Marius

by Sirpa Kähkönen

Lili viettää elokuista hellepäivää puutarhamajassaan vanhan kartanon hakamailla, muinaisessa purolaaksossa, jonka läpi kulkee raitiotie. Hän odottaa Mariusta, ihailemaansa nuorta ranskalaista, saapuvaksi vieraakseen vielä viimeisen kerran.

Päivän aikana Lilin rakas ystävä Paul vierailee majalla, ja Lili muistelee kuumaa romanssiaan Pariisissa. Hän pohtii eroottista historiaansa, ihailemaansa naismaalaria joka maalasi hehkuvia mieskuvia, kuolemaa.

Ilta saapuu, Lili odottaa.

Romaanin maailma laajenee yhden päivän rajojen yli kertomukseksi taiteesta, Euroopasta ja syvästä surusta rakkauden ja intohimon poltteen rinnalla.

”Kyllä yhden päivän vielä kestäisi, jaksaisi odotusta, iloa, tätä hiljaista hyrinää”

216 pages, Hardcover

First published August 11, 2026

Reviews

[Päivi Metsäniemi]

Miten ihanaa on lukea yhdenpäivänromaani silloin, kun se sopii elettyyn elämään! Kähkösen Marius sijoittuu yhteen elokuiseen päivään Vallilan Siirtolapuutarhassa ja Kulttuurisaunassa (tunnistan kuuluvani ihmisryhmään johon tämä vetoaa erityisesti). Kertoja herää, lähtee saunomaan jokaperjantaiseen tapaansa, muistelee edellistä iltaa ja samalla koko elämäänsä. Vuorovaikuttaa itselleen tärkeiden ihmisten kanssa, mutta myös - ja tästä nautin eniten - on yksin, kietoutuu yksinoloonsa ja puutarhaansa, kuuntelee musiikkia (tutuksi tulee Purcellin äärimmäisen kaunis O Solitude, jota sopii kuunnella lukemisen soundtrackina).

Rakkaudet ja niiden muisto, eletty elämä, jäljellä oleva elämä. Esteettinen nautinto, puutarha/luonto, yksinolo. Oikeastaan haluaisinkin lähinnä lukea kirjoja näistä teemoista tai muuten ajatella niitä. Miten elämä muuttuukan täydemmäksi ja läsnäolevammaksi, kun huomaa nämä ympärillään. Nappisuoritus! Kähkönen ei toista itseään ollenkaan - tämä kirja on täysin eri kuin Kuopiosarja, kuin Uurnat. Toivon, että se tavoittaa lukijansa ”pienuudestaan” huolimatta.

[Anne Dahl]

2,5
Luen Sirpa Kähköseltä kaikki romaanit ja edelleen Kuopio-sarja on suosikkini lähi/sukuhistoriasarjoissa.

Kähkösen Marius on rakennettu yhdenpäivän romaaniksi, jossa kuusikymppinen Lili odottelee puutarhamökissään avukseen Mariusta johon on (aika nolosti) ihastunut. Päivän aikana Lili muistelee menneet elämänsä käänteet ja kertoo (ilman mitään virheitä eläneen) jumaloimansa isoäidin viisaudet.

Kähkönen kirjoittaa hyvin, melko runolliseen ylitsevuotavaan vanhahtavaan tyyliin, mutta nyt ei oikein pudonnut tämä. Mitään vikaa kirjassa ei sinällään ollut mutta ehkä jokin oma juttu painoin lukukokemuksen lyttyyn (?) tai vain tämä nyt niin kovasti trendaava tapa vanhenevien naisten seksuaalisten inntohimojen esiinkirjoittaminen ja nuorten miesten perään kuolaaminen otti pattiin ja olikin hyvä, että kirja oli säällisen mittainen ja nopeasti luettu. Kähkönen osaa, kuten sanoin, mutta jotain kirjoituskurssimaista tässä oli (ehkä aiheessa, ehkä romantisoinnissa, ehkä päättymättömissä filosofoinneissa, siinä yhdessä Pariisinmatkassa, joka muutti kaiken, menneiden ajan reipashenkisyydessä).
Tai
Olen ehkä vaan ollut liian monella kirjoittamisen kurssilla, jossa eläkeiän kynnyksellä frouvashenkilöt kirjoittavat omat ja sukunsa naisten salaiset ajatuset, omat rakkaudet, pettymykset ja niin, nyt myös nuo himonsa (yksityiskohtaisesti).
Oh well, tälle löytyy lukijat, sillä meitä ”luen kaikki mintä hän lukaisee” on monta.

