Vuonna 1964 Yhdysvaltain presidentti Lyndon B. Johnson sanoi: "Meillä on valta muovata sivilisaatio sellaiseksi kuin tahdomme." Nykyään ei yksikään julkinen keskustelija uskaltaisi väittää mitään näin optimistista. Mitä oikein on tapahtunut?
Tommi Uschanovin uusi kirja Hätä on tarpeen analysoi länsimaisen kulttuurin omakuvassa tapahtunutta isoa muutosta. Puoli vuosisataa sitten maailmassamme vallitsi kehitysoptimismi ja tunne siitä, että eteenpäin ollaan menossa. Nyt elämme neuvottomuuden ja voimattomuuden vallassa.
Kirjan teemoja ovat muun muassa taiteessa ja populaarikulttuurissa tapahtunut tunnelman muutos, poliittiseen järjestelmään kohdistuneen luottamuksen väheneminen ja maailmantalouden ajautuminen vaikeuksiin. Onko pessimismiin kaiken kaikkiaan aihetta vai paljastaako se vain osan kulttuurimme näkymistä?
Tommi Uschanov (s. 1975) on helsinkiläinen tutkija ja kääntäjä. Hän on opiskellut filosofiaa Helsingin yliopistossa, toiminut monissa kustannusalan tehtävissä sekä avustanut sellaisia lehtiä kuin Nuori Voima, niin & näin, Image, Yliopisto ja Analysis and Metaphysics.
Kirja, josta näkee kirjoittajan huolellisen työn, laajan lukeneisuuden ja ymmärryksen, vielä yhdistettynä sujuvaan kirjoitustyylin. Ehdottomasti lukemisen arvoinen.
Hyvät esseistit ovat usein piikikkäitä, mutta eivät ylimielisiä. Uschanovin, joka selkeästi on lahjakas kirjoittaja, ongelma on juuri tämä ylimielisyys. Tämä tutkielma on onneksi suurilta osin poikkeus. Vasta aivan kirjan lopussa kirjoittaja lipsahtaa takaisin perusmoodiinsa. Uschanov tuntee etenkin amerikkalaisen aikalaiskeskustelun ja siitä tehdyn tutkimuksen ja kirjoittaa siitä mukaansatempaavasti. Hieman rakenne häilyy yhtäältä kirjareferaatin ja mielipidekirjoituksen sekä toisaalta poliitikan ja populaarikulttuurin käsittelyn välimaastossa, mutta maaliin päästään ihan kunnialla.
Osuvaa kuvausta siitä kuinka 60-luvun optimismista on ajauduttu nykyiseen pessimismiin. Vuodesta 2015 kirjassa kuvatut kehityssuunnat ovat vain voimistuneet. 60-luvun maailman tajuaa olevan henkisesti paljon kauempana kuin yleensä ajattelisi - Yhdysvaltojen muutos erityisesti lähes vastakohdakseen on hätkähdyttävä.
Jälleen avartavia näkökulmia Tommilta..Joskus oli aika jolloin tulevaisuudessa kaikki oli paremmin,nyt kun kaikki on paremmin oli menneisyydessä kaikki paremmin..
ps. Oispa vuos 65 ja onnellisen optimistinen olemattomuus...:)