What do you think?
Rate this book
Četrdesmit sveces
Romānā aprakstīta dzīve Igaunijā pirmās neatkarības laikā, neatkarības zaudēšana un padomju okupācija, sekojošā vācu okupācija, leģions, bēgšana uz Somiju, iestāšanās 200. igauņu kājnieku pulkā un piedalīšanās Somijas Turpinājuma karā, atgriešanās dzimtenē, arests, izsūtīšana uz Sibīriju, lēģeris – toreiz tās bija aizliegtās tēmas.
Šīs grāmatas iznākšana Igaunijā 1966. gadā bija brīnums, bet pēc diviem gadiem, pēc PSRS karaspēka ienākšanas Čehoslovākijā, romāns vairs nebūtu ieraudzījis dienasgaismu. 20. gadsimta 60. gadu sākumā igauņi veiksmīgi izmantoja īso “atkušņa laiku” gan intelektuālās, gan politiskās literatūras izdošanai. 1963. gadā Lennarta Meri (Lennart Meri) un Enna Sarva (Enn Sarv) tulkojumā iznāca pat Aleksandra Solžeņicina garstāsts „Viena diena Ivana Deņisoviča dzīvē”.
“Četrdesmit sveces” var uzskatīt par autobiogrāfisku romānu, jo galvenā varoņa Villema dzīvesgājums ļoti atgādina paša rakstnieka biogrāfiju.
Kaut gan seno sapni – pārtulkot Raimonda Kaugvera romānu „Četrdesmit sveces” – esmu piepildījis tikai tagad, kad tam vairs nepiemīt aizliegtā augļa garša, tomēr paliek gandarījums, ka mūsu lasītājs iepazīs meistarīgu vēstījumu par pirmo mīlestību, jaunības sapņiem un piedzīvotām grūtībām, par laiku, kas bija tik neticami skarbs un netaisnīgs, tomēr vairākām paaudzēm tieši tad dzīvojams un tik līdzīgs daudzu latviešu mūžam.”
Šīs grāmatas iznākšana Igaunijā 1966. gadā bija brīnums, bet pēc diviem gadiem, pēc PSRS karaspēka ienākšanas Čehoslovākijā, romāns vairs nebūtu ieraudzījis dienasgaismu. 20. gadsimta 60. gadu sākumā igauņi veiksmīgi izmantoja īso “atkušņa laiku” gan intelektuālās, gan politiskās literatūras izdošanai. 1963. gadā Lennarta Meri (Lennart Meri) un Enna Sarva (Enn Sarv) tulkojumā iznāca pat Aleksandra Solžeņicina garstāsts „Viena diena Ivana Deņisoviča dzīvē”.
“Četrdesmit sveces” var uzskatīt par autobiogrāfisku romānu, jo galvenā varoņa Villema dzīvesgājums ļoti atgādina paša rakstnieka biogrāfiju.
Kaut gan seno sapni – pārtulkot Raimonda Kaugvera romānu „Četrdesmit sveces” – esmu piepildījis tikai tagad, kad tam vairs nepiemīt aizliegtā augļa garša, tomēr paliek gandarījums, ka mūsu lasītājs iepazīs meistarīgu vēstījumu par pirmo mīlestību, jaunības sapņiem un piedzīvotām grūtībām, par laiku, kas bija tik neticami skarbs un netaisnīgs, tomēr vairākām paaudzēm tieši tad dzīvojams un tik līdzīgs daudzu latviešu mūžam.”
376 pages, Hardcover
First published January 1, 1966
10 people are currently reading
83 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 30 reviews
November 8, 2020
Ļoti interesanti sarakstīta versija par varu maiņu un karu. Galvenais varonis ir pavisam parasts puisis un vēlāk - vīrietis, kurš romāna izdošanas laukā bija iecerēts kā antivaronis (bet man liekas, ka viņš ir vienkārši kā liela daļa no sabiedrības, kas dzīvi tā ari nodzīvo bez kādas īpašas poltiskas pārliecības. Un tad arī vienkārši dzīvo, cenšoties ešosajos apstākļos atrast kaut ko savai dzīvei piemērotu.). Man jau vienmēr par kara laiku lasot vairāk patīk lasīt par cilvēku-ikdienišķo, nevis kaujām vai poltikas spēlem.
August 13, 2019
Ļoti.
Lielisks darbs, kurā viss ir pateikts. Lasot mācījos par laiku un par cilvēkiem. Ļoti iesaku, jo mēs dzīvojam tepat blakus.
"Viss stabilais un nemainīgais ir garlaicīgs un pelēks. Dari, ko gribi, cilvēku padara interesantāku viņa netikumi, nevis tikumi. Tikumi ir vispārēji, mūžīgi, jebkuram vieni un tie paši."
Plašāk blogā: https://gramatusmarza.wordpress.com/2...
Lielisks darbs, kurā viss ir pateikts. Lasot mācījos par laiku un par cilvēkiem. Ļoti iesaku, jo mēs dzīvojam tepat blakus.
"Viss stabilais un nemainīgais ir garlaicīgs un pelēks. Dari, ko gribi, cilvēku padara interesantāku viņa netikumi, nevis tikumi. Tikumi ir vispārēji, mūžīgi, jebkuram vieni un tie paši."
Plašāk blogā: https://gramatusmarza.wordpress.com/2...
September 12, 2020
“Četrdesmit sveces, kas gan nesasniedz prožektora spilgtumu, tomēr izgaismo dažus tumsā atstātos kaktus. “-šādu ierakstu savā grāmatā veicis pats autors Raimonds Kaugvers. Šis citāts lieliski ilustrē grāmatas nozīmību, attainojot kara bezjēdzību, Staļina represijas un Padomju varas cieto dūri, kas tā vai savādāk sadauzīja un pakļāva ikvienu sabiedrības pilsoni, pat, ja iekšējā pārliecība klusi dzīvoja ar sistēmas noliegšanu.
Tas tiešām ir neticami, ka šī grāmata, par spīti bargajai padomju cenzūrai, ir ieraudzījusi dienasgaismu 60tajos. Iespējams, ka galvenā varoņa attēlošana negatīvā gaismā ir kalpojusi par caurlaidi grāmatas nonākšanai pie lasītājiem. Par spīti antivaronim, ļoti skaidri nolasās vēstures attainošana kara un pēckara laikā Igaunijā, kas tikpat labi varētu tikt attiecināta uz Latviju. Karošana “nepareizajā pusē” (vienalga kura puse tā būtu), bēgļu gaitas, labošanas darbu nometnes, VDK, padomju cilvēka darba dzīve un sistēma. Tam visam pa vidu cilvēks ar savām vājībām, mīlestību, kaisli, iekšējo godīguma un sirdsapziņas komposu, kas izdzīvošanas apstākļos ne vienmēr spēj pareizi norādīt pareizo virzienu. Bet, kurš tad var pateikt, kas ir pareizais virziens, ja tev jaunība jāziedo laikam un sistēmai, kurā tu nevēlies līdzdarboties un par to arī tiec sodīts.
Grāmata ir daļēji autobiogrāfisks darbs, jo daudzi aprakstītie notikumi ir piedzīvoti paša igauņu rakstnieka dzīvē.
