Suomalaisessa rahareformiliikkeessä aktiivisen Ville Iivarisen kirjalla on ainakin kolme tarkoitusperää. Ensiksi se kuvailee nykyisen rahajärjestelmän keskeisiä piirteitä ja toimintaperiaatteita kartoittaen niin rahan luonnetta sekä yleisesti hyväksyttynä ja lain takaamana maksuvälineenä että velkana, sen luomista pankeissa lainanannon yhteydessä kirjanpidollisena käytäntönä, kuin sen merkitystä taloudellisen toiminnan mahdollistajana. Toiseksi pyrkimyksenä on osoittaa, miten erilaisia taloudellisia ilmiöitä ja ongelmia talouskasvusta finanssikriiseihin ja työttömyydestä eurokriisiin voidaan ymmärtää nykyisen rahajärjestelmän luonteesta käsin. Kolmanneksi kirja tekee tutuksi rahareformiliikkeen ajattelua ja pyrkimyksiä uudistaa rahajärjestelmää ja esittelee tässä suhteessa erityisesti ajatusta pankkien rahanluontioikeuden kieltämisestä eli niin sanottua 100 prosentin varantovaatimusta.
Erityisen vahvoilla Iivarinen on kuvatessaan rahajärjestelmän nykyistä toimintaa. Jälkikeynesiläisen koulukunnan ja erityisesti modernin rahateorian selitystavoista ammentava argumentointi on selkeää ja havainnollista. Kirja tarjoaakin lukijalle ilahduttavia oivalluksen elämyksiä tuomalla esiin joukon rahaa ja rahajärjestelmän toimintaa koskevia yleisiä väärinkäsityksiä ja harhaluuloja, jotka elävät sitkeästi poliittisessa ja taloutta koskevassa keskustelussa.
Heikommille jäille ajaudutaan kuitenkin, kun erilaisia modernille finanssivetoiselle kapitalismille ominaisia ilmiöitä ja ongelmia pyritään selittämään rahajärjestelmän kautta. Iivarinen esittelee toki useita perusteltuja ja laajasti hyväksyttyjä argumentteja esimerkiksi eurokriisin intiimistä kytkeytymisestä euroaluetta koskeviin raha- ja finanssipoliittisiin rajoituksiin sekä julkisten menojen velkarahoitteisuuden järjettömyydestä, ja hän myös esittää oivaltavia päättelyketjuja talouskasvun ja velan kasvun välisestä keskinäisriippuvuudesta. Sitä vastoin vaikkapa finanssikriisien, työttömyyden tai koko talousjärjestelmän kestämättömän luonteen selittäminen nykyisen rahajärjestelmän kautta on heikommin perusteltua, ja myös Iivarinen itse päätyy toistuvasti myöntämään rahareformiliikkeen kurottavan kritiikissään paikoitellen liian pitkälle.
Heikkouksistaan huolimatta analyysi muistuttaa rahareformia laajemman yhteiskunnallisen muutoksen tarpeesta sekä siitä, miten rahareformi voi olla osa globaalia kapitalismia sävyttävien ongelmien ratkaisua - tai kapitalismin ylittämistä. Kirjan laajempaa talousanalyysia ei tarvitsekaan lukea yrityksenä tuottaa kokonaisvaltaista tieteellistä analyysia kuin pyrkimyksenä rakentaa siltoja erilaisten yhteiskunnallisten liikkeiden ja rahareformiliikkeen välille.
Varsinaisen rahareformin kuvaamisessa kirja tuotti minulle suurimman pettymyksen. Uudistuksen kuvailu jää suppeaksi ja monin paikoin ylimalkaiseksi, ja kuva esitetystä "velattoman rahan" järjestelmästä jättää lukuisia aukkoja. Erityisesti jäin kaipaamaan kirjan alkuosalle ominaista argumenttien huolellista perustelua: rahareformin jälkeisen talousjärjestelmän ja sen toiminnan hahmottelu jää puolitiehen ja sen potentiaaliset ongelmakohdat ohitetaan vähin äänin. Kun nykyistä rahajärjestelmää on ruoskittu säälimättömästi, kirjalta odottaisi hieman (itse-)kriittisempää otetta rahareformiliikkeen ehdotuksia kohtaan. Lisäksi kirjasta jäävät pitkälti puuttumaan kansainvälisten rahareformiliikkeiden esittely ja niiden tuottamien ehdotusten läpikäynti. Juuri liikkeen piirissä käydyn keskustelun ja vaihtoehtoisten ratkaisumallien avaaminen olisi ollut merkittävä palvelus lukijalle.