Irinan kuolemat kertoo sotalapsesta, joka lähetetään talvella 1944 pommien runtelemasta Helsingistä Länsi-Ruotsiin.
Se on kertomus ihmisistä, jotka hapuilevat pimeässä itseään ja toisiaan. Se on nuoren tytön kehitystarina, kertomus hänen matkastaan sodan painajaisesta yksityiseen painajaiseen. Se on mestarillinen analyysi menneisyyteen palaamisen mahdottomuudesta, kaunis kertomus sammumattomasta toivosta, kuolemisesta ja heräämisestä.
Asko Sahlberg, born 1964, has acquired a fame in Finland that has yet to be replicated in the English speaking world. He published his first novel in 2000 and has written steadily since then, completing his ninth work, The Brothers, in 2010.
Tämä oli vasta toinen lukemani Sahlbergin kirja ja olen jotenkin häkeltynyt siitä, että tutustun tähän upeaan kirjailijaan vasta nyt. Huikea kirja, jossa yhdistyy julmuus ja raakuus johonkin sellaiseen kuvauksen kauneuteen, että ei voi kuin ihailla. Pieni suuri kirja, jossa ei ole mitään turhaa ja ylimääräistä - kun osaa käyttää sanoja ja lauseita harkitusti, niitä ei lopulta tarvita paljon. Sotalapsen kuvaus kirjan aiheena oli kiinnostava myös.
Tartuin tähän Sahlbergin kirjaan, koska pidin hänen kirkpittasta Pilatuksesta. Odotukseni ei pettänyt. Aihe oli jo sinänsä mielenkiintoinen ja Sahlbergin käyttämä viehättävä kieli on nautinnollista luettavaa. Pidin kirjasta, vaikka sekä aihe, että sen pohjalta luotu tarina olivat raskaita.
Suomalaisen Göteborgissa asuvan kirjailijan Asko Sahlbergin 14. romaani Irinan kuolemat oli ensimmäinen, jonka luin hänen tuotannostaan. Kirjan aihepiiri oli sellainen, joka kutsui lukemaan. Kirja kertoo pienestä Irinasta, joka lähetetään Ruotsiin sotalapseksi vuonna 1944. Lapsen kaulaan laitettiin pahvilappu, jossa oli nimi ja paikka mihin oli menossa. Voi vain kuvitella lapsen ikävää ja pelkoa, kun hänet laitetaan junaan, joka on täynnä muita lapsia ja vanhemmat jäävät kotimaahan.
Minä kuolin, hän ajatteli. Lensin enkeleitten kanssa. Mutta ne eivät halunneet minua ja tulin siksi takaisin.
Irinan kuolemat oli ensimmäinen lukemani Sahlbergin romaani, mutta tuskin viimeinen. Vaikutuin sotavuosien kokemusten kuvauksista lapsen silmin, Sahlbergin tavasta käyttää kielikuvia ja hyvin rakennetusta juonesta. Pakahduttavan kaunis ja tunteista suuri pienoisromaani.
Kun tartuin tähän kirjaan Lastu-kirjastojen Lukudiplomi 2021:n vinkkaamana, oli Asko Sahlgren minulle tuttu pelkkänä nimenä. Suurkiitos lukulistan laatijoille tästä löydöstä. Olipa hieno kirja. Tarina on oikeastaan aika synkkä, mutta kuitenkin samalla valoisa. Sahlbergin kieli on suorastaan runollista, vaikka proosaa onkin. Hänellä on ilmiömäinen kyky kuvata lapsen maailmaa ja ajatuksia elävällä ja uskottavalla tavalla. Näkökulma on lapsen ja sellaisena lukija sen myös kokee. Esimerkiksi kun aikuinen kertoo, että sodan takana on silkka kateus, Irina kysyy lapsenomaisesti "Saako sodassa sitten syödä niin paljon?" Kun Irinalle kerrotaan, että väärällä puolella sotineita laitetaan vankilaan, totesi hän että "Sitten täytyy olla kauhean paljon isoja vankiloita." Lapsen silmin nähtynä meille avautuu näkymä perheen sairauteen julmallakin tavalla, mutta niin hienovaraisesti. En voi olla vertaamatta tätä edelliseen lukemaani kirjaan Niklas Natt och Dagin "1793":een. Tässä oli kaikki se hyvä, mikä edellisestä kirjasta puuttui - kaksi ääripäätä kirjallisuudessa.
Rankka kirja pienestä Irinasta, joka lähetetään pahvilappu kaulassa sotalapseksi Ruotsiin. Kirja on täynnä kuolemaa ja fyysistä ja henkistä väkivaltaa, näyttää siltä, että väkivallasta tulee myös Irinalle käyttökelpoinen toimintamalli. Sahlbergin teksti on hienoa. Kielikuvat ja symbolit ovat suorastaan surrealistisia, mikä toisaalta kuvaa lapsen kokemusta, toisaalta etäännyttää lukijaa tästä hirveästä tarinasta. Kumma kyllä, kirjaan jossain vaiheessa hiipii sen verran valoa, että lukija ei jää sen päätyttyä ahdistuneeksi.
Kovasti kehuttu kirjailija ja kirja. Minuun ei kolahtanut.
Toki kirjassa oli kaunista kieltä, mielenkiintoisia pätkiä. Silti kokonaisuus oli mielestäni sekava, ahdistava, julma. Varmaankin todentuntuista sota-ajan kuvausta lapsen silmin. Silti ja ehkä juuri siksi, se ei kolahtanut minuun. Ei tullut sellaista tunnetta, että tämän kirjailijan kirjoja haluan jatkossa lukea lisää.
Ensimmäinen Shalbergini, mutta ei suinkaan viimeinen! Aihe houkutteli lukemaan, vaikka kirjan nimen ja kannen perusteella synkkä tarina oli ennakoitavissa. Ja niinhän se oli: Irinan tarina on hyvin surullinen. Pienellä lapsella ei käy hyvä tuuri uudessa maassa kodin suhteen. Sahlberg kirjoittaa kuitenkin niin kaunista kieltä, että jokainen virke on nautinto lukea!
Hurja ja järkyttävä tarina Ruotsiin sodan aikana lähetetystä Irinasta. Loppupuolella valoa pilkottaa onneksi kuitenkin, kun aikuiselämästä Ruotsissa onkin kehittynyt ihan tyydyttävää.