“Skaidrs, ka viņi necieš vāciešus. Es arī neciešu. Kurš gan viņus cieš? Bet plikas ienīšanas pēc sevi ziedot ir bezgala muļķīgi. “
“Ja mana eksistence ir tik tukša, tad vismaz es pats no šīs eksistences gribu sajust patiku, gribu cīnīties par to, lai man pašam būtu labi. “
“...skatījos viņai pakaļ, skatījos tik ilgi, līdz manī sakustējās sāpīgas, drudžainas un bezcerīgas alkas pēc dzīves. “
“Acīmredzot šāda kaisle ir vistrakākā-kaisle pēc tā, kas zaudēts. “
Tas tiešām ir neticami, ka šī grāmata, par spīti bargajai padomju cenzūrai, ir ieraudzījusi dienasgaismu 60tajos. Iespējams, ka galvenā varoņa attēlošana negatīvā gaismā ir kalpojusi par caurlaidi grāmatas nonākšanai pie lasītājiem. Par spīti antivaronim, ļoti skaidri nolasās vēstures attainošana kara un pēckara laikā Igaunijā, kas tikpat labi varētu tikt attiecināta uz Latviju. Karošana “nepareizajā pusē” (vienalga kura puse tā būtu), bēgļu gaitas, labošanas darbu nometnes, VDK, padomju cilvēka darba dzīve un sistēma. Tam visam pa vidu cilvēks ar savām vājībām, mīlestību, kaisli, iekšējo godīguma un sirdsapziņas komposu, kas izdzīvošanas apstākļos ne vienmēr spēj pareizi norādīt pareizo virzienu. Bet, kurš tad var pateikt, kas ir pareizais virziens, ja tev jaunība jāziedo laikam un sistēmai, kurā tu nevēlies līdzdarboties un par to arī tiec sodīts.
Grāmata ir daļēji autobiogrāfisks darbs, jo daudzi aprakstītie notikumi ir piedzīvoti paša igauņu rakstnieka dzīvē.
“Skaidrs, ka viņi necieš vāciešus. Es arī neciešu. Kurš gan viņus cieš? Bet plikas ienīšanas pēc sevi ziedot ir bezgala muļķīgi. “
“Ja mana eksistence ir tik tukša, tad vismaz es pats no šīs eksistences gribu sajust patiku, gribu cīnīties par to, lai man pašam būtu labi. “
“...skatījos viņai pakaļ, skatījos tik ilgi, līdz manī sakustējās sāpīgas, drudžainas un bezcerīgas alkas pēc dzīves. “
“Acīmredzot šāda kaisle ir vistrakākā-kaisle pēc tā, kas zaudēts. “
June 30, 2016
četrdesmit sveces - četrdesmit nodzīvota mūža gadi, tajos ietilpst tik daudz krāsu, emociju un notikumu, arī otrais pasaules karš. mums, latviešiem, tik ļoti saprotama, jo mūsu tautas vēsturiskais liktenis ir tikpat samezglots kā galvenā varoņa, igauņu puiša Villema dzīve.
viegla, gaiša un vietām arī asprātīga.
turklāt vizuāli ļoti brīnišķīga!
vairāk šeit - http://naktsskapitis.blogspot.com/201...
viegla, gaiša un vietām arī asprātīga.
turklāt vizuāli ļoti brīnišķīga!
vairāk šeit - http://naktsskapitis.blogspot.com/201...
August 3, 2016
aizraujoša, skumdinoša un pārdomas raisoša!
un kā šai dzīvē ir klājies man..?
un kā šai dzīvē ir klājies man..?
February 26, 2025
Svārstos starp 3 un 4 zvaigznēm. Nevaru teikt, ka man patika, es domāju, ja es kādam atstāstītu grāmatas notikumus, varētu likties interesanti… bet kaut kā līdz galam nepavilka.
Varbūt ir nogurums no kara sajūtas, varu cīņām, dažādajām pusēm, kas viss ir arī tagad… un tāpēc bija kaut kāda pretestība.
Papildus puspunktu dod pēcvārds, kas izskaidro šī darba nozīmīgumu igauņu literatūrā.
Varbūt ir nogurums no kara sajūtas, varu cīņām, dažādajām pusēm, kas viss ir arī tagad… un tāpēc bija kaut kāda pretestība.
Papildus puspunktu dod pēcvārds, kas izskaidro šī darba nozīmīgumu igauņu literatūrā.
September 29, 2020
Grāmata par gadiem, kas pazudina, liek nostāties kāda pusē, kas neļauj būt pašam, kas pat neļauj īsti pieaugt. Par gadiem, kas sagrauj valsti, cilvēka gribu un pasauli.
Varonis-antivaronis-cilvēks. Tik daudz bija brīžu, kuros gribējās nosodīt, nodomāt, ka tā jau nedara. Bet, ai, kā dara, jo, pirmkārt, esam cilvēki.
Varonis-antivaronis-cilvēks. Tik daudz bija brīžu, kuros gribējās nosodīt, nodomāt, ka tā jau nedara. Bet, ai, kā dara, jo, pirmkārt, esam cilvēki.
August 2, 2025
"Kõige hämmastavam on visadus, millega mulle sõnakuulmist õpetatakse. Ma pean kuulama absoluutselt kõigi sõna, kel tuleb pähe minuga tegelda. Mind häirib väga ka mõistmatu lugupidamine, mida mu vanemad iseenda vastu tunnevad. Kui ma ilusasti sõna kuulan, võivat minust saada niisama tubli inimene kui nemad. Oo, püha lihtsameelsus! Kes ütleb, et ma neid oma ideaaliks pean?" lk.287
Igaks raamatuks on õige aeg. 10 aastat tagasi oleksin saanud teistsuguse emotsiooni. Tänase sõja valguses kõnetas eelkõige valiku puudumine, saatuse mängukanniks olemine. Hirm ja argus.
Oma varasemaid mõtteid korrates. Eesti on see riik ja nii väike selle pärast et me oleme arad ja alalhoidlikud. Me ei tulnud Uuralitest siia mitte pioneeridena, vaid eest ära. Rahu otsides.
See oli neetud põlvkond.
Loodetavasti ei pea ise mitte kunagi olema selliste valikute ees. Tahaks lihtsalt elada. Rahus. Aga pead tegema kahe halva vahel poliitilise valiku.
Ma ootasin tegelikult teist lõppu. Et peategelane võetakse jurist Anti poolt vahele. Aga samas oli ka üks selle süsteemi paradokse, et ellu jäid sulid.
Huvitav, kuidas paljud diktaatorid ei saa aru, et arm aitab enam kui hirm. Ja vana klišee- revolutsioon sööb oma lapsed. Kui sa peksad oma liitlasi, siis varem või hiljem kukub asi kokku.
Igaks raamatuks on õige aeg. 10 aastat tagasi oleksin saanud teistsuguse emotsiooni. Tänase sõja valguses kõnetas eelkõige valiku puudumine, saatuse mängukanniks olemine. Hirm ja argus.
Oma varasemaid mõtteid korrates. Eesti on see riik ja nii väike selle pärast et me oleme arad ja alalhoidlikud. Me ei tulnud Uuralitest siia mitte pioneeridena, vaid eest ära. Rahu otsides.
See oli neetud põlvkond.
Loodetavasti ei pea ise mitte kunagi olema selliste valikute ees. Tahaks lihtsalt elada. Rahus. Aga pead tegema kahe halva vahel poliitilise valiku.
Ma ootasin tegelikult teist lõppu. Et peategelane võetakse jurist Anti poolt vahele. Aga samas oli ka üks selle süsteemi paradokse, et ellu jäid sulid.
Huvitav, kuidas paljud diktaatorid ei saa aru, et arm aitab enam kui hirm. Ja vana klišee- revolutsioon sööb oma lapsed. Kui sa peksad oma liitlasi, siis varem või hiljem kukub asi kokku.
