Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut tempaa mukaansa kirjojen maailmaan. Teos kulkee omia polkujaan Walter Moersin Uinuvien kirjojen kaupungin ja Markus Zusakin Kirjavarkaan välimaastossa.
Mila etsii täydellistä kirjaa. Hän asuu antikvariaateissa, kantaa omaisuuttaan olkalaukussaan ja hengittää kirjapölyä.
Kun kaupunkiin avataan uusi kirjakauppa, Mila löytää läheisyyttä ja ymmärrystä tarinoiden lisäksi myös ihmisistä. Herra H:n omalaatuinen kauppa vetää Milaa puoleensa magneetin lailla, samoin tähtisilmäinen Toni.
Sekä Milan että kirjakaupan tulevaisuus joutuu vaakalaudalle, kun kaupungin rauhaa astelee uhkaamaan herra Kunnas. Hän kun löytää vaarallisia ajatuksia ja noituutta juuri sieltä, mistä haluaa niitä etsiä.
Fantastinen kertomus rakkaudesta kirjoihin ja ihmisiin.
2022: Parasta tässä kirjassa on ehdottomasti tunnelma, joka on salaperäinen ja taikaa tihkuva. Kauppinen taitaa kauniin kielenkäytönkin, monta kertaa jäin vain ihastelemaan yksittäisiä lauseita! Jotkut asiat jäävät turhan epäselviksi omaan makuuni (esimerkiksi taikasysteemi) ja välillä rytmitys hieman ontuu, minkä vuoksi laskin tähdityksen neljään. Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin tälläkin kertaa erittäin viihdyttävä ja täydellisesti joulun odotukseen sopiva lukukokemus. (Ja edelleen: tunnen kirjailijan ja olen toiminut teoksen esilukijana, mutta arvioni on silti rehellinen.)
*** 2016: Olen lukenut kirjan ensimmäisen version ja tunnen kirjailijan, mutta silti voin vilpittömästi sanoa, että kirja on kaunis ja upea. Yksi uusista lempikirjoista, pääsee kunniapaikalle hyllyyn.
Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut on ihastuttava tarina jouluisissa tunnelmissa. Se on kirja lukemista ja kirjoja rakastavalle, ja itse huomasin tempautuvani täysin tarinan mukaan. Ihana teos, josta tuli hyvä mieli.
Mainittakoon myös, että tunnen kirjailijan. Edeltävä teksti ja myöhemmin bloggaus tulevat kuitenkin olemaan mahdollisimman objektiivisia ja ylläoleva on rehellinen mielipiteeni.
Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut on Hanna Kauppisen esikoisteos, joka kertoo rakkaudesta kirjoihin ja lukemisen yllättävistä vaaroista. Luettu kirja jättää aina merkin lukijaansa, mutta mitä kirja ottaa lukijalta? Teosta on helppoa verrata Walter Moersin Uinuvien kirjojen kaupunkiin ja Marcus Zusakin Kirjavarkaaseen, mutta se seisoo omilla vaikkakin välillä hieman huojuvilla jaloillaan.
Päähenkilönä seurataan Mila-nimistä kotoaan karannutta nuorta, jolla on suuri salaisuus. Mila työskentelee pimeästi antikvariaateissa ja divareissa tienatakseen ruokarahaa. Hän jopa usein yöpyy myymälöissä kauppiaiden luvalla. Vähän ennen joulua kaupungissa avataan uusi kirjakauppa, josta liikkuu outoja huhuja. Mila lähetetään tutkimaan Tarinataivasta. Periltä hän löytää maagisen kaupan, joka tarjoaa jokaiselle tarkkaan valitsemalleen lukijalle yhden täydellisen kirjan, jonka jälkeen ei kaipaa enää muita. Tuon teoksen voi lukea vain kerran, mutta sekin kerta saattaa tuhota elämän, sillä lukija on saavuttanut onnellisuuden huipun.
Mila rakastaa lukemista, muttei elämäntilanteensa vuoksi voi omistaa kuin kaksi teosta. Hän metsästää kolmatta, valmiiksi rakastettua kirjaa, joka tyydyttäisi hänen lukuhalusa. Tarinataivas tarjoaa tuon kirjan tytölle, mutta vasta kun Mila on otettu osaksi eriskummallista perhettä, jolle kirjakauppa kuuluu. Kun kaupunkiin saapuu demoninmetsästäjä, tarina luisuu hieman kliseiden piiriin. Soihdut kädessä marssivat kaupunkilaiset tuovat muutoin kiehtovaan maagisen realismin teokseen kioskipokkarimaisen sivumaun. Milan hahmo jää hieman vajaaksi, sillä hänen menneisyydestään ei kerrota muutamaa lausetta enempää.
