Uuno Kailaan (1901-1933) runouden teemat liikkuvat syyllisyyden, kärsimyksen ja kuoleman kehässä. Kailas luo hallittuja, intensiivisyydellään hätkähdyttäviä näkyjä elämän ja kuoleman rajoilta.
Uuno Kailas, born Frans Uno Salonen (29 March 1901 – 22 March 1933) was a Finnish poet, author, and translator.
Kailas was born in Hartola. After his mother's death, the boy received a strict religious upbringing from his grandmother. He studied in Heinola and occasionally in the University of Helsinki. In 1919, he took part in the Aunus expedition, where his close friend Bruno Schildt was killed.
Kailas' criticism and translations were published in Helsingin Sanomat. His first collection of poetry was Tuuli ja tähkä in 1922.
Kailas served in the army from 1923 until 1925. In 1929, he was hospitalized due to schizophrenia, and he was also diagnosed with tuberculosis. He died in Nice, France in 1933, and was buried in Helsinki.
Uuno Kailas kirjoittaa unista ja kuolemasta, yksinäisyydestä ja taas kuolemasta. Väliin mahtuu eksoottisia satuja ja elämän ylistystä Tulenkantajien tyyliin.
Riimit rikkoutuvat paikoin, mutta täysin moderniksi ei Kailas taivu. Sukulaissieluisuus Edith Södergranin kanssa on selviö, eikä ihme, että Kailas on suomentanut Södergranin runoja.
Runojen puhuja on niin syyllisyydentuntoinen ja tummien näkyjen näkijä, että runot eivät kolahda aivan varauksetta minuun, mutta Pallokentällä, Paljain jaloin ja Suomalainen rukous ovat niin kirkkaita helmiä, että liikutun niistä aina, kuten varmaan kaikki suomalaiset.
Uuno Kailas, yksi lempirunoiliijoistani. Kaikista runoistaan en pidä, liikaa uskonollisuutta, liikaa isänmaallisuutta. Mutta ne, jotka ovat jotain muuta. Vaikkapa tämä: "Tähän on ihana oikaista. Kallion kämmenelle. Alastomana. Uimasta päästyä jjuri. Otsalla vielä märkien hiusten liuta. Tässä on kesä. Vieressä, yllä ja eessä."