Helkavirsiä on balladien, legendojen ja myyttien sikermä, matka ihmisen sisimpään ja muinaisuuteen. Se on suomalaisen runouden suurimpia saavutuksia. Eino Leino kuvaa ihmisen syvimpiä pyrkimyksiä ja sisäisen etsimisen tarvetta. Runoelma Hymni sisältää osat Höyhensaaret, Laulu metsässä sekä Hymyilevä Apollo.
Eino Leino was born as Armas Einar Leopold Lönnbohm in Paltamo and was the seventh and youngest son in a family of ten children.
Leino published his first poem at 12 and, by age 18, a collection of poems as well, Maaliskuun lauluja.
Writing career
Early in his career Eino Leino was much loved and praised by the critics. He joined literary and newspaper circles and became a member of the Young Finnish circle. Among Leino's friends were the artist Pekka Halonen and Otto Manninen, who gained fame as a poet and translator.[1]
After the Finnish Civil War, Leino's idealistic faith for a national unity collapsed, and his influence as a journalist and polemicist weakened. He was granted a State writer's pension in 1918 at the age of forty. Although publishing prolifically, he had financial problems and his health deteriorated. "Life is always a struggle with eternal forces," Leino said in a letter in 1925 to his friend Bertel Gripenberg.[2]
Leino published over 70 books of poems and stories. The most famous of these are the two poem collections Helkavirsiä (1903 and 1916), in which he extensively uses Finnish mythology and folklore. In addition, Leino was the first person in Finland to translate Dante's Divine Comedy into Finnish.[3]
Leino was married three times and had one daughter, Eija. He died in 1926 at age 47.
Kiinnostava runokokoelma. Eka minkä oon lukenut Eino Leinolta. Alkuosuus oli kalevalaistyylistä, lopun Hymni oli "tavallisempaa" runoutta. Tykkäsin kyllä mut paljon raskaslukusempaa tää on kun uudempi runous, kesti aina hetken päästä vauhtiin ja muutenki ymmärtää. Ei sillai iskenyt et välttämättä lukisin uudestaan, vaikka arvostankin kulttuurimielessä.
Paljon oli tarinoita rakkaudesta, joko niin et mies läksi etsimään vaimoa itselleen tai et neitonen ihastui johonkin mieheen. Myös Jumala esiintyi jonkun verran ja erilaiset uroteot ja sankaritarinat.
Lempparitermit oli inehmo (ihminen) ja yön aaveet (joiden saapumisen estää rakkaus tai reipas työnteko). Oli myös kiinnostava tuttavuus Ukon lintu ja virvaliekki, aiemmin tuttu Olavi Uusivirran laulusta mutta nytpä selvisi että kyse oli aarnikotkan ja virvaliekin "romanssista" joka päättyi sitten onnettomasti.
Hymyilevä Apollo Taas seison ma rannalla elämän, mut nyt olin toinen miesi
Kuka tietävi, mistä me tulemme ja missä on matkamme määrä? Hyvä että me sitäkin tutkimme. Ei tutkimus ole väärä. Mut yhden me tiedämme varmaan vaan: Me olemme kerran nyt päällä maan ja täällä meidän on eläminen, miten taidamme parhaiten.
Me olemme kaikki nyt laivalla ja kynnämme suurta merta. Me synnytettiin vaivalla ja vaivalla kuolemme kerta. Mut se, mikä siinä on välillä, se olkohon lämpöä, lempeä! Kas, tuiskussa yhteen kun yhtyvi kaks, käy kulkukin helpommaks.
Laulu metsästä Mökin lasilla lintunen lauleli. Ja vilkkui ikkunan valo. Ja katso! Katto se kohosi ja mökistä suur' tuli talo. Katso! Mökki laajeni maailmaks ja maailma suureks ja avaraks ja laulua täys oli avaruus ja aurinko oli kuin uus.
Höyhensaaret Moni nukkui nuorihin toiveisiin ja heräsi hapsihin hopeisiin ja hän katsahti ympäri kummissaan ja - uinahti taas.
Halla Ja oli yksi pieni piika, lemmen lehti, tammen terhi, syntynyt sydänkesällä, kesäpuussa keinuteltu.
Nyt oli mulle oikea hetki lukea nämä. Helkavirsiä oli mainio, siitä löytyy useampi suomalaista mytologiaa käyttävää runoa ja jännittävää menneisyyden tuntua. Lemppareita olivat 'Kimmon kosto', 'Merenkylpijä-neidot', 'Tumma', 'Kuun lapset', 'Pimeän peikko', 'Syvärin impi', 'Halla', 'Mennyt manner' ja mestariteos 'Auringon hyvästijättö' . En pitänyt Kiesus-saarnaavista yhtä paljon, mutta 'Marjatan poika' oli hieno sekoitus. Hymnin parasta antia on vähiten didaktinen 'Höyhensaaret'.
Leinon trokeet saavat lukemaan ääneen - on jotenkin harmi ettei nykyrunoudessa tällainen polveilu enää usein tunnu. Leinon motiivit ovat kaiketi kelle tahansa suomalaiselle lukijalle tunnistettavia, vaikka tämä oli mullekin eka tietoinen kohtaaminen.