Herkkävireinen kuvaus kirjoittamisen pakosta, sanoista jotka pelastavat.
Kirjailija on päättänyt lopettaa kirjoittamisen. Koko hänen tähänastinen elämänsä on jäsentynyt tekeillä olevien käsikirjoitusten ja tulevien julkaisujen ympärille, ja lopettaminen tuntuu nielaisevan hänet tyhjiöön, jossa on vaikea löytää rauhaa. Pikkuhiljaa sanat ja lauseet alkavat kuin varkain pyrkiä paperille. Ensin käytettyjen kirjekuorien reunoille, sitten silkkikantisiin muistivihkoihin. Kun eletty elämä vähitellen kiertyy tarinan muotoon, kirjailija tuntee jälleen olevansa elossa.
Riitta Jalonen (s. 1954) on hämeenlinnalainen kirjailija, jonka laaja tuotanto käsittää niin aikuisten kuin lasten kirjoja. Hänen teoksiaan on käännetty monelle kielelle, ja ne ovat saaneet muun muassa Finlandia junior- ja Runeberg-palkinnon. Henkivakuutus on hänen viidestoista romaaninsa.
Riitta Elisabet Jalonen is a Finnish writer who is a graduate of the Master of Arts degree from the University of Tampere. She is married to writer Olli Jalonen.
3,5 Olen niitä lukijoita, jotka lukevat ”kaiken” mitä suosikkikirjailija julkaisee. Luulin (kai ehkä moni muukin), että Omat kuvat (2022) olisi ollut Jalosen viimeinen teos, jonka hän kirjoittaa/julkaisee, niin olin väärässä. Tänä vuonna ilmestyi Jalosen uusin ja miksikäs ei, Jalonen ei petä. Henkivakuutus - teoksessa kaikki on tuttua Jalosta, kuin jatko tahi toisinto edelliselle teokselle ja lukeminen taas nautinto olkoonkin, että ehdin välillä ajatella, josko olen nämä jo lukenut. Mutta, olkoon niin tai näin, teos oli taattua tuttua turvallista Jalosta ja hyvä niin.
Juonta en lähde kertomaan, sanon vain, että teoksessa kirjailijan oloinen nainen kuljeskelee mm uudessa huoneistossaan, muistoissaan, menneisyydessään Saksassa, Teuvan kirkossa, kotona henkivakuutuskelloa ihmetellen.
”Kirjoittava minä tiesi paljon enemmän kuin itse tiesin tietäväni. Varhaisista juurista on kehittynyt hiljalleen nuppuja mutta täyteen kukkaan ne voivat puhjeta vasta lukijan luona. Imupaperin kaltaiseen mieleeni on tarttunut aineistoa sekä eläviltä että kuolleilta. Kynä, jota olen pidellyt, on siivilöinyt sanojen paljoudesta vain osan paperille. Harvat sanat erottuvat toisistaan ja antavat tilaa sille mitä ei sanota.”
Olen niin iloinen, että Riitta Jalonen pyörsi päätöksensä olla enää kirjoittamatta. Hänen proosansa on täysin omaa luokkaansa, lauseet tulevat jostain hyvin syvältä tiedostamattoman rajalta mutta ovat silti selkeitä, kirkkaita ja ymmärrettäviä. Siihen nähden, miten paljon pidän hänen lauseestaan, on minun joskus vaikea tykätä hänen kirjoistaan kokonaisuutena. Tässäkin vähän samalla tavalla - nautin jokaisesta sivusta, mutta kokonaisuudesta jäi hämmentynyt olo. Tämänkö takia palasit?
Henkivakuutus palaa lapsuuteen ja nuoruuteen, vaikka kiertyykin koko ajan tähän päivään, vanhojen kirjallisten ihmisten parisuhteeseen. En tiedä, miksi selkeä omaelämäkerrallisuus on pitänyt häivyttää ”salanimillä” - minä ainakin luen tätä täysin kirjailijan itsensä ja hänen puolisonsa tarinana.
Päätös jatkaa kirjoittamista (tai oikeastaan - sen huomaaminen, että ei ole mahdollista ”päättää” lopettaa kirjoittaminen), vanheneminen, kuolema, toimijuus elämässä, ylisukupolvisuus. Kiehtovia teemoja, hyvä kirja ja olen iloinen että luin - mutta en oikein tiedä kenelle kirjaa suosittelisin enkä ehkä tulisi uudestaan lukeneeksi.
”Paras henkivakuutukseni on kaunokirjallisuuden antamaa, kirjoittamista ja lukemista”
“Lapsena minulla oli pääsy äidin särkyneeseen sydämeen. Ilman siirtyneitä ja omia säröjäni en olisi kirjailija”
”Menethän sitten haudoille ja lasket minun puolestani poikien iät”, äiti sanoo. Olen laskenut sankarihaudassa lepäävien sotaenojen iät valmiiksi siltä varalta, että äiti kysyy entiseen tapaan, kuinka vanhoja veljet olisivat jos olisivat yhä elossa.”
”Äiti makasi vuoteessaan pienenä. Hän katsoi silmiini ja sanoi: ”Viekää tämä hellyys eteenpäin”
Riitta Jalosen comeback. Hyvä kun palasi. Kaikki hänen kirjansa, jotka olen lukenut, ovat olleet lukemisen arvoisia. Hänellä on omintakeinen tapa kirjoittaa.