Vauhdikas jännitysromaani lähitulevaisuuden Suomesta, jonka maaseutu on tyhjentynyt.
Seitsemän vuotta Mustan Tiistain jälkeen Jonin kotitalon kynnyksellä vapisee läpimärkä Marina, ohiajaneesta autosta ilmestynyt muukalainen, joka pyytää apua. Pian käy ilmi, että nainen salaa jotakin, mutta salaisuuksia on Jonillakin. Kahden maailman törmäyksestä ei selvitä pelkillä pintanaarmuilla, mutta Jonin ja Marinan on pakko niellä ennakkoluulonsa, kun maatilalle pyrkii kutsumattomia vieraita yhä lisää.
Helena Waris (s. 1970) vietti lapsuutensa Pohjois-Karjalassa, ja muutti 13-vuotiaana Kiteeltä Mikkeliin, jossa kirjoitti ylioppilaaksi 1990. Esikoisromaani oli jo tuolloin työn alla, mutta tarvittiin puutarhurin opinnot ja pätkätyöt niin yrttitarhan opaskierrosten vetäjänä kuin hautaustoimiston apulaisenakin, sekä lyhyt ura käsityöläisyrittäjänä ja pidempi kotiäitiys ennen kuin aika oli kypsä Uniin piirretylle polulle.
Suurimmat sysäykset kirjan toteutumiselle ovat jäljitettävissä Oriveden Opistoon, Mikkelin Kirjoittajiin ja MTV3:n Suureen Seikkailuun. Waris asuu Ristiinassa 100-vuotiaassa puutalossa. Uusperheeseen kuuluu 4-7 lasta ja 2 koiraa. Hänen sydäntään lähellä ovat maatiaiskasvit, kansanperinne, remontointi, rock-musiikki ja leivonnaiset. Hänen mottonsa on: Järjetöntä elää niin järkevästi, että kaduttaa. Sitä hän on noudattanut kiitettävästi.
Myönnettäköön että vähän epäilytti lähteä lukemaan kahden kirjailijan yhteisteosta. Wariksen ja Nykäsen yhteistoiminta vaikuttaa kuitenkin sujuvan, sillä Entropia on varsin mainio teos tulevaisuuden dystooppisesta Suomesta. Maaseutu on autioitunut, sähköä säännöstellään ja yksin peltojen keskellä olevan Jonin arki keskeytyy kun sateisena iltana pihaan putkahtaa kaupunkilainen Marina jolla ei nyt mene ihan hyvin. Entropialle on kaavailtu jatkoa, mutta toimii se ihan yksinäänkin jos ei pahastu siitä että paljon jää selittämättä. Näpsä kotimainen.
Nopealukuinen ja vauhdikas dystopiajännäri tulevaisuuden Suomesta. Hyvä tarina, ja kivasti lähti vyyhti purkautumaan pikkuhiljaa kirjan edetessä. Paikoitellen vähän häiritsi miten tuota pääparin välistä kipinöintiä luotiin hieman päälleliimatusti. Ehkä tässä se kahden kirjoittajan tekeminen vähän näkyi. Niin paljon jäi avoimia langanpäitä, että tälle jatkoakin voisi ilmaantua. Toivottavasti näin käy, mielellään sitä lukisi. Laitan tämän kirjahaasteen kohtaan 29, kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja. Kävisi myös kohtaan 30, viihteellinen kirja.
Hyvän scifin tavoin leikittelee jo olemassa olevilla ilmiöillä ja maksimoi ne lukijoiden kauhistukseksi. Suomalaisena nämä ilmiöt tuntuvat paljon läheisimmiltä, kuin ulkomaalaisten tekijöiden. Siinä suhteessa vähän samaa kuin Mikko-Pekka Heikkisen Terveiset Kutturasta - Teräviä ja jotenkin ironisesti hymyilyttäviä huomioita tämänhetkisestä yhteiskunnasta. Heikkisen romaaniin verrattuna jännärin juonikaari on paremmin hallussa. Lukiessa uppoaa huomaamatta syvemmälle suohon. Ainut, mikä ärsytti oli päähenkilöistä toisen ajoittainen kummallinen typeryys. Olen kuitenkin valmis antamaan tämän anteeksi, kyseessä oli kuitenkin eräänlainen iltalehtitoimittaja :)
Loppua kohden rupesi oikein huolestuttamaan, että sivut loppuvat, eikä kaikki suinkaan ollut ratkeamassa! Jos tämä ei jatku, harmittaa aika paljon.
Olen ottanut asiakseni lukea enemmän suomalaista scifiä, mutta Entropia ei valitettavasti edustanut kunnialla. Epäjohdonmukaiset ja ohuet keskeiset hahmot (joista toinen oli kirjoitettu halventavaan sävyyn ja vieläpä sietämättömän typeräksi), puolivillaisuus ja epäuskottavuus juonta rakentaviksi tarkoitetuissa yksityiskohdissa sekä huolimaton kieli tekivät kirjasta suorastaan epämiellyttävää luettavaa. Jos tämä kirja ei pyri nimenomaisesti parodioimaan syrjäseutujen kahvipöytäkeskusteluissa esiintyviä epämääräisiä salaliittoteorioita ja kaupunkilainen-maalainen -vastakkainasettelua, niin maailmanrakennus on todella laiskaa. Jos taustatutkimusta on tehty, se ei valitettavasti näy kirjassa.
