Tunnetun filosofin ja naistutkijan kirja seksuaalisuudesta ja sukupuolesta filosofisina ongelmina. Sara Heinämaa näyttää, kuinka filosofian fenomenologinen perinne kyseenalaistaa sukupuolen ja liittää sen perustavaan kysymyksen minän ja toisen suhteesta. Sukupuoli ei ole vain olevan yksityiskohta, vaan se on ajattelumme keskeinen juonne. Kysymys ruumiista ja sen seksuaalisuudesta johtaa asettamaan uudelleen myös kysymyksen itse filosofisen tutkimuksen luonteesta. Täytyykö filosofisen ajattelun olla vain selventämistä? Onko päämääränä ongelmanratkaisu vai uusi kysyminen? Lähteekö filosofia meidän ajassamme liikkeelle pitkästymisestä ja pettymyksestä - vai voiko se vielä kerran merkitä ihmetystä ja rakkautta?
Huhhuh, nyt oli pläjäys fenomenologiaa, Descartesia, Husserlia, Irigarayta, Beauvoiria ja Merleau-Pontya
Musta tuntuu, että tää teos sytytti mussa kiinnostuksen fenomenologiaa kohtaan, ja erityisesti jäi mietityttämään sukupuoleen liittyvät fenomenologiset kysymykset, mitä myös tietenkin kirjassa käsiteltiin. Pitääpi siis kaivaa jostakin lisää sukupuolen fenomenologiaa
(sidenote: oon itse aina käsittänyt beauvoirin filosofina, joten oli todella mielenkiintoista lukea, kuinka hänet on käsitetty ilmeisesti ainakin teoksen julkaisuaikana vuonna 2000 pikemminkin kirjailijaksi kuin filosofiksi, ja heinämaan analyysi beauvoirin statuksesta kirjailijana ja filosofina oli mielestäni erinomainen)