January 21, 2021
***,5
Ņemot vērā laiku, kurā grāmatā tika izdota, jābrīnās, ka tas vispār varēja notikt, jāsaprot manevri, ko autors licis lietā, lai notušētu savas patiesās domas un uzskatus un grāmata vispār ieraudzītu dienas gaismu.
Lasot par galveno tēlu, kas, pretēji biežāk sastopamajiem varoņiem, patiešām ir radīts kā antivaronis, lai tiktu cauri cenzūrai, ir neparasti, interesanti, grūti pilnībā uz to atsaukties, bet tas tik ļoti netraucē. Tomēr diemžēl nespēju līdz galam pieņemt (varbūt arī saprast) un samierināties ar neveiklību domu vērpetēs, spriedelējumos, kas, pat ja saprotamu iemeslu dēļ bija “apstrādāti”, turpināja būt par sprunguli manā lasīšanas ritenī.
Ņemot vērā laiku, kurā grāmatā tika izdota, jābrīnās, ka tas vispār varēja notikt, jāsaprot manevri, ko autors licis lietā, lai notušētu savas patiesās domas un uzskatus un grāmata vispār ieraudzītu dienas gaismu.
Lasot par galveno tēlu, kas, pretēji biežāk sastopamajiem varoņiem, patiešām ir radīts kā antivaronis, lai tiktu cauri cenzūrai, ir neparasti, interesanti, grūti pilnībā uz to atsaukties, bet tas tik ļoti netraucē. Tomēr diemžēl nespēju līdz galam pieņemt (varbūt arī saprast) un samierināties ar neveiklību domu vērpetēs, spriedelējumos, kas, pat ja saprotamu iemeslu dēļ bija “apstrādāti”, turpināja būt par sprunguli manā lasīšanas ritenī.
April 17, 2023
"Visa pasaule ārpusē mums šķiet pārstājusi būt. Kad reiz, iedams uz nakts maiņu, es apstājos vārtos un pētu neparasti zenītā uzradušos Polārzvaigzni, sev lietišķi pajautāju, kas visā šajā stāstā ir īstenība un kas iztēle - vai tas, ka esmu šeit, vai tas, ka kaut kad esmu bijis kur citur?
Un man šķiet, ka visa mana iepriekšējā dzīve ir vienkārši izdomāta, ka tā nekad nav bijusi, ka es vienmēr un mūžīgi esmu bijis šeit, mērījis attālumu starp lēģeri un raktuvēm un citas pasaules vispār nav, nekur nav."
Un man šķiet, ka visa mana iepriekšējā dzīve ir vienkārši izdomāta, ka tā nekad nav bijusi, ka es vienmēr un mūžīgi esmu bijis šeit, mērījis attālumu starp lēģeri un raktuvēm un citas pasaules vispār nav, nekur nav."
December 1, 2025
Izcili! Par cilvēka dabu, par vājumu, lēmumiem, par to kā liktenis atspārda kā futbola bumbu, par (ne)ticību idejām.
January 26, 2022
* Isa seisab tükk aega vaikides, noogutab ainult pead ja paneb siis pikkamööda justkui kõheldes käe emale ümber. Mind on sihuke etendus ära tüüdanud, olen solvunud, et minust enam välja ei tehta, ja maksan jalamaid kätte: nihutan end tooli servale ja kukun maha. See aitab - ma ei jõua veel lõugama hakatagi, kui nad on mõlemad mu juures.
* Et töö juures on omad seadused ja viinaklaasi taga omad, et viin olevat halb peremees, aga hea sulane, ja et heas seltskonnas ei viska viina ainult lollid või sulid, kes kardavad purjus peaga midagi välja lobiseda.
* Kas alati on nii, et rahutu ja varastatud õnn - vähemalt pooleldi varastatud! - tundub suuremana kui rahulik, mitte millestki tuimestatu, nagu seda oli olnud minu oma viimaste kuude jooksul?
* See on kummaline sõda. Me istume kaevikutes, nii meie siin kui nemad seal. Mõnikord kõlab vasakul või paremal üksik snaiperilask, siis on kõik jälle vakka. Kui veehäda väga suureks on läinud, sõlmitakse omamoodi kokkulepe: iga päev kuulutatakse üks tund tulevabaks. Siis tulevad mõlemalt poolt mehed ämbritega ja kohtuvad all jõel jäässe raiutud augu juures. Vahetatakse paberosse ja püütakse vestelda, tundub, nagu ei valitseks nende meeste vahel kõige vähematki vaenu. Kui ämbrid täis on, ronivad kaks eri värvi salgakest kumbki oma kaldast üles. Ja täpselt tund aega pärast "vaherahu" sõlmimist kõlab kummaltki poolt üksik lühike kuulipildujavalang: aumeeste mäng, hoiatussignaal on antud. Kaks korda on veekandjad lubatud ajanormist üle astunud. Üks kord meie, teine kord nende poolel. Meile maksis see kaks, neile ühe mehe - tuli avati viivitamatult ning sekundilise täpsusega. Keegi ei riku kokkulepet, aga keegi ei pikenda seda silmapilgu võrragi.
* Mõtted traalivad, rongirattad müdisevad. Inimesed on vaiksed, ainult kolmkümmend suli käratsevad oma nurgas. Me kardame neid, pole kahtlust, et varem või hiljem asuvad nad meid ründama, tahavad võtta meilt viimase, mis veel kotisoppidesse on jäänud. Igaüks meist kisub koti sügavamalt enda alla, püüab teha end väiksemaks ning tähelepandamatuks: ehk nad ei märka mind, ehk langeb mu naaber ohvriks. Vähemalt praegu. Vähemalt täna. Lõppude lõpuks ei pääse meist küll keegi. Aga mitte nüüd! Mitte kohe! Teised enne mind! Kui inimlik - ja ebainimlik...
* Vähejaus oli ka mulle vastik. Teda vaadates oli tunne, nagu oleksime vihmaussid, nagu oleks mind ennast alandatud. Ja veel miski - kadedus. Kadedus, et mina ei julge tema asemel niiviisi supilisa ja suitsukoni teenida. Tuleb välja, et ka orjamiseks ja lipitsemiseks on julgust vaja.
* Aga mitte targutada, mitte mõelda ei saa, lihtsalt peab mõtlema, kui tahad endas inimese omadusi säilitada.
* Aga kõigega harjub, oi kuidas harjub! Inimene on uskumatult visa, ta talub füüsiliselt peaaegu kõike. Jah, just füüsiliselt. Sest moraalselt ja psüühiliselt on inimene ikkagi kohutavalt õrn, hirmuäratavalt õrn.
* Ma istun sidumistoas, ema kiri laual, ja mõtlen oma elule, oma saatusele. Mis tähtsus sellelgi on? Mis tähtsus on kogu laotuse seisukohalt vaadeldes sellel, kas mingi valgesse kitlisse pugenud mikroob elab või sureb, on õnnetu või õnnelik? Kosmilisest aspektist on see issanda ükskõik. Ja sellepärast ei näe ma põhjust, miks ma peaksin kannatama, ise neid kannatusi õigustama, ennast millegi eest ohvriks tooma. Kui minu eksistents on nii tühine, siis tahan ma vähemalt ise sellest eksistenstist mõnu tunda, tahan võidelda selle eest, et mul endal oleks hea.
* Veider, siin ei esine enesetapmisi, nagu neid kunagi ka rindel ei esine. Kui me kohe pärast sõda siia tulime, õieti sõja ajal, sest Jaapan sõdis ju veel, oli olukord nii kisendavalt raske, et iga nõrgem inimene oleks pidanud pääsu otsima nöörilt või noalt. Aga keegi ei otsinud, vastupidi, tehti kõik, mis iganes võimalik, et ellu jääda, et iga hinna eest alles hoida armetut elunatukest, millel polnud ju midagi pakkuda peale ränkade vaevade.