Tarkka lukija saattaa turhautua teoksessa vilisevien kirjoitusvirheiden ja erikoisten, välillä hieman ontuvien kielikuvien takia. Teksti olisi hyötynyt suuresti vielä yhdestä tarkkasilmäisen kustannustoimittajan oikolukukerrasta. Tarina itsessään on esikoiseksi omaääninen, se sisältää mise en abyme -rakenteen ja esittelee ajatuksia, joita ei ole kulutettu loppuun.
Teoksen loppu herättää paljon kysymyksiä; onko tarina saamassa joskus jatkoa, miksi hahmot päätyvät lopussa kulkemaan omia polkujaan ja miksi Mila ei kertonut Tarinataivaassa omasta erityislaatuisuudestaan? Nähtäväksi jää mihin suuntaan Kauppinen kehittyy kirjailijana, sillä hänen uransa tuskin jää tähän teokseen.
Arvioksi 3,5 tähteä. Maaginen ja lumoava tarina, kummallisuutensa takia erittäin mieleenpainuva. Lukisi helposti kerrallakin kokonaan. Kirjan idea oli erikoinen, mutta juuri siksi tykkäsin tästä. Jotakin taikaa tässä kyllä oli, vaikka ihan kaikkea en oikein tajunnut. Mutta ei se oikeastaan haittaa, ja ehkäpä luen joskus uudestaan.
Tämä on ihana, ja voin sanoa sen rehellisesti, vaikka tunnenkin kirjailijan. Kaunis lämpimän hymyn kasvoille tuova kirja, ja pitää tunnustaa että vähän tuli itkettyäkin.
Todella nopea luettava ja aivan mahtava kirja esikoisteokseksi. Tykästyin jo alussa kirjaan sekä hahmoihin, mutta lopussa ehkä vähän muuttui oudommaksi. Kuitenkin mukava aloitus vuoteen ja nopealukuisuus vain plussaa. Fantasian elementit antoi mukavan maun ja sopi myös hyvin aloittamaan oman Helmet-lukuhaasteeni. Kokonaisuus jäi kaikilta osilta positiiviseksi, vaikka vähän ehkä loppua ihmettelin. Loistava työtä esikoiskirjaksi, jossa alun alkaen minua vetosi jo kirjan nimi sekä siihen todella sopiva kansi.
Mila asuu divareissa, nukkuu rautatieasemalla ja etsii sitä yhtä oikeaa kirjaa. Hän tapaa Tonin ja tämän eriskummallisen kirjakauppaa pitävän perheen. Pikkuhiljaa perhettä ympäröivät mysteerit alkavat avautua, eikä Mila taida itsekään olla ihan tavallinen tallaaja.
Parasta tässä on unenomaisen taianomainen tunnelma, jossa yliluonnollinen on luonnollista, ja asiakkaansa valikoiva kirjakauppa tai illalliskutsut aasin ja parin aaveen kanssa aivan normaalia.
Tätä on ihan turha yrittää alkaa luokitella, tämä kulkee omia polkujaan ja kauniisti kulkeekin, liidättäen lukijaa pari askelta arjen yläpuolella. Enkä muista milloin olisin lukenut näin hurmaavan rakastavaa tekstiä kirjoista ja lukemisesta.
Tekee pahaa antaa millekään kirjalle näin huonoa arviota, mutta tämä kirja on keskeneräisen oloinen ja sekava kuin mikäkin. Juoni on silkkipaperinohut ja täynnä aukkoja. Sain sellaisen vaikutelman, että kirjailijalla on ollut päässään paljon asioita, joita hän ei ole kirjoittanut tarinaan mukaan mutta olettaa lukijan silti tietävän. Hahmotkin ovat vain onttoja kuoria, nimiä paperilla ilman mitään persoonallisuutta, joten heihin ei voi samaistua eikä kiintyä.
Kirjan kielestä pidin, mutta, kuten todettua, heikko juoni ja yksiulotteiset hahmot estivät minua nauttimasta kirjasta. Kirjailija Hanna Kauppinen on kuitenkin onneksi niin nuori, että ehtii vielä kehittyä kirjoittajana. Harva esikoiskirja, varsinkaan nuoren kirjoittama, on kovin suurten ylistysten arvoinen.
Luin tämän loppuun asti. Ajattelin, että annan mahdollisuuden. Jos vaikka lopussa kaikki selväisi ja kirja tuntuisi mahtavalta tarinalta. Vaan ei. En ymmärtänyt. En kertakaikkiaan päässyt jyvälle mitä kirjailija oli halunnut kertoa. Oliko sellainen perinteinen ainekirjoitusongelma, jossa kirjoittaja tietää hyvin, mistä kyse, mutta ei saa sitä sanottua lukijalle.
