Saana Havas palaa Hartolaan huippusuositun jännärisarjan kuudennessa osassa.
True crime -podcastaaja Saana Havas ja rikosetsivä Jan Leino ovat suhteessaan uuden edessä. Saana matkustaa Inkeri-tätinsä luo Hartolaan kertoakseen tädille suuren uutisen.
Kun Leivonmäen kansallispuistosta löytyy metsähauta, Saanan uteliaisuus herää. Kenet salaiseen paikkaan on haudattu? Samaan aikaan Jan ja hänen kollegansa Rynkky saavat pöydälleen KRP:ssa vanhan rikoksen. Jokin ei täsmää. Onko poliisi pidättänyt aikoinaan väärän ihmisen? Löytyykö murhaaja vuosien jälkeen?
Dekkarikuningattaren vahvatunnelmainen jännäri nuoruuden vimmasta ja vaietusta rakkaudesta.
Tapahtumissa palattiin Hartolaan, joka toi mieleen sarjan alkuosan. Viihdyttävää luettavaa, tutulta tuntuvaa tekstiä Backmania aiemmin lukeneelle. Erityisen lämpöisä fiilis tuli taas Saanan ja Inkeri-tädin suhteesta. Kirjan lopussa lupaillaan Havas-sarjalle jatkoa, luen tulevat osatkin mielelläni.
Sarjan alkuosissa pidin henkilöhahmojen verkkaudesta ja sisäisen maailman ehkä himan naivistakin maalailusta. Kuudennessa osassa verkkaisuus muuttui pitkäveteiseksi ja sisäinen ajattelu hieman liian alleviivaavaksi. Lisäksi lopulta tekijäksi osoittautuneen naisen motiivit lepäsivät kohtuuttoman heikoilla perustuksilla. Siis enempi 2,5/5 tähteä, lopulta. Backmanin kirjoitustyyli on silti sujuvaa ja huoliteltua, tästä syystä sinnittelin loppusivuille, jotka toivatkin pienen palkinnon sinnikkäälle lukijalle.
Elina Backmanin dekkari Joka yksin jää jatkoi yhtä varmalla ja samalla viihtyisällä otteella kirjasarjaa, jonka päähenkilöinä toimivat podcastaaja Saana Havas ja hänen avomiehensä ja tulevan lapsensa isä, rikosetsivä Jan Leino.
Saana oli tullut viettämään aikaa tätinsä Inkerin luokse, ja kuuli tädin miesystävältä Harrilta lähistöllä kadonneista tytöistä, joten hänellä alkoi surista uusi podcast-juttu mielessään. Saanan päiviin tuli siis kiireitä, ja toisaalla poliiseillakin oli kiireitä erään vanhan rikostapahtuman selvittelyssä.
Saana sai uuden podcastinsa melkein valmiiksi Inkerin hellässä huomassa. Vielä siinä jäi tekemistä, mutta rikollinen jäi kiinni, koska murha, ja tässä tapauksessa murhat, eivät vanhene koskaan. Saas nähdä jatkossa, malttaako Saana jäädä kotiäidiksi vauvan synnyttyä. Siihen oli kuitenkin monta kuukautta vielä jäljellä.
Ihan mielekkäästi tämä eteni. Useampi juonipolku mitä seurattiin. MUTTA se, mistä en tämän teoksen suhteen pääse nyt yli on tämän poliisi-Susannan nimitys. Välillä hänestä puhutaan Susannana, välillä lempinimellä (joka on muuten ruma) Rynkky, jopa samassa kappaleessa. Miksi?? Eikä ole kyse siitä, että hän on toisessa kohtaa poliisin tehtävässä ja toisessa siviilinä. Tämä jatkui koko kirjan läpi, enkä vaan löytänyt sille selitystä.