Miksi nainen on edelleen näkymättömämpi kuin mies?
Eron jälkeen Saaran sängyssä on nukkunut ainoastaan hänen seitsemänvuotias poikansa. Teatterilla Saara valaisee Daavid-patsasta ja roolihenkilöitä, joita ei ole olemassa. Lihaansa Saara muokkaa salilla. Salilta palatessaan Saara törmää mieheen, jota tapaili kaksikymmentäviisi vuotta aiemmin.
Riikka Ala-Harjan romaani kysyy, minkä painoista on naisen ja miehen liha.
Riikka Ala-Harja (s. 1967) on kirjailija ja dramaturgi. Hän on valmistunut Teatterikorkeakoulun dramaturgian laitokselta vuonna 1993.
Nopealukuinen vaan ei ontto kirja kehosta, ihosta, lihasta, niiden kuvaamisesta, rakentamisesta, kosketuksesta ja aikuisena kasvamisesta sekä erosta, sydämestä, sukupuolisuudesta, voimasta ja niiden näyttämisestä, niiden eroista, niiden valoista. Ihanan keski-ikäinen romaani, joka upposi tunnistettavuudessaan kolmekymppiseen, lapsettomaan, joogaavaan sohvaperunaan.
Alan lämmetä tälle tyylille, jonka nimeä en tiedä. Jonkinlaista modernia tajunnanvirtaa, kirjallisuusasiantuntijat voivat vinkata mikä tämä tyylilaji on oikealta nimeltään. Luin kirjan kahdelta istumalta. En ehkä suosittelisi kovin herkästi, mutta jos kaipaa todella nopealukuista kehollisuuteen ja lihallisuuteen liittyvää kerrontaa niin tämä voisi iskeä.
Lukupiirikirja (Singapore), 17.9.2015. Kommentteja: - irrallisia ajatuksia esim. tasa-arvosta, ja ympärille kehitty kehitystarina - "nyt en kestä" - jäi kesken - ruma, ronski kieli - mitä kirjalla haluttiin sanoa ja saavuttaa? - ohut juoni
Yhteenvetona: Ala-Harjan kirja taisi olla ensimmäinen kirja, josta lukupiiri suorastaan vaikeni. Keskustelua kirjasta ei oikein saatu alkuun, saati loppuun. Lukijoistamme kukaan ei varsinaisesti pitänyt kirjasta, joskaan ei inhonnutkaan. Karmeaa sanoa, mutta koimme kirjan hyvin ohueksi, se jätti meidät melko viileiksi.
Hajanaisia ajatuksiamme kirjasta, että miksi kieli oli niin rumaa ja ronskia, asiat on mahdollista ilmaista suoraan ja voimallisesti ilman kiroiluakin tai vessakuvauksia. Meille jäi päällimmäiseksi kysymys, mitä kirjailija halusi saavuttaa tällä kirjallaan. Aivan kuin kirja olisi kirjoitettu välituotantona, omakohtaisena purkauksena.
Kirjaa mainostettiin kantaaottavaksi naisen keveydestä, asemasta nykymaailmassa. Aineksia varmasti olisikin ollut syventää ja todella ottaa kantaa, onko naisen liha tosiaan kevyempi kuin miehen. Kirjassa henkilöt olivat hyvinkin stereotyyppisiä; naiset joko ronskeja, kuten miehet tai hiirulaisia. Minulle lukijana jäi mielikuva, että naisen on oltava lihaksikkaampi ja ronskimpi kuin mies ollakseen tasavertainen/- arvoinen miehen kanssa. Solidaarisuuskaan ei vaikuttanut kuuluvan miesnaisen maailmankuvaan.
Teatterimaailma on selvästi tuttu kirjoittajalle, mutta kirjassa työkehyksenä ja tasavertaisuuden maisemana miljöö jäi sekin hyvin ohueksi, kevyeksi. Päähenkilö Saara tuntui hyvin omanapakeskeiseltä, eikä siihen muuta mahtunut, vaikka yksinhuoltaja olikin.