[Tiina Mahlamäki]

Pienoisromaani tavoittaa hienosti elokuisen haikean tunnelman sekä osana kesän loppua että elämän iltapuolta.

[Riitta]

Yksi niistä kirjoista jolta odotin jotain. Vanhempi nainen ja siirtolapuutarha. Yhden päivän kuvaus. Josta ei jälkeenpäin muista juuri mitään mitä tuli lukeneeksi.

[Mona]

Marius on yhden päivän romaani, johon mahtuu kokonainen eletty elämä. Heti alussa hurmioidun kaikesta: mökistä, puutarhasta, kahvipavuista. Siinä vaiheessa, kun Lili pyöräilee Kulttuurisaunaan (?), ajattelin jo hieman kateellisena hänen elävän unelmaelämääni.

Mutta idyllin alla kulkee koko ajan eletty elämä. Monenlaiset muistot, rakkaudet, menetykset ja ihmiset. Erityisesti pidin siitä, miten elämänmyönteisesti Kähkönen kirjoittaa vanhenemisesta. Ikääntyminen ei tarkoita elämästä vetäytymistä. Lili on edelleen haluava, aistiva, rakastava ja maailmaan kiinnittynyt ihminen. Ruumis muuttuu ja aikaa on takana enemmän kuin edessä, mutta himo, uteliaisuus ja kyky nauttia eivät katoa mihinkään.

Keskivaiheilla ote vähän herpaantui, mutta loppua kohti romaani nousi taas ja jätti jälkeensä lämpimän ja haikean tunteen. Lohdullisinta on ajatus siitä, ettei eletty elämä katoa mihinkään. Se ei ole vain muistoja vaan kerrostumia meissä – ja kulkee mukana kaikissa niissä päivissä, jotka ovat vielä edessä.

[meri]

3,5 ✨ kaunis, viipyilevä, kesän aistii niin että sydäntä särkee talven tulo, kuitenkaan tarina ei ihan vie mennessään. ihanaa helsingin kuvausta, oispa aina kesä.

[Hellythoo]

3,75

[Helena Ketonen]

Ihan OK mutta en jäänyt mitään erityisesti miettimään. Vähän pliisuksi valitettavasti jäi.

[Ville Verkkapuro]

What a refreshing and nice and surprisingly light book this was. A perfect little snack and what a day, holding of course a lot of tension and pain of growing old and such, but then again loaded with a achingly heavy load of beauty and hope, waiting to burst at any moment.

[Mikko Saari]

Kuusikymppinen Lili viettää elokuista hellepäivää pienessä puutarhamökissä vanhan kartanon alueella. Päivän aikana ei tarvitse tehdä paljoakaan; Lili käy aamusella saunassa, touhuilee niitänäitä ja enimmäkseen odottaa. Ranskalainen vieras, parikymppinen Marius, on lähtenyt pois edellisenä iltana, mutta unohtanut jotain ja palaa sitä kenties hakemaan illemmalla.

Tämä odotus värittää koko päivää, sillä Lili on – pakko se on myöntää – ihastunut. Marius oli kaksi viikkoa puutarhatöissä Lilin apuna, kaikella oli aikaraja, joka tuli täyteen. Mutta siitä huolimatta: ihastus. Muutakin päivään sentään mahtuu. Ystävä Ina, joka on sairas, ehkä kuolemassa, on pyytänyt Liliä lähettämään videon heidän yhteisen Yöpuutarha-hankkeensa avajaisista parin vuoden takaa. Se pitää muistaa. Juhlissa tanssi heidän yhteinen ystävänsä Paul, joka hänkin poikkeaa Lilin mökillä päivän mittaan.

Lili veti lakanan kasvoilleen, se ei tuntunut hyvältä, niin tehtiin vainajille, hän oli elossa ja tahtoikin olla. Mutta päivästä tulisi pitkä, hän ei halunnut ottaa sen painoa ihan vielä kantaakseen.

Siinä sivussa Lili sitten on hetkessä, touhuaa vanhan Rauha-koiransa kanssa, muistelee menneitä. Mieli palaa nuoruuden matkoihin Euroopassa ja erityisesti erääseen kuumaan romanssiin Pariisissa. Mielessä pyörii myös lapsuus, pääasiassa naisten – isoäidin ja tätien – parissa vietetty. Ajan kuluminen, mennyt ja vähän tulevakin.

