Alle elsker Säde. Hun er en pige, der stråler i sin store appetit på livet, sin ligefremme væremåde og sit afslappede forhold til sex. Enhver mands drøm, også den midaldrende englænder Victors. Han er arkæolog og lærer og møder den arkæologistuderende Säde på et studieophold i Grækenland. Her finder de ingen klenodier fra fortiden i jorden, og deres veje skilles noget uforløst efter den korte, sanselige affære. Men de mødes igen, da Victor får til opgave at lede en hemmelig arkæologisk udgravning i Sädes hjemland, Finland. Og denne gang fanges Victor ikke alene helt ind af Sädes stærke udstråling, han finder også noget i den finske jord. Det bliver skæbnesvangert for dem begge …
No nyt. Mitäpä tästä sitten sanomaan. Alkupuoli oli aika tylsää ja tahmeaa luettavaa, mutta kun päästiin metsään "hihhuleiden" keskelle, niin hetkeksi innostuin. Loppu oli lattea. Kuitenkin kokonaisuutena ok, vaikka kirja juonellisesti ei ollut kummoinen paitsi "metsäläisten" osalta ja pyöri pitkälti seksin ympärillä, mutta tässä kirjassa Supisen kirjoitustyyli sopi mulle. Annetaan ok, kaksi tähteä. (Erikoista on, että olen nyt lukenut kolme Supisen kirjaa ja yksi oli ihan huikea, toinen tähtiluokituksen ulottumattomissa eli ei yltänyt edes yhteen tähteen ja tämä oli ok. En oikein tiedä miten suhtautua, jos vielä Supisen kirja käteen osuu.)
Ensimmäinen Supisen kirja jonka jaksoin lukea loppuun asti. Asetelma oli mielenkiintoinen, joskin eteneminen turhan hidastempoista. Odoton loppuun kunnon kliimaksia, mutta sainkin antikliimaksin. Toisaalta se sopi kirjan henkeen.
Tämä kirja jäi irrallisiksi tekstinpätkiksi, jossa tarina ja teema eivät kirkastuneet. Uskon ja uskomattomuuden rajoista kai oli kyse, mutta ohuet päähenkilöt jäivät epäuskottaviksi. Tyyli oli kepeä ja lukukokemus oli nopea, mutta eipä tästä mitään muisteltavaa jää.
Bedste bog nogensinde. Aldrig læst lignede. Er dybt forelsket i säde og vil møde skovfolket på den finske højskole. Elsker hvordan bogen kombinerer temaer som religion, sex, relationer og arkæologi. Blot fantastisk
Miina Supisen Säde-romaanin perusasetelma on mielenkiintoinen, sillä siinä on vanhaa suomalaista mystiikkaa, ja salaperäinen kahdeksisen lahko. Sitä johtaa suomalais-kreikkalainen Voula Papadopoulos, joka puolestaan houkuttelee englantilaissyntyisen arkeologin kaivamaan muinaista uhrikiviröykkiötä.
Arkeologi on nimeltään Victor Allcock ja hän on lääpällään parikymppiseen suomalaishuitukkaan nimeltään Säde. Tämä nuori nainen on puolestaan käynyt opiskelemassa arkeologiaa Kreikassa, jossa aloitti suhteen Vicin kanssa. Onpa mukana vielä kolmiodraamaa eli Taistelevat ateistit -järjestön edesmenneen johtajan tyttären ja aspergertietokonenörtin eli Antin ja Säteen kulahtanut suhde.
Myös rakenne on pitkälti onnistunut, ja kerronnallisesti on löydetty koukuttavuutta. Kertoja vaihtelee kaikkitietävän kertojan ja kuolleen Vicin välillä. Heti alkuun siis paljastetaan, että yksi keskeisistä henkilöhahmoista on vainaa; ja niin kuin kunnon dekkareissakin, lopussa paljastetaan, miksi hän kuoli.