Kirjan juoni oli kaiken kaikkiaan kevyt, ehkä se oli tarkoituskin. Romaani oli nopeasti luettava, helppo, jälkiä kuitenkaan jättämättä. Positiivista kirjassa oli sen jykevä ajankohtaisuus, itsekeskeisyys, tietty irrallisuus kaikesta muusta kuin omasta minästä. Pakonomaista kuntoilua kuvattiin sitäkin hyvin, kuinka oman kunnon huollostakin on tullut suorituskeskeistä, tai kuten kirjan maailmankuvan mukaan kaikesta.
Kukin meistä sai kirjan luettua loppuun, mutta osalla meistä oli lähellä kesken jättäminen. Mikäli haluaa nollata itsensä kevyellä lukemisella, ajankohtaisella, melko neutraalilla kirjalla, niin suosittelemme Ala-Harjan kirjaa lämpimästi.
Oli kiikun kaakun, että luenko loppuun vaiko en. Luin kuitenkin, mutta enpä tiedä olisiko kannattanut aikaansa tähän tuhlata. Sellaista tasaista "jutustelua", ei mitään kummempaa.
"Ei meillä Askon kanssa olllut selkeää syytä erota. Olisi ollut helpompaa jos jommallakummalla olisi ollut uusi rakkaus, mutta ei ollut. Ero oli helppo ja oli se myös vaikea." s. 34
"Asko ei olisi halunnut erota, Asko olisi halunnut jatkaa, Asko olisi jatkanut hamaan loppuun saakka vaikka meillä ei ollut enää mitään yhteistä. Meillä ei ollut muuta kuin lapsi." s. 34
"Jos ei vaadi toiselta hirveästi ja jos jaksaa tylsimmänkin rämpimisen yli, silloin ei koe joutuneensa loukkuun. Jos ei päästä kalloonsa ajatusta väärästä valinnasta, kuuntelee seinänaapureiden riitelyä ja on tyytyväinen, ettei itse riitele niin kovaäänisesti, vaan riitelee hiljaa, juo siistityssä avokeittiössä laadukasta avokado-greippitahnaa korkeasta lasista, ostaa desing-valaisimia, lukee palkittuja kirjoja, juo laatuespressoa pienestä kupista, silloin kehnommankin avioliiton kestää. Himo kestää kaksi vuotta tai vähemmän, ei ainakaan enempää, tai rakastuminen, kaikki sen tietävät. Jossain vaiheessa kiima loppuu, hullu rakkaus häviää, tai muuntuu, muuntuu inhoksi tai sitten kestäväksi, mutta toisenlaiseksi. Jos sellainen rakkaus ei ala tuntua lupautumiselta elinkautiseen rangaistukseen, on kaikki hyvin." s. 36
"En pysty elämään Askon kanssa. Tajusin sen aivan kirkkaana. Asia on päivänselvä, aivan kuin olisin ymmärtänyt sen vasta silloin, vaikka olin tiennyt jo kauan. Muutun Askon kanssa harmaaksi. Minun pitää lähteä, minun pitää jättää Asko. Muuten homehdun. Koko päivän kävelin Tukholman kaduilla ja tunsin helpotusta. Seuraavana yönä taas valvoin. Ajattelin, että olen hullu jos eroan. Pilaan Martin elämän, en minä voi erota, ei minulla ole kunnon syytä. Vain tämä onttous ja Askon työhulluus." s. 142
Tasapaksu, tylsäkin, vaikka kiinnostava mahdollisuus kuvata sukupuolten eroja. Kiitos lyhyestä ja ytimekkäästä kielestä ja kiinnostavista näkökulmista. Sai kyllä nauraakin, vai mitä sanotte tästä:
"Mitään en toivo niin paljon kuin että saisi olla vuorokauden mies. -- Lähtisin heti panemaan. Työntäisin vehkeeni naiseen. En jäisi rupattelemaan. En niin kovasti halua tietää millaista on rupatella miehenä, vaan pyyhkisin vehkeeni verhoon, vetäisin kalliin puvun takaisin ylleni ja astuisin yökerhoon koko komeudessani. -- Kohta menisin uudelleen panemaan. Sitten välillä vähän miesporukassa joristaisiin. Tietäisin onko niissä paljon mainostetuissa veljeskunnissa niin erinomaista olla."
