Leo onnistuu avaamaan isältä unohtuneen salkun, josta löytyy pieniä vasaroita, viiloja ja suurennuslasi. Nyt hän ymmärtää, miksi hampaat pitää harjata niin huolellisesti ja miksi isä sanoo, etteivät asiakkaat saa syödä makeaa mahan täydeltä!
Poika lähtee viemään salkkua isän työpaikalle kaupungin keskustaan. Kommellukset alkavat jo ratikkamatkalla. Pian pojan kintereillä juoksee pari vartijamiestä, vihainen kokki, lapsikatras ja haukkuinen villakoira...
Ai että tykkäsin. Ei liikaa opettavaista hymistelyä. Hyvin urbaani ja Helsinki-keskeinen, kuten myös Puluboit ja Maurit, mutta en tiedä haittaako se ketään. Saatan olla sokea tekstin vaikeudelle lapsen silmin, koska itse tykkäsin niin paljon. Ihanaa lapsen mielikuvitusta, joka näkee asiat ihan eri tavalla kuin me jästit.
Nurisen taas alkuun pienestä fontista ja tiheästä rivivälistä. Seuraavaksi nurisen hieman sekavasta tarinasta, jossa otetaan mukaan kerrontaan niin maahanmuuttajat, rapujen keittäminen elävältä kuin isän työpaikan yt-neuvottelutkin.
Mutta oli tässä hyvääkin. Leon suhtautuminen elämään ja maailmaan on ihastuttavan optimistinen ja iloinen. Myös isän suhtautuminen Leon paljastukseen isän hammaspeikkoudesta on ihanaa luettavaa.
Kokeilen vinkkaukseen nelosille juurikin tämän fonttihomman takia. Tarinan puolesta voisi tarjota pienemmillekin.
Kankean alun jälkeen tarina lähtee rullaamaan ja vie kohtuullisen hyvin mukanaan, vaikka aineksia tässä olisi kahteenkin kirjaan.
Lapsen ja aikuisen näkökulmat on yritetty sekoittaa, mutta saumat näkyvät. Vaikeat asiat ovat ok, vaikeat sanat ja lauserakenteet eivät. Vinkkarit ovat jo ehtineet kritisoida pientä fonttia ja riviväliä, joka tosiaan voi harventaa potentiaalista lukijakuntaa.
Kuka antoi luvan???? Kiva ohut kirja, mutta sitten tiheä riviväli ja pieni fontti! Kuka törppö näistä mokista vastaa? Tahdomme lastenkirjoihin isommat fontit tai ainakin suuremmat rivivälit!