Juomareiden valtakunta on laaja historiallinen esitys alkoholin osasta täkäläisessä elämäntavassa. Jo keskiajalta lähtien on ilmeistä, että alkoholi on ollut aina läsnä. Joko sitä on ollut liikaa, sopivasti tai siitä on ollut puute. Se on kautta aikojen jäsentänyt suomalaista kulttuuria keskeisellä tavalla.
Ajallisesti Kustaa H. J. Vilkunan perinpohjainen tarkastelu alkaa keskiajan lopun kiltatuvista, joihin riennettiin iloisesti hypähdellen ja joista palattiin kotiin kontaten. Vuosisatojen mittaan on rahvas aina harrastanut mitä monimuotoisinta hutikkahakuisuutta: käräjähumalaa, kirkkokännejä, maaseutujuopottelua ja markkinahumua. Eivätkä esivalta ja kirkko menoa missään vaiheessa tyytyväisinä ole seuranneet, päinvastoin!
Kirja ulottuu 1800-luvun puoliväliin, jonka jälkeen tapakulttuuri alkoi uudistua, kansalaisyhteiskunta alkoi kehittyä ja syntyi moderni alkoholivalistus ja raittiusliike varoittavine Turmiolan Tommin hahmoineen.
Pitkällinen urakka saatettu päätökseen ja hyvä niin. Teos on kyllä sinänsä hyvinkin kiinnostava ja kertoo, että suomalaisia (tai oikeastaan rahvasta, eliitille juopuminen oli sallitumpaa) on syytetty ylettömästä viinaan menemisestä jo monia satoja vuosia ja samoja perusteita alkoholin anniskelun rajoittamiseen käytetään osin vielä tänäkin päivänä, tosin aikakauteen sopivana. Aikakautisia esimerkkejä humalan aiheuttamista asioista tai sen epäilystä on runsaasti ja ne ovatkin kirjan kiinnostavinta antia.
Valitettavasti teos vain toistaa itseään liiaksi ja osittain samat asiat tulevat esille luvusta toiseen. Saatetaampa samaa asiaa toistaa jopa samoissa ala-luvuissa eri lauserakenteilla. Tämän vuoksi rokotan teokselta yhden tähden pois, eli neljäs tähti olisi ollut mahdollinen, jos toistoa olisi suitsittu edes jollain tavalla. Eli 3 tähteä lähinnä liiallisen toiston vuoksi, aihe on tosiaan hyvinkin mielenkiintoinen.