Lapsuuden kokemukset ja perhe, nuoruusiän ystävyydet ja rakkaudet, äitiys ja avioliitot on kirjoitettava uusiksi kun päähenkilö oivaltaa, että elämänmittaisille kokemuksille arkuudesta, aistiherkkyydestä, ylivirittyneisyydestä ja ulkopuolisuuden tunteista löytyy yllättävä selitys.
Koskaan ei ole liian myöhäistä ymmärtää, että lapsuuden huoneissa asui virtahevon lisäksi myös kolibri, kentauri ja kaskelotti.
The first 10 books of Anja Snellman have been published under her maiden name Anja Kauranen. Anja Snellmannin 10 ensimmäistä teosta on julkaistu hänen tyttönimellään Anja Kauranen.
EN: Anja Snellman (previously Kauranen) is a successful Finnish author. She grew up in neighborhood of Kallio in Helsinki. She went to the Aleksis Kivi school and Alppilan Yhteislyseo. Between 1973 and 1981 Kauranen studied in the University of Helsinki.
Her first book Sonja O. kävi täällä was published in 1981. It is considered her literary breakthrough. Her literary career has continued 30 years and she has published over 20 books. Her works have been translated to 16 languages. In 2007 Snellman got the Pro Finlandia medal for her literary work.
Since the beginning of 90s Snellman has lived and worked part of the year at the island of Crete in Greece. She changed her name from Kauranen to Snellman due to her first marriage and has continued using it as her writer name ever since.
Between 2001-2006 Snellman was at the Helsinki Book Fair Programme Committee Chairman. In 2007-2009 she was the artistic director of the Vasa Litteraturfest. Snellman is also a journalist and has written columns to several Finnish magazines. She also has had her own talk show since Autumn of 2010 on SuomiTV.
FI: Anja Snellman (os. Kauranen) kasvoi Helsingin Kalliossa. Hän kävi koulua Aleksis Kiven koulussa ja Alppilan Yhteislyseossa. Vuosina 1973-1981 Kauranen opiskeli Helsingin Yliopistossa.
Syksyllä 1980 hän kirjoitti yhdessä Esa Saarisen kanssa Ylioppilaslehteen kirjoituksen, jossa arvosteli jyrkästi ajan suomalaista romaanitaidetta. Seuraavana vuonna 1981 julkaistiin hänen esikoisromaaninsa Sonja O. kävi täällä, joka muodostui hänen kirjalliseksi läpimurroksi. Hänen pitkäjännitteinen kirjailijanuransa on kestänyt sen jälkeen lähes kolme vuosikymmentä ja yli kaksikymmentä julkaistua teosta. Hänen teoksiaan on käännetty 16 kielelle. Snellman palkittiin kirjallisesta urastaan Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2007.
1990-luvun alusta kirjailija on asunut ja työskennellyt osan vuodesta Kreetalla, Haniassa. Vuodesta 1997 lähtien, ensimmäisen avioliittonsa myötä, Anja Kaurasesta tuli Anja Snellman, millä nimellä hänen teoksensa on sen jälkeen julkaistu.
Vuosina 2001-2006 Anja Snellman toimi Helsingin kirjamessujen ohjelmatoimikunnan puheenjohtajana. Vuosina 2007-2009 hän oli Vasa Litteraturfestin taiteellinen johtaja. Anja Snellman on myös journalisti, joka on kirjoittanut kolumneja mm. Suomen Kuvalehteen, Annaan, Veikkaajaan, Kaks Plussaan ja tätä nykyä Iltalehteen. Snellman on kahden vuoden ajan toimittanut MTV3:n Huomenta Suomessa torstaiaamuisin mediakriittistä Mediakokki-ohjelmaa yhdessä Lauri Karhuvaaran kanssa. Syksyllä 2010 Snellman aloitti nimeään kantavan keskusteluohjelmasarjan Anja Snellman: Saanko esitellä?, jota esitetään suorina lähetyksinä maanantai-iltaisin SuomiTV:llä.
Antautuminen on ihan kelpo kirja ja vaikka moni varmaan saa jo näppylöitä sanasta erityisherkkä, niin minusta tässä on aihe, josta on syy puhua. Erityisherkkyyden ymmärtäminen lisää taas vähän muiden ihmisten ymmärtämistä. (Joskaan en itsekään jaksa, kun joka toinen ilmoittaa olevansa erityisherkkä. Jepulisjep, tai sitten ei.)
