Jump to ratings and reviews
Rate this book

Pitkä aukea

Rate this book
Romaani miehestä joka rakasti.

”Minä muistan sinut ulkoa, jokaisen paikkasi, jokaisen asentosi. Muistan, miten seisoit silloin, kun ensi kertaa suutelimme. Muistan, mitä sinulla oli ylläsi, kun muutit luokseni tänne selkosen pieneen kylään. Millainen oli ilmeesi, kun kerroit odottavasi ensimmäistä lasta, millainen kun toista. Jokainen läsnäolosi hetki on tallennettu mieleeni kuin valokuva, joka ei koskaan haalistu.”

Johannes Löytövaara on neljän lapsen isä ja selkosten kylällä pidetty valokuvaaja. Lahja-äitinsä valvovan katseen alla hän pyörittää kuvaamoa ja koettaa rakentaa yhteistä elämää vaimonsa Kaarinan kanssa. Aina välillä Johanneksen yllättää kaipuu isään, joka osasi viheltää lintujen kutsulaulut ja opetti olemaan kärsivällisesti hiljaa paikallaan.

Nyt Johannes on enää vain säikeittäin kiinni elämässä, kun hän päättää kertoa uudelleen koko tarinansa sille tärkeimmälle, jonka kerran kadotti.

Pitkä aukea on syvänkaunis romaani epävarmuuden voittamisesta ja rakkauden voimasta. Tommi Kinnunen kirjoittaa herkän ja paljon näkevän tarkkailijan elämästä valovoimaisen kuulaasti. Teos on itsenäinen jatko-osa romaaneille Neljäntienristeys ja Lopotti.

Teoksillaan neljä kertaa Finlandia-ehdokkaana ollut Tommi Kinnunen on taitava ihmiskuvaaja ja yksi Suomen luetuimmista kirjailijoista. Hänen edelliset romaaninsa Neljäntienristeys, Lopotti, Pintti, Ei kertonut katuvansa, Pimeät kuut ja Kaarna ovat olleet arvostelu- ja myyntimenestyksiä. Kinnusen kirjoja on käännetty yli 20 kielelle.

264 pages, Hardcover

First published September 1, 2026

Loading...
Loading...

About the author

Tommi Kinnunen

14 books277 followers
Tommi Kinnunen (b. 1973) was born in Kuusamo, north-east Finland and currently lives in Turku, where he works as a Finnish literature school teacher. His debut novel, Where Four Roads Meet has dominated the charts in Finland ever since its publication and has sold over 82,000 units to date. The novel was awarded the Best Novel of 2014 Prize by the Jury of the Finnish Grand Journalism Prize as well as the Thank You for the Book Prize by the Finnish Booksellers’ Association. It was also shortlisted for both the Finlandia Prize for Fiction and the Best Debut of the Year Prize.

Ratings & Reviews

What do you think?
Rate this book

Friends & Following

Create a free account to discover what your friends think of this book!

Community Reviews

5 stars
311 (47%)
4 stars
282 (42%)
3 stars
57 (8%)
2 stars
7 (1%)
1 star
1 (<1%)
Displaying 1 - 30 of 49 reviews
Profile Image for Tiina Mahlamäki.
985 reviews30 followers
September 5, 2026
Tiivis, kaunis, viisas ja surumielinen tarina elämästä, rakkaudesta ja ikääntymisestä, kokonaisesta elämästä. Nautin myös kuvauksista valokuvaajan työstä ja ennen kaikkea valokuvaajan kärsivällisestä katseesta Kuusamon seudun luontoon. Kirjan rakenne, jossa kuvastui muistisairaan muistojen katoaminen ja kerrostuminen, oli kiinnostava ja toimiva.
Profile Image for Ville Verkkapuro.
Author 2 books207 followers
Read
September 1, 2026
Wow. What a giant, perfect book this was. A life, here, on these pages. And not too many pages either. This is how it should be done. No fat, whatsoever. Just pure brilliance all the way. Obviously as always with the Finnish books and their depictions of war can feel a bit lame and dated and so, but it perfectly and beautifully shifted and suddenly the world was gone and there was a new one and suddenly, too, it was all gone and there was only confusion and the years and the memories start to fade and shift, like a photograph left in the sun. A great book for sure.
Profile Image for Maija.
116 reviews2 followers
September 7, 2026
Kinnunen kirjoittaa ja minä itken.
Profile Image for Juurakkotukka.
187 reviews18 followers
September 7, 2026
Täydellinen sydämen särkijä! Antti Hyryn ja Eino Säisän veroinen itkettäjä. Rakastin!
Profile Image for Terhi.
112 reviews1 follower
October 17, 2026
Mulla oli tästä kirjasta odotuksia ja se oli ehkä vähän huonokin asia. Tommi Kinnunen on yks mun lempikirjailijoista ja oon nauttinut hänen aiemmista kirjoista ihan valtavasti.
Alussa kuitenkin mietin, että onkohan mun mielentila väärä tällaisen kirjan lukemiseen, tuntui käynnistyvän hitaasti eikä päässyt oikeen sisään kertomukseen. Kuitenkin tarina veti mukaansa ja loppua luin kostein silmin.
Tämä on taattua Tommi Kinnusta. Vikan sivun jälkeen jää jotenkin epämääräinen alakulo, toi loppu on niin raastava.

