Riimut ovat taikamerkkejä ja koristeita, kirjeitä ja muistosanoja. Ne vievät lukijan 1000-luvun alkuun, aikaan, jolloin viikingit valloittivat Eurooppaa, ennustivat riimuista sotaonnea ja hakkasivat kiveen muistokirjoituksia.
Riimuja on koruissa, keihäänkärjissä ja kastemaljoissa. Tunnetuimmat merkit löytyvät kivistä, jotka on pystytetty henkilön tai rakennuksen muistoksi. Riimuja on piirretty myös kalentereina käytettyihin sauvoihin.
Teos esittelee kiehtovasti riimukirjoitusta sekä kertoo, mitä tiedämme riimutaiteilijoista ja löytyneistä riimuesineistä.
Kepeä ja kiinnostava. Pienellä viilauksella kirja olisi loistava.
Hyvin ja eläväisesti kirjoitettu, kuvitukseen on panostettu ihailtavasti. Riimujen huippujaksosta, silloisesta tapakulttuurista, uskomuksista ja kristinuskon saapumisesta tulee kerrotuksi paljon itse esineiden ja kirjoitusjärjestelmän kuvailun ohessa. Samoin sivutaan kiinnostavasti historiantutkimusta. Bergenin riimuviestit ovat kirjan huippukohta: vajaat tuhat vuotta sitten arki ja ihmissuhteet olivat sitä mitä nykyäänkin.
Oikeastaan ainoa minus tulee liiallisesta riimusauvojen esittelystä. 70 sivua on kirjan muuhun laajuuteen nähden aivan liikaa ja kuvailu menee tarpeettoman yksityiskohtaiseksi, varsinkin kun riimusauvojen yhteys esim. viikinkikulttuuriin on vähäinen. Aihe on selvästi kirjoittajan suosikkiteema, mutta tämä luku kertoo kaikkein vähiten ajanjaksosta tai yhteiskuntien muutoksista. Luvun erottaminen muun kirjan liitteeksi tai jopa omaksi harrastevihkoseksi olisi palvellut kokonaisuutta paremmin. Kustannustoimittajaa olisi tarvittu tässä kohtaa. Mieluusti olisin sen sijaan lukenut esimerkiksi riimukivien hakkaustekniikasta (käytettiinkö jotain tiettyä kivilajia ja millä työkaluilla kiviä työstettiin) tai riimujen vahvistamisesta punavärillä. Oliko jälkimmäinen yleinen tapa? Näitä aiheita ei käsitellä nyt ollenkaan.
Hieno ja lukemisen arvoinen esitys aiheesta joka tapauksessa.
Luin vihdoin Heikki Ojan teoksen, joka koostuu kolmesta osasta. Ensimmäisessä käsitellään riimuja ja miten niiden merkitys on muuttunut taikamerkeistä kirjoitusmerkeiksi. Toisessa osassa Oja käy läpi kalenterisauvoja, jotka olivat siis mm. Kirkon käyttämiä puukeppejä, joihin merkittiin pyhät ja muut tärkeät päivämäärät riimuilla. Kolmannessa osassa käydään läpi mistä riimuja voi päästä katsomaan kiveen hakattuna.
Hieno ja rakkaudella koostettu kirja. Nimi hämää hieman, luulin tässä käsiteltävän enemmänkin viikinkiaikaa, mutta osuvampi nimi olisi oikeasti ollut riimusauvakirja, niihin kun keskitytään kaikkein eniten.
"...this work does a brilliant job in putting together the history of runes. It shines through that the book was written by someone with enthusiasm toward runes, the way Oja writes keeps the text vivid and interesting.
The book gives an excellent clarification on both elder– and younger futhark, with lengthy explanations attached to each individual rune."