuu läpi kaikista yhteiskunnan turvaverkoista. Teos ei saarnaa vaan näyttää, miltä tuntuu, kun tilillä ei ole rahaa eikä vessassa edes vessapaperia, joten sitäkin on “lainattava” kirjastosta.
Paperijumalat ei ole nykyajalle ominainen vaikeuksien kautta -voittoon tarina, vaan kaunokirjallinen mutta silti aito kuvaus eloonjäämisestä ja byrokratiahelvetin rattaisiin joutumisesta. Kun nyky-Suomessa säästetään, eivät silloin päätöksissä paina lääkärien lausunnot eivätkä omaisten huoli-ilmoitukset. Muut tietävät ja tuntevat tilanteen paremmin kuin asianosaiset.
Kolmosen kerronnassa on jotain maagista, jotain samantapaista kuin Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulajänkällä -romaanissa. Jotkin tarinat myös ovat unta tai kuvitelmaa. Sattumaa ei varmasti ole sekään, että kirjan ensimmäinen ja viimeinen luku on nolla.
Kirjailijan kieli elää, hengittää ja vie mukanaan. Kolmonen kuvaa luontoa runollisen herkästi ja vertauskuvallisesti. “Tyhjyys pyörittelee peukaloitaan kyllästyneenä. Lumiriekaleet ovat loppuneet ja valo kirkastunut. Pihakoivun talitintit visertävät järkeään vailla, kuinka kuulet sen vasta nyt. Siitä teet pesäsi.”
Kolmonen kirjoittaa päähenkilön taistosta yhteiskunnan byrokratian rattaissa niin, että välillä on pala kurkussa, välillä silmäkulmat kosteina ja sydän syrjällään.
Paperijumalat on pysäyttävä köyhyyskuvaus, mutta myös omaishoitajaromaani ja kertomus siitä, miten yksi ihminen voi saada kannettavakseen liikaa. Onneksi Kolmosella on taitoa jäsentää kärsimys timantiksi, ja vieläpä tehdä se paasaamatta, vain tekemällä teräviä tikarinpistoja. Aihe on raskas, mutta musta huumori, elävä kieli ja Peräpohjolan murre tekevät luku-urakasta mieleenpainuvan. Ja viimeinen virke. Huh.
Yllä otteita vielä keskeneräisestä kirja-arvostelustani. Tähtiä 4,5
Paperijumalat ei ole nykyajalle ominainen vaikeuksien kautta -voittoon tarina, vaan kaunokirjallinen mutta silti aito kuvaus eloonjäämisestä ja byrokratiahelvetin rattaisiin joutumisesta. Kun nyky-Suomessa säästetään, eivät silloin päätöksissä paina lääkärien lausunnot eivätkä omaisten huoli-ilmoitukset. Muut tietävät ja tuntevat tilanteen paremmin kuin asianosaiset.
Kolmosen kerronnassa on jotain maagista, jotain samantapaista kuin Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulajänkällä -romaanissa. Jotkin tarinat myös ovat unta tai kuvitelmaa. Sattumaa ei varmasti ole sekään, että kirjan ensimmäinen ja viimeinen luku on nolla.
Kirjailijan kieli elää, hengittää ja vie mukanaan. Kolmonen kuvaa luontoa runollisen herkästi ja vertauskuvallisesti. “Tyhjyys pyörittelee peukaloitaan kyllästyneenä. Lumiriekaleet ovat loppuneet ja valo kirkastunut. Pihakoivun talitintit visertävät järkeään vailla, kuinka kuulet sen vasta nyt. Siitä teet pesäsi.”
Kolmonen kirjoittaa päähenkilön taistosta yhteiskunnan byrokratian rattaissa niin, että välillä on pala kurkussa, välillä silmäkulmat kosteina ja sydän syrjällään.
Paperijumalat on pysäyttävä köyhyyskuvaus, mutta myös omaishoitajaromaani ja kertomus siitä, miten yksi ihminen voi saada kannettavakseen liikaa. Onneksi Kolmosella on taitoa jäsentää kärsimys timantiksi, ja vieläpä tehdä se paasaamatta, vain tekemällä teräviä tikarinpistoja. Aihe on raskas, mutta musta huumori, elävä kieli ja Peräpohjolan murre tekevät luku-urakasta mieleenpainuvan. Ja viimeinen virke. Huh.
