Saksaan asettunut suomalaismatemaatikko Erika on vältellyt koko elämänsä pimeyttä, järjettömyyttä, kosteutta ja kuvottavaa hajua. Sitten pahin tapahtuu, ja Erikan on paettava kotimaahansa. Samoihin aikoihin Suomenlahdella öljytankkeri valuttaa sisältönsä mereen. Varsinainen katastrofi syntyy kuitenkin siellä, missä laivat kuljettavat lastinsa luotettavasti perille.
Iida Rauma kirjoittaa kriisiytyvästä elämäntavastamme ja rajoihinsa törmäävästä järjestä. Lajikadon, lämpenevän ilmaston ja yleisen epävakauden maailmassa on kysyttävä, mikä ajattelussamme on johtanut meidät tähän.
Seksistä ja matematiikasta on loistelias romaani kummituksista ja ihmisistä, unihalvauksista ja rytmihäiriöistä ja peruttamattomista virheistä. Se on romaani Erikan pissahädästä ja seksuaalisesta halusta. Järki kiskoo meitä tuhoon, rakkaus ei voita kaikkea, ja rappukäytävässä odottaa se, jonka kaikista vähiten haluaisit kohdata.
Iida Rauma on turkulainen kirjailija. Rauma valmistui valtiotieteiden maisteriksi Turun yliopistosta, missä hän opiskeli poliittista historiaa, valtio-oppia, sukupuolentutkimusta ja luovaa kirjoittamista. Hänen esikoisteoksensa Katoamisten kirja oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Toinen romaani Seksistä ja matematiikasta voitti Kalevi Jäntin palkinnon sekä Tulenkantaja-palkinnon. Rauman kolmannessa romaanissa Hävitys: tapauskertomus nivoutuvat yhteen kouluväkivalta, ekokriisi ja Turun kaupungin historia. Kirja voitti Finlandia-palkinnon 2022.
Erikoinen lukukokemus. Ensimmäiset parisataa sivua liki 5/5 kerrontaa, sitten yllättävä rakenteellinen ratkaisu ja keskeinen henkilöhahmo, joka tuntui jäävän koko kirjan mitassakin ohueksi. Loppupuolella aika alleviivaavaa ja saarnaavan sävyistäkin tekstiä, josta ei ainakaan tällainen maailmantuskan puoliammattilainen oikein löytänyt tuoretta näkökulmaa tai ajatusta.
2,5/5 Teoksen alkupuolella olin innostunut päähahmosta ja tarinasta, mutta kaikki mielenkiinto haihtui viimeistään puolivälissä. jotenkin ei liikuttanut hahmot eikä kerronta ( ärsyttävää murre- ja puhekieltä ja muutenkin kirjoitustyyli ei iskenyt) loppu oli suorastaan sanoen pakkopullaa. pettymys kun odotin parempaa.
Aivan huikea kirja. Tällaisia saisi olla lisää. Hahmot oli jotenkin tosi inhimillisiä ja tarina koukuttava. Kirjan nimi on vähän kliininen, mutta itse tarina varsin syvä.
Huh, nyt harmittaa, etten aloittanut lukemista heti kun sain kirjan käsiini. Kun lopulta aloitin, se vei mukanaan totaalisesti. Tämä piti kuitenkin palauttaa jonossa seuraavalle juuri ennen kuin ehdin lukea viimeisen osan, joten kirjoitan pidemmän arvion (ja tähdityksen) sitten, kun saan teoksen uudelleen käsiini ja loputkin luettua. Jo nyt voin kuitenkin sanoa, että tässä on koko syksyn kenties tärkein, mieleenpainuvin ja erityisin lukukokemus! Aivan liian vähälle huomiolle jäänyt kirja ja kirjailija!
Edit: Eikä loppukaan pettänyt. Olen hyvin vaikuttunut siitä, kuinka paljon tärkeää tematiikkaa yhteen romaaniin mahtuu niin, että lopputulos pysyy kasassa ja kysymykset sidostuvat toisiinsa hienosti. Teos pohtii hienosti tiedettä ja tuntematonta, tunnetta ja järkeä, ekokatastrofeja ja ihmisen paikkaa luonnossa ja sen osana, halua ja rakkautta, ehdottomuutta ja niitä elämän reunahetkiä, jolloin on ehkä jo myöhäistä pysähtyä. Tilaa toivolle on vähän, mutta sitä on!
