Pitkä valotusaika

by Pauliina Vanhatalo

Viehättävä romaani ulkopuolisuudesta ja taiteilijakutsumuksesta, siitä mitä vuodet ja arki tekevät intohimolle.

Eletään 60-lukua Oulussa. Aarni on päättänyt koulunsa eikä tiedä mitä elämältä haluaa – tai haluaako ylipäänsä mitään. Maailmalla kun tuntuu olevan kovin vähän tarjottavaa hänenlaiselleen isättömälle pojalle, yhtä hyvin sen voisi räjäyttää taivaan tuuliin.

Äiti kuitenkin saa pakotettua Aarnin töihin Enni-tädin valokuvausliikkeeseen, ja kun Aarnin käyttöön annetaan kamera, hänen eteensä avautuvat täysin uudenlaiset näkymät. Ensimmäistä kertaa elämä tuntuu olevan hallittavissa, ainakin sen hetken kun kameran suljin raksahtaa.

Genres: Fiction, Finnish Literature

224 pages, Hardcover

First published August 1, 2015

About the author

Pauliina Vanhatalo (s. 1979) on valmistunut Jyväskylän yliopistosta filosofian maisteriksi kirjallisuuden laitoksen luovan kirjoittamisen koulutusohjelmasta, sivuaineina yleinen kirjallisuus, filosofia ja kulttuuriantropologia. Vuoden 2002 alusta heinäkuun 2005 loppuun hän on opettanut luovaa kirjoittamista Jyväskylän avoimessa yliopistossa.

Vanhatalon esikoisromaani Viittä vailla ilmestyi vuonna 2005, Lääkärileikki 2007 ja mediaa ja yksityisyyttä käsittelevä romaani Gallup 2009. Uusin romaani Korvaamaton käsittelee uusperheen ongelmia ja naisen yritystä selviytyä lapsen menetyksestä.

Vanhatalo julkaisee myös viihdekirjoja nimellä Veera Vaahtera.

Reviews

[Anna-Maija Tähkävuori · Rating 4 out of 5]

Taitavasti hahmoteltu romaani irrallisuutta kokevan vaikeudesta löytää merkityksiä elämälleen.
Koulun päättyttyä Aarni putoaa tyhjiöön. Oma tulevaisuus, opiskelu, mikään määrätietoinen ei vedä vihan tunteita läpi käyvää nuorta.
Ajelehtiminen näyttää huolestuttavalta mutta välittää mainiosti sisäistä tarvetta määritellä itsensä.
Yh-äidin pojalla ei ole miehen selkeää esikuvaa, johon samaistua.
Aarnin on itse löydettävä minuutensa motiiviksi olemassa ololleen. Voidakseen sitoutua osaksi ympäröivää maailmaa ja sen moniselkoista kuvakudosta. Luonteelleen tyypillisesti, tarkkailemaan tapahtumia hienoisen välimatkan päästä.
Käytännössä ongelmat osin ratkeavat sattumalta tädin tarjoamassa työpaikassa kameran objektiivin takana, kun luovuudelle avautuu mahdollisuus poimia omia näkökulmia haasteellisesta maailmankuvasta.
Kirjassa käydään henkilökohtaista analyysia löytämisestä sekä luovuudelle tyypillisistä, välillä vaikeista ristiriidan tunteista sisäisinä kohtaamisina.
Lopussa näyttäytyy jo Aarnin melko seesteinen minäkuva.

[KatRi · Rating 3 out of 5]

Pieni suuri kirja taiteilijuudesta ja suomalaisena miehenä olemisesta. Oikein miellyttävä, ei tällä kertaa minulle sen enempää eikä vähempää.

[Anne Dahl · Rating 4 out of 5]

Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika. 2015. Tammi

Olen aiemmin lukenut vain Vanhatalon omaelämäkerrallisia teoksia ja tämä, Pitkä valotusaika on ensimmäinen fiktiivinen teoksensa, jonka luin ja miten paljon tästä pidinkään.

Kirjan nimi on kirjaan upeasti sopiva, ei pelkästään siksi, että kirjan keskiössä on valokuvaaja Aarni vaan myös kirjan tematiikka tukee ”pitkää valotusaikaa”, siihen eri näkökulmin sijoitettavia motiiveja.

