What do you think?

Pahansyöjät
Fantasiahenkinen varhaisnuortenromaani vie lukijansa Saralianin palatsiin, jossa laulunlahjalla ansaitsee helpon ja turvatun elämän. Mutta kun kullattua ulkokuorta hieman rapsuttaa, alkaa totuus nousta esiin tarinoiden takaa.
Nuori Ksiia on ulkomuodoltaan viallinen, ja Jumalten uskotaan valitsevan palvelukseen vain virheettömiä lapsia. Yllättävän kohtaamisen seurauksena Ksiialle kuitenkin avautuu tie palatsin laulajaksi Saralianiin, Jumalten kaupunkiin.
Ksiia jättää entisen vaatimattoman elämänsä ja lähtee kohti tuntematonta. Taakse jää myös Lintu, Ksiian isotädin kesyttämä musta siivekäs, jolta Ksiia oppi laulun taidon. Saralianissa Ksiia kokee ulkopuolisuutta, ja alkuinnostuksen jälkeen palatsin rutiinit alkavat kyllästyttää. Yölliset seikkailut tuovat vaihtelua, mutta ne myös käynnistävät Ksiian mielessä epäilysten kierteen, jota vahvistaa hänen suuri salaisuutensa: taito lukea Jumalten kirjoitusta.
Pahansyöjät esittelee maailman, jossa ihmiset ovat pakon edessä palanneet aikaan ennen teknologiaa. Muinainen voima on antanut tuhon partaalla eläville ihmiskunnan rippeille keinoja selvitä muuttuneessa maailmassa – mutta voimalla on aina hintansa.

240 pages, Paperback
Published August 1, 2026
About the author
Anu Holopainen
39 books39 followersI’m a Finnish novelist and freelance journalist. I’ve written fantasy and scifi for young people since 1996, and my first novel for adults was published in 2010.
My first science fiction novel, Molemmin jaloin (With Both Feet), was candidate for the Finlandia Junior Literary Prize in 2006.

Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 2 of 2 reviews
August 31, 2026
Holopainen kuuluu ehdottomasti suosikkikirjailijoihini ja olen luknut hänen tuotantoaan jo ala-asteikäisestä saakka. Pahansyöjät olisi ollut minulle hitti 10-vuotiaana, nyt (30+) olisin kaivannut kirjaan vähän enemmän syvyyttä ja lopputaisteluun lisää räiskintää. Kirja on takakannen mukaan suunnattu juurikin varhaisnuorille, joten erinomainen ehdokas esim. joulupakettiin nuorisolaisille!
Nyt taidan laittaa vanhempaa Holopaista uudelleen lukulistalleni.
133/2026

August 26, 2026
Pitkän linjan nuortenkirjailija Anu Holopaisen tuorein fantasiaromaani Pahansyöjät kertoo maailmasta, jota hallitsevat Jumalat. Ihmisten keskuudessa liikkuvat Jumalat ovat ihmismäisiä olentoja, jotka kiertelevät toisinaan kansan keskuudessa jakamassa siunauksiaan ja valikoimassa palvelijoita Saralianin kaupunkiin, jossa Jumalat asuvat.
Ksiia tietää, ettei häntä voida valita. Jumalille kelpaavat vain virheettömät, ja hänen kasvojaan koristaa iso tuliluomi. Ksiia osaa kuitenkin laulaa kauniisti ja yllättävä kohtaaminen Jumalan kanssa johtaa siihen, että Ksiia valitaan uudeksi laulajaksi Saralianiin. Sinne lähtiessään hänen on hyvästeltävä perheensä, ystävänsä ja lemmikkilintunsa.
Saralianin kaupungissa Ksiialla on hieman sopeutumisvaikeuksia, mutta hän löytää paikkansa ja nousee Jumalten suosioon. Ksiialla on kuitenkin salaisuus, josta Jumalat eivät tiedä mitään: hän osaa lukea Jumalten kieltä. Taito on kulkenut suvussa salaisena perintönä sukupolvelta toiselle, Ksiialle kielen opetti hänen isotätinsä. Koska Saralianin kaupunkiin valitut eivät enää voi palata kotiinsa, Ksiia ei voi opettaa taitoa eteenpäin – mutta ehkä nyt onkin koittanut se aika, kun tätä sukupolvelta toiselle siirtynyttä salaista taitoa tarvitaan.
Jumalten ja Saralianin tietty pahaenteisyys on ilmeistä alusta asti ja Ksiian kokemusten myötä vain kasvaa. Näitä synkkiä salaisuuksia Ksiia joutuu purkamaan ja lopulta selviävät, keitä kirjan nimen pahansyöjät ovat. Pahansyöjät on näppärästi rakennettu tarina, mitä nyt loppu tuntui hitusen kiirehdityltä: kun tapahtumat alkoivat lähestyä huipennustaan, noteerasin samalla, ettei sivujakaan ole jäljellä kuin vähän. Aika vauhdilla loppu sitten vedettiin kasaan. Tiiviys on toki nuorten lukijoiden kohdalla hyve, mutta pikkuisen vinksahtaneelta tämä tuntui.
Pahansyöjät jätti kuitenkin hyvän maun. Kirja on luokiteltu nuortenkirjaksi, mutta se on ennemmin varhaisnuorten kirja ja asettuu sinne jonnekin lasten- ja nuortenkirjojen välimaastoon. Suosittelen siis Pahansyöjiä monenikäisille kevyesti mystisistä fantasiatarinoista pitäville lukijoille, se on kuitenkin varsin helppoa luettavaa ja juoneltaan houkutteleva.