Apua, pitääkö tästä sanoakin jotain? Rauma täytti kaikki odotukset and then some. Pelotti jo valmiiksi kaikki hypetys, mitä olin kuullut, mutta tällä kertaa se oli ansaittua. Hienosti rakennettuja hahmoja, aitoja, todellisia, ärsyttäviä, kaukana täydellisestä. Erityisesti ilahduin transihmisen kuvauksesta. Ei mitään kaapista ulostulotarinaa, ei ikuista "haluan tappaa itseni koska maailma on niin paha, koska olen trans" -juttua, ei mitään salaisuus paljastuu "se onkin mies/nainen!" -käänteitä. Taitavaa kerrontaa, mielenkiinnon nappaava tarina. Milloin tulee seuraava Rauma?
Mä en tiedä, mitä sanoa. Hengästyttävä, korventava, piinaava, värisyttävä. Rauma on kirjoittanut jotain aitoa, käsinkosketeltavaa ja sellaista kuin mekin. Teos on rujo ja kaunis, kaikki värit, maisemat, tunteet, kokemukset ja hajut, joita Rauma kuvaa, välittyvät teeskentelemättöminä ja koreilemattomina. 474 sivua minä uskoin joka sanan.
Erinomainen kirja, joka veti mukanaan, sykäytti ja ajattelutti. Isoja teemoja, suuria piirtoja ja kuitenkin kokonaisuus on hallittu, hiottu ja varma. Herkkua!
Kirja oli varsinkin alussa vähän epämukavan ahdistava, mutta samaistuin Erikaan koko matkalta kyllä todella paljon. Olisi ollut kiva jos lopussa olisi palattu vielä alun pohdiskeluun, tietää enemmän missä Erika oli kirjan lopussa Erikan omin sanoin. Kaikenkaikkiaan kuitenkin loistava teos, onneksi luin sen juuri nyt.
Hei vau! Rauma meni aktiiviseurantaan! Ensimmäiset pari sataa sivua oli yhdellä istumalla luettavaa hienoutta, välin mahtui samanmoinen sivumäärä vähän vaikeammin nieltävää ja loppu taas timanttinen. Oli seksistä, oli matematiikasta, enemmän koirista, kummituksista, asteroideista, kaikkein eniten vieraudesta ja lämpötilan vaihteluista, sydämistä ja hakeutumisesta lähelle vai kauas. Suosittelen!
Vetävä ja epätasainen romaani, joka paikoin, mutta vain paikoin, yltää tekijänsä esikoisen maagisuuteen. Epäonnistuu useasti realistisissa elementeissään, raskauttavammin stereotyyppisessä kuvauksessa Helsingin yliopiston kirjastosta hippien suojatyöpaikkana, jossa kukaan ei tee oikeita töitä tai siivoa taukohuonetta.
"Ensilumi ja kuukautiset tulivat molemmat etuajassa." Tällä aloituslauseella mielenkiinto herää!
Olin kyllä tietoinen Iida Raumasta jo silloin, kun Seksistä ja matematiikasta ilmestyi vuonna 2015, mutta silloin tietoisuus ja loiva kiinnostus ei vielä muuttunut kirjaan tarttumiseksi. Vaadittiin nerokas Hävitys, joka pakotti tutustumaan myös Rauman aikaisempiin teoksiin.
Seksistä ja matematiikasta on järeä teos, lähes 500 sivua vyörytystä ja painavia teemoja. Kirja alkaa Berliinistä, jossa suomalainen huippumatemaatikko Erika joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Hyökkäys horjuttaa hänen perusturvallisuuttaan ja valmiiksi heikkoa terveyttään. Erika valitsee paeta vuosien maailmalla kiertelyn jälkeen koti-Suomeen, vaikka Saksaan jää erinomainen työpaikka korkean tason matematiikan parissa.
Siitä alkaa sukellus Erikan lapsuuteen ja opiskeluvaiheisiin. Miten käy ilmi, että Erika on jo aivan pienenä lapsena matemaattinen poikkeusyksilö, millaista elämä lapsuudenkodin hyvin sekavissa oloissa on, miten Erika päätyy yliopistoon; paljon seksiä ja matematiikkaa ja lopulta epätoivoa matematiikan lipuessa kauemmaksi ja kauemmaksi.