Mutta miksi kirjasta on tehty näin jumalattoman pitkä? Reilu 300 sivua saman toistoa, kun ihan tosi vähän vähemmälläkin uskoisi. Toisekseen valitan samasta mistä muutama muukin, että kirja tuntuu selittävän ja pistävän kaiken erityisherkkyyden piikkiin. Kirjassa on lukemattomia juttuja, joista minä ja varmasti melkein jokainen löytää itsensä ja vahvasti ilman, että on mitään tekemistä erityisherkkyyden kanssa. Että ei välttämättä halua illallisille tuntemattomien kanssa vaan jää kotiin? Öö, ei se ole erityisherkkyyttä.
No mutta joo. Nopeasti tämän luki ja kyllä tästä paljon ajatuksia heräsi. Kirjoittelen niitä enemmän blogiin.
Itseäni hämmentää aina kovin nämä teokset, jotka ovat autofiktiota. Tässäkin Snellmanin elämänkäänteet on melko tarkasti dokumentoitu, jostain syystä vain muiden osallisten etunimet on muutettu. Minun on hyvin vaikea lukea tällaista kirjaa, joka (kai) on olevinaan fiktiota vaikka ennemminkin vaikuttaa kirjailijan apologialta. Kaunokirjallisen teoksesta tekee siis pääasiassa tyyli, ei tarina.
Kirjan teemana - takakannen ja arvostelujen mukaan - on erityisherkkyys, ja Snellmanin sanoma ymmärtääkseni se, että juuri erityisherkkyys selittää hyvin paljon hänen elämästään. Aihe on kiinnostava, ja siksi itseäni harmittikin, että juuri siitä en saa mitään irti tämän kirjan perusteella. Snellmannin kerronnan kautta minulle ei välity, millaista erityisherkän elämä on ja miten sen kanssa voi itse ja muut elää. Tuntuu, ettei Snellman sittenkään päästä lukijaa niin lähelle, että ymmärrys voisi syntyä.
Parhaimmillaan teksti itsessään on melkein runollista tarjoten pieniä oivalluksen hetkiä, mutta välillä tuntuu kuin lukisi kirjailijan katkerahkoa tilitystä tai pienimuotoista pamflettia. Autofiktion vaaroja kaiketi tämäkin, että teokseen ujuttuu omia vahvoja mielipiteitä.
Vaikka erityisherkkyydestä onkin tullut uusi "narsismi" niin kirja on loistava. Pidin tyylistä, tietyllä tavalla helppoudesta vaikka aihe onkin vaikea ja pysäyttävä.
Tämän luettuani pyhästi lupaan lukea lempikirjailijani alkutuotantoa uudelleen.
Luin arvostelun, minkä mukaan kirja on enemmänkin kertomus Aspergerin oireyhtymän kanssa elämisestä kuin erityisherkkyydestä. Mielestäni tämä oli kiehtova näköpaikka Asperger-ihmisen kokemusmaailmaan.
Erityisherkkyys on itselleni hyvin läheinen aihe, joten odotin kirjalta paljon. En kuitenkaan oikein saanut kiinni kirjoittajan ajatuksista tai kokemuksista. Kuitenkin kiinnostava, kieleltään kaunis (ehkä liiankin runollinen minun makuuni) ja nopealukuinen kirja.
Nopeasti luettu. Sujuvia lyhyitä lauseita. Erityisherkkyys? Kirjassa oli Anja Snellmanin näkemys erityisherkkyydestä, joka muistutti hieman myös aspergeria. Odotin kirjalta kenties enemmän ja petyin siksi. Oletan kirjan olevan hyvin omaelämäkerrallinen ja se paikoin häiritsi. Pahimmillaan lukijalle voi tulla hyväksikäytetty olo, kun lukee toisen elämästä. Minulle jäi lopetuksesta sellainen tuntuma, että kirjassa näin esitetyllä erityisherkkyydellä voi selittää vaikka mitä, myös tekemiään virheitä.
Luulin yllättävän pitkään, että päähenkilö elää Aspergerin oireyhtymän kanssa. Omalla veljelläni on kyseinen oireyhtymä, jonka takia olen nähnyt läheltä millaista sen kanssa eläminen voi pahimmillaan ja parhaimmillaan olla.