Oli myös mielenkiintoista lukea tätä miehen näkökulmasta kirjoitettua elämänkertomusta, huomaan että luen tosi paljon kirjoja missä naiset on pääosissa. Kinnunen osaa kirjoittaa niin taitavasti ja terävästi elämästä, sen iloista ja suruista. Samaistuin moneen ajatukseen elämästä, joita tässä kertojalla oli.

Lempikohdat oli sivulla 189:
”Sillä yhtä lailla kuin jokainen aikuinen on vanhempiensa edessä iäti lapsi, me kaksi olemme toistemme vieressä aina saman ikäisiä kuin ensi kertaa tavatessamme. (…) Sinä täydennät minut ja minä sinut, niin että yhdessä me olemme enemmän kuin kaksi puolikasta. Enemmän kuin kaksi puolisoa. Olemme sellaista, mihin sanat ei yllä.”
Profile Image for Helena.
2,562 reviews25 followers
October 10, 2026
Upea kirja, nautinnollista luettavaa! Mielestäni paras Tommi Kinnusen kirjoista, vaikka kaikista aiemmistakin olen pitänyt. Teksti on kuulasta ja tarkkaan harkittua, Johanneksen koko elämä piirtyy kauniisti näille sivuille, joita ei ole liikaa, vaan juuri sopivasti. Valokuvaajan työn kuvauksen ohessa mielessä olevat kuvat ja visuaalisuus ylipäätään toivat yhtenäisyyttä kirjaan. Pieneen sivumäärään mahtuu paljon tärkeitä teemona, joista koskettavimmiksi koin loppuosan hienon muistisairauden kuvaamisen.
Profile Image for Anniina.
201 reviews1 follower
September 28, 2026
Tästä kirjasta kirjoitin alkumetreillä muistiin, että onpa vahva ja pysäyttävä aloitusluku! Lopussa palataan muistisairaan vanhuksen mielen ja maailman koskettavaan kuvaukseen ja se on jälleen teoksen parasta antia.

Itse tarina kuitenkin tuntui minusta pitkin matkaa uudelleen kirjoitetulta Lopotilta. Näkökulma oli vain eri. Lopotista olen pitänyt vähiten Kinnusen kirjoista. Nämä ovat niin mahdottoman synkkiä - yhtä pohjoisen lopulta kuolevan kylän ja perisuomalaisen mielenmaiseman synkkää pitkää aukeaa. Helenan päihdeongelmakin piti ottaa vielä loppumetreillä käsittelyyn, vaikka siitä on jo kirja aiemmin julkaistu.

Kinnunen kirjoittaa todella hyvin ja kauniisti. Henkilöhahmot tuntuvat aidoilta ja tosilta. Ehkä juuri siksi tarinan lukeminen onkin raskasta. Tässä perheessä ei kenelläkään koskaan tunnu menevän hyvin eikä ole valon pilkahduksia. Edes rakkaus Johanneksen ja Kaarinan välillä tai heidän lastensa väliset hyvät suhteet eivät tunnu luovan kerrontaan valoa, kun kaikkea katsotaan alakuloon taipuvaisen näkökulman läpi.