Näin tämän kirjan kirjaston hyllyssä ja päätin napata kirjan lainaan hetken mielijohteesta. Uskoin pitäväni tästä tarinasta hyvin paljon, mutta pettymyksekseni kirjan tarina on mielestäni ihan hyvä, mutta ei niin hyvä kuin toivoin. En tiedä, että johtuiko kirjoitustyylistä tai ehkä "magical realism" ei ole minun juttuni. Kirjassa oli paljon hyvää, mutta välillä en pysynyt juonessa mukana ja minulle jäi kirjasta hämmentynyt olo. Minulle jäi liian monta kysymystä tästä tarinasta, jossa on erilainen ja erikoinen juoni, että mielestäni tarina on tavallaan keskeneräisen tuntuinen.
Tykkään monesti kirjoista, jotka kertoo kirjoista. Tämänkin idea on kiehtova, mutta toteutus sekava. Tuntui kuin olisi lukenut lukiolaisen ainekirjoitusta. Hahmot ovat aika tylsiä, vaikka yrittävätkin olla jänniä. Kerronta ontuu, samoin dialogi. Kivasta ideasta kuitenkin pisteet.
Tämä kirja. Hmm. En jotenkin oikein tajua, mitä ihmettä tapahtui, kun päästiin lähemmäs loppua. Entä tämä ensimmäisenä esiintyvä nainen, joka halusi kirjansa julkaistavaksi? Miten hän linkittyi tarinaan? Mikä Milan tarina oli tähän mennessä? Entä Julian? Mitä ihmettä tarinassa tapahtui luvun 19 jälkeen? Ensimmäisten kahdeksantoista luvun ajan tarina oli sujuva ja helppo seurata, se imaisi mukaansa. Mutta luvun yhdeksäntoista loppuosa alkoi olla niin kertakaikkisen hämmentävä, että putosin jotenkin kokonaan kelkasta. En pidä siitä, kun kirja on kiva ja koukuttava ja hyvä, ja sitten loppuosassa tapahtuu jotakin outoa.
Pidin kyllä hahmoista, herra Ernestistä aloin loppua kohden pitämään, varsinkin siellä kirjan lopussa, samoin Sonjasta (lapsi joka lukee!), herra Hector oli myös hurmaava. Ja Aasi! Ja tottakai aloin myös pohtimaan, antaisiko kauppa minulle kirjoja, ja jos niin mitä.
Tämä kirja aiheutti ristiriitaisia tunnelmia. Toisaalta pidin siitä ihan todella paljon, toisaalta en aina ymmärtänyt tarinaa täydellisesti. Kirja olisi tehnyt mieli lukea kerralla kokonaan, mutta se ei ollut mahdollista. Ehkä kirja olisikin parhaimmillaan luettuna yhdeltä istumalta? Kesken tarinan tuli monenlaisia kysymyksiä mieleen, mutta suurin osa niistä sai vastauksia kirjan edetessä ja selkiyttivät tarinaa.
Ihana kirja kirjoista ja lukemisesta. Olisin nauttinut tästä varmasti enemmän jos olisin lukenut tämän yhdeltä tai kahdelta istumalta. Nyt kun luin tätä pienissä pätkissä, en päässyt tarinan imuun niin vahvasti. Mutta tykästyin niin paljon, että haluan lukea tämän uudestaan lähitulevaisuudessa!
Hyviä elementtejä, mutta lopulta jäi jotenkin kesken. En ymmärtänyt aivan kaikkea, mitä kirjassa tapahtui. Kerronnassa häiritsi liikaa käytetty minä-pronomini. Oliko siihen syy? En tiedä. Hanna Kauppinen tulee varmasti kehittymään kirjailijana; lahjoja hänellä on, vaikka esikoisteos ei ollutkaan aivan napakymppi.
Aluksi pidin tästä kirjasta hyvin paljon, mutta lopussa päähenkilölle tapahtuu niin kummallisia asioita, että olin aivan hämilläni enkä ole varma, mitä tässä oikeasti tapahtui. Kieli oli kaunista ja kirjan idea todella hyvä.
Vaikea keksiä kenelle tätä suosittelisi, mutta ei tämä niin huono kuitenkaan ole. Kirjailija Kauppisen ensimmäinen kirja joka herättää kyllä mielenkiinnon siihen, että mitä mahtaa kirjoittaa jatkossa. Kevyttä luettavaa (niin hyvässä kuin pahassa) joka ei vaadi hirveää sitoutumista.