What do you think?
Rate this book
Vieraslaji
”Asioita on luokiteltava, sillä tuhollakin on järjestys.”
Kreetalta löytyy uusi eläinlaji, jolla on ihmismäiset kasvot, eikä kukaan tiedä, kuinka suhtautua siihen. Lopulta myös suomalainen eläinlääkäri joutuu mukaan määrittelemään sitä, koskevatko löydöstä ihmisoikeudet vai eläinsuojelulait. Missä kulkee ihmisen ja eläimen välinen raja, ja miten kuuluu kohdella toista, jolla on kasvot?
Esikoisteoksellaan Tainnutuskehto lukijat hurmanneen Elli Valtosen toinen romaani sijoittuu tulevaisuuteen, jossa ilmastonmuutos on edennyt ja jossa pandemiat ovat muuttaneet yhteiskuntia pysyvästi. Romaani kysyy suuria kysymyksiä ihmisyydestä, etiikasta ja toisen kohtaamisesta tavalla, joka ei jätä lukijaa rauhaan.
Elli Valtonen on helsinkiläinen kirjailija ja eläinlääkäri. Hän tutkii väitöskirjatyössään eläinsuojelurikoksia. Vapaa-aikanaan hän ei harrasta mitään eikä matkusta mihinkään.
Kreetalta löytyy uusi eläinlaji, jolla on ihmismäiset kasvot, eikä kukaan tiedä, kuinka suhtautua siihen. Lopulta myös suomalainen eläinlääkäri joutuu mukaan määrittelemään sitä, koskevatko löydöstä ihmisoikeudet vai eläinsuojelulait. Missä kulkee ihmisen ja eläimen välinen raja, ja miten kuuluu kohdella toista, jolla on kasvot?
Esikoisteoksellaan Tainnutuskehto lukijat hurmanneen Elli Valtosen toinen romaani sijoittuu tulevaisuuteen, jossa ilmastonmuutos on edennyt ja jossa pandemiat ovat muuttaneet yhteiskuntia pysyvästi. Romaani kysyy suuria kysymyksiä ihmisyydestä, etiikasta ja toisen kohtaamisesta tavalla, joka ei jätä lukijaa rauhaan.
Elli Valtonen on helsinkiläinen kirjailija ja eläinlääkäri. Hän tutkii väitöskirjatyössään eläinsuojelurikoksia. Vapaa-aikanaan hän ei harrasta mitään eikä matkusta mihinkään.
272 pages, Hardcover
First published October 1, 2026
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 14 of 14 reviews
October 20, 2026
Siis että kun vaan nautin näistä Elli Valtosen kirjoista. Tällaista teksti parhaimmillaan on.
Meinasin aloittaa tämän arvostelun kirjoittamalla, että ihanan vinksahtaneeseen ja absurdiin kehykseen laitettu teos, mutta maailma on viime vuosina ollut sellainen, että jos tulevaisuutemme on näinkään auvoinen niin meillä menee sitten jopa aika hyvin... Todella vaikuttava teos, joka ei kuitenkaan alleviivaa tai pakota mitään agendaa lukijan kurkusta alas. Pikemminkin avaa sanomaansa kerros kerrokselta. Järjettömän koskettava, myös.
Meinasin aloittaa tämän arvostelun kirjoittamalla, että ihanan vinksahtaneeseen ja absurdiin kehykseen laitettu teos, mutta maailma on viime vuosina ollut sellainen, että jos tulevaisuutemme on näinkään auvoinen niin meillä menee sitten jopa aika hyvin... Todella vaikuttava teos, joka ei kuitenkaan alleviivaa tai pakota mitään agendaa lukijan kurkusta alas. Pikemminkin avaa sanomaansa kerros kerrokselta. Järjettömän koskettava, myös.
October 8, 2026
”Ihminen kaivaa väsymättä planeetan laajuista hautaansa, jonka pohjalla muut lajit jo maatuvat.”
Häkeltynyt olo tämän jäljiltä, vau mikä kirja.