Kolme tähteä, koska kirja on hyvin kirjoitettu ja tyylilajissaan hyvä suoritus. Itse koin kuitenkin tämän parissa turhautumista ja vähän tylsistymistäkin. En taida enää palata Löytövaarojen pariin ja toivon, että seuraavassa Kinnusen kirjassa olisi taas joku freesi, koskettava aihe.

Koska kaikkea tässä välissä ilmestynyttä olen rakastanut.
Profile Image for Anne Dahl.
Author 3 books25 followers
October 16, 2026
”Kun äiti kuoli, monen kymmenen vuoden odotus viimein päättyi ja me saimme ison talon täysin itsellemme.”

Olen lukenut Kinnuseni. Tämänkin luin. Tästäkin pidin.
Lukemisesta on nyt viikko, enemmän. Eniten muistan tunnelman. Juonenkin ja sen elämäänsä tyytymättömän äidin, sen, joka sysäsi pahan olonsa lapsiinsa, miniäänsä, lapsenlapsiin (niihin samassa talossa asuviin pojantyttäriin, ei pojanpoikaan). Niin, ja mieheensä. Ehkä eniten muistan Johanneksen, juurikin tämän vihaisen, elämäänsä pettyneen pojan, joka kerta toisensa jälkeen haki isänsä, aina jostain, jonkun miehen luota, jonkun miehen, jolta haki rakkautta, hyväksyntää. Kyllä, ehkä eniten muistan juurikin kirjan alun, Johanneksen rakkauden ja hämmennyksen, isän kamppailun, lopulta itseltä otetun elämän.
Negatiivista en lähde ruotimaan, sillä tämä, Pitkä aukea, on lukijakunnalleen tehty täsmäteos, ammattimaisesti kirjoitettu, viilattu ja puunattu.
Profile Image for Mai Laakso.
1,629 reviews65 followers
October 13, 2026
Tommi Kinnusen Pitkä aukea avasi jälleen kuusamolaisen Löytövaaran perheen elämää, ja tällä kertaa Johanneksen kertomana. Kirjailija on antanut äänen muistisairaalle hoitolaitoksen asukkaalle, mikä on valtavan tärkeä huomio, kun vanhusten palveluista ja hoitamisesta on hyvinvointialueilla karsittu ja ajateltu heistä vain kulueränä, mistä säästetään. Vanhukset ovat eläviä ihmisiä ja heillä on takanaan elämää ja omia läheisiään ja tapahtumia ja tunteita, jotka koskettavat, niin kuin Pitkä aukea koskettaa jokaista sen lukijaansa.

Profile Image for Riitta.
545 reviews
September 11, 2026
Tämä oli hieno rakkaustarina, ahdistava sukukronikka ja surullinen kertomus muistisairaudesta, hienovaraisen taitavasti kirjoitettu. Paras lukemistani Kinnusen kirjoista.
Profile Image for KirjaSeve.
93 reviews
September 26, 2026
Taattua Kinnusta melankolisuutta, tavallista elämää, halua tulla nähdyksi ja kuulluksi! Hyvin kirjoitettu tarina tavallisesta elämästä monimutkaisen perheen kanssa. Sääliksi käy, kun Johannes heitti elämänsä heitti hukkaan ilkeän äitinsä takia eikä löytänyt omaa tahtoaan. Muistisairautta kuvaavat kohdat menivät ihon alle ja suru tuli.
299 reviews8 followers
September 24, 2026
Tuntemukseni vaihtelivat kirjan myötä aika tavalla. Alku missä päähenkilö Johannes huolehtii homosta ja huolta aiheuttavasta isästään, oli koskettavan karua. Keskivaiheilla aloin pitkästyä Johanneksen ja Kaarinan elämän arjen kuvailuun. Ja varsinkin vanhan ajan valokuvauksen nippeleihin. Itselleni tätä jaksoa kannattelivat Kinnusen herkullisen osuvat havainnot pohjalaisen Kaarinan kotikonnun murteesta ja erilaisesta elämänpiiristä.