* Sõjas on noored poisid harilikult kõige julgemad, sest neil pole midagi kaotada, kuna neil veel midagi pole. Meie siin väldime meeleheidet ja kokkuvarisemist ilmselt seetõttu, et meil enam midagi kaotada pole, kuna meil enam midagi ei ole.
* Kohkusin. Kas ta äkki aimab? Aga ei, see oli lihtsalt tavaline aasimine. Niimoodi teravkeelitsetakse ainult siis, kui oma õnnes kindel ollakse.
* Et töö juures on omad seadused ja viinaklaasi taga omad, et viin olevat halb peremees, aga hea sulane, ja et heas seltskonnas ei viska viina ainult lollid või sulid, kes kardavad purjus peaga midagi välja lobiseda.
* Kas alati on nii, et rahutu ja varastatud õnn - vähemalt pooleldi varastatud! - tundub suuremana kui rahulik, mitte millestki tuimestatu, nagu seda oli olnud minu oma viimaste kuude jooksul?
* See on kummaline sõda. Me istume kaevikutes, nii meie siin kui nemad seal. Mõnikord kõlab vasakul või paremal üksik snaiperilask, siis on kõik jälle vakka. Kui veehäda väga suureks on läinud, sõlmitakse omamoodi kokkulepe: iga päev kuulutatakse üks tund tulevabaks. Siis tulevad mõlemalt poolt mehed ämbritega ja kohtuvad all jõel jäässe raiutud augu juures. Vahetatakse paberosse ja püütakse vestelda, tundub, nagu ei valitseks nende meeste vahel kõige vähematki vaenu. Kui ämbrid täis on, ronivad kaks eri värvi salgakest kumbki oma kaldast üles. Ja täpselt tund aega pärast "vaherahu" sõlmimist kõlab kummaltki poolt üksik lühike kuulipildujavalang: aumeeste mäng, hoiatussignaal on antud. Kaks korda on veekandjad lubatud ajanormist üle astunud. Üks kord meie, teine kord nende poolel. Meile maksis see kaks, neile ühe mehe - tuli avati viivitamatult ning sekundilise täpsusega. Keegi ei riku kokkulepet, aga keegi ei pikenda seda silmapilgu võrragi.
* Mõtted traalivad, rongirattad müdisevad. Inimesed on vaiksed, ainult kolmkümmend suli käratsevad oma nurgas. Me kardame neid, pole kahtlust, et varem või hiljem asuvad nad meid ründama, tahavad võtta meilt viimase, mis veel kotisoppidesse on jäänud. Igaüks meist kisub koti sügavamalt enda alla, püüab teha end väiksemaks ning tähelepandamatuks: ehk nad ei märka mind, ehk langeb mu naaber ohvriks. Vähemalt praegu. Vähemalt täna. Lõppude lõpuks ei pääse meist küll keegi. Aga mitte nüüd! Mitte kohe! Teised enne mind! Kui inimlik - ja ebainimlik...
* Vähejaus oli ka mulle vastik. Teda vaadates oli tunne, nagu oleksime vihmaussid, nagu oleks mind ennast alandatud. Ja veel miski - kadedus. Kadedus, et mina ei julge tema asemel niiviisi supilisa ja suitsukoni teenida. Tuleb välja, et ka orjamiseks ja lipitsemiseks on julgust vaja.
* Aga mitte targutada, mitte mõelda ei saa, lihtsalt peab mõtlema, kui tahad endas inimese omadusi säilitada.
* Aga kõigega harjub, oi kuidas harjub! Inimene on uskumatult visa, ta talub füüsiliselt peaaegu kõike. Jah, just füüsiliselt. Sest moraalselt ja psüühiliselt on inimene ikkagi kohutavalt õrn, hirmuäratavalt õrn.
* Ma istun sidumistoas, ema kiri laual, ja mõtlen oma elule, oma saatusele. Mis tähtsus sellelgi on? Mis tähtsus on kogu laotuse seisukohalt vaadeldes sellel, kas mingi valgesse kitlisse pugenud mikroob elab või sureb, on õnnetu või õnnelik? Kosmilisest aspektist on see issanda ükskõik. Ja sellepärast ei näe ma põhjust, miks ma peaksin kannatama, ise neid kannatusi õigustama, ennast millegi eest ohvriks tooma. Kui minu eksistents on nii tühine, siis tahan ma vähemalt ise sellest eksistenstist mõnu tunda, tahan võidelda selle eest, et mul endal oleks hea.
* Veider, siin ei esine enesetapmisi, nagu neid kunagi ka rindel ei esine. Kui me kohe pärast sõda siia tulime, õieti sõja ajal, sest Jaapan sõdis ju veel, oli olukord nii kisendavalt raske, et iga nõrgem inimene oleks pidanud pääsu otsima nöörilt või noalt. Aga keegi ei otsinud, vastupidi, tehti kõik, mis iganes võimalik, et ellu jääda, et iga hinna eest alles hoida armetut elunatukest, millel polnud ju midagi pakkuda peale ränkade vaevade.
* Sõjas on noored poisid harilikult kõige julgemad, sest neil pole midagi kaotada, kuna neil veel midagi pole. Meie siin väldime meeleheidet ja kokkuvarisemist ilmselt seetõttu, et meil enam midagi kaotada pole, kuna meil enam midagi ei ole.
* Kohkusin. Kas ta äkki aimab? Aga ei, see oli lihtsalt tavaline aasimine. Niimoodi teravkeelitsetakse ainult siis, kui oma õnnes kindel ollakse.
August 14, 2021
Ma ei julge küll päris kindlalt väita, aga ma arvan, et ma ei ole varem Kaugveri lugenud.
Üldiselt mulle meeldis - Kaugveri kirjutamisstiil tundub Asimovlik, st et ta kirjutab puhtalt asjast, ilma liigse tilu-lilu ja ilustamiseta. Lihtsalt ja sirgjooneliselt.
Juba raamatu ülesehitus tektiab huvi - nelikümmend küünalt tähistavad peategelase neljakümmet eluaastat, millest igaühele üks peatükk pühendatakse. Nii nagu eluaastad on rohkem ja vähem märgilised, on ka peatükid väga erineva pikkusega. Sõltuvalt east ja maailmas toimuvast, võib mõni aasta olla väga sündmustevaene, samas kui mõni teine on suisa pöördeline.
Peategelane, Villem Alavain, on üks paras suss. Tema motoks elus on jääda märkamatuks, jääda ellu - valida pooli vastavalt sellele, kuidas tuuled pöörduvad, end samas esile tõstmata. Muidugi, keerulistel aegadel võib see tõesti olla üks turvalisemaid teid, aga kui avastad neljakümneselt, et oled kogu oma eluga pahuksis... Noh, mis elu see on, kui ei ole unistusi, ega ideaale mille poole püüelda. Mille nimel riskida.
Aga ega ka Villemile (ega tema põlvkonnakaaslastele) ei ole midagi ette heita - oma nahk on ikka kõige kallim. Ja eks see pidev hirm seleta ka eestlaste üldist hirmu igasuguste muutuste ees ning pelgust suurte ettevõtmiste vastu.
Ma arvan, et raamat oli asjakohane nii ilmumise ajal kui ka täna, rohkem kui pool sajandit hiljem. Ehk on tõesti aeg-ajalt oluline hetkeks peatuda ja oma elutee küünlaid analüüsida. Villemil võiks vabalt (enamgi kui) pool elu ees olla; aeg midagi muuta ei ole sugugi ümber.
Ja ei saa ka jätta mainimata, et on tegelikult üsna kummaline, kui enamus kommentaare eesti autorile on Goodreadsis hoopis lätikeelsed...
Üldiselt mulle meeldis - Kaugveri kirjutamisstiil tundub Asimovlik, st et ta kirjutab puhtalt asjast, ilma liigse tilu-lilu ja ilustamiseta. Lihtsalt ja sirgjooneliselt.
Juba raamatu ülesehitus tektiab huvi - nelikümmend küünalt tähistavad peategelase neljakümmet eluaastat, millest igaühele üks peatükk pühendatakse. Nii nagu eluaastad on rohkem ja vähem märgilised, on ka peatükid väga erineva pikkusega. Sõltuvalt east ja maailmas toimuvast, võib mõni aasta olla väga sündmustevaene, samas kui mõni teine on suisa pöördeline.
Peategelane, Villem Alavain, on üks paras suss. Tema motoks elus on jääda märkamatuks, jääda ellu - valida pooli vastavalt sellele, kuidas tuuled pöörduvad, end samas esile tõstmata. Muidugi, keerulistel aegadel võib see tõesti olla üks turvalisemaid teid, aga kui avastad neljakümneselt, et oled kogu oma eluga pahuksis... Noh, mis elu see on, kui ei ole unistusi, ega ideaale mille poole püüelda. Mille nimel riskida.
Aga ega ka Villemile (ega tema põlvkonnakaaslastele) ei ole midagi ette heita - oma nahk on ikka kõige kallim. Ja eks see pidev hirm seleta ka eestlaste üldist hirmu igasuguste muutuste ees ning pelgust suurte ettevõtmiste vastu.
Ma arvan, et raamat oli asjakohane nii ilmumise ajal kui ka täna, rohkem kui pool sajandit hiljem. Ehk on tõesti aeg-ajalt oluline hetkeks peatuda ja oma elutee küünlaid analüüsida. Villemil võiks vabalt (enamgi kui) pool elu ees olla; aeg midagi muuta ei ole sugugi ümber.
Ja ei saa ka jätta mainimata, et on tegelikult üsna kummaline, kui enamus kommentaare eesti autorile on Goodreadsis hoopis lätikeelsed...
February 8, 2023
Var jau būt, ka galvenis varonis patiesībā ir antivaronis tikai tāpēc, lai grāmata vispār varētu tikt publicēta jau 1966. gadā, tomēr tieši tas mani grāmatā arī saistīja visvairāk. Nu neesam mēs visi supervaroņi, un arī tiem, kas cenšas lavierēt starp gaismu un ēnu, nezinot, kurā pusē lai nostājas, ir jādzīvo. Toties to var darīt godīgi, atklāti un neizliekoties par labāku esam, un nebaidoties pārējos šokēt ar izteicieniem kā "...zinām ļoti labi, ka pasaule izskatās pavisam citādi, lai pasaulē izsistos, ir vajadzīgs nevis godīgums un pieticība, bet gan nekaunība, bezkaunība, egoisms, pat cietsirdība un nežēlība."
Tam pāri - arī vēstures liecība par cilvēku 2PK dzirnavās, paspējot pabūt gan vācu, gan somu armijā, kā arī gulaga raktuvēs un slimnīcā.
Piedevām, brīnišķīgs grāmatas koncepts - pa vienai svecei/ nodaļai katram dzīves gadam.
"Līdz savas bezgalīgās dzīves negaidītajām beigām." - tas ir skaisti teikts.
Tam pāri - arī vēstures liecība par cilvēku 2PK dzirnavās, paspējot pabūt gan vācu, gan somu armijā, kā arī gulaga raktuvēs un slimnīcā.
Piedevām, brīnišķīgs grāmatas koncepts - pa vienai svecei/ nodaļai katram dzīves gadam.
"Līdz savas bezgalīgās dzīves negaidītajām beigām." - tas ir skaisti teikts.
October 18, 2020
Četrdesmit sveces kā četrdesmit dzīves gadi - no pirmajiem soļiem līdz atmiņu vadītām pārdomām, analizējot savā dzīves ceļā spertos soļus. Biju patiesi pārsteigta, ka grāmata par karā bijušu cilvēku nebija par karu. "Četrdesmit sveces" ir par nejaušībām un likteni, izvēli un ļaušanos, kas atstāj jautājumu - cik daudz mēs lemjam par savu dzīvi?
Viennozīmīgi viena no labākajām šogad lasītajām grāmatām.
Viennozīmīgi viena no labākajām šogad lasītajām grāmatām.
August 17, 2021
Man patīk cilvēka-parastā versija par atrašanos laika maiņas virpuļos. Tu tajos vienkārši tiec ievilkts. Un viss. Dzīvo vai izdzīvo, varbūt pat piedzīvo. Man bija intersanti.
October 3, 2020
Grāmata par Igaunijas un igaunu vēsturi Otrā pasaules kara laikā. Galvenais varonis svin cetrdesmito dzimšanas dienu un atceras savu dzīvi, tās gājumu un liktena pavērsienus. Katra svētku klingera svece nozīmē vienu dzīves gadu - sākot no bezrūpīgām bērna dienām līdz karam, bēgla gaitām, izsūtījumam kā dzimtenes nodevējam un jaunas dzīves veidošanai pēc atbrīvošanas... Loti daudzskautnains dzīves gājums ar netipisku morāli. Iesaku!
January 7, 2020
Kaugver on klassikutest minu lemmik just samadel põhjustel, miks teda "kirjandusprofid" omal ajal alavääristasid. Ta ei raisanud ruumi poeetilistele kirjeldustele, vaid rääkis inimpsühholoogiast ning ei teinud karakterite loomisel mingeid kunstilise väärtusega kompromisse ega langenud lihtsustatud klišeedesse. Rääkis tavalisest inimesest lihtsa inimese keeles, ilma sügavust kaotamata.
December 23, 2016
..ļoti vienkāršā manierē uzrakstīts izcils darbs par sarežģītu likteni un laiku.
October 21, 2021
Ir ļoti interesanti ar katru reizi satikties ar grāmatām, kuras vēstījums ir no pirmās personas, kuras forma var pārsteigt, kompozīcija var pārsteigt, iedodot vēl jaunas iespējas, pieredzes par to, kā var radīt tekstu. Bet varbūt runa nav par to? Četrdesmit sveces - četrdesmit gadiem. Kas paliek pēc četrdesmit? Visi nākamie skaitļi, taču lasītājam tas vairs nav nozīmīgi. Tēts Kallas grāmatas beigās saka, ka tā varētu būt autora autobiogrāfiskais romāns. Tādā gadījumā būtu skaidrs, kas notiek četrdesmit pirmajā sveces dienā utt.
Attālinoties no pirmajām divdesmit svecēm, lēni un godīgi, nemanāmi un psiholoģiski saproti, ka galvenais varonis noveco, lai gan autors nav devis nevienu atslēgu par to, kā galvenais varonis izskatās, tomēr psiholoģiski precīzi iezīmē atšķirību starp svecēm. Protams, jāpiebilst, ka organizētais teksts jau pats par sevi varoņus noveco.
Vispār jau grāmata ir par izdzīvošanu, par dzīvošanu tādu, kāda viņa ir. Par to, kā laiks ir kā jūra. Un par cilvēkiem, kuri satiekas, domājot, ka nesatiekas.
Nolikšu plauktā, pasēdēšu un domāšu par savu dzimšanas dienu. Varbūt tā mums katram ir tik īpaša, ka par to vien katrs varētu uzrakstīt grāmatu?
"Daudzie priekšā lasītie stāstiņi man likuši secināt - neviena māte un neviens tēvs nevēlas, lai viņu dēls kļūst par jūrnieku. Tā ir bīstama, grūta un vispār šausmīga profesija, tu nemitīgi svārsties starp dzīvību un nāvi un nabaga vecākiem liec acis izraudāt. Tad kāda velna pēc saviem dēliem viņi pērk tās matrožu cepures? Tas pats ar karu - pāris reižu nedēļā tēvs runā par to, cik briesmīgs bijis karš, kurā viņš piedalījies, tomēr man nopērk šauteni ar apgrieztu stobru un alvas zaldātiņus, kā arī nožēlojamu karakuģi, kas apgāžas, tiklīdz ro ūdenī parauj aiz aukliņas."
Attālinoties no pirmajām divdesmit svecēm, lēni un godīgi, nemanāmi un psiholoģiski saproti, ka galvenais varonis noveco, lai gan autors nav devis nevienu atslēgu par to, kā galvenais varonis izskatās, tomēr psiholoģiski precīzi iezīmē atšķirību starp svecēm. Protams, jāpiebilst, ka organizētais teksts jau pats par sevi varoņus noveco.
Vispār jau grāmata ir par izdzīvošanu, par dzīvošanu tādu, kāda viņa ir. Par to, kā laiks ir kā jūra. Un par cilvēkiem, kuri satiekas, domājot, ka nesatiekas.
Nolikšu plauktā, pasēdēšu un domāšu par savu dzimšanas dienu. Varbūt tā mums katram ir tik īpaša, ka par to vien katrs varētu uzrakstīt grāmatu?
"Daudzie priekšā lasītie stāstiņi man likuši secināt - neviena māte un neviens tēvs nevēlas, lai viņu dēls kļūst par jūrnieku. Tā ir bīstama, grūta un vispār šausmīga profesija, tu nemitīgi svārsties starp dzīvību un nāvi un nabaga vecākiem liec acis izraudāt. Tad kāda velna pēc saviem dēliem viņi pērk tās matrožu cepures? Tas pats ar karu - pāris reižu nedēļā tēvs runā par to, cik briesmīgs bijis karš, kurā viņš piedalījies, tomēr man nopērk šauteni ar apgrieztu stobru un alvas zaldātiņus, kā arī nožēlojamu karakuģi, kas apgāžas, tiklīdz ro ūdenī parauj aiz aukliņas."
September 22, 2020
Mani uzreiz piesaistīja grāmatas kompozīcija - 40 sveces kā simbols galvenā varoņa Villema nodzīvotajiem 40 gadiem. Tekstā secīgi tiek izdzīvots katrs galvenā varoņa dzīves gads. Humorīgi aprakstītie senās bērnības gadi ar smilškastes peripētijām, dramatiskie, kara piesātinātie jaunības gadi, lēģerī iegūtais dzīves rūdījums un attapšanās 40 gadu vecumā, kad atnāk sāpīga apziņa, ka visu dzīvi ir balansēts uz gaismas un ēnas robežas, ka neesi bijis savas dzīves noteicējs, ka visas savas izvēles esi izdarījis apstākļu spiests, kāda iebiedēts vai savtīgu interešu vadīts.
Tiešām apbrīnas vērts ir fakts, ka grāmata tolaik valdošajā režīmā ir izslīdējusi cauri cenzūrai un tomēr ieraudzījusi dienasgaismu 1966.gadā. Tagad lasot šo visu ar vairāk kā 50 gadu distanci, tas ļauj labāk saprast gan vēsturi, gan to, kādas sekas tas atstāj uz cilvēku... Neatkarības zaudēšana, padomju un vācu okupācija, leģions, bēgšana uz Somiju, atgriešanās dzimtenē, arests, lēģeris...
Novērtēju to, ka autors ir bijis patiess un parādījis to, ka ne visi caur kara un izsūtījuma gaļasmašīnu gājušie atgriežas kā varoņi ar augstiem morāles principiem. Ir tikai normāli, ka iegūtais rūdījums dažam cilvēkam liek kļūt arī par glumu un slidenu spekulantu.
Tiešām apbrīnas vērts ir fakts, ka grāmata tolaik valdošajā režīmā ir izslīdējusi cauri cenzūrai un tomēr ieraudzījusi dienasgaismu 1966.gadā. Tagad lasot šo visu ar vairāk kā 50 gadu distanci, tas ļauj labāk saprast gan vēsturi, gan to, kādas sekas tas atstāj uz cilvēku... Neatkarības zaudēšana, padomju un vācu okupācija, leģions, bēgšana uz Somiju, atgriešanās dzimtenē, arests, lēģeris...
Novērtēju to, ka autors ir bijis patiess un parādījis to, ka ne visi caur kara un izsūtījuma gaļasmašīnu gājušie atgriežas kā varoņi ar augstiem morāles principiem. Ir tikai normāli, ka iegūtais rūdījums dažam cilvēkam liek kļūt arī par glumu un slidenu spekulantu.
September 25, 2020
30 svece ir vieta, ka, paldies, šim laikam, ka piedzimu daudz vēlāk, kad tas gandrīz bija beidzies. Pirmo reizi iesaistījos instagram grāmatu kluba mēneša grāmatas lasīšanai. Karš nav mīļākā tema par ko lasīt, bet šī bija viegli lasāma un man patika. Kkur bija paslīdējis garām, ka lēģerī ( labošanas nometnēs) notika Amnestija (atbrīvošana no lēģera ( aizmiršana)) pēc Staļina nāves. Cilvēks, kam ir atņemts laiks, kad nav laika un izvēles, cilvēks nemēģina izdarīt pašnāvību, nemoealizē ir svarīga šodiena.
This entire review has been hidden because of spoilers.
January 17, 2020
Tikai pēcvārdā izlasīju, ka agrāmata pirmo reizi izdota 1965. gadā. Tas mani kaut kādā veidā samulsināja. Nez kāpēc tieši šim brīdm nevis 1965. gadam grāmata saturiski liekas drosmīgāka. Galvenais varonis, kas laikam toreiz skaitījās antivaronis, mūsdienu interpretācijā lielākā mērā tiktu uztverts kā apstākļu upuris. Igauņiem tāpat kā latviešiem 2. Pasaules karā nebija pareizās puses, kurā karot. Taču karojot jebkurā no pusēm, bija pareizie ienaidnieki.
February 19, 2023
Üllatavalt nauditav raamat — sõda, kuigi suur osa tema elust, ei olnud raamatu peamine point! Pigem oli fookus peategelase sisemisel võimetusel enda eest valikuid teha ja lool on hea moraal — elu, kus lased ennast lükata ilma oma otsuseid langetamata on masendav ja unsatisfactory. Mjau slay Kaugver
August 22, 2022
Mõtisklusi inimeseks olemisest, vabadest? valikutest ja ühe tegelase 40 eluküünalt. Kohati raske lugemine, aga lõpus jäi siiski tunne, et tahaks teada, mis tema elus edasi sai.
August 15, 2025
Izcils tulkojums! Laba formāta grāmata un stāsts, kas atgādina mūsu skaudro vēsturi, liekot centrā indivīdu, kurš vienkārši grib turpināt dzīvot normāli.