Jo Elli Valtosen ensimmäinen kirja Tainnutuskehto teki valtavan vaikutuksen ja tällä teoksella ehdottomasti sama vaikutus. Molempien lukeminen oli yhtä aikaa hyvin ajatuksia herättävä ja koukuttava kokemus, mutta välillä teki niin pahaa, että oli pakko pitää tauko. Siitä huolimatta tai oikeammin juuri siksi toivoisin ihan jokaisen lukevan Valtosen kirjat.
Erittäin mielenkiintoista ja tärkeää kuulla eläinlääkärin näkökulmasta eläinten tehotuotannosta ja pohdintaa inhimillisyydestä ja ihmisen (itse itselleen asettamasta) eettisestä vastuusta (ja lopulta aika harvojen kyvystä siihen vastuuseen).
Aiheen ja teeman lisäksi myös kielellisesti lumoava teos, Valtosella todella on kyky käyttää kieltä taitavasti ja tuoreesti, runollisestikin.
Häkeltynyt olo tämän jäljiltä, vau mikä kirja.
Jo Elli Valtosen ensimmäinen kirja Tainnutuskehto teki valtavan vaikutuksen ja tällä teoksella ehdottomasti sama vaikutus. Molempien lukeminen oli yhtä aikaa hyvin ajatuksia herättävä ja koukuttava kokemus, mutta välillä teki niin pahaa, että oli pakko pitää tauko. Siitä huolimatta tai oikeammin juuri siksi toivoisin ihan jokaisen lukevan Valtosen kirjat.
Erittäin mielenkiintoista ja tärkeää kuulla eläinlääkärin näkökulmasta eläinten tehotuotannosta ja pohdintaa inhimillisyydestä ja ihmisen (itse itselleen asettamasta) eettisestä vastuusta (ja lopulta aika harvojen kyvystä siihen vastuuseen).
Aiheen ja teeman lisäksi myös kielellisesti lumoava teos, Valtosella todella on kyky käyttää kieltä taitavasti ja tuoreesti, runollisestikin.
October 19, 2026
”Asioita on luokiteltava, sillä tuhollakin on järjestys.”
Kreetalta löydetään uusi laji, inhimillisen ja eläimellisen väliltä, tarinoiden mystinen sfinksi. Pandemioiden runtelema yhteiskunta on jo kertaalleen hylännyt lihateollisuuden, mutta sfinksi tarjoaa mahdollisuuksia, jotka jo luultiin menetetyiksi.
Tää teos on hengästyttävä. Riistävän raastava. Ahdistava. Epätoivoinen ja kaunis. Päähenkilö on eläinlääkäri, joka ei enää koskaan halua tappaa. Hänen kauttaan lukija pääsee seuraamaan yhteiskunnan reaktiota sfinkseihin ja sitä miten eri tavoin eri silmät olennon näkevät.
Teoksessa on väkivaltaa mutta ei mässäilyä. Teoksen kauheus, suunnaton väkivalta, rikos sekä rangaistus on arkipäiväistä ja byrokratian alle piiloteltua. Sellaista, jota nytkin tapahtuu jatkuvasti: kankeiden sanojen ja lakipykälien alta langetetaan ihmiskunnan suurimpia rikoksia päivittäin.
Realistinen dialogi, väliin sirotellut otteet lakipykälistä, ja Valtosen henkeäsalpaava, (ihana,) tukahduttava proosa luovat kokonaisuuden, joka pitää otteessaan. Hahmot tuntuvat todellisilta, hankalilta, nihkeiltä, rakkailta. Suorastaan rakastan sitä miten vaivattomasti Valtosen hahmot (taas kerran) ovat kväärejä, omia itsejään.
Sfinksiä jään kaipaamaan, mutta olkoon hänellä vain vapaus tulevassa, kaukana ihmisistä.
Tää on sellainen kertomus elollisista ja elonkirjosta jota soisi jokaisen kokeilevan.
Kreetalta löydetään uusi laji, inhimillisen ja eläimellisen väliltä, tarinoiden mystinen sfinksi. Pandemioiden runtelema yhteiskunta on jo kertaalleen hylännyt lihateollisuuden, mutta sfinksi tarjoaa mahdollisuuksia, jotka jo luultiin menetetyiksi.