Kesken olisi jäänyt lukeminen, ellei kirjalla olisi mittaa vain 228 sivua. Kiinnostavan ja laadukkaan kotimaisen tieteiskirjallisuuden etsintä jatkuu.
A Dystopian Finnish countryside? A city lady and a mysterious man with depth?
This story revolved the two main characters and the dog, Kamu, in ways that made you feel attached to them so strongly that every move they made felt like a wave of emotions passing through.
The setting is of a future Finland where the government is emptying the countryside and a reporter from thencity has decided to investigate the truth, with some bad side effects.
I can't tell too much without spoiling most of the story, but it is a great and scary view into a dystopian Finland, where government officials' interests have gone over the people's interest.
To be frank, we are not far off from that in our current reality. That's what makes this story even better. Relatable.
Tarinan päähenkilöt tuntuvat kerrassaan eeppisiltä ja dystooppinen maailma kohoaa upeasti esiin. Luin kirjan yhdeltä istumalta, sen verran koukuttavasta teoksesta on kyse.
Kirjailija maalaa tarinaa sopivalla ripauksella yksityiskohtia ja laveaa sivellintä. Maailma kiehtoo ja avautuu vähitellen. Ympäristö, tilanteet ja ihmisten valinnat tuntuvat uskottavilta, eikä kaikkia tapahtumia jäädä selittelemään kuin idiooteille.
Pohtiessani viidennen tähden puutosta tajusin, ettei henkilöistä paljasteta unelmia niin paljon, että pystyisin eläytymään heidän rooleihinsa. Koin seuraavani mielenkiintoista elokuvaa enemmän kuin kirjaa.
Dystopia lähitulevaisuuden Suomesta. Kirja olisi voinut olla mielenkiintoinen, mutta päähenkilöt olivat todella ärsyttäviä ja jotenkin pinnallisia karikatyyrejä, joiden välinen eroottinen kipinä tuntui päälleliimatulta. Häiritsi myös aika tavalla sovinistisuus, joka hetkittäin tuli esille muun muassa menkkastereotypioiden muodossa ja naispäähenkilön vartalon arvioinnissa puhumattakaan, että häntä kutsuttiin yhdessä kohdassa naaraaksi. Tämä oli ilmeisesti sarjan ensimmäinen osa, joten mitään ei selvinnyt ja juoni jäi pahasti kesken. En tiedä kiinnostaako tarpeeksi lukea lisää näistä hahmoista.
Proosa on jotenkin tosi epätasaista ja samoin dialogi. Välillä repliikit tuntuvat täysin tosilta ja eläviltä, välillä puhe on hämmentävän töksähtelevää ja luonnotonta.
Tykkäsin koirasta.
Homma jää ihan kesken. Saattaa olla, että jatko tulee luettua tai sitten ei.
Suomi-dystopia, brutaalimaaseutu, raskasta raideliikenneettä, kehäkolmosenympärilläonmuurit jne. eli tropet juuri minun makuuni. Hahmoista on sanottava että jaaaa, enemmän sanominen kaipaisi ehdottomasti jatkoa.
Miehen ja naisen dialogi on murrosikäistä uhittelua. Nainen on kuitenkin yli 40 vuotias ja vakavassa vaarassa. Suomi, valeuutiset, valvonta, ihmisillä sirut. Joissa GPS, ihmisten pakkosiirrot. Dystopinen yhteiskunta OK, mutta kuvattu aika ohuesti. Pääpaino keskustatunnelia suhteella.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Hyytävää touhua Suomen maaseudulla! Koukuttava jännäri lähitulevaisuudesta, jossa ihmiset ajetaan pois maaseudulta ja keskitetään kaupunkeihin. Pääpari oli helposti lähestyttävä ja heidän sanailunsa oli rattoisaa luettavaa. Tämä oli oikein ilahduttava makupala ja jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa.
Jännittävä dystopia. Ehkä vähän epäuskottavankin synkeä tulevaisuudenkuva, kauhukuvia maalailtiin sen verran raskaalla kädellä. Pääpari on kuitenkin mainio. Loppuu aivan kesken kaiken – vähän aavistinkin, että näin käy, kun sivumäärä alkoi käydä loppua kohden ja paljon oli vielä tapahtumatta. Kannattaa siis ehkä odotella, että jatkoa ilmestyy ennen kuin tämän lukee.
Mukavan arvoituksellinen dystopia energiakriisin kokeneesta Suomesta. Jatkoa lienee luvassa, mikä on hyvä, koska arvoitusten verkkoa ehdittiin tässä kirjassa tuskin edes raottaa.