October 15, 2013
Neljäkymmentä kynttilää
Kirjan idea käydä läpi päähenkilön 40 elinvuotta järjestyksessä yksi kerrallaan on hyvä. Kertojan ääni ei alkuvuosina kuitenkaan muutu iän mukaan ollenkaan. Charles Bukowskin kirjassa Ham On Rye on loistava esimerkki miten kasvukertomus kerrotaan niin että päähenkilö todella tuntuu kasvavan. Samaan yltää myös Frank McCourt kirjassaan Angela's Ashes. Mutta Kaugvere kertoo kirjassaan vauvan elämästä aikuisen äänellä, mikä on varsin häiritsevää. Hetkittäin haetaan ilmeisesti komiikan sävyjä, mutta ne eivät tässä toimi.
Kun päästään myöhäisteini-ikään, tarina pääsee käyntiin ja teksti alkaa istua kertojansa suuhun. Sodan alkaessa kertomus muuttuu luonteeltaan jännäriksi ja draamaksi. Sodan jälkeen päästään filosofointiin. Sävyt tummentuvat ja itsetutkiskelu vakavoituu. Vaikka vuosi vuodelta tarinassa edetäänkin, kronologiaa rikotaan silti vuoden sisällä.
Vangin mentaliteettia kuvataan hienosti. Kuvataan kuinka jokaisessa työryhmän jaossa jännittää se tuleeko samaan ryhmään pelottavia henkilöitä. Kuvataan kuinka oppii olemaan hämmästymättä mistään ja kätkemään kaikki tunteensa. Kuvataan kuinka välinpitämättömäksi kasvaa. Kuvataan kuinka äärimmäisissä olosuhteissa keskittyy vain selviytymään seuraavaan hetkeen, ja kuinka olosuhteiden parantuessa vasta ryhtyy kyseenalaistamaan elämän mielekkyyttä näissä olosuhteissa.
Päähenkilön itsetutkiskelua ja henkilöä kuvataan myös upeasti. Hänen epävarmuutensa ja pelkonsa omasta tunteettomuudesta tuodaan käsinkosketeltavan lähelle. Hän ihmettelee tunteittensa laimeutta. Hän hyväksyy oman itsekkyytensä ja tunteettomuutensa ilman itseinhoa, toteavasti, perustellen sitä eloonjäämisen vaatimuksena. Hän sanoutuu irti kaikesta vastuusta elämänsä kulun ja valintojensa suhteen, mutta alkaa inhota hyväksikäyttämiään hyväntekijöitä, ja se kertoo kuitenkin jonkinlaisesta omatunnosta.
Toki suurin osa hänen elämästään olikin tuulen riepoteltavana eikä hänellä ollut tapahtumiin sanavaltaa. Tämä on varmasti ollut monien aikalaisten kohtalo. Päähenkilö Villemin eksistentialistinen pessimismi lähenee ajoittain hieman Herman Hessen Arosusi-kirjan päähenkilön ajatusmaailmaa.
Kirjan edetessä saamme kuulla uskomattoman tarkkanäköistä elämänfilosofiaa ja hyviä havaintoja ihmisen psykologiasta sekä tekojemme vaikutteista. Kirjan hahmot ovat toisilleen viiltävän rehellisiä eivätkä säästele toistensa tunteita puhuessaan. Vastaan tulee yksipuolista rakkautta, järkiavioliittoja, varastamisen oikeutusta ja pettämistä, ja tästä kaikesta hahmot puhuvat toisilleen täysin avoimesti, loukkaamatta ja loukkaantumatta.
Kirja loppui ehkä hieman yllättäen, mutta jätti hyvän tunteen. Tarina loppui kuitenkin tavallaan hyvässä kohtaa.
Muutamia lainauksia:
"Joku filosofi on sanonut: "Kohtalo sekoittaa kortit, mutta me pelaamme."" s.181
"Mutta onko sitten ihmisyhteiskuntakaan muuta kuin viidakko? Se on jopa pahempikin, vaarallisempi. Oikeassa viidakossa vallitsevat varmat lait, jokaisella villieläimellä on omat myötäsyntyiset, kaikkien tuntemat hyökkäys- ja puolustustapansa. Ihmisviidakossa ei ole mitään varmaa, täällä sotii jokainen paljon saatanallisemmin ja odottamattomammin ottein." s.181
"Silloin oli ainoa ongelmani elää edelleen, nyt: miten elää edelleen? Silloin minulle ei annettu aikaa miettiä kysymystä, onko ylipäänsä mahdollista elää edelleen ja onko elämisessä mitään järkeä, nyt minulla on liian paljon aikaa voidakseni olla sitä ajattelematta. Silloin oli ainoana tajuttavana päämääränä elämä itse, olemassaolo sinänsä, nyt tunnen joka hermollani, että elämällä ja olemassaololla on suurempia, tärkeämpiä tarkoitusperiä, ja käsitän masentavan selvästi, ettei minusta ole niiden päämäärien saavuttajaksi, ei edes niiden tavoittelijaksi." s.192
"Tiedän että Diana valehtelee, ettei hän sisimmässään pidä neuvostojärjestelmästä. Mutta mitä käytännöllistä merkitystä sillä on? Hän ei astu ainoatakaan askelta neuvostovaltaa vastaan. Mitä siis merkitsee se mitä hän sisimmässään tuntee? Ihmiset ovat sitä millaisina esiintyvät. Jos joku suhtautuu minuun hyvin, pidän häntä hyvänä ihmisenä, jos huonosti, pidän huonona. Mitä hän on sisimmässään, se ei minua kiinnostakaan." s.227
"Muistoja eivät säilytä eivätkä symboloi hiekkaiset hautakummut vaan ihmisten sielut." s.231
"Sivistymättömyys on pelottava kuorma. Voidakseen kohota sivistyneen tasolle on sivistymättömän noustava hänen yläpuolelleen – samalla tasolla oltaessa painaa koulutodistus vaa´an kielen muuten hänen vahingokseen." s.238
"Se oli intohimoista, purevaa, vihaista halua naiseen, joka oli niin kirotun kaunis ja joka oli kerran kuulunut minulle. Sellainen intohimo on varmaan kaikkein mielettömin – halu siihen minkä on menettänyt." s.239
Kirjan idea käydä läpi päähenkilön 40 elinvuotta järjestyksessä yksi kerrallaan on hyvä. Kertojan ääni ei alkuvuosina kuitenkaan muutu iän mukaan ollenkaan. Charles Bukowskin kirjassa Ham On Rye on loistava esimerkki miten kasvukertomus kerrotaan niin että päähenkilö todella tuntuu kasvavan. Samaan yltää myös Frank McCourt kirjassaan Angela's Ashes. Mutta Kaugvere kertoo kirjassaan vauvan elämästä aikuisen äänellä, mikä on varsin häiritsevää. Hetkittäin haetaan ilmeisesti komiikan sävyjä, mutta ne eivät tässä toimi.
Kun päästään myöhäisteini-ikään, tarina pääsee käyntiin ja teksti alkaa istua kertojansa suuhun. Sodan alkaessa kertomus muuttuu luonteeltaan jännäriksi ja draamaksi. Sodan jälkeen päästään filosofointiin. Sävyt tummentuvat ja itsetutkiskelu vakavoituu. Vaikka vuosi vuodelta tarinassa edetäänkin, kronologiaa rikotaan silti vuoden sisällä.