Yllä otteita vielä keskeneräisestä kirja-arvostelustani. Tähtiä 4,5
September 27, 2026
Kolmonen kirjoittaa omakohtaisesta kokemuksesta: hän on itse peräpohjalainen “köyhälistökirjailija”, äitinsä omaishoitaja ja kuvataiteilija, joka on elänyt työkyvyttömyyseläkeprosessin, yksinhuoltajuuden, äärimmäisen köyhyyden ja vakavan sairauden keskellä. Kerronta on lyyris-prosaistista, peräpohjalaista kieltä ja mieltä käyttäen – kaunista ja harkittua, vaikka aihe on raskas. Synkkyyden sekaan tulee heikkoa valoa, huomisen aavistusta ja surrealistisia sävyjä, mikä minusta sopisi osaksi surrealistista ja Kaurismäkeläistä tunnelmaa (melankoliaa, alaluokan arkea, kuivaa huumoria ja yhteiskunnan kylmyyttä)
Pari suoraa lainausta tekstistä:
”Tietenkään sinä et niin tee, vaan yrität parhaasi mukaan esittää olevasi aivan kuka tahansa, vaikka on aamu ja liike juuri avattu ja kaikki sinun ikäisesi kunnolliset ihmiset ovat työssään, istuvat ehkä aamukahvilla avokonttoritoimiston keskelle rakennetussa akvaariossa ja nauravat vaivautuneesti mutta kohteliaasti toistensa hauskoille kertomuksille, vaikka oikeasti haluaisivat haistattaa hevonvitut, hakata vastapäätä istuvaa kantakengällä päähän, juosta ulos konttorista ja ohi mennessään oksentaa muovisen jukkapalmun muovisessa kukkaruukussa mullan virkaa toimittaviin ruskeisiin muovikuuliin”
Ja toinen :
”Äiti, mää muistan, kun meillä ei ollu varaa lähteä kesälomalle. Ja sää sanoit, että nyt on meidän kesäloma. Niin me pyöräiltiin keskustaan ja syötiin pitserian terassilla kanasalaatit, enkä ollu ikinä ennen syöny semmosta. Se oli niin hyvää, maailman parasta ja se oli mun paras kesäloma ikinä.
Nyökkäät.
– Se oli hyvä loma.
Jätät sanomatta, että kanasalaattia syödessä päässäsi pyöri koko ajan sen hinta, mitä kaikkea sillä olisi saanut ruokakaupasta. Lapsi tuntee sinut, aavistaa ajatuksesi.
– Sillä reissulla mää hoksasin, että rikkaat jättää pitsoista reunat syömättä.”
Rehellinen, sisältäpäin kirjoitettu katsaus siihen, miten hyvinvointivaltion reunoilla eläminen tuntuu – ei saarnaava, vaan lyyrinen, surumielinen ja paikoinkuten sanoin absurdiksi venyvä. Sopii hyvin, jos kaipaat kotimaista proosaa, joka ei kaunistele köyhyyttä eikä sairautta, mutta löytää silti kauneutta ja ihmisyyttä.
Pari suoraa lainausta tekstistä:
”Tietenkään sinä et niin tee, vaan yrität parhaasi mukaan esittää olevasi aivan kuka tahansa, vaikka on aamu ja liike juuri avattu ja kaikki sinun ikäisesi kunnolliset ihmiset ovat työssään, istuvat ehkä aamukahvilla avokonttoritoimiston keskelle rakennetussa akvaariossa ja nauravat vaivautuneesti mutta kohteliaasti toistensa hauskoille kertomuksille, vaikka oikeasti haluaisivat haistattaa hevonvitut, hakata vastapäätä istuvaa kantakengällä päähän, juosta ulos konttorista ja ohi mennessään oksentaa muovisen jukkapalmun muovisessa kukkaruukussa mullan virkaa toimittaviin ruskeisiin muovikuuliin”
Ja toinen :
”Äiti, mää muistan, kun meillä ei ollu varaa lähteä kesälomalle. Ja sää sanoit, että nyt on meidän kesäloma. Niin me pyöräiltiin keskustaan ja syötiin pitserian terassilla kanasalaatit, enkä ollu ikinä ennen syöny semmosta. Se oli niin hyvää, maailman parasta ja se oli mun paras kesäloma ikinä.
Nyökkäät.
– Se oli hyvä loma.
Jätät sanomatta, että kanasalaattia syödessä päässäsi pyöri koko ajan sen hinta, mitä kaikkea sillä olisi saanut ruokakaupasta. Lapsi tuntee sinut, aavistaa ajatuksesi.
– Sillä reissulla mää hoksasin, että rikkaat jättää pitsoista reunat syömättä.”
Rehellinen, sisältäpäin kirjoitettu katsaus siihen, miten hyvinvointivaltion reunoilla eläminen tuntuu – ei saarnaava, vaan lyyrinen, surumielinen ja paikoinkuten sanoin absurdiksi venyvä. Sopii hyvin, jos kaipaat kotimaista proosaa, joka ei kaunistele köyhyyttä eikä sairautta, mutta löytää silti kauneutta ja ihmisyyttä.