Pauliina Vanhatalo osaa kirjoittaa.
Kirjan teksti sujuu ja soljuu ja Vanhatalo pystyy viemään lukijan eri tilanteisiin ja tunnelmiin, jotka hienosti on myös rakenteessa oettu huomioon, vaivattomasti ja taitavasti. Jo alun tilanteet nuoren, teini-ikäisen Aarnin ja koko teoksen mukana kulkeneiden tulitikkujen rapinan kautta Vanhatalo liuttaa tekstiin uhkaavan ilmapiirin, asettaa lukijan odottamaan jotain pahaa, uhkaavaa, räjähdystä, tulipaloa. Kaikenlaista tapahtuukin, ja on tapahtumatta.
Taiteilijuus kuvataan hienosti, sävykkäästi, ehkä juurikin noin epävaroin ajatuksin taiteilija, isätön poika, satamatyöläinen itsensä kaiken ulkopuolelle asettaa.

Keskiössä on siis nuoresta miehestä vanhuuteen kasvava Aarni. Nuoren miehen elämäntuska, itseinho, itsetuhoisuuskin ja päämäärättömyys oli hienosti kuvattu. Jopa murre oli luontevaa ja Vanhatalo on ottanut Oulun kaupungin miltei osaksi henkilögalleriaa.
Valokuvaliikkeen omistajaa, isää, ystävää, isoisää ja valokuvataiteilijaa, lopulta kaikista läheisistään irralleen ajatunutta Aarnia Vanhatalo kuvaa todentuntuisesti ja herkkävireisesti. vain loppuun olisin ehkä kutonut vielä tiukemmin ne irti tai löyhiksi jääneet langat yhteen, mutta näinkin, tämä oli hyvä lukukokemus, juuri niin lohdullinen epävarma lohduton ja varma kuin elämä juurikin on.

[Helena · Rating 5 out of 5]

Pidin lukemastani tosi paljon! Hämmentävää, että saman kirjailijan Lääkärileikistä olen näköjään antanut aika murskaavan arvion, ja Vanhatalon kirja Viittä vailla jäi minulta kesken, vaikkei se olekaan lukutottumuksissani kovin tavanomaista.

Aarni tuli hahmona kovin tutuksi ja läheiseksi, hän oli sosiaalisessa kömpelyydessään jotenkin liikuttava hahmo. Kirjan tunnelma oli mukavan seesteinen ja tempoltaan rauhallinen, pidin jopa murreosioista, vaikkei Oulun seutu itselleni tuttua ja läheistä olekaan.
Valokuvaus aihepiirinä oli mielenkiintoinen ja kohtaukset, joissa kehitettiin valokuvia pimiössä, olivat minulle nostalgisia. Lapsuudessa sain jakaa ihania hetkiä isän kanssa valokuvia kehittäen - oli aina niin jännittävää pilkkopimeässä odottaa, mikä kuva 'litkuissa' uiviin papereihin piirtyy esiin. Jotain surullistakin tässä digiajassa - kaikki tulee valmiiksi nopeasti, eikä kuvien ottajan tarvitse käyttää hidasta harkintaa siihen, mitä filmille tallentaa.

[Mai Laakso · Rating 5 out of 5]

Raahelaisen Pauliina Vanhatalon uusin proosateos Pitkä valotusaika on Runeberg-ehdokkaana, enkä ihmettele yhtään, sillä kirja on suorastaan loistava. Luettuani nyt neljä kahdeksasta ehdokkaasta, olen valmis antamaan tälle nuoren miehen kehityskertomukselle tuon palkinnon todella ansiokkaasta tarinasta ja herkästä tekstistä, joka koukutti minut lukemaan kirjan yhdellä kertaa kannesta kanteen. En voinut lopettaa, ennen kuin tiesin kirjan lopun.

[Arja-täti · Rating 5 out of 5]

Tässä kirjassa oli jotain sellaista, että ahdistuin kovasti. Pidin kirjasta, mutta hetki lukemisen jälkeen tuntui, etten pääse eteenpäin. Sitten tunne hellitti. Voiko kirja vaikuttaa liikaa? Voi.

[Amu · Rating 4 out of 5]

Teos kuvaa valokuvaaja Aarnin elämää. Vanhatalo kuvaa taitavaan ja rauhalliseen muttei puuduttavaan tyyliin kuvaamista, parisuhdetta, perhettä, aikaa, haaveita, todellisuutta, elämää. Teksti vilisee tarkkanäköisiä, kypsiä havaintoja ja ajatuskulkuja. Yksi takautuma minua jäi vaivaamaan, muuten pidin tästä kirjasta valtavan paljon.

