What do you think?
Rate this book
Johannes #2
Korppinaiset
Ei rakkaus koskaan kuole, ei edes surmaamalla.
Parikymppinen Johannes on palannut isovanhempiensa rappeutuvaan taloon, jonka hän jätti taakseen jo lapsena isänsä yllättävän kuoleman jälkeen. Johannekselle on selvinnyt, että hänen rakastettunsa Aalo, jonka hän luuli surmanneensa kuusi vuotta aiemmin, onkin elossa. Hän etsii Aalon käsiinsä voittaakseen rakastettunsa takaisin, ja nainen paljastaa kammottavan seikan Johanneksen isän kuolemasta. Avain menneeseen piilee Johanneksen muistoissa ja jossain talon uumenissa, eikä nykyisyyttä voi olla ilman menneisyyttä.
Korppinaiset on noir-sävyissä hehkuva rikosromaani, joka hyödyntää omaperäisellä tavalla kauhuromantiikan perintöä.
Parikymppinen Johannes on palannut isovanhempiensa rappeutuvaan taloon, jonka hän jätti taakseen jo lapsena isänsä yllättävän kuoleman jälkeen. Johannekselle on selvinnyt, että hänen rakastettunsa Aalo, jonka hän luuli surmanneensa kuusi vuotta aiemmin, onkin elossa. Hän etsii Aalon käsiinsä voittaakseen rakastettunsa takaisin, ja nainen paljastaa kammottavan seikan Johanneksen isän kuolemasta. Avain menneeseen piilee Johanneksen muistoissa ja jossain talon uumenissa, eikä nykyisyyttä voi olla ilman menneisyyttä.
Korppinaiset on noir-sävyissä hehkuva rikosromaani, joka hyödyntää omaperäisellä tavalla kauhuromantiikan perintöä.
281 pages, Hardcover
First published March 1, 2016
2 people are currently reading
53 people want to read
About the author
Tiina Raevaara
47 books33 followersENG: Tiina Raevaara is a geneticist and a doctor of philosophy, and the most important things to her are the nature and life in all its shapes. Her interests can be seen as precise portrayals/descriptions in her writings.
The author characterizes her style as surrealistic and symbolic, and she has told being fascinated by the fine line between reality and unreality, and that she couldn't even think about writing fiction which lacked the feel of magic - strangeness, miracle, abnormality. Raevaara has, also, stated that she opposes dividing literature into narrