Maritta Lintusen mestarillisissa novelleissa ihmiset toimivat yllykkeiden vieminä: Kirjailija saa viestejä tuntemattomalta ja alkaa työstää romaaniaan tämän antamien vihjesanojen mukaan. Opettajan luokalle tulee välkky poika, jonka ärsyttämänä opettaja paljastaa omat heikkoutensa. Menneisyyttä ei kukaan pääse pakoon: tyttöystävä vuosien takaa tupsahtaa vastaan kiusallisessa tilanteessa, tai yhtäkkiä joutuu muistamaan jonkun, jolla ei kuvitellut olevan merkitystä.
Lintunen kuvaa oivaltavasti eri-ikäisiä ihmisiä, joiden moraalikäsityksiä elämänkokemus ja oma sukupolvi muokkaavat. Kun entinen poikakodin kasvatti neuvoo pojanpoikaansa lyömään kiusaajaa, ei hän saakaan siihen tukea omalta pojaltaan. Nuori tyttö sen sijaan päättää yhdessä veljensä kanssa kostaa tuttavamiehen lähentelyt. Oikean ja väärän raja on häilyvä ja hyvät aikeet saattavat johtaa arvaamattomiin tuloksiin.
Vuoden 50. kirjani on Maritta Lintusen novellikokoelma Takapiru. Törmäsin tähän eräässä Facebookin kirjallisuusryhmässä. Tämähän oli hyvä ja laitankin heti muita Lintusen novelleja varaukseen kirjastosta.
Nämä ovat esimerkkejä hyvistä novelleista: tarinoissa on selkeä alku ja loppu ja hyvä tarina. Aika usein novellit tuppaavat nykyisin olevan sellaisia katkelmia, kuvauksia jostain hetkestä,eikä niillä aina ole päätä eikä häntää. Lintusen kohdalla on toisin.
Aiheet novelleissa vaihtelevat. On muutama kostotarina, joista tulee hämärästi mieleeni 1980-luvun TV-sarja Suomalaisia tähtihetkiä.
Välillä tulee mieleen Kari Hotakainen, vai mitä sanotte tästä: "Menetin uskoni Jumalaan 19.8.2010. Tuona päivänä yhteiskunta viskasi lautaselleni paljaan luun hylätyn yrityslainan muodossa - neljännen kerran. Viikkoa myöhemmin aloitin työni Herran käsikassarana."
Tuo oli Jumalan sirppi -novellin avaus. Muutenkin Lintunen taitaa avaukset.
"En tiedä kenen idea oli laittaa poika juuri minun luokalleni. Tarmo Harrinkarin luokka on ollut aina kuulu hyvästä maineestaan." Hymypatsas-novellin avaus, joka on kokoelman helmiä. 11-vuotias koulupoika saa malliopettajan elämän sekaisin.
"Ensin uutinen kuulosti vitsiltä. Olin perinyt 50 hehtaarin metsäpalstan." Avaus novellista Liekopuu, josta merkkasin itselleni muistiin, että aika kliseinen alkuasetelma, mutta sitten tämäkin kasvoi hienoksi tarinaksi.
"Ensimmäinen viesteistä tuli itsenäisyyspäivänä." Sovitus-novellin avaus, jossa kirjalija päätyy kirjoittamaan romaania kirjeitse saamiensa avainsanojen perusteella. Lopussa kirjailijalle valkenee karu totuus.
"En ehdi urahtaa puhelimeen haloota kun kysymys jo pamahtaa korvaani. - Neuvoitko sinä tosiaankin Nikoa vetämään kaveria turpaan?" Veriveljet-novellin avaus, jossa isoisä muistelee pojanpojalleen Nikolle poikakodissa tuntemaansa ja suojelemaansa, nyt jo edesmennytt Penttiä.
Osaa novelleista luonnehtii tietty mystisyys. Myös muutamassa novellissa jää vähän epäselväksi, mitä oikeastaan tapahtui. Tai oliko tapahtunut vain päähenkilön kuvitelmaa. Näistä napsaan pari kymmenystä pois. Katsoin kirjoittamana arvion jälkeen, että Goodreads-keskiarvo on 3,3 hujakoilla. Minäpä nosta sitä.
Jumankavita miten voimakkaita novelleja Lintunen kirjoittaa. Kokoelmassa on kymmenen novellia, joista useimpien ytimenä on kahden ihmisen kivulias suhde: toinen tekee vääryyttä, minkä jälkeen toinen kostaa, joko tarkoituksella tai vahingossa. Mutta mistään bulkkikostotarinoista ei ole kyse, vaan näissä on oikeasti hienostunutta tyyliä. Ja kielikin niin upeaa että.
The theme of the collection is interesting, and in many stories it manifested well. I grew tired of it towards the end, though, and the characters were all just so, so..nasty people. All of them. One asshole now and then is fine by me, but story after story after story where everyone is an asshole makes me weary.
Helmetin lukuhaaste 45: suomalaisesta miehestä kertova kirja
Mietin kirjaa ehkä 3/4 luettuani, että millä sanalla kuvailisin Lintusen tekstiä enkä keksinyt muuta sanaa kuin kotoisa. Ehkä arkinen sopisi myös. Koska mitään suuria ahaa-elämyksiä tai suurta ihailua teksti ei saanut aikaan: sujuvaa proosaa, ei sen kummempaa.
Novellit oli yllätyksellisiä, synkähköjä ja mielenkiintoisiakin, vaikka muutamassa pointti jäikin puuttumaan.
Maritta Lintunen on taitava novellien kirjoittaja ja onnistuu tässäkin kirjassa hyvin. Pidin myös kovasti aiemmasta novellikokoelmasta Mozartin hiukset, jossa teemana oli musiikki. Nämä novellit ovat synkkäsävyisempiä, mutta upean arvaamattomia ja ajatuksia herättäviä. Oikean ja väärän raja on hiuksenhieno näissä kertomuksissa. Jumalan sirppi- novelli jätti ratkaisun hienosti auki. Kokonaisuus on hallittu viimeiseen novelliin asti. Pidin paljon!
Näppäriä tarinoita. Henkilöhahmojen stereotyyppisyys ja pinnallisuus sekä kirjoitustyylin hiomattomuus hieman häiritsevät, mutta tarinoiden kulku ja loppuratkaisujen yllätyksellisyys innostavat lukemaan (muutama tarina jäi tosin lukematta loppuun, kun ei vaan juttu lähtenyt lentoon).