Yleisesti ottaen kirja on nopealukuinen, kaunis ja rehellinen. Vähän (eikä ehkä niin vähänkään) pisti häiritsemään se, että kaikki laitettiin erityisherkkyyden piikkiin. Löysin asioita, joita ihminen voi ilman minkäänlaista diagnoosiakin tunnistaa itsestään.
Kirja oli pieni pettymys, sillä vaikka teksti oli hyvin omakohtaisen ja henkilökohtaisen oloista, se ei kuitenkaan tunnetasolla koskettanut itseäni, jokin tuli väliin. Mietin, liiityisikö se siihen, että kirjailijan julkisuudessa itsestään antama kuva on kaukana siitä, mitä tuntemieni 'erityisherkkien' ihmisten antama kuva on. Ristiriita kirjan tekstin kanssa oli jotenkin ilmeinen. Luku sinänsä on sittten se, että erityisherkkyys on nyt niin populaari ilmiö, että haluaisin itse puhua vain herkkyydestä jättäen sen erityis-sanan pois. Uskon kuitenkin, että tämä kirja avaa uusia näkökulmia ja samastumismahdollisuuksia monelle (erityis)herkälle ja hyvä niin. Kirjat ovat mainio keino lisätä itsen ymmärtämistä muidenkin piirteiden kuin herkkyyden suhteen.
Ristiriitainen lukukokemus. Olen heikko tämän tyyliselle, lyhyelle, kekseliäälle, runolliselle proosalle, mutta en ikäväkseni saanut kirjan ajatuksista kiinni. Päähenkilö oli perusolemukseltaan vieraannuttava, mikä todennäköisesti oli tietoinen valinta kirjailijalta, mutta ei ainakaan omalla kohdallani lisännyt vaan laimensi kiinnostusta hahmoa kohtaan. Puolessa välissä kirjaa aloin jo pohtia, että eikö tämä vieläkään ole ohi, ja luin loppuun vain Snellmanin käyttämän kielen takia. Vallitseva negatiivinen vire myös kesti läpi teoksen, ja jäin kaipaamaan jotain muuta, sellaista vähän kivempaa, vaikka klassisesti opettavaista ja vähän hupaisaa loppumietelmää. "Olen erityisherkkä" ei nyt vaan ihan tyydyttänyt.
Anja Snellman kertoo elämänsä tarinan jälleen kerran, nyt erikoisherkkyyden näkökulmasta. Sen tajuaminen, että oma erityislaatuisuus, sopetumattomuus, kummallisuus, joukkoonkuulumattomuus, johtuvat siitä, että on erityisherkkä, saa näkemään koko elämän uudesta näkökulmasta, sekä menneisyyden että tulevaisuuden. Teksti kuljettaa hyvällä tavalla mukanaan Eino Leinon Syntymässä säikähtänyt -runoa sekä muuta maailmankirjallisuutta. Samastumispintaa löyyy varmasti meille muillekin, jotka emme tällaista diagnoosia tai nimitystä tarvitse, sillä monet teoksessa kuvatut kokemukset vaikkapa sivullisuudesta tai oman tilan kaipuusta ovat tuttuja muillekin kuin eriyisherkille.
Kuuntelin Celiasta. Oli hyvä lukija! Tätä mulle on suositeltu pitkään, varmaan koska olen erityisherkkä itsekin. Tämä kirja oli jännä, aluksi olin vähän pihalla että mitä, millainen tämä oikein on? Mutta kun kertomus eteni, pääsin jyvälle siitä millaista kerrontaa tässä on ja kuinka juttu etenee. Ja pidinkin kovasti! Kirja oli rehellinen, jopa kiusallisuuteen asti, mutta se vaikutti. Toisen ihmisen nahkoihin ei voi sukeltaa, mutta tässä pääsi aika syvälle. Kerronnan tyyli kyllä kiehtoi ja sitä oli kiva kuunnella. Tässä tapauksessa se ja rakenne toimivat elämään sopivina ja sitä korostavina. Suosittelen, varsinkin jos ihmisten tarinat ja erityisherkkyys kiinnostelevat.
Miltä maailma näyttää ja tuntuu, kun kaiken kokee herkemmin kuin useimmat muut?
Antautumisen päähenkilö on Anu, alussa nuori koululainen. Anu seuraa muiden leikkejä ikkunasta, turvallisen välimatkan päästä. Tutustuminen ja kanssakäyminen tuntuvat vierailta.