Marius on taitavasti kirjoitettu, lämminhenkinen loppukesän päivä, jonka tunnelmaan oli ilo uppoutua ja syventyä. Sirpa Kähkönen on taitava kirjoittaja ja kirjoittanut hyvin, Lili välittyy kirjan sivuilta täyteläisenä, kokonaisena ihmisenä. Myös puitteet ja ympäristö henkivät lämpöä ja omaa salaperäistä tunnelmaansa. Marius on mainiota luettavaa niin elokuun lämmössä kuin vaikka talven pimeydessä muistuttamassa loppukesästä.

[Elina Mustikkakummun Anna]

Yhden päivän- ja pienoisromaani, joka kosketti ja vaikutti minuun vahvasti. Mariuksessa Sirpa Kähkönen on tavoittanut jotain uutta, ja vaikka pidän todella paljon Kuopio-sarjasta ja myös 36 uurnasta, niin minulle tämä oli parasta Kähköstä.

Kirjan päähenkilö Lili viettää elokuista vuorokautta puutarhapalstallaan, pohtii rakkautta, ikääntymistä, ystäviään, työtään, naiseutta, taidetta ja ylipäätään elämää seuranaan muistot ja ikääntynyt koira. Romaani on täysi, kypsä ja merkityksistä raskas, sen kieli on kaunista ja kerronta etenee vaivattomasti.

[Mikko]

Palaan tähän nyt vähän myöhemmin. Itselleni olin jo kirjoittanut että tämä oli ihan ok, mutta myöhemmin lukemani Kauneuksien lokikirja oli parempi. Vertailua olen nyt tänä syksynä harrastanut vain koska Finlandia-palkinto on syys-lokakuun kausivihannes.

Nyt tosiaan myöhemmin asiaa makusteltuani olen huomannut tämän kirjan jatkuvasti palaavan mieleeni. Eli jotain tässä oli, joka jäi kytemään. Se sopiva verkkaisuus ja seesteinen kuvasto meni yllättävän paljon ihon alle. Että toisaalta, voihan tässä olla jotain menestysaineksia. Tykkäsin tästä paljon enemmän kuin niistä uurnista.

[Juhana]

Marius lienee kieleltään kauneinta proosaa, jota olen koskaan lukenut. Romaani on eräänlainen aikuisten satu, jossa kirjoittaja kuvaa idealisoitua maailmaa. Teos sijoittuu pääasiassa Vallilan siirtolapuutarhaan, mutta muistoissa liikutaan myös esimerkiksi Ranskassa.

Vaikka romaani on ilmaisultaan huikean kaunis, suhtaudun teokseen sanomaan hieman epäillen. Se on eräänlainen oodi aistillisuudelle, mutta oikeasti en usko, että se tarjoaa elämässä sellaista onnea, jota kirja tuntuu lupaavan.

[Päivi Brink]

Täydellinen herkkupala tämä Sirpa Kähkösen Marius. Kirja kuin tuoksuva puutarha, jossa kuusikymppinen nainen elää voimakkaasti tässä hetkessä kuin kypsä hedelmä, mutta muistelee samalla aikaansa kukkana. Yhden naisen elämä, mutta myös sukupolveni unta. Matkailua ympäri Eurooppaa, frankofiliaa ja suomalaista saunaa. Uskomattoman kaunista kieltä, ja kaikki aistit käytössä. Hemmottele itseäsi tällä eurooppalaisella romaanilla.

[Jonna]

En tiedä, miksi en saa tästä kirjasta muodostettua oikein mielipidettä. Mietin kahden ja kolmen tähden välillä - päädyin sitten kolmeen.
Jäi kädenlämpöinen olo, ihan kivoja ja arkisia tunnelmia ja tasoja, mutta oman navan ympärillähän tuo kirja pyöri, kuten koko maailma tuntuu nykyjään pyörivän.

[Petra]

tää ei vaa oikei lähteny

[Mari F]

Kaunis kieli, mielenkiintoinen päähenkilö, Rauha-koira ja miljööt. Jostain syystä tarina ja puutarha eivät saaneet minua mukaansa. Olenko vielä liian nuori vanhenevan naisen muistelmille?