Vangin mentaliteettia kuvataan hienosti. Kuvataan kuinka jokaisessa työryhmän jaossa jännittää se tuleeko samaan ryhmään pelottavia henkilöitä. Kuvataan kuinka oppii olemaan hämmästymättä mistään ja kätkemään kaikki tunteensa. Kuvataan kuinka välinpitämättömäksi kasvaa. Kuvataan kuinka äärimmäisissä olosuhteissa keskittyy vain selviytymään seuraavaan hetkeen, ja kuinka olosuhteiden parantuessa vasta ryhtyy kyseenalaistamaan elämän mielekkyyttä näissä olosuhteissa.
Päähenkilön itsetutkiskelua ja henkilöä kuvataan myös upeasti. Hänen epävarmuutensa ja pelkonsa omasta tunteettomuudesta tuodaan käsinkosketeltavan lähelle. Hän ihmettelee tunteittensa laimeutta. Hän hyväksyy oman itsekkyytensä ja tunteettomuutensa ilman itseinhoa, toteavasti, perustellen sitä eloonjäämisen vaatimuksena. Hän sanoutuu irti kaikesta vastuusta elämänsä kulun ja valintojensa suhteen, mutta alkaa inhota hyväksikäyttämiään hyväntekijöitä, ja se kertoo kuitenkin jonkinlaisesta omatunnosta.
Toki suurin osa hänen elämästään olikin tuulen riepoteltavana eikä hänellä ollut tapahtumiin sanavaltaa. Tämä on varmasti ollut monien aikalaisten kohtalo. Päähenkilö Villemin eksistentialistinen pessimismi lähenee ajoittain hieman Herman Hessen Arosusi-kirjan päähenkilön ajatusmaailmaa.
Kirjan edetessä saamme kuulla uskomattoman tarkkanäköistä elämänfilosofiaa ja hyviä havaintoja ihmisen psykologiasta sekä tekojemme vaikutteista. Kirjan hahmot ovat toisilleen viiltävän rehellisiä eivätkä säästele toistensa tunteita puhuessaan. Vastaan tulee yksipuolista rakkautta, järkiavioliittoja, varastamisen oikeutusta ja pettämistä, ja tästä kaikesta hahmot puhuvat toisilleen täysin avoimesti, loukkaamatta ja loukkaantumatta.
Kirja loppui ehkä hieman yllättäen, mutta jätti hyvän tunteen. Tarina loppui kuitenkin tavallaan hyvässä kohtaa.
Muutamia lainauksia:
"Joku filosofi on sanonut: "Kohtalo sekoittaa kortit, mutta me pelaamme."" s.181
"Mutta onko sitten ihmisyhteiskuntakaan muuta kuin viidakko? Se on jopa pahempikin, vaarallisempi. Oikeassa viidakossa vallitsevat varmat lait, jokaisella villieläimellä on omat myötäsyntyiset, kaikkien tuntemat hyökkäys- ja puolustustapansa. Ihmisviidakossa ei ole mitään varmaa, täällä sotii jokainen paljon saatanallisemmin ja odottamattomammin ottein." s.181
"Silloin oli ainoa ongelmani elää edelleen, nyt: miten elää edelleen? Silloin minulle ei annettu aikaa miettiä kysymystä, onko ylipäänsä mahdollista elää edelleen ja onko elämisessä mitään järkeä, nyt minulla on liian paljon aikaa voidakseni olla sitä ajattelematta. Silloin oli ainoana tajuttavana päämääränä elämä itse, olemassaolo sinänsä, nyt tunnen joka hermollani, että elämällä ja olemassaololla on suurempia, tärkeämpiä tarkoitusperiä, ja käsitän masentavan selvästi, ettei minusta ole niiden päämäärien saavuttajaksi, ei edes niiden tavoittelijaksi." s.192
"Tiedän että Diana valehtelee, ettei hän sisimmässään pidä neuvostojärjestelmästä. Mutta mitä käytännöllistä merkitystä sillä on? Hän ei astu ainoatakaan askelta neuvostovaltaa vastaan. Mitä siis merkitsee se mitä hän sisimmässään tuntee? Ihmiset ovat sitä millaisina esiintyvät. Jos joku suhtautuu minuun hyvin, pidän häntä hyvänä ihmisenä, jos huonosti, pidän huonona. Mitä hän on sisimmässään, se ei minua kiinnostakaan." s.227
"Muistoja eivät säilytä eivätkä symboloi hiekkaiset hautakummut vaan ihmisten sielut." s.231
"Sivistymättömyys on pelottava kuorma. Voidakseen kohota sivistyneen tasolle on sivistymättömän noustava hänen yläpuolelleen – samalla tasolla oltaessa painaa koulutodistus vaa´an kielen muuten hänen vahingokseen." s.238
"Se oli intohimoista, purevaa, vihaista halua naiseen, joka oli niin kirotun kaunis ja joka oli kerran kuulunut minulle. Sellainen intohimo on varmaan kaikkein mielettömin – halu siihen minkä on menettänyt." s.239
May 17, 2021
Nepielūdzamais, nepiedodamais cinisms, kas man patika, līdz nelabumam patika, savas pret lasītāju vērstās atklātības un tiešuma dēļ. Lai arī morāli galvenais varonis slīdēja arvien zemākos esības nostūros, es turpināju just līdzi šī cilvēka pārdzīvojumam. Iespējams, jo Kaugvera autobiogrāfiskais kodols, grāmatas esence, instinktīvi norobežojās no glumās, reizēm banālās, cenzūras uzspiestās fikcijas čaulas.
"Tam [romānam] parādoties pārdošanā [1966], no Maskavas centās to aizliegt. Nevis tāpēc, ka rakstnieks ir izteicis puspatiesības, bet gan tāpēc, ka viņš nav izvairījies no dažādām konkrētām patiesībām." Tā grāmatas pēcvārdā Teet Kallas. Viņš piemin arī "tā laika rakstniecības līdzsvara spēles", tā formulējot to, kas man tik ļoti patika šai darbā.
"Tam [romānam] parādoties pārdošanā [1966], no Maskavas centās to aizliegt. Nevis tāpēc, ka rakstnieks ir izteicis puspatiesības, bet gan tāpēc, ka viņš nav izvairījies no dažādām konkrētām patiesībām." Tā grāmatas pēcvārdā Teet Kallas. Viņš piemin arī "tā laika rakstniecības līdzsvara spēles", tā formulējot to, kas man tik ļoti patika šai darbā.
August 8, 2014
Oma ajastu kroonika, kus läbi peategelase on kujutatud oludega kaasaminemist. Peategelena ei ole halb, sest Kaugveri raamatutes üldse halbu tegelasi ei kohtagi, ei ole mingi kangelane ega idealist, on lihtsalt ohver ja natuke tuulenuusutaja. Väga üksik hing, kes olude sunnil peab pidevalt tegema asju, mida ei taha. Pääsu ei ole, sest ta ei julge poolt valida.
See ei ole halb raamat, päris hästi loetav isegi, aga midagi olulist jääb puudu.
See ei ole halb raamat, päris hästi loetav isegi, aga midagi olulist jääb puudu.
October 26, 2018
Lai gan grāmatas varonis attēlots kā antivaronis, lai grāmatu varētu izdot 1966.gadā, atspoguļojot Gulaga nometnes šausmas, man pilnīgi skaidrs priekšstats par padomju laika iekārtu. Rakstnieks dalījies savā pieredzē un mēğinājis to notušēt, varonim piešķirot negatīvu pieskaņu. Aprakstīta vīrieša dzīve par katru no 40 gadiem, kas pavadīti gan Igaunijas neatkarības laikā, otrā padaules karalaikā, bēgļu gaitās Somijā, Gulaga nometnē un beigās "atbrīvotā" Igaunijā. Skarbi.
Displaying 1 - 30 of 30 reviews