Tyttö piiloutuu mieluusti äidin helmoihin ja vastaa vieraille vain yhdellä sanalla, jos ollenkaan. Kirjasto on Anun turvapaikka, ja tarinat, kirjat ja numerosarjat tuovat lohtua.
Anun aistit ylivirittyvät herkästi, sosiaaliset tilanteet tuntuvat monesti hankalilta ja ne kuormittavat. Anun käytöstä pidetään outona, ja se johtaa ihmettelyihin ja kiusaamiseen. Kirjan lukujen nimet toistavat kymmeniä haukkumasanoja, joita tyttö saa osakseen ja joita hän myös itselleen antaa. VääränlainenHönttiMutisijaKammo. TyhjänpanttiSeinäruusuPillittäjäUlkkisPariton.
Anun tarina tuo erityisherkän ihmisen kokemusmaailman lähelle lukijaa. Erityisesti kirjan ensimmäinen puolisko oli minulle intensiivinen lukukokemus, uppouduin lapsuuden ja nuoruuden kuvaukseen. Hämmästyin, miten moniin kokemuksiin pystyin jopa samastumaan.
Snellman tunnetaan omaelämäkerrallisista romaaneistaan, ja tällä kertaa omakohtaisuutta alleviivaa kannessa oleva kirjailijan lapsuuskuva.
Kiinnostava ja nopealukuinen kirja, jossa tehdään selkoa erityisherkkyydestä. Ansiokas teko, sillä tällainen kirja varmasti lisää tietoisuutta enemmän kuin teoreettisempi tietokirja. Pari juttua vain vähän häiritsi: kun kerrotaan elämäntarina erityisherkkyyden näkökulmasta, korostuvat tietyt asiat niin paljon, että se tuntuu jo liioittelulta ja se syö tarinan uskottavuutta. Varsinkin lapsuuden kuvaus tällaisenaan antaa vaikutelman vähintäänkin autistisesta ihmisestä. Ristiriita siihen, mitä tiedämme Anja Snellmanista ja hänen urastaan, on jonkinmoinen.
Kirjan viimeiset luvut (viimeistään) muuttavat kirjan puolustuspuheeksi. Niiden lukeminen tuntuu vaivaannuttavalta. Ne olisi voinut jättää liitteeksi vain niihin niteisiin, jotka Snellman lahjoittaa läheisilleen.
Kauranen/Snellman on kertonut elämästään hyvin monessa kirjassaan, enemmän tai vähemmän suoraan. Tämä on kaikista suorin, mutta silti luokiteltu romaaniksi? Kirjassa esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu, mikä oudoksuttaa myös, kun kerran tarkoituksena on olla viimeinkin täysin rehellinen ja kun jotakuinkin jokainen tämän kirjan lukeva tietää, kenestä kulloinkin on kyse.
Snellman on niitä kirjailijoita, jotka yllättävät kerta toisensa jälkeen ja uskaltavat kirjoittamisessaan aina vain uusille alueille.
Antautuminen on yhden ihmisen elämäntarinan kuromista auki lapsuudesta aikuisuuteen uuden ymmärryksen valossa. Se on antaumuksellinen, tunnustuksellinen romaani erityisherkän keskushenkilön ajatusmaailmasta, elämästä, kokemisesta, lähiympäristöstä ja siihen reagoimisesta. Kerronnalliset ratkaisut episodimaisine lukuineen toimivat hyvin ja itselleni päähenkilön aina jatkuva matka kohti oman käyttäytymisensä, ajattelemisensa ja tuntemisensa analysointia ja ymmärtämistä oli hyvinkin koskettava ja samaistuttava. Tämä romaani on väkevä todistus siitä, että oppiminen (niin ympäröivästä maailmasta kuin itsestäänkin) on tosiaan elinikäistä.
52 kirjan kirjahaasteen viimeinen kirja oli nopea lukea. En tosin silti koe saaneeni kirjasta paljoakaan irti, ellei sitten päätavoitteena ollut juurikin seikkaperäisesti kuvata erityisherkän ominaisuuksia niin äärimmäiseen laitaan venytettynä että tunnistajatkaan ei tunnista. Jaoittelukin oli hieman hanurista, mutta näillä mennään. Noin viisi lausetta kirjassa oli kyllä kultaa.
"No niinpä", totesin monesti lukiessani. Itseironiaa, makeita sanavalintoja. Aukenee varmaan parhaiten erityisherkille, jollaisena olemista kirja käsittelee.