Varsinainen kirjan yllätys on se, että siinä kuvataan ehkäpä Suomen kirjallisuuden kamalinta äitiä. Johanneksen kaikkia ja kaikkea tylyttävää äitiä (kätilön tytärtä) ei pehmennä hitusen vertaa edes lapsenlapset. Uskottavaa?

Kirjallisuudessa muistisairaskin muistaa. Johanneksen muistisairauteen hapertuu avioliitto Kaarinan kanssa. Tämä loppuvaiheen kuvaus on tavattoman kaunista ja koskettavaa. Siinä on paljon samaa kuin norjalaisen Frode Gryttenin kirjassa Päivä jona Nils Vik kuoli. Samaa, mutta kuitenkin omaäänisesti.

Kinnusen teksti on vaivattoman sujuvaa ja tarkkaa, miellyttävää luettavaa. Hyvin ajateltu ja hyvin kirjoitettu tarina yhdestä elämänkaaresta. Lopulta tämä oli minulle paras lukemani Tommi Kinnunen.
Profile Image for Susu Liski.
318 reviews
November 1, 2026
Pitkä aukea on hiljainen, arkinen ja tilaa antava teos, joka yksinkertaisuudessaan on niin loistava. Juoni ei ole täynnä yllättäviä juonenkäänteitä tai järkyttäviä tunnekuohahduksia, mutta rauhallisuudessaan tunsin lukijana joka ikisen sanan aivan eri tavalla.

Teoksessa käsitellään rakkautta sen monissa muodoissa ja kaikkia niitä muita tunteita, jotka kulkevat rakkauden kanssa käsi kädessä kuten surua, vihaa ja menetystä. Näistä kaikista tämän sarjan osista, Pitkä aukea nousi lemppariksini. Koin teoksen tunnekirjon jossain syvällä sielussa ja sydämessäni.

Ainoa mikä ehkä itseäni häiritsi, oli jatkuva ”sinuttelu”, jonka merkityksen tarinassa kyllä ymmärsin hyvin, mutta sai minut hiukan vaivaantumaan.

”Miksi olen samanlainen kuin isä, pehmeä ja heikko? Miten voi heikko poika maailmassa pärjätä, kun ei heikko isäkään pärjännyt?” (s. 100)

”Tällaistako tämä olisi voinut olla? Näinkö helppoa olisi olla ihmisen edessä ihminen? Auttaa ja kannustaa, vaikean hetken tullen tarttua käteen ja kannatella?” (s. 185)

132 reviews1 follower
September 13, 2026
Annoin neljä, kun oli taattua Kinnusta, vaikka ei kuitenkaan niin hyvä kuin esim. Kaarna.
Erityisesti pidin siitä, kun kuvattiin muistisairaan Johanneksen viimeisiä tuntemuksia ja ajatuksia ja sitten Kaarinan jälleennäkemistä. Eihän sitä kukaan tiedä, onko tuolla mitään tekemistä minkään toden kanssa, mutta kun olen vanhaa, nykyisin pahasti muistisairasta äitiäni seurannut, niin voi se olla vaikka noinkin. Hyvä kuvaus joka tapauksessa.
Kun kirjassa haluttiin kertoa Johanneksen ja Kaarinan rakkaustarina, olisin karsinut liikoja henkilöitä ja heihin liittyviä rönsyjä pois ja keskittynyt vielä enemmän pelkästään vain Johanneksen ja Kaarinaan.
Helpotti lukemista, kun oli lukenut tästä suvusta ja perheestä aiemmin kirjoitetut kirjat, koska henkilöitä ja henkilösuhteita oli aika paljon. Mutta miten pärjäävät tämän äänikirjana "lukevat"?
Profile Image for Elisa.
33 reviews1 follower
September 22, 2026
Kirjan kuvaus muistisairaudesta osuu vähän liiankin lähelle tällä hetkellä. Kaunis kirja jatkamaan edellisiä teoksia, taattua Kinnus-laatua.
56 reviews
September 3, 2026
Pitkä aukea on itsenäinen jatko-osa aiemmille Neljäntienristeys ja Lopotti.

