Avain
Julkisuuteen tarkoitetuilla päiväkirjoilla on japanilaisessa kirjallisuudessa hyvin pitkä ja monipuolinen perinne. Tuosta perinteestä Tanizaki ammentaa taitavasti. Avain rakentuu miehen ja vaimon päiväkirjamerkinnöistä, yksinpuheluiksi puetusta dialogista. Kumpikin kirjoittaa nimenomaan toisen luettavaksi, kumpikin kiistää lukevansa, kumpikaan ei tiedä lukeeko toinen. Asiat, joita ei tohdita sanoa, toiveet, joita ei rohjeta lausua ilmaistaan päiväkirjoissa. Lukija joutuu mukaan kiehtovaan, ärsyttävään leikkiin: mikä on vilpitöntä, mikä laskelmoitua? Kuka pettää ja ketä, ja kuka pettää itseään?
Tanizakin 70-vuotiaana kirjoittama Avain kohahdutti ilmestyessään 1956 japanilaista yhteiskuntaa, siitä tuli puheenaihe parlamentissakin. Eikä ihme: saattaahan olla että Tanizaki kohdistaa epäsovinnaisen, mustan huumorinsa koko julkeudessaan lukijaan.
Kukin makunsa mukaan
Vuonna 1928 ilmestyneessä romaanissaan Tanizaki kuvaa tyylilleen uskollisena ongelmia jotka aina osoittautuvat monimutkaisemmiksi kuin ensi näkemältä uskoisi. Tällä kertaa häntä vastaan on vaikea väittää: Kukin makunsa mukaan on vahvan omaelämäkerrallinen. Pari vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen, Tanizaki erosi ensimmäisestä vaimostaan tai pikemminkin luovutti hänet kirjailijatoverilleen Haruo Sâtolle. Tanizakillakaan ei ollut mitään vaimoaan vastaan, avioliitto vain oli muuttunut ontoksi. Omaa elämäänsä Tanizaki epäilemättä kuvaa myös sikäli, että vuoden 1923 Tokion seudun suuren maanjäristyksen jälkeen hän oli muuttanut Osakan tienoille, ja kiinnostunut yhä enemmän ja enemmän japanilaisesta perinteestä entisen eurooppalaisinnostuksen laantuessa.
Mutta Kukin makunsa mukaan ei ole pelkkä romaaniksi puettu tunnustus, siihen on kirjoitettu runsaspiirteistä ajankuvaa, hienoisen itseivan sävyttämää huumoria ja surumielistä tunnelmaa - se on täyttä kaunokirjallisuutta.