Samalla Rauma kuvaa paljon muutakin. Kirja on tulvillaan kritiikkiä elämäntapaamme kohtaan. Sitä symboloi öljytankkeri, joka ajaa Suomenlahdella karille ja levittää mereen tappavan öljykuorrutuksen. Biologiopiskelija Tuovi tuskailee lajikadon, ilmastonmuutoksen ja maailman hajoamisen äärellä. Mitä ihminen voi näissä puitteissa tehdä? Pieniä tekoja, mutta entä kun niistä ei ole mitään iloa? Maailmantuskaa lapioidaan niskaan kaksin käsin, paikoittain aika alleviivaavasti, mutta tämä on aihe, jossa perinpohjainen rautalangasta vääntäminen ei minua yleensä häiritse.
Eikä siinä vielä kaikki. Heitetään sekaan vielä itsetuhoisuutta, kummittelevia koiria, unihalvauksia, kehitysvammaisten kohtelua ja mitä muuta – Seksistä ja matematiikasta käsittelee paljon muutakin kuin seksiä ja matematiikkaa. Iida Rauma on vuodattanut kirjaan runsaasti katastrofin aineksia. Sikäli tämä tuntui siis Hävityksen jälkeen tutulta: samanlainen lopunajan tunnelma tässäkin koko ajan häälyy niskassa. Ei kuitenkaan hätää: Seksistä ja matematiikasta on myös lohdullinen kirja, joka ymmärtää päähenkilöitään ja välittää heistä. Tarinassa on myös lämpöä. Hieno kirja!
Kirja alkoi uskomattoman vahvasti, ja ensimmäiset parisataa sivua olivat ehdottomasti vähintään viiskauttaviis. Mutta sitten, niin, tyyli muuttui, jos ei nyt täysin, niin ainakin varsin paljon. Viiltävän sanataituruuden sijaan tuli tusinaluentoja, kuin itseään toistavien opiskelijabileiden nousuhumalaisia mukasyvällisyyksiä tai vuodesta toiseen kehää kiertäviä foorumikeskusteluja. Siellä välissä sitten vielä pilkisteli sitä alun autuaaksitekevää kerrontaa riittävän runsaasti, jotta kokonaisuus ylsi vaikuttavalle tasolle.
Erika, jotenkin niin tarkkanäköisesti kerrottu. Annukka, ihanan elävä henkilö, juuri täydellinen tarinaa kuljettava veijari. Ja sitten Tuovi, siis täh, miksi kirjailija on päätynyt antamaan miehelle naisen nimen? Missään vaiheessa kummallisuuden syy ei käynyt ilmi, siihen ei edes vihjattu millään tavalla. Muutenkin kolmikon ohuimmaksi jäänyt henkilö.
Olen kuullut tästä paljon kehuja, varmaan liikaakin, koska odotin enemmän kuin sain. Iida Rauman kielenkäyttö on ihanaa, soljuvaa, mutta ei turhan helppolukuista, vaikka viekin mukanaan.
Henkilöhahmot olivat ihan käsittämättömän ärsyttäviä (toista päähahmoa Tuovia lukuunottamatta, hänessä oli enemmän syvyyttä kuin Erikassa, ja mahtavaa, ettei trans-näkökulmalla mässäilty). Kaikessa tekemisessä oli jotenkin ahdistavan pysähtynyt ja flegmaattinen tunnelma. Tapahtumapaikaksi tosiaan sopi harmaa, sateinen ja loskainen Suomi, juuri sama fiilis noista henkilöistäkin tuli.
Alkoi hyvin, keskellä tuli pitkä suvantovaihe, onneksi loppui keräten tarinan kasaan.
Turha ympäristöpaasaus ärsytti itseäni, tuntui turhan päälleliimatulta kritiikiltä, joka ei kuitenkaan sanonut mitään uutta tai tuonut lisää juoneen tai hahmoihin.
Kirjan epäilyttävä nimi ja itselleni täysin tuntematon tekijä olisivat helposti voineet antaa ohittaa tämän helmen, mutta onneksi tuli tartuttua. Henkilöt, teemat, kieli - kaikki toimii. Vaikka aiheetolivat raskaita ja mittaakin liki 500 sivua, tuntui kirja lukevan itse itsensä.