Päähenkilö, nyt jo iäkäs valokuvaaja Johannes Löytövaara on enää hauraasti kiinni elämässä. Todellisuus on kaukana, eivätkä kaikki ympärillä pyörivät henkilöt tunnu tutuilta. Viimeisillä voimillaan hän haluaa kerrata tarinansa sille rakkaimmalle, joka lähti pois.

Johanneksen puoliso Pohjanmaalta kotoisin oleva Kaarina on tullut asumaan Johanneksen lapsuudenkotiin, jossa anoppi Lahja katsoo asiakseen kiusata Kaarinaa jatkuvasti arvostellen ja vähätellen. Mutta Kaarina kestää ja he saavat neljä lasta. Kaarina osallistuu valokuvaamon toimintaan ja studio saa tyytyväisiä asiakkaita, lapsikuvauksia, hää- ja rippikuvauksia.

Kun Lahja-äiti lopulta kuolee, Johannes ja Kaarina remontoivat talosta viihtyisämmän ja tarkoituksenmukaisemman. Miksi Kaarina sitten päättää lähteä tässä vaiheessa, kun paremman elämän juuri piti alkaa? Siihen tarina ei anna vastausta.

Johanneksen näkövammainen Helena-sisko on välillä mukana tarinassa ja takautumina Johannes käy läpi isänsä kohtaloa. Isän mieltymys samaan sukupuoleen on ollut aikanaan häpeä ja isän mielenterveys on ollut huono. Johanneksella on kuitenkin isästä muitakin muistoja: isä osasi viheltää lintujen kutsulaulut ja rakentaa huonekaluja.
Profile Image for Liisa Hoffman.
190 reviews3 followers
September 27, 2026
Tommi Kinnusen Pitkä aukea oli HS:n syyskuun äänikirjana, joten kuuntelin tämän. Yleensä mieluummin luen kuin kuuntelen mutta tämä oli kyllä mielestäni sopiva myös kuunneltavaksi. Jäi vaan kiinnostamaan, että puhuttiinko kirjassa tosiaan nekatiiveista vai oliko se vaan lukijan tapa ääntää sana.
Koskettavia kohtia oli kirjassa useita, yksi parhaista mielestäni vihkiminen kun Johannes luetteli/ajatteli mitä kaikkea hän tahtoo. Olisipa minulla nyt oikea kirjakirja käsissäni niin lukisin sen kohdan uudestaan. Ehkä vielä luenkin koko kirjan.
Johanneksella oli aivan kamala lapsuus, isä reppana ja hirveä äiti. Äiti oli aivan karmea myös anoppina. Vähempikin olisi riittänyt.
Kirja kertoo Johanneksen koko elämän, joka päättyy muistisairauteen. Ihana Johannes, joka oli hyvä ja kiva isä omille lapsilleen. Ja rakasti vaimoaan ja sai myös vastarakkautta.
Olen onnellinen että tämä kirja sattui silmiini ja pääsin siihen tutustumaan. Kiitos Tommi Kinnunen.
14 reviews
October 8, 2026
Pidin tästä kirjasta kovasti, on mielestäni paras kirja Kinnuselta. Olen pitänyt kaikista aikaisemmistakin kirjoista, mutta tämä on jotenkin herkempi ja kypsempi kokonaisuus.
Kirjan päähenkilö Johannes oli tavallinen suomalainen mies, jolle puhuminen ei ollut aina helppoa. Äiti oli pettynyt rakkaudessa pahoin ja koko nainen oli katkeroitunut ja kylmä kuin jää. Lopuksi Johannes kuitenkin kykeni ymmärtämään äitiäänkin. Isän ikävä oli sydäntä särkevää. Isän kohtalolle ja murtumiselle on varmasti jossakin Suomessa esikuva. Kaikkein eniten Johannes kuitenkin rakasti vaimoaan Kaarinaa ja hänen luokseen Johannes kuoltuaan siirtyi.
Johanneksen mielen liikkeitä ja tunteita on kirjassa kuvattu kauniisti. Muistisairauden aiheuttama minuuden tuhoutumisen ja kuoleman lähestymisen kuvaus ja vertaus hukkumiseen oli samalla herkkä ja surullinen, suorastaan mestarillinen.
Profile Image for Riitta.
133 reviews
October 31, 2026
Pitkä aukea on yksi niistä harvoista kirjoista, jotka onnistuvat olemaan samaan aikaan armottoman rehellisiä ja silti kauneudessaan melkein sietämättömiä.
Kinnunen tekee tässä jotain, mitä harva pystyy: hän kirjoittaa kokonaisen elämän – sen epävarmuudet, rakkaudet, häpeät, anopin varjon, valokuvaamon arjen, muistin murtumisen – niin tarkasti ja kuulaasti, ettei lukija pääse pakoon. Ei koristelua, ei liioittelua, vain alaston inhimillisyys. Juuri se tekee kirjasta niin raskaan ja samalla niin lohdullisen.
Kyllä paljosta jäävät vaille ne jotka eivät hallitse Suomen kieltä. Tämä proosa elää suomen rytmissä, sen hiljaisuuksissa ja pienissä, tarkkaan valituissa sanoissa. Käännöksessä jotain olennaista väistämättä ohenee – se tapa, jolla Kinnunen saa tavallisimman lauseen tuntumaan sekä hauraalta että painavalta.
Tämä on Nobelin kirjallisuuspalkinnon arvoinen !
Profile Image for Heli Pekkarinen.
156 reviews
September 17, 2026
Kuuntelin tämän äänikirjana, koska se oli Hesarin tilaajille ilmaisena kuukauden kirjana. Mutta tämä olisi ehdottomasti pitänyt lukea, sillä en pitänyt lainkaan Hannu-Pekka Björkmanista lukijana.
Itse kirja oli hyvä, kieli tällä kertaa hiotumman oloista kuin joissain Kinnusen aiemmissa. Kirjaa on mainostettu muistisairaan kertomuksena, mutta itse en ihan vakuuttunut yrityksestä mennä muistisairaan pään sisälle. Liikuttava se toki oli, kun ei päähenkilö enää tunne läheisiään ja tällä on hätä, missä rakas puoliso on.
Hirviöäidin kuvaus oli minusta myös vähän kulunut teema. Mutta siis kaiken kaikkiaan pidin kovasti, olisin antanut 4,5. Toisaalta, jokin kärki jäi uupumaan, joten alaspäinkin olisi voinut mennä.
Profile Image for Mona.
361 reviews10 followers
September 29, 2026
Kiljuin riemusta, kun kuulin Kinnusen palaavan Neljäntienristeyksen ja Lopotin sukutarinaan kymmenen vuoden jälkeen. Rakastin niitä kirjoja, ja tätäkin taisin rakastaa jo ennen kuin avasin sen.

