Saamelaiset ovat Euroopan unionin ainoa alkuperäiskansa. Miksei Suomi ole ratifioinut YK:n alaista sopimusta, joka tunnustaisi tosiasian? Norja teki sen jo 1990-luvun alussa - hyvällä menestyksellä. Ovatko saamelaiset uhka Suomelle, jos he saavat päättää omista asioistaan? Miksi monet lappilaiset haluavat nyt saada saamelaisen statuksen? Miksi saamelaisuus herättää vahvoja reaktioita?
Professori Veli-Pekka Lehtolan Saamelaiskiista antaa kattavan selvityksen nykytilanteesta ja niistä mielikuvista, joita saamelaiset pidetään yllä.
3,75 tähteä Kirja on mielenkiintoinen yleisesittely kiistan osapuolista ja heidän käyttämistään argumenteista. Olisin toivonut kuvailun lisäksi enemmän (tieteellistä) analyysia, mutta tämä voitaneen antaa anteeksi, koska kirja on selkeästi kirjoitettu populaaritieteelliseksi enkä minä sosiologian opiskelijana luultavasti ole kirjan ydinkohdeyleisöä. En ole kuitenkaan varma, onko aiheen popularisointi täysin onnistunut, koska kiistan taustoja ei selvitetä kovin perinpohjaisesti, joten täysin nollatietojen pohjalta kirjasta ei välttämättä saa irti kaikkea Lehtolan tarkoittamaa.
Suosittelen kirjan lukemista kaikille yhteiskunnallisesti valveutuneille, joita kiinnostaa, mitä Suomessa tapahtuu valtamedian tavoittamattomissa.
Tarpeellinen ja katsantoa avaava kirja. Huomasin surukseni kuinka paljon väärääja outoa informaatiota on ehtinyt pesiytyä omiinkin mietteisiin kun ei ole tullut seurattua viime vuosikymmenten saamelaispolitiikkaa.