Suomalaista mystiikkaa liimataan melko ohuesti, ja se tarttuu tarinaan vain osittain. Rongoteus, Perkele, alinen ja muutama myyttinen hahmo pulpahtaa esiin, mutta maahisten ja metsänhenkien esiinmarssia ei tule ollenkaan. Ior Bock Lemminkäisen temppeleineen on samoin saatu ympättyä tarinaan.
Välillä käydään rajatiedon messuilla, Säde harrastaa pikapanoja, ja joku sekoaa kulttilahkossa, ja monelta osin väkinäisillä taustoilla pyritään syventämään Säteen persoonaa ja sekasortoisuutta Levähuhdan kulttuuritilalla Helsingin laitamailla. Elspet Kaakurin teksteillä luodaan salaperäisen painostavaa tunnelmaa. Myös muutamin uutisin ja artikkelein lukijoita viritetään paikoin onnistuneesti vääjäämättömään ja onnettomaan loppuun…
Stella, eine junge Frau, wird von dem älteren Victor als seine Assistentin zu einer Ausgrabungsstätte geholt. Auftraggeberin ist Voula, die exzentrische Anführerin der Waldmenschen, die den finnischen Göttern huldigen. Stella steht zwischen ihrem "normalen" Leben - ohne Glauben und mit ihrem autistisch veranlagten Freund Antti - und dem inspirierendem Einfluss von Victor und Voula. Die anhand des Titels und der Umschlag-Beschreibungen vermutete Dreiecksbeziehung zwischen Stella, Antti und Victor spielt gar keine so große Rolle im Handlungsverlauf. Vielmehr steht im Vordergrund, dass Stella sich nicht festlegt und offen für alles Mögliche ist. Sie lässt sich nicht in das übliche konventionelle Lebenskonzept mit einer monogamen Beziehung mit einem "normalen" Mann und dem gängigen Glauben pressen. Untermalt werden die zahlreichen Einflüsse durch Sprünge zwischen verschiedenen Zeiten, Sichtweisen und Textformen. So fließen neben finnischen Mythen Chats oder Zeitungsberichte in die Handlung ein. Die humorvolle Erzählweise, der Perspektivenwechsel und die Einflechtung von unterschiedlichsten "Dokumenten" machen "Drei ist keiner zu viel" zu einem außergewöhnlichen Buch.
Erinomaisen omaperäistä kerrontaa. Supisen sanankäyttö on rullaavaa, usein luonnollisen hauskaa ja monesti oivaltavaa. Jotenkin vain oikoluku tökki. Loppu oli ehkä hieman latteampi kuin olisin odottanut, mutta ei sekään ollut huonosti hoidettu. Kirjan fragmentaarinen ja lyhytosainen muoto tuki kerronnan kulkevuutta. Henkilöt olivat ärsyttävistä piirteistään huolimatta, tai juuri niiden vuoksi, varsin eheitä, ja huolimatta useista epäuskottavista palasistaan kokonaisuudessaan uskottavia. Tarina viihdytti ja tarjosi ajateltavaakin.
Alun ärsytyksen jälkeen tajusin, että kirja ei ole sitä mitä ennakkoon ajattelin ja lopulta aloin pitää kirjasta. Kun säädin siis lukijana itseni oikeaan fiilikseen. Omalla tavallaan todella hauska. Kun pääsee ärsytyksen ohi.
Ei niin mukaansa tempaava kuin Liha tottelee kuria, parasta tässä kirjassa oli päähenkilö Säde, joka muodostuu kirjan aikana kokonaiseksi, eläväksi ja hengittäväksi hahmoksi. Säden suhdetta kahteen hyvin erilaiseen mieheen kuvataan kiinnostavasti.
Aika kiehtova kirja ja vähän jännittävä, mutta aina tällaisissa jännittävissä kirjoissa odottaa jotain ihmeellistä loppuratkaisua ja on sitten yleensä vähän pettynyt, kun se onkin aika tavallinen...
"Druhá novela úspěšné finské autorky rozhodně donutí čtenáře k smíchu a pravděpodobně i k pláči." Já se ani nesmála, ani neplakala. Mám si snad knihu přečíst ještě jednou??? ;-)