Pitkä aukea on rakkausromaani Johanneksesta ja Kaarinasta, tavallisesta yhteisestä elämästä. Miten hienoa onkaan lukea rakkaudesta suomalaisen miehen näkökulmasta! Tässä elämässä on ollut kipua ja menetyksiä, mutta Johannekselle on ollut myös rakkautta. Niin paljon rakkautta.

Kirjan tapahtumat eivät yllätä, mutta tunteisiin tämä menee silti. Jollain koskettavalla tavalla sukutarina saa onnellisen lopun. Surullinen, kaunis ja tosi romaani elämästä sellaisena kuin se meni.
Lopussa suren elämän päättymistä, mutta myös sitä, että tähän päättyy tarina, jonka mukana olen saanut kulkea niin kauan.
63 reviews
September 26, 2026
Kaunis kirja rakkaustarinasta, elämästä Koillismaalla, sekä muistisairaudesta. Tämä oli ehkä ensimmäinen Tommi Kinnuseni, vaikka kirjoja on listalla ollut useita.

Olen nyt tullut siihen pisteeseen että useammat kirjat alkavat itkettää. Ehkä pitäisi levätä enemmän. Olen jotenkin sen tyyppinen lukija että elän sitä kirjaa enkä osaa oikein analysoida sen enempää. Kokonaisemmat ajatukset voivat tulla sitten myöhemmin.