Luin kirjan lähes yhdeltä istumalta ja siinä ehkä syy miksi en osannut antaa tälle kuin kolme tähteä. Kirjassa oli todella oivaltavia juttuja, mutta helppolukuisuuden vuoksi sen syvällinen sanoma jäi minulle vähän heppoiselle pohjalle! Voi olla, että se avautuu minulle joku yö, kun alitajunta on vähän pureskellut sitä. Pidin kuitenkin päähenkilöstä, siitä kuin kirjailija kuljetti tarinaa ja yleensäkin sen teemoista.
Tätä kirjaa on ilmeisesti kehuttu lehtien arvioissa, miksiköhän? Minun pitäisi olla ominta kohderyhmää, mutta ei iskenyt, ei.Mitäänsanomaton tarina, ja tylsät henkilöhahmot. Puolivälissä oli hetki, jolloin koin, että nyt tää lähtee rullaamaan, mutta imu kesti noin 20 sivua, jonka jälkeen tarina taas lässähti. No, tulipa luettua.Hetki varmaan menee, ennen kuin Ala-Harjan muuhun tuotantoon tartun.
Tämä kirja ei herättänyt minussa sen enempää ihastusta kuin vihastustakaan, jätti jotenkin välinpitämättömäksi. Henkilöhahmoista en löytänyt mitään samastumispintaa, ehkä siksi lukeminen tuntui vähän yhdentekevälle? Mielelläni luin kuitenkin tarinan loppuun, ei tehnyt mieli jättää kirjaa keskenkään.
Näin minä luen, imen sanoja silmilläni, kuulen niiden laulun. Kun kaiken kirjoittaa kolmen listoissa, se on hyvä retorinen keino, se tuntuu helpolta. Kevyeltä. Vahvalta. Yksi. Kaksi. Kolme. Kirjoitan Jarnolle kolme viestiä. Jarno ei vastaa. On pimeää.
Nopealukuinen kirja, jossa on hyviä ajatuksia miehen ja naisen rooleista. Kuitenkin päähenkilö on sen verran rasittava ja kirjoitustyylikin ärsyttää hieman, että ilman näitä hyviä ajatuksia kirja olisi ehkä ollut vain yhden tähden arvoinen.
Pidin tästä. Pidin kovasti. En osaa sanoa miksi. Samaistuin päähenkilöön, vaikka en olisi sitä uskonut. Jotain tässä kirjassa on sellaista syvää, vaikka välillä tuntui, että liian helppo lukea.
Kevyt liha ei vakuuttanut minua. Henkilöt eivät ole uskottavia eikä tunnelmat juurikaan välity. Jotenkin falski ja keskeneräinen. Rohkeasti naisen halusta puhuminen ei vielä tee hyvää kirjaa.
Tykkäsin siis. Pidin kirjoitustyylistä, henkilöistä, juonesta ja kirjassa kuvatuista ihmissuhteista. En ole kokenut eroa mutta äitiyden, keski-iän ja kuntosalin houkutuksen kylläkin. Tämä kirja auttoi minua ymmärtämään, mitä eron jälkeen voi tapahtua ja minkälaisia tunteita siihen voi liittyä. Kirjan perusteella voisi kuvitella, että miehen on vaikeampi selvittää itselleen, mitä haluaa suhteiltaan. Ikään kuin nainen olisi vahvempi.
Naisen näkymättömyys on tuttua mutta keski-iässä siitä pitäisi olla päässyt jo yli. Kannattaako sitä koskaan päästää ihonsa alle, en tiedä.