July 8, 2026
”Paperijumalat” on minulle varmastikin vuoden odotetuin kirja; kukaan ei kirjoita niin kuin Anu Kolmonen kirjoittaa. Kolmonen onnistuu jälleen kirjoittamaan yhteiskunnan toiseutetuista kauniisti ja totuudenmukaisesti raskaan arjen keskellä pilkottavia pieniä onnenhippuja unohtamatta.
Yhteiskunnan turvaverkkojen hapertuminen ja byrokratiahelvettiin putoaminen on käynyt aivan liian monelle aivan liian tutuksi. Anu Kolmonen näkee sinut, joka myös elät yhteiskunnan marginaalissa. Hän kirjoittaa sinulle ja sinusta, jonka elämä nyky-Suomessa, tässä maailman onnellisimmassa maassa, on synkkien pilvien ja valtiovarainministerin suurten louskuvien saksien varjostama.
Ajattelen tämän romaanin olevan arvokas äänitorvi, joka toivottavasti tavoittaa mahdollisimman monet ja herättää vastaanottajissa lohtua tai empatian läikähdyksiä. Henkilökohtaisesti toivon myös sydänpistoksia niille, jotka ajattelevat, että mahdollisuuksien nallekarkit on jaettu tasan kaikkien kesken tai että ahkeruus kyllä aina palkitaan tässä matoisessa maassa. Kuten Kolmonen itsekin ”Paperijumalien” takakanteen lainatuissa sanoissaan on todennut: ”Ymmärrystä mie meile epäonnisile kirijotan.” Kiitos Anu kun kirjoitat, teet sen upeasti ja suvereenisti. ❤️🩹
”Kiitollisuushan olisi vaivatonta, kun uskoisi, koska silloinhan kiitos kohdistuisi Jumalaan, mutta mitä kun ei. Ja kukapa täysipäinen nyt uskoisi, ei kukaan elämän satuttama, maahan kaatunut tai kaadettu, toistuvasti jyrkänteeltä alas työnnetty ja takaisin sen reunalle omin kynsin itsensä kiskonut, välillä selässään muitakin kantanut, kynnettömiä. Itseensä sellainen uskoo, ei kehenkään muuhun ja vain typerykset kiittelevät itseään, julkisesti ainakaan. Etuoikeuksien ja kiitollisuuden julistaminen kuuluvat niille, jotka eivät kertaakaan ole olemattomiksi hapertuneet.”
Yhteiskunnan turvaverkkojen hapertuminen ja byrokratiahelvettiin putoaminen on käynyt aivan liian monelle aivan liian tutuksi. Anu Kolmonen näkee sinut, joka myös elät yhteiskunnan marginaalissa. Hän kirjoittaa sinulle ja sinusta, jonka elämä nyky-Suomessa, tässä maailman onnellisimmassa maassa, on synkkien pilvien ja valtiovarainministerin suurten louskuvien saksien varjostama.
Ajattelen tämän romaanin olevan arvokas äänitorvi, joka toivottavasti tavoittaa mahdollisimman monet ja herättää vastaanottajissa lohtua tai empatian läikähdyksiä. Henkilökohtaisesti toivon myös sydänpistoksia niille, jotka ajattelevat, että mahdollisuuksien nallekarkit on jaettu tasan kaikkien kesken tai että ahkeruus kyllä aina palkitaan tässä matoisessa maassa. Kuten Kolmonen itsekin ”Paperijumalien” takakanteen lainatuissa sanoissaan on todennut: ”Ymmärrystä mie meile epäonnisile kirijotan.” Kiitos Anu kun kirjoitat, teet sen upeasti ja suvereenisti. ❤️🩹
”Kiitollisuushan olisi vaivatonta, kun uskoisi, koska silloinhan kiitos kohdistuisi Jumalaan, mutta mitä kun ei. Ja kukapa täysipäinen nyt uskoisi, ei kukaan elämän satuttama, maahan kaatunut tai kaadettu, toistuvasti jyrkänteeltä alas työnnetty ja takaisin sen reunalle omin kynsin itsensä kiskonut, välillä selässään muitakin kantanut, kynnettömiä. Itseensä sellainen uskoo, ei kehenkään muuhun ja vain typerykset kiittelevät itseään, julkisesti ainakaan. Etuoikeuksien ja kiitollisuuden julistaminen kuuluvat niille, jotka eivät kertaakaan ole olemattomiksi hapertuneet.”
September 2, 2026
Jälleen kerran upea teos. Vaikka kirjan aihe on raskas, kaunis kieli tekee siitä nautinnollisen lukea. Lisäksi päähenkilön ja äidin väliset keskustelut nostavat vähintäänkin hymyn huulille useaan otteeseen.
June 22, 2026
Upea. Äärimmäisen raskas ja kaunis samaan aikaan. Todellinen ja likituleva. Kolmonen on yksi lempikirjailijoistani.
Displaying 1 - 8 of 8 reviews