Tää teos on hengästyttävä. Riistävän raastava. Ahdistava. Epätoivoinen ja kaunis. Päähenkilö on eläinlääkäri, joka ei enää koskaan halua tappaa. Hänen kauttaan lukija pääsee seuraamaan yhteiskunnan reaktiota sfinkseihin ja sitä miten eri tavoin eri silmät olennon näkevät.
Teoksessa on väkivaltaa mutta ei mässäilyä. Teoksen kauheus, suunnaton väkivalta, rikos sekä rangaistus on arkipäiväistä ja byrokratian alle piiloteltua. Sellaista, jota nytkin tapahtuu jatkuvasti: kankeiden sanojen ja lakipykälien alta langetetaan ihmiskunnan suurimpia rikoksia päivittäin.
Realistinen dialogi, väliin sirotellut otteet lakipykälistä, ja Valtosen henkeäsalpaava, (ihana,) tukahduttava proosa luovat kokonaisuuden, joka pitää otteessaan. Hahmot tuntuvat todellisilta, hankalilta, nihkeiltä, rakkailta. Suorastaan rakastan sitä miten vaivattomasti Valtosen hahmot (taas kerran) ovat kväärejä, omia itsejään.
Sfinksiä jään kaipaamaan, mutta olkoon hänellä vain vapaus tulevassa, kaukana ihmisistä.
Tää on sellainen kertomus elollisista ja elonkirjosta jota soisi jokaisen kokeilevan.
October 10, 2026
”Ihmisten julmimmat teot ovat aina laillisia.”
Vaikuttava, koskettava, ahdistava, kaunis. Vieraslaji-romaani tulee jäämään ajatuksiin pitkäksi aikaa.
Miten sanat voikaan laittaa näin, juuri siihen missä niiden kuuluu olla. Ja miten tarkasti vähillä sanoilla voi kertoa ja kuvata! Kirja avaa silmät myös sille, miten kieli vaikuttaa tapaamme jäsentää asioita.
Eri tekstilajit täydentävät toisiaan ja luovat kokonaisen maailman. Ja jokainen kokonaisuus on taidokas ja lajille tyypillinen.
Tämän luen uudestaan. Kiitos Elli <3
Vaikuttava, koskettava, ahdistava, kaunis. Vieraslaji-romaani tulee jäämään ajatuksiin pitkäksi aikaa.
Miten sanat voikaan laittaa näin, juuri siihen missä niiden kuuluu olla. Ja miten tarkasti vähillä sanoilla voi kertoa ja kuvata! Kirja avaa silmät myös sille, miten kieli vaikuttaa tapaamme jäsentää asioita.
Eri tekstilajit täydentävät toisiaan ja luovat kokonaisen maailman. Ja jokainen kokonaisuus on taidokas ja lajille tyypillinen.
Tämän luen uudestaan. Kiitos Elli <3
Read
October 19, 2026A very powerful, confident and deeply philosophical book about the human race and our ethics regarding wild animals. Deep, profound, effortless. Built a strong case and was believable, but didn't forget to have fun and to paint with all available colors.
November 5, 2026
Valtosen kuvaama tulevaisuuden dystopia on niin häiritsevä, että mun mieli vastusteli alussa pitkään siihen hyppäämistä. Sitten se imaisi mukaan. Valtosen kieli on riipaisevaa mutta herkkää ja kaunista. Erityisen ihanasti kuvattua kanssakäymistä ihmishahmojen välillä.
Tehoeläintuotanto on järisyttävä pandemiariski ja multiresistenttien bakteerien syntykehto. Valtosen tekstissä ihmiskunta on saanut kärsiä melkoiset seuraukset siitä, että tätä tosiasiaa ei ole suostuttu sisäistämään.
Mutta suostummeko oikeasti koskaan oppimaan pois ympäröivän luonnon ja muunlajisten eläinten järjestelmällisestä alistamisesta?
Tehoeläintuotanto on järisyttävä pandemiariski ja multiresistenttien bakteerien syntykehto. Valtosen tekstissä ihmiskunta on saanut kärsiä melkoiset seuraukset siitä, että tätä tosiasiaa ei ole suostuttu sisäistämään.