Tieteellinen perspektiivi toi monessa kohdassa mieleen Jussi Valtosen ”He eivät tiedä mitä tekevät”- saman vuoden Finladia-voittajan - mutta kirjallisilta ansioiltaan Rauma on aivan toisessa sarjassa. Rauman tapa kuvata vaikeita ja vastenmieleisä asioita raadollisella tarkkuudella, oli suoranaisen riemastuttavaa luettavaa, ja todella virkistävä poikkeus monien muiden nykynaiskirjailijoiden tyylistä.
Loistelias romaani, kuten takakansikin kertoo, ja selvästi parhaita viime vuosian lukemiani kotimaisia
Hieno lukukokemus, tosin en lainkaan hahmottanut ilmeisesti aivan keskeistä luonnonsuojelulähtöistä kulttuurikritiikkiä. Luin kirjan ihan vaan romaanina, sujuvaa tekstiä ja mielenkiintoisia rakenteellisia käännöksiä ja kuvakulmia ihmisiin. Katsoin jälkikäteen YLE Areenasta Prosak-klubitallenteen, jossa Rauma kertoo kirjastaan. Matemaatikko E edustaakin jotain geneeristä länsimaista rationalistia. Jaahas. Mulle matematiikka on edustanut aina luonnon perimmäistä kieltä, joten kirjan asetelma ei ihan kolahtanut. Takakannessa hehkutettu öljykatastrofi jäi kirjassa aivan sivuosaan, ja muutenkin Risto Isomäki osaa sen genren paljon paremmin.
Yllätyin, miten paljon tykkäsin tästä. Täytyy kyllä myöntää, vaikka vähän hävettääkin tunnustaa, että Erikan hahmo alkoi alun jälkeen ärsyttää aika paljon. Mutta tykkäsin kielestä ja erityisesti siitä, miten suorasanaisesti monia asioita käsiteltiin. Teoksen rakenne oli myös toimiva. Loppuratkaisu tuntui aavistuksen hutaistulta ja jopa irralliselta tosin. Kaiken kaikkiaan päällimmäisenä on hyvä fiilis suomalaisen nykykirjallisuuden puolesta Oneironin ja tämän lukemisen jälkeen.
Oletko lukenut Giordanon Alkulukujen yksinäisyyden? Raumankin kirjassa sukelletaan matemaattisesti lahjakkaiden mielenliikkeisiin ja keskiverrosta poikkeavaan "outouteen".
Kirjallisesti on varmaan mielenkiintoinen haaste miettiä, miten avata sellaisen ihmisen ajatuksia, joka ei ajattele sanoin vaan väreinä, näkyinä ja lukuina. Rauma onnistui superhyvin!
Rauman kirjassa on monta aihetta mm. kehitysvammaisuudesta, uskonnosta, luonnonsuojelusta, opiskelu- ja tiedeyhteisöstä, taiteesta, sosiaalisesta syrjäytymisestä, kuolemasta jne. Ja tietysti hän kirjoittaa nimenkin mukaisesti seksistä, seksuaalisuudesta ja todellakin myös matematiikasta.
Tarina oli yllättäen kiehtovasti epälooginen - siis jotain muuta kuin matemaattinen. Ehkä lähempänä kaaosteoriaa. Se velloi ameebamaisesti aina uusiksi muodoiksi. Eikä se häirinnyt yhtään, koska pidin tämän kirjan lukemisesta valtavasti!
Rauman aiheissa ja tavassa kirjoittaa oli jotain äärimmäisen raikasta, vilpitöntä ja ymmärtäväistä, minkä lisäksi tarina aiheineen ja vaiheineen oli yksinkertaisesti todella kiinnostava. Melkein kymmenen vuotta sitten kirjoitetussa kirjassa nähtiin paljon sellaista, joka on ihan yhtä ajankohtaista juuri nyt.
Iida Rauma ei sanonut kirjailijana minulle mitään, mutta kiitos kirjaston esillenoston hänen kirjansa tuli luetuksi. En tiedä miten se oli edes mahdollista, mutta olipa vaan. Lisäksi tuli taas todistettua, että lukijana ei kannata keskittyä vain uusimpiin kirjoihin.