[Tiina Mahlamäki · Rating 3 out of 5]

Vähän unenomainen tarina pojasta, joka löytää valokuvauksen, taiteilijakutsumuksen, omasta mielestään itselleen liian hyvän puolison ja onnellisen elämän jota ei koe ansainneensa. Sen sijaan hän kadehtii ystäväänsä joka menestyy valokuvaajan urallaan ja yksityiselämässään. Ura ja arvostus tulevat liian myöhään. Jännittävästi lukujen otsikoina olevat valokuvat saa lukija kuvitella itse.

[Inka Partanen · Rating 4 out of 5]

Nautin Vanhatalon lauseiden tunnelmasta joka kerran yhtä paljon, ja tässä kirjassa myös teema istuu kerronnan tyyliin erinomaisesti. Lause on viipyilevä kuin hitaasti valottuva kuva. Vanhatalo ei kerro mitään puhki ja antaa luonteen jokaiselle hahmolle. Lopussa jää jännä fiilis - en tiedä oliko loppu onnellinen vai onneton ...ehkä se vain oli. Kuten tosielämäkin.

[Kiriazem · Rating 1 out of 5]

Mä en saanut oikein mitään irti tästä kirjasta. Tavanomaisia tapahtumia tapahtui tavallisille ihmisille, eikä edes mielenkiintoisella tavalla kerrottuna. Ehkä valokuvien kehittäminen ja ihmisten kuvaaminen olivat ainoat mielenkiintoiset asiat kirjassa, vaikka ajattelin etukäteen, etteivät ne ainakaan minua kiinnosta.

[Liisa · Rating 3 out of 5]

Ihan kelpo tarina pojasta, joka ajautuu valokuvausliikkeeseen apupojaksi ja kehittyy vähitellen taitavaksi kuvaajaksi. Ei kuitenkaan jättänyt vahvaa jälkeä mieleen.

[maijuli · Rating 5 out of 5]

Olipa tämä hieno kirja! Heti alku imaisi mukaansa ja kerronta kirjassa on upeaa. Pidin erittäin paljon Aarnin tarinasta.

[Essi · Rating 3 out of 5]

Pauliina Takataloa en ole ennen lukenut. Kirjaston hyllyssä pilkistänyt vastajulkaistu Pitkä valotusaika kuulosti takakantensa perusteella todella kiinnostavalta: 1960-luvun Oulussa elävää Aarnia ei kiinnostaa juuri mikään. Hänen elämänsä muuttuu kuitenkin hänen päästessään töihin sukulaistätinsä valokuvaamoon ja saadessaan kameran käteensä. Odotin kuvausta 60-luvun Oulusta, ulkopuolisuudentunnetta ja itsensä löytämistä. Kuvausta yhteiskunnasta, jossa nuoriso katsoo eteenpäin samalla kun vanhempi sukupolvi elää vielä sodan varjossa, moderni hyökyy päälle. Lopulta kirja kertoikin Aarnin elämästä 60-luvulta 2010-luvulle saakka. Sitä kautta kirja tuli muistuttaneeksi paljon esimerkiksi joitain Juha Itkosen kirjoja.

Kirjassa oli vain noin 200 sivua, mikä miellytti paljon, kivaa saada kirjoja luettua nopeasti muutamassa päivässä! Takatalo kirjoittaa hyvin ja Aarnin monet tunteet ja tilanteet elämänsä varrelta tuntuvat aidoilta. Kirjasta kuitenkin puuttui jokin, mikä olisi saanut tämän jäämään mieleen. Valitettavasti en osaa sanoa, mitä tässä olisi lopulta pitänyt olla enemmän - tuntuu vähän älyttömältä vaatia räjähdyksiä, dramatiikkaa, kuolemaa ja muita yllätyskäänteitä, kun ihan tavallinenkin elämä kuitenkin on kiinnostavaa.

[Mintti · Rating 4 out of 5]

En ollutkaan tiennyt että Pauliina Vanhatalon alter ego on Veera Vaahtera, mun lemppari kotimainen chick-lit-kirjailija! Tykkäsin tästäkin. Yläasteella vähän kaikesta syrjäytynyt Aarni saa tädiltään kameran käteensä ja se muuttaakin hänen elämäänsä enemmän kuin olisi kuvitellut. Elämä ei tietenkään ole yksioikoista, vaan kaikenlaista tapahtuu. Hyvin kerrottu ja mielenkiintoinen tarina.

[Iina · Rating 4 out of 5]

Voi Oulu, kuinka sinua ikävöin. <3 Yksi tähti miljöölle, kolme tarinalle.

[Huutavakilpikonna · Rating 3 out of 5]

Alku oli hyvä, mutta loppu oli kauhea.