Mutta suostummeko oikeasti koskaan oppimaan pois ympäröivän luonnon ja muunlajisten eläinten järjestelmällisestä alistamisesta?
November 1, 2026
Lähitulevaisuudessa Kreetalta löytyy tuntematon eläinlaji. Isolla kissaeläimellä on siivet ja ihmismäiset kasvot, joten se nimetään sfinksiksi.
Eletään maailmassa, jossa eläintuotanto on pysähtynyt täysin pandemian vuoksi. Voiko sfinksejä syödä? ”Ihmisten julmimmat teot ovat aina laillisia.”
Eläinlääkärin näkökulmasta kerrottu tarina etenee sirpaleisesti ja kertoo painokkaasti siitä, millaisia ihmiset ovat toislajisia kohtaan. Valtosen esikoisteoksen tapaan kirja voi herätellä harkitsemaan kasvispainotteista ruokavaliota.
Vakuuttava toisinkoinen.
Eletään maailmassa, jossa eläintuotanto on pysähtynyt täysin pandemian vuoksi. Voiko sfinksejä syödä? ”Ihmisten julmimmat teot ovat aina laillisia.”
Eläinlääkärin näkökulmasta kerrottu tarina etenee sirpaleisesti ja kertoo painokkaasti siitä, millaisia ihmiset ovat toislajisia kohtaan. Valtosen esikoisteoksen tapaan kirja voi herätellä harkitsemaan kasvispainotteista ruokavaliota.
Vakuuttava toisinkoinen.
November 5, 2026
Sfinksi, tuotantoeläin
4/5 ⭐
Vuonna 2045 Kreetan vuorilta löydetään tieteelle tuntematon eläinlaji. Sillä on kissapedon ruumis, suuret siivet ja ihmisen kasvot. Kaikki viittaa siihen, että antiikin mytologian sfinksi onkin todellinen eläin.
Löytö mullistaa käsityksemme biologiasta, evoluutiosta ja mahdollisesti jopa ihmisyydestä. Miten ihmiskunta suhtautuu tällaiseen ihmeeseen?
Suomessa tietenkin käynnistetään sidosryhmäkuuleminen.
Perusteellisen valmistelun jälkeen sfinksi saa suomenkieliseksi nimekseen siipihärkä. Ruotsalaiset närkästyvät, koska suomalaiset ovat onnistuneet kuohitsemaan naaraspuolisen eläimen jo nimenantovaiheessa. Mutta ei hätää. Hallinnollisen luokittelun jälkeen siipihärkä soveltuu erinomaisesti kotimaisen eläintuotannon reboottiin.
Ja näin alkaa Elli Valtosen riemastuttavan musta yhteiskunnallinen satiiri, Vieraslaji.
Vieraslajin maailmassa 2030- ja 2040-lukujen pandemiat ovat tuhonneet käytännössä koko kotimaisen eläintuotannon. Ihmiskunta on joutunut luopumaan lihakarjasta, mutta ei suinkaan lihanhimostaan. Kun tarjolle ilmestyy uusi eläinlaji, jolla sattuu olemaan ihmisen kasvot, siivet ja poikkeuksellisen omalaatuinen lisääntymisbiologia, markkinatalous löytää nopeasti ratkaisun.
Sfinksistä tehdään tuotantoeläin.
Ja mikäli se osoittaa huolestuttavan inhimillisiä ominaisuuksia, asia voidaan ratkaista moniammatillisella arvioinnilla. Inhimillisyys määritellään pisteyttämällä, ja riittävän alhaisen pistemäärän saanut eläin voidaan teurastaa asianmukaisesti. Jos sen itku ja puhe häiritsevät teurastajia, eläimen pään voi peittää hupulla ja työntekijöille jakaa kuulosuojaimet.
Kirjailija Valtonen on koulutukseltaan eläinlääkäri ja eläinsuojeluvalvonnan asiantuntija. Lisäksi hän on tutkinut kriminologian keinoin eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa ja sen oikeuttamista.
Tämä tausta näkyy romaanissa poikkeuksellisen herkullisella tavalla.
