Bensa tuoksuu, moottoritie on tulikuuma, kesä kaunis ja minä olen rakastunut mies, kirjoittaa 17-vuotias Ilari matkapäiväkirjaansa.
Ilarilla on kyllä kokemusta niin rullaavista ajopeleistä kuin rakkaudestakin, mutta nyt ei alla olekaan pyörätuoli Apollo eikä lemmen kohteena kukaan tutuista luokkakavereista. Ilari on lähdössä veljensä Valtterin ja kaveriensa Kertun ja Miran kanssa Thelma & Louise -henkiselle roadtripille kauas pohjoiseen. Tarkoitus on koluta Suomen Lappia ja Pohjois-Norjaa, silittää poroja, uida Jäämeressä, nukkua teltassa… Ja mikä tärkeintä: tavata silmästä silmään netti-ihastus, hurmaava Heta.
Satoihin kilometreihin mahtuu rakkauden ja upeiden maisemien lisäksi riitaa ja rahapulaa ja sateisia leirintäalueita. Kaiken lisäksi Ilarille on käydä huonosti. Ja miksi Heta ikään kuin jättää jäähyväisiä kaikelle, vaikka he ovat vasta tutustuneet?
Kerttu & Mira -trilogian kolmas eli viimeinen osa jatkaa samaa sarjaa aiempien kanssa, nyt äänessä on tyttöjen kaveri Ilari. Edelleen matkustetaan, puidaan ystävyyssuhteita ja parisuhteita, ja isoja ja tärkeitä asioita. Kevyt kirja vakavilla sävyillä on tämäkin, ja hyvä niin!
Mainio lopetus Kerttu ja Mira -trilogialle. Tällä kertaa minäkertojaksi pääsee Miran ystävä Ilari ja ympäristönä on pohjoiseen suuntautuva road trip. Ilmassa on seikkailua, uusia kokemuksia ja tietysti rakkautta. Toppen!
Kylläpä nykyinen teinikirjallisuus on hyvin kirjoitettua! Olen vaikuttunut lukemastani. Ensinnäkin aihe ja juoni ovat positiivisia: erittäin hyvällä itsetunnolla varustettu nuorukainen lähtee tovereineen road tripille pohjoiseen tapaamaan netti-ihastustaan. Toiseksi kerronta pitää otteessaan, teksti on helppolukuista (tarkoitan sujuvaa) ja henkilöt aidontuntuisine ongelmineen sopivan yllätyksellisiä. Välillä tosin juonenkäänteet tai pikku yksityiskohdat jäivät huomaamatta, ja niitä piti palata myöhemmin tarkastelemaan. Luulen kuitenkin, että minua nuorempi lukija napsii detaljit talteen huolellisemmin.
Tämän kirjan haluaisin luettaa yläkoululuokalla ja kuulla teinien mielipiteen, onko meno heistä uskottavaa. Minusta se ainakin on, etenkin nörttipoikien diskurssi. :D
"Maailma on urpoja täynnä..." ja minusta suurin osa kirjan hahmoista kuuluu heihin.
Joku varmaan ihmettelee miksi luin koko sarjan, kun en kerran tykännyt. Satuin lainaamaan kirjaston sateenkaarihyllystä tämän kirjan tajuamatta sen olevan sarjan kolmas osa. Kun ymmärsin asian, lainasin kaksi edellistä myös. Jäämeri on ollut myös minun haavematkani kohde ja Tromssassa olen käynyt, joten kiinnosti, miten kirjassa kerrotaan aiheesta.
Hyvää tässä kirjassa oli helppolukuisuus ja matkakuvaukset, tosin tässä kolmannessa osassa jäivät jotenkin enemmän sivuun.
Mikä näissä ärsytti oli hahmot. Ainoa pidettävä hahmo oli oikeastaan Heta, mutta hänen juonikuvionsa oli ennalta-arvattava. Hahmojen on tarkoitus olla 16-18-vuotiaita, mutta vaikuttavat usein käytöksensä ja puheidensa perusteella 11-12-vuotiailta. Oikeasti ketkä nuoret puhuvat toisilleen noin? Tai kuinka moni lähes aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori yökkii muiden rakkaudenosoituksia todistaessa? Jotenkin koen, että nämä eivät oikein tavoita nuorten maailmaa vaan sortuvat sutkautuksiin ja pikkunäppäryyteen. Myös sukupuolittuneet stereotypiat, joita hahmot viljelevät on varsin rasittavia.
Yhdyn kyllä siihen, että vaikka Ilarin ja muiden pitäisi olla tarinan mukaan 16-17v niin paljon on sellaisia kohtia jolloin epäilen että ovat kyllä nuorempia.. pari Ilariin vammaisuuteen liittyvää juttua vähän särähti korvaan, mutta muuten ihan nopea lukuinen ja ok kirja.
Terhi Rannelan "Jäämeri, jäähyväiset ja minä" (Otava, 2010) päättää Kerttu & Mira -trilogian. Viimeisessä osassa äänessä on kuitenkin pääosin heidän ystävänsä, pyörätuolissa istuva Ilari, jonka johdolla lähdetään pohjoiseen suuntautuvalle road tripille.
Kirjan sinänsä arkipäiväisessä nuorisokuvauksessa käsitellään tärkeitä ja vaikeitakin teemoja, kuten vammaisuutta, sairauksia, homoseksuaalisuutta ja ensimmäistä kertaa, mikä toivottavasti herättelee lukijoiden ajatusmaailmaa.
Henkilögalleriassa on mukavasti särmää, ja kirjan nuoret ovat uskottavan rosoisia.
Loppuun mukava sitaatti sivulta s. 116:
Lempipaikkani kotikaupunginosassani Hervannassa on kirjasto. Punatiilinen rakennus, johon pääsee kätevästi hissillä. Saatan viettää kirjastossa tuntikausia lukemista etsien ja löydettyäni kirjoja ahmien. Kirjaston suihkulähteellä on rauhoittava ääni, kotiin ei ole koskaan kiire. Kirjojen lisäksi lainaan myös elokuvia, sillä kirjastossa on hyvät dvd-valikoimat.
Kirjasto on tähtiportti niin kuin sininen ovikin. Se on lentolippu mielikuvitusmaailmaan. Voiko matkustaminen enää tämän ekologisemmaksi tulla? Ei tarvitse menettää yöuniaan hiilijalanjälkensä takia.