Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia

by Plutarch, Plutarkhos, Tua Korhonen (Translator)

"Eläinten älykkyydestä on kokoelma Plutarkhoksen dialogeja, joissa tarkastellaan eläinten ja ihmisen välistä suhdetta. Viinin siivittäminä nuoret ja vanhat keskustelijat pohtivat pieniä ja suuria kysymyksiä. Miltä tuntuu elämä sikana? Miksi delfiini auttaa merihätään joutuneita? Onko älykkyys yhteistä kaikille sielullisille olennoille? Onko ihmisellä moraalisia velvollisuuksia muita eläimiä kohtaan? Millaisia oikeuksia kaloilla on? Ja mitä älykkyys loppujen lopuksi on - ilmeneepä se sitten muurahaisessa, hevosessa tai ihmisessä? Mukana ovat muun muassa Kapparos-koira, joka sai elinikäisen ruokinnan julkisin varoin, kuningas Poroksen uskollinen elefantti ja nokkela muuli, joka yritti huijata. Plutarkhos (n. 46-120 jaa.) oli kreikkalainen filosofi ja elämäkerturi, joka kirjoitti runsaasti myös muun muassa etiikasta, luonnontieteistä ja kirjallisuudesta. Hän uskoi, että eläimilläkin on sielu, järki ja mielikuvitus."
(Gaudeamus)

Genres: Philosophy

232 pages, Hardcover

First published January 1, 2015

About the author

Plutarch (later named, upon becoming a Roman citizen, Lucius Mestrius Plutarchus; AD 46–AD 120) was a Greek historian, biographer, and essayist, known primarily for his Parallel Lives and Moralia. He is classified as a Middle Platonist. Plutarch's surviving works were written in Greek, but intended for both Greek and Roman readers.

Reviews

[Mika Auramo · Rating 4 out of 5]

Tämä kreikkalaissyntyinen ensimmäisellä vuosisadalla ajanlaskun alun jälkeen elänyt boiotialaisen (muinaisen Theban laaksossa) mahtisuvun filosofikirjailija tunnetaan ennen kaikkea historioitsijana, mutta tämä teos sisältää Platonin tyyliin kirjoitettuja filosofisia dialogeja, ja lisäksi on viisaita pitopuheita ja väittelyitä niin kuin Trimalkion pidoissa. Plutarkhos tunnetaankin eri filosofien ajatusten yhdistelijänä eli eklektikkona ja aatehistorioitsijana.

Vaikka keskustelua käydään eläinten älykkyydestä ja niiden älyttömyydestä, ei kyseessä ole niinkään biologia tai etologia, vaan monet allegoriat ovat niistä tempautuneet mitä erilaisimpiin teorioihin. Onpa vertailua virtahevosta ja haikarasta. Haikarapoika huolehtii isästään, kun taasen virtahepo surmaa sen halutessaan paritella äitinsä kanssa. Enemmänkin kallistutaan sinne älykkyyden puolelle, ja osuva kertomus on koirasta, joka sai elinikäisen ylöspidon eräästä temppelistä, kun periksi antamaton hurtta sai päiväkausia räksytettyään aarteita pöllineen rosvon kiikkiin. Onpa mukana myös hallitsijoiden eläimiä kuten Aleksanteri suuren tarunhohtoinen ratsu Bukefalos ja kuningas Poroksen elefantti, joka kiskoi kärsällään kunkun kehosta vihollisen nuolia.

Muutoinkin on hauska päästä tutkiskelemaan antiikin Rooman aikaisia ja miksei aikaisempia käsityksiä eläinten ominaisuuksista ja ennen kaikkea niiden älyllisistä kyvyistä. Tuolloin kaloja pidettiin lähinnä hölmöinä ja varsinkin parviotuksia. Oppimattomia idiootteja tavattiin usein nimitellä erilaisiksi kaloiksi. Antiikin kirjallisuuden lukijat ovat varmaan kiinnittäneet huomiota, etteivät sankarit Odysseuksen tapaan popsineet kaloja koskaan, vaikka suuri osa kreikkalaisista eli saarilla tai muutoin meren äärellä. Lihaa sen olla piti ja vieläpä nautaa, ja kyytipojaksi nautittiin vahvaa punaviiniä, jota nektariksi kutsuttiin.

Erilaisiin myytteihin ja eläinaiheisiin päästään tutustumaan puolivakavassa väittelyssä, jonka lopussa Aristotimoksen ja kumppaneiden väittely sitten lopulta ratkaistaan, ovatko eläimet sieluttomia typeryksiä vai ovatko jotkut kuitenkin älykkäitä ja ihmisten ylimpiä ystäviä. Käännöstyö on hienosti toteutettu, ja käsitteitä, sanoja ja yhteyksiä antiikin myytteihin ja kirjallisuuteen on selitetty runsaasti, jotta tekstit avautuvat vähemmänkin lukeneille.

Toinen tarina on nimeltään Gryllos, jossa lukija viedään Odysseuksen matkaan ja Kirken saarelle, jossa noitajumalatar on muuttanut miehistön porsaiksi. Tähän Ithakan kuninkaaseen noidan taiat eivät tepsineet, sillä Hermes-jumala oli tehnyt vastaloitsun. Odysseus saa kuitenkin Kirkeltä luvan yrittää taivutella entisen miehistönsä jäsenen Grylloksen haluamaan takaisin ihmiskehoonsa, mutta tämä tehtävä osoittautuukin yllättävän hankalaksi. Gryllos ylistää villieläimiä ja niiden sielun antautumattomuutta ja toisaalta halveksii monia inhimillisiä ominaisuuksia. Elämä tuntuu helpommalta vailla ihmisten murheita ja niiden kaiken maailman harhaluuloja. Muodonmuutokset ovat olleet antiikin kirjallisuudessa aihe, jota on käsitelty mm. Apuleioksen satiirissa Kultainen aasi, jossa Lucius-niminen mies joutuu aasinhahmoon ja ihmisten hyväksikäytettäväksi.

Kirja jakautuu siis kahteen osaan, ja jälkimmäisessä on niitä pitokeskusteluja tai -puheita, ja aiheet rönsyilevät filosofiasta lihansyönnin eettisyyteen. Läsnä ovat monet Plutarkhoksen tuntemat henkilöt ja onpa siellä valtakunnan huipulta senaattoreita Sullan ja Caton tapaan. Nämä puheet kuuluvat samaan katogoriaan kuin aikoinaan Platonin Pidot-dialogikin. Kirjan lukeminen kannattaakin aloittaa sieltä lopusta ja ottaa ensin selvää, mikä mies tämä Plutarkhos on ollut aikoinaan ja millaisiin teemoihin hänen tekstinsä tässä kirjassa ja muussa tuotannossa liittyvät.

[Outi · Rating 3 out of 5]

Plutarkhos 4 tähteä, mutta lian pitkä selitysosuus laski kokonaisuuden 3,5 tähteen.