Kirjan ylivoimaisesti parasta antia ovat sen erilaiset kielirekisterit. Valtonen törmäyttää arkisen puhekielen, ruokajournalismin, mainonnan, tutkimuskirjallisuuden ja suomalaisen viranomaiskielen tavalla, joka on välillä suorastaan nerokas.
Hesarin ruokatoimittaja ylistää siipihärän fileetä. Elintarviketeollisuus kehittää sfinksitäytteisiä tortelliineja nimellä Oidipuksen Nyytit. Ministeriöt julkaisevat yksityiskohtaisia ohjeita sfinksien hyvinvoinnin turvaamisesta, ja viranomaiset määrittelevät täsmällisesti, millaisin edellytyksin eläimen päätä voidaan pitää paikoilleen sidottuna kymmenen vuorokautta yhtäjaksoisessa kirkkaassa valossa.
Kaikki tehdään eläinten hyvinvointi huomioiden, tietenkin.
Valtonen on parhaimmillaan juuri tällaisissa kohdissa. Hänen ei tarvitse kirjoittaa, että eläinteollisuuden moraaliset perustelut ovat kyseenalaisia. Hän antaa kuvitteellisen maa- ja metsätalousministeriön laatia asiasta täysin uskottavan lausunnon.
Ja lukija saa nauraa. Välillä hieman epätoivoisesti.
Valitettavasti kirjailija ei aina malta luottaa lukijansa ymmärryskykyyn.
Kun satiiri vaihtuu suoraksi eläineettiseksi argumentaatioksi, Vieraslaji alkaa lipsahdella pamfletin puolelle. Valtosen omat asenteet pärskähtelevät tekstistä toisinaan tarpeettoman voimakkaasti.
Erityisen rasittavaa on natsivertausten toistuminen. Keskitysleirit, Eichmann ja muut holokaustiin liittyvät rinnastukset marssitetaan näyttämölle niin kasuaalisti ja usein, että niiden tehovaikutus alkaa kääntyä itseään vastaan. Kirjailija on jo rakentanut erinomaisen allegorian eläinten teollisesta hyväksikäytöstä. Sitä ei tarvitsisi alleviivata hakaristillä.
Myös päähenkilön vastustajat ovat turhan usein yksiulotteisia karikatyyrejä. Eläintuottajat, etujärjestöt ja viranomaiset esiintyvät lähinnä moraalittomina, typerinä tai molempina. Vastapuolelle annetaan harvoin mahdollisuutta esittää älyllisesti uskottavia perusteluja toiminnalleen.
Tämä on sääli, sillä Valtonen osoittaa muualla kirjassa kykenevänsä hienovaraiseen henkilökuvaukseen. Erityisesti päähenkilö Siina Kesäheinän isäpuoli Aatos on lämmin, moniulotteinen ja mieleenpainuva romaanihenkilö.
Mutta suurin ongelma on Siinan lähes käsittämätön passiivisuus protagonistina.
Siina on eläinlääkäri, joka näkee eläinten kärsimyksen muita selvemmin ja kokee sen poikkeuksellisen voimakkaasti. Hän ahdistuu, tarkkailee, suree, protestoi ja joutuu tapahtumien vietäväksi.
Mutta hän tekee hämmästyttävän vähän.
Vasta noin kolmen neljäsosan kohdalla Siina tekee ensimmäisen todella merkittävän oma-aloitteisen ratkaisunsa. Ja sen jälkeenkin muut henkilöhahmot, erityisesti Aatos, ottavat jälleen ohjat käsiinsä.
Tälle on toki psykologinen perustelu. Siina on traumatisoitunut ja toimintakyvyltään pahasti vaurioitunut ihminen. Mutta henkilöhahmon passiivisuuden ymmärrettävyys ei automaattisesti tee siitä dramaturgisesti kiinnostavaa.
Romaanin päähenkilöltä toivoisi muutakin kuin kykyä kärsiä poikkeuksellisen kaunopuheisesti.
Tämä on suurin yksittäinen syy siihen, ettei Vieraslaji nouse viiden tähden mestariteokseksi.