Tämän kirjan lukemista voi suositella terapeuttisena niille, jotka kokevat syystä tai toisesta sosiaalisia haasteita. Ja ymmärrystä lisäävänä niille, joilla on sille tarvetta. Ja ihan jokaislle esimerkkinä hienosta suomalaisesta fiktiosta.
täs kirjas pitäis olla sisältövarotuksina: r*iskaus ja itsetuhosuus.
Mua hämmentää tää kirja koska tää tuntu kahelta eri kirjalta, mut silti kolmelta eri tarinalta. Mua myös harmittaa et olennaisessa osassa kirjaa on ekokatastrofi, ihmissuhteiden vaikeudet ja luonnontieteet, niin missään ei myöskään mainittu etukäteen et olennaisina teemoina kirjassa on myös vammaisuus ja autismi, eikä näitäkään ihan hirveesti käsitelty toisaalta, ne vaan oli.
Mua myös hämmentää kirjan loppu joka imo oli tarpeeton. Lopussa on ns. shokkitapahtuma mikä tuntuu tosi ylimääräseltä ja kirja ois voinu loppuu ilman sitäki.
yleisesti tosi klassinen ekokatastrofikirja 2000-luvun alusta
Tosi hieno kirja, teemat koskettavasti kerrottuja, hahmot eläviä, ahdistuksen kuvaukset käsin kosketeltavissa. Lisäplussaa kehitysvammaisen hahmon, transmieshahmon ja autistisen hahmon kuvauksista.
Kyllä tämä vaan imaisi mukaansa. Ilahduttavan epätäydellisten henkilöhahmojen törmäyttelyä omine maailmoineen. Merkityksellistä kerrontaa niin isoista kuin pienistäkin aiheista. Tämä oli mulla ensimmäinen Rauman kirja jonka luin mutta ei varmasti viimeinen.
Seksistä ja matematiikasta (approximately "Of Sex and Mathematics") is a viciously feminist novel. It is full of influences from feminist theories discussing not just issues of sexuality and knowledge as the name implies, but variety of questions that have risen among scholars such as ableism and the human-nature relationship. Despite these strong theoretical under currents, the novel is powerfully connected to actual experience and written with such forceful, yet spacious style that sweeps the reader into direct contact with the topics.
This is nowhere as apparent as in the powerful initial combustion of the novel, where Erika's, a Finnish mathematician's, life revolving around logic and absolutes is thrown into disarray by an act of sexual violence. The trauma drives her back to Finland and in contact with her past as well as new and old acquaintances with traumas of their own.
It would be impossible for the novel to keep the drive and flow it has during its first hundred pages, but despite the story losing some of its power and wanting to discuss more than could normally be fitted into three times as much text, Rauma manages to keep the story together in an admirable way. While towards the end some pieces require some force to fit into the whole, overall the feel and the characters persist and keep the overall novel fascinating.
Ps. While writing this in English might be a bit redundant, this is certainly a novel that deserves ti be translated to people not versed in Finnish.
Melankolinen ja vähän ahdistavakin romaani, en keksi mistä muusta, kuin elämisen vaikeudesta. Kyllä, seksistä ja matematiikasta myös, mutta myös sosiaalisen kanssakäymisen hankaluudesta, mielen lukoista, etäisistä ja kireistä perhesuhteista, kuolemanhalusta ja yksinäisyydestä. Erikan hahmon synkkyys oli niin läpikotaista ja hankalaa, että sen hyväksyi lukiessaan eikä mieli kirkunut kertaakaan, että ryhdistäydy! Toinen päähenkilö, transmies Tuovi, toi kirjaan mukaan yhteiskunnallisempaa näkökulmaa ja oli hahmona vähän sympaattisempi kuin Erika.
Päällimmäiseksi romaanista mieleen jäi Rauman taitava kielenkäyttö. Juoni vaikutti äkkiseltään poukkoilevalta ja kun puolessa välissä näkökulma vaihtui kokonaan toiselle ja alun päähenkilö Erika jäi hetkeksi kokonaan pois, oli kokonaisuuden hahmottaminen vielä vähän hankalampaa. Lopussa tarina toki nivoutuu jollain tavalla yhteen. Esseemäiset faktaosiot matematiikasta ja ympäristöstä toivat erikoisella tavalla tyydyttävän lisän tunnepitoiseen kokonaisuuteen.