Tässä itseä erityisesti koskettavia piirteitä olivat kaiken ylittävä rakkaustarina, myrkyllinen anoppi-miniä -suhde ja ihanan pelottavasti mutta samalla lohdullisesti kuvattu muistisairaus.
Profile Image for Sirpa Rauhaniemi-viitanen.
186 reviews2 followers
September 24, 2026
Hieno kirja! Kinnunen on erinomainen kirjailija, jolla on kyky kuvailla ihmisiä aidosti ja tarkkanäköisesti. Mistä kirja sitten kertoo? Johanneksen elämästä toki, mutta mielestäni se on myös sukupolvitarina sekä pohtii elämän ydintä tarkemminkin. Ja lopulta selkeäksi teemaksi nousee ajan kuluminen ja vanheneminen. Itse olisin kaivannut kirjalle lisää sisältöä ja pituutta, mutta kuten elämäkin, kirja vilahti ohi yhdessä hujauksessa. Jäljelle jäänee vain ihmetys, ehkä kiitollisuuskin.

Taidan lukea Kinnusen muut samasta suvusta kertovat kirjat uudestaan, nyt kun tämä on tuoreena mielessä.
Profile Image for Pauliina.
49 reviews2 followers
October 3, 2026
Miten hyvä tämä olikaan! En edes tiedä, mitä voisin kirjoittaa, mihin keskittyä. Pitkä aukea avaa Johanneksen ja Kaarinan tarinaa, jota sivuttiin myös Neljäntienristeyksessä ja Lopotissa. Rakenne on mielestäni vaikuttava ja nerokas. Kirjassa on elämää, rakkautta, ikääntymistä. Ei mitään mullistavia juonenkäänteitä ja silti luin ahmien. Ihailen myös taitoa kertoa tavallaan tiiviisti (teos on vain 264 sivua) mutta silti kiirehtimättä ja täydesti, ihmisten maailmaan ja mieliin upottaen. Minulle tämä lukukokemusta oli loppua kohden aivan pakahduttava.
Profile Image for Minna.
26 reviews
September 23, 2026
Aluksi vähän mietin, että alkaako kyllästyttää lukea lisää samasta perheestä kuin aiemmissa kirjoissa, mutta jälleen kerran Kinnusen ihastuttava kielenkäyttö, tarkkanäköiset havainnot elämästä ja empaattinen kyky astua erilaisten ihmisten saappaisiin teki tästä(kin) kirjasta nautinnollisen. Ei ihan noussut suosikiksi (Pintti ja Pimeät kuut!) mutta silti tosi ihanan elämänmakuinen teos yhden pienen ihmisen tarinasta.
909 reviews
October 6, 2026
Huh, mikä lukukokemus! Ensimmäiset sivut tuntuivat oudoilta. Aloitin kirjan lukemisen niin, etten ollut lukenut yhtäkään kirjan saamaa arvostelua tai sen takakansitekstejä. Siksi alku tuntui oudolta. Mutta viimeisten sanojen jälkeen kirja tuntuu täydelliseltä, kokonaiselta, huikaisevalta lukukokemukselta, joka sai minut itkemään. Niin kaunista, niin koskettava, ja silti erinomaisella tavalla arkista tekstiä. Olen häikäistynyt.
Profile Image for Heidi.
296 reviews3 followers
Read
October 31, 2026
Että miten olenkaan Kinnusen soljuvaa ja sujuvaa kerrontaa kaivannut – odottaminen kannatti! Mielellään olisi lukenut pidemmänkin tarinan, mutta tässä käytiin yhden elämän kaikki olennaiset asiat, mitään ohittamatta, ja mitään liikaa korostamatta. Vaikka kaikki käsitellyt aiheet eivät helppoja olleetkaan, kokonaisuus on eheä, koko elämänkaaren käsittävä ja loppu lohdullinen. Vuoden parhaimpia lukukokemuksia.
177 reviews3 followers
September 5, 2026
Rehellistä ja syvällistä, kaunistakin. Elämää arjessa ja niin tuttuja tapahtumia, mietteitä. Näitä kaikkia olemme käyneet myös läpi. Nyt ne ovat auki kirjoitettuna. Jotenkin lohduttavaa. Katumista, hyväksymistä ja anteeksiantoa.
Displaying 1 - 30 of 49 reviews