Silti kyseessä on erittäin hyvä romaani.
Jo perusidea on nerokas. Ihmiskasvoisen mytologisen eläimen löytäminen ja sen muuttaminen teollisen karjatalouden raaka-aineeksi antaa Valtoselle mahdollisuuden tutkia ihmisyyden, eläimellisyyden ja moraalisen vastuun rajoja tavalla, joka on samanaikaisesti absurdi, hauska ja hirvittävä.
Ja kun Valtonen antaa tarinan, henkilöiden ja satiirin tehdä työnsä ilman moraalista osoittelua, lopputulos on parhaimmillaan loistavaa kirjallisuutta.
Neljä tähteä. Viides jäi saamatta päähenkilön passiivisuuden, turhan julistavuuden ja vastapuolen karikatyyrimäisyyden vuoksi.
Mutta seuraan Elli Valtosen kirjailijanuraa tästä eteenpäin suurella mielenkiinnolla.
Harva kirjailija pystyy tekemään EU:n eläinperäisiä sivutuotteita koskevasta sääntelystä näin viihdyttävää kirjallisuutta.
Ja vielä harvempi saa lukijan kauhistumaan kuuden millimetrin viemäriseulaa.
4/5 ⭐
Vuonna 2045 Kreetan vuorilta löydetään tieteelle tuntematon eläinlaji. Sillä on kissapedon ruumis, suuret siivet ja ihmisen kasvot. Kaikki viittaa siihen, että antiikin mytologian sfinksi onkin todellinen eläin.
Löytö mullistaa käsityksemme biologiasta, evoluutiosta ja mahdollisesti jopa ihmisyydestä. Miten ihmiskunta suhtautuu tällaiseen ihmeeseen?
Suomessa tietenkin käynnistetään sidosryhmäkuuleminen.
Perusteellisen valmistelun jälkeen sfinksi saa suomenkieliseksi nimekseen siipihärkä. Ruotsalaiset närkästyvät, koska suomalaiset ovat onnistuneet kuohitsemaan naaraspuolisen eläimen jo nimenantovaiheessa. Mutta ei hätää. Hallinnollisen luokittelun jälkeen siipihärkä soveltuu erinomaisesti kotimaisen eläintuotannon reboottiin.
Ja näin alkaa Elli Valtosen riemastuttavan musta yhteiskunnallinen satiiri, Vieraslaji.
Vieraslajin maailmassa 2030- ja 2040-lukujen pandemiat ovat tuhonneet käytännössä koko kotimaisen eläintuotannon. Ihmiskunta on joutunut luopumaan lihakarjasta, mutta ei suinkaan lihanhimostaan. Kun tarjolle ilmestyy uusi eläinlaji, jolla sattuu olemaan ihmisen kasvot, siivet ja poikkeuksellisen omalaatuinen lisääntymisbiologia, markkinatalous löytää nopeasti ratkaisun.
Sfinksistä tehdään tuotantoeläin.
Ja mikäli se osoittaa huolestuttavan inhimillisiä ominaisuuksia, asia voidaan ratkaista moniammatillisella arvioinnilla. Inhimillisyys määritellään pisteyttämällä, ja riittävän alhaisen pistemäärän saanut eläin voidaan teurastaa asianmukaisesti. Jos sen itku ja puhe häiritsevät teurastajia, eläimen pään voi peittää hupulla ja työntekijöille jakaa kuulosuojaimet.
Kirjailija Valtonen on koulutukseltaan eläinlääkäri ja eläinsuojeluvalvonnan asiantuntija. Lisäksi hän on tutkinut kriminologian keinoin eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa ja sen oikeuttamista.
Tämä tausta näkyy romaanissa poikkeuksellisen herkullisella tavalla.
Kirjan ylivoimaisesti parasta antia ovat sen erilaiset kielirekisterit. Valtonen törmäyttää arkisen puhekielen, ruokajournalismin, mainonnan, tutkimuskirjallisuuden ja suomalaisen viranomaiskielen tavalla, joka on välillä suorastaan nerokas.
