What do you think?

Kriisikätilö - Rosmariini Tolosen tie juristista unohdettujen äitien pelastajaksi
Jokainen vauva syntyy yhtä arvokkaana mutta ei yhtä turvattuna.
Kätilö Rosmariini Tolonen on maailman heikoimmassa asemassa olevien äitien ja vauvojen viimeinen toivo. Suomen Punaisen Ristin katastrofiavun työntekijänä hän on nähnyt Bangladeshin pakolaisleirin pysäyttävän todellisuuden ja Mosambikin syklonin jälkeisen sekasorron. Hän on ollut perustamassa Suomen ensimmäistä kenttäsairaalaa koronapandemiassa sekä työskennellyt Lapissa terveysasemalla, jonne tullaan hakemaan apua pitkien välimatkojen päästä.
Rosmariinin tarina on kertomus myös äidistä, joka pelastaa poikansa kouluväkivallalta. Koulutukseltaan hän on juristi, joka uskalsi hypätä oravanpyörästä ja vaihtaa hyvän palkan työhön, jolla on syvä merkitys.
Kriisikätilö on matka sekä kriisialueille että Rosmariinin oman elämän herkkiin hetkiin. Se muistuttaa siitä, että lopulta riittää, kun pelastaa yhden ihmisen kerrallaan.
Rosanna Marila on vapaa toimittaja, tietokirjailija ja AMK-opettaja. Kriisikätilö on hänen kolmas tietokirjansa.

180 pages, Paperback
Published April 16, 2026
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 3 of 3 reviews
July 18, 2026
Nopeasti luettava, informatiivinen ja mielenkiintoinen teos. Tosin kerronta varsinaisesta aiheesta, kätilöntyö kriisialueilla, jäi hieman vaisuksi.
October 8, 2026
Tulevana kätilönä aihe ja tarina 5/5. Kirjan tyyliltä olisin kaivannut askelta kauemmas yksioikoisesta kronologisesta asioiden raportoinnista, mutta kuten todettu, aihe niin tärkeä että kannatti lukea!
September 3, 2026
Todella mielenkiintoisia ja koskettavia tarinoita, mutta edellisen kommentoijan tapaan olisin kaivannut myös yleistä tietoa aiheesta sekä Rosmariinista itsestään.
Displaying 1 - 3 of 3 reviews