near-death is the conventional thing easier than this loss. When a person disappears without a reason, can not wait. Sometimes the conventional uncertainty will last for years. At what point will the lost speak in the past tense? At what point can mourn?
Father is Hanneriina Moisseisen third comic book - autobiographical book of loss, hope, forgetting and remembering.
Hanne Moisseinen Riina (born 1978) is a comic and the artist, whose work humor surprise vakavatkin topics. Moisseinen has won. Kemi in 2006 and the 2007 Nordic social cartoon competition, and held numerous exhibitions in Finland and abroad. She currently lives in Helsinki, making the environmental Master of Arts degree.
The visual and comic artist Moisseinen (born in 1978) skillfully exploits the Finnish oral storytelling tradition. Moisseinen’s debut album Sen synty ja muita Vienan hävyttömiä ja hulvattomia tarinoita (2005) is a collection of illustrated old cheeky stories from the Viena Karelia area. Setit ja partituurit (2010), on the other hand, contains contemporary stories about embarrassing situations. Isä (2013) tells the real life story of the disappearance of Moisseinen’s father.
In the recent years, Moisseinen has been testing the limits of comic expression by including knitting and embroidery in her work. The technique is slow but produces a strong emotional effect.
Kirjailijan isä katosi Kuopion lähellä saaressa vuonna 1989 eikä häntä koskaan löydetty. Miten 10-vuotias tyttö ja hänen äitinsä käsittelevät asiaa? Surua, muistoja, lyijykynäjälkeä, käspaikkoja ja ihanaa Joensuun murretta ja ajankuvaa. Itketti. - Taina
Vihdoin luin! Olipa vaikuttava lukukokemus tämä todellisiin tapahtumiin perustuva sarjakuvateos, jonka suurikantisen ja vähän synkän ulkokuoren sisältä paljastui todella sydämeenkäypä Itä-Suomeen sijoittuva kertomus isästä, joka katosi työpaikan saariretkellä vanhemman tyttärensä (eli tekijän itsensä) ollessa 10-vuotias.
Piirrettyä sarjakuvaa ja käspaikkaliinoihin ommeltuja kuvia yhdistelevä omintakeinen toteutus on harmaansävyissäänkin todella kaunis.
Koskettava, syvästi henkilökohtainen sarjakuvateos isästä, joka katoaa. Muistamisesta, unohtamisesta, selviämisestä ja surusta. Tätä lukiessa, kokiessa ja katsoessa ei selviä kuivin silmin.
Karjalan laulumailta lähteneenä minua kosketti ja ilahdutti myös se, kuinka Moisseinen yhdistää sarjakuvakerrontaansa karjalaista kudontaperinnettä ja kuinka karjalainen kulttuuriperimä, mm. Karjalaisten laulu, kulkee elämäntarinassa mukana.
This is a pearl I have taken my time for. Not cos I was often touched and found certain parts emotionally heavy, but I also feared what the outcome with be. And frankly, for a reason I didn’t even want to part with this incredible piece of art: a perfect balance of comic book, drawings, paintings, pictures of mixed media (includes lace and embroidery etc). Topped with “a letter to my father”. Beautiful!
why embroidery? just as pencil, the making of embroidery iis the recording, memory, and of pacifying the trauma of the accident. the act itself is important.
I read the Swedish translation of this book and it was really good! I love the reoccurring details that help with getting the story, for example black eyes = drunk character and dash lines around the panel = flashback.
The embroidery was PHENOMENAL, I loved it so much. Embroidery can be a really cool element in graphic novels and the author really showed it’s true potential. It can be a little confusing at times but I felt like she avoided this by not trying to continue the story into these panels, but rather convey a feeling.
Lukiessani tätä itkin koko ajan. En liioittele! Todella kaunis sarjakuva-albumi ja niin koskettava, eläydyttävä, että huomenna töissä istun pullottavilla silmillä.
Hankala tiivistää kirjaa yhteen aatokseen. Taitoluistelun tyyliin tekninen osaaminen ja taiteellinen vaikutelma olivat huippuluokkaa, mutta esittäminen oli yllätyksetöntä ja hidasta. Takakansi teksti ja ensimmäiset sivut kertoivat jo kaiken olennaisen ja sitten vatvottiin isää ja surua hyvin ennalta arvattavasti, ensin sauru lähes lamaannuttaa ja vähitelleen kipu hiipuu ja turtuu, kunnes lopulta on vain haipuvia muistoja. Toisaalta tarina kerrotaan niin kuin se on, mutta tarinavetoisen kerronnan ystävälle tässä ei ollut tarpeeksi jännitettä ja meinasi jäädä kirja moneen kertaan kesken. Toisaalta kirjan teknistä toteutusta, vaihtelevia kerontatapoja ja materiaaleja on pakko arvostaa. puolen tähden ja viiden tähden keskiarvoksi tulee se melkein kolme tähteä joka olkoon sitten virallinen mielipiteeni tästä synkästä tarinasta.
Koskettavan henkilökohtainen ja vahva tarina. Lukuelämys tosin kärsi siitä, että olin lukenut etukäteen muutaman puffijutun tästä albumista ja tarinan tasolla kirja ei tarjonnut juuri mitään uutta.
Moisseinen ei nimenä soittanut kelloa ollenkaan, mutta heti kirjan avattuani tunnistin tekijän. Kirjonnan käyttäminen sarjakuvassa ei kuitenkaan minua vakuuta, tai ainakaan tässä tapauksessa, vaan se menee vähän perusteettoman kikkailun puolelle. Lisäksi kontrastit ovat liian heikkoja koko albumin ajan, eli ilme on turhan harmaa ja sikäli albumi on vaikealukuinen. Ja varsinkin niissä kirjonta- ja pitsiruuduissa kuvista on todella vaikea saada selkoa.
Kovin on kiehtovalla tavalla käsitelty syvää henkilökohtaista tragediaa, lapsuudessa tapahtunutta isän katoamista. Tekniikka on tuttu Moisseisen muistakin töistä, jälki kovin harmaata ja raskasta. Normaalisti ehkä valittaisin, mutta tähän aiheeseen se kyllä sopii. Vaikuttava ja henkilökohtaisella tasolla varmasti hyvin tarpeellinen teos.
Surullinen tarina isän katoamisesta oli kuvattu pitkälti lyijykynäpiirroksin ja väliin sijoitettujen pellavaliinakudontojen avulla. Sarjakuvan sirpaleisuus selittyy muistin ja muistikuvien taipumuksella haalistua.
En mycket gripande och vacker bok om hur hennes pappa försvann spårlöst då hon var 10 år och aldrig hittades, och hur hon och familjen hanterade det och varför hon skrev boken. Läs den!