Hesarin ruokatoimittaja ylistää siipihärän fileetä. Elintarviketeollisuus kehittää sfinksitäytteisiä tortelliineja nimellä Oidipuksen Nyytit. Ministeriöt julkaisevat yksityiskohtaisia ohjeita sfinksien hyvinvoinnin turvaamisesta, ja viranomaiset määrittelevät täsmällisesti, millaisin edellytyksin eläimen päätä voidaan pitää paikoilleen sidottuna kymmenen vuorokautta yhtäjaksoisessa kirkkaassa valossa.
Kaikki tehdään eläinten hyvinvointi huomioiden, tietenkin.
Valtonen on parhaimmillaan juuri tällaisissa kohdissa. Hänen ei tarvitse kirjoittaa, että eläinteollisuuden moraaliset perustelut ovat kyseenalaisia. Hän antaa kuvitteellisen maa- ja metsätalousministeriön laatia asiasta täysin uskottavan lausunnon.
Ja lukija saa nauraa. Välillä hieman epätoivoisesti.
Valitettavasti kirjailija ei aina malta luottaa lukijansa ymmärryskykyyn.
Kun satiiri vaihtuu suoraksi eläineettiseksi argumentaatioksi, Vieraslaji alkaa lipsahdella pamfletin puolelle. Valtosen omat asenteet pärskähtelevät tekstistä toisinaan tarpeettoman voimakkaasti.
Erityisen rasittavaa on natsivertausten toistuminen. Keskitysleirit, Eichmann ja muut holokaustiin liittyvät rinnastukset marssitetaan näyttämölle niin kasuaalisti ja usein, että niiden tehovaikutus alkaa kääntyä itseään vastaan. Kirjailija on jo rakentanut erinomaisen allegorian eläinten teollisesta hyväksikäytöstä. Sitä ei tarvitsisi alleviivata hakaristillä.
Myös päähenkilön vastustajat ovat turhan usein yksiulotteisia karikatyyrejä. Eläintuottajat, etujärjestöt ja viranomaiset esiintyvät lähinnä moraalittomina, typerinä tai molempina. Vastapuolelle annetaan harvoin mahdollisuutta esittää älyllisesti uskottavia perusteluja toiminnalleen.
Tämä on sääli, sillä Valtonen osoittaa muualla kirjassa kykenevänsä hienovaraiseen henkilökuvaukseen. Erityisesti päähenkilö Siina Kesäheinän isäpuoli Aatos on lämmin, moniulotteinen ja mieleenpainuva romaanihenkilö.
Mutta suurin ongelma on Siinan lähes käsittämätön passiivisuus protagonistina.
Siina on eläinlääkäri, joka näkee eläinten kärsimyksen muita selvemmin ja kokee sen poikkeuksellisen voimakkaasti. Hän ahdistuu, tarkkailee, suree, protestoi ja joutuu tapahtumien vietäväksi.
Mutta hän tekee hämmästyttävän vähän.
Vasta noin kolmen neljäsosan kohdalla Siina tekee ensimmäisen todella merkittävän oma-aloitteisen ratkaisunsa. Ja sen jälkeenkin muut henkilöhahmot, erityisesti Aatos, ottavat jälleen ohjat käsiinsä.
Tälle on toki psykologinen perustelu. Siina on traumatisoitunut ja toimintakyvyltään pahasti vaurioitunut ihminen. Mutta henkilöhahmon passiivisuuden ymmärrettävyys ei automaattisesti tee siitä dramaturgisesti kiinnostavaa.
Romaanin päähenkilöltä toivoisi muutakin kuin kykyä kärsiä poikkeuksellisen kaunopuheisesti.
Tämä on suurin yksittäinen syy siihen, ettei Vieraslaji nouse viiden tähden mestariteokseksi.
Silti kyseessä on erittäin hyvä romaani.
Jo perusidea on nerokas. Ihmiskasvoisen mytologisen eläimen löytäminen ja sen muuttaminen teollisen karjatalouden raaka-aineeksi antaa Valtoselle mahdollisuuden tutkia ihmisyyden, eläimellisyyden ja moraalisen vastuun rajoja tavalla, joka on samanaikaisesti absurdi, hauska ja hirvittävä.
Ja kun Valtonen antaa tarinan, henkilöiden ja satiirin tehdä työnsä ilman moraalista osoittelua, lopputulos on parhaimmillaan loistavaa kirjallisuutta.
Neljä tähteä. Viides jäi saamatta päähenkilön passiivisuuden, turhan julistavuuden ja vastapuolen karikatyyrimäisyyden vuoksi.
Mutta seuraan Elli Valtosen kirjailijanuraa tästä eteenpäin suurella mielenkiinnolla.
Harva kirjailija pystyy tekemään EU:n eläinperäisiä sivutuotteita koskevasta sääntelystä näin viihdyttävää kirjallisuutta.
Ja vielä harvempi saa lukijan kauhistumaan kuuden millimetrin viemäriseulaa.
November 4, 2026
Tää kirja kuvastaa hyvin miksi tällä hetkellä niin monet (nuoret) ihmiset on turhautuneita/masentuineita. Upea sfinksi-laji huomaa pian herätessään mikä eläin määrää maankamaralla - ja joutuu sitä ruokkivan lihateollisuuden hampaisiin.
Sääntösuomessa järjettömät päätökset saadaan vaikuttamaan rationaalisilta vetoamalla asiaankuulumattomin seikkoihin epämääräisin lakitekstein. Nää irrallisina leikkeinä esiintyvät tekstit on aika kuvottavia, mutta voin hyvin kuvitella persun puolustamassa niitä a-studiossa, kansantajuisesti.
Epäilemättä vertauskuvia löytyy nykyiseenkin säädäntöön jonka eläinlääkärinä toimiva kirjailija tuntee. Eläinlääkäri on myös kirjan päähenkilö, joka on itselleen luvannut ettei enää koskaan tapa…
Sääntösuomessa järjettömät päätökset saadaan vaikuttamaan rationaalisilta vetoamalla asiaankuulumattomin seikkoihin epämääräisin lakitekstein. Nää irrallisina leikkeinä esiintyvät tekstit on aika kuvottavia, mutta voin hyvin kuvitella persun puolustamassa niitä a-studiossa, kansantajuisesti.
Epäilemättä vertauskuvia löytyy nykyiseenkin säädäntöön jonka eläinlääkärinä toimiva kirjailija tuntee. Eläinlääkäri on myös kirjan päähenkilö, joka on itselleen luvannut ettei enää koskaan tapa…
October 21, 2026
En tajua, miten Elli Valtonen teki sen taas, mutta tästä(kin) tuli yksi lempikirjoistani. Aivan niinkuin Tainnutuskehdostakin muutama vuosi sitten. Huh.
November 5, 2026
Todella nautittava ja eheä teos. Sfinksejä, pandemioita, ihmisten tyhmyyttä ja maailmantuskaa Tämä kaikki kuorrutettuna kauniilla kielellä, mitä vielä pitäisi olla?
Kuin Camus'n Rutto yhdistettynä Leena Krohnin Matemaattisiin olioihin.
Mieluusti olisin nähnyt teoksen vuoden 2026 Finlandia-ehdokkaana.
Kuin Camus'n Rutto yhdistettynä Leena Krohnin Matemaattisiin olioihin.
Mieluusti olisin nähnyt teoksen vuoden 2026 Finlandia-ehdokkaana.
November 4, 2026
Vau vau vau, upea kirja. Ahdistava ja synkkä, mutta myös kaunis.
"Ihminen kaivaa väsymättä planeetan laajuista hautaansa, jonka pohjalla muut lajit jo maatuvat", ja se on myös minun päällimmäisin ajatukseni kirjasta. Ihmiskunta tuhoaa itse itsensä, ja planeetan ja eläimet siinä samalla.
"Ihminen kaivaa väsymättä planeetan laajuista hautaansa, jonka pohjalla muut lajit jo maatuvat", ja se on myös minun päällimmäisin ajatukseni kirjasta. Ihmiskunta tuhoaa itse itsensä, ja planeetan ja eläimet siinä samalla.
October 27, 2026
Olipas fyysinen lukukokemus.
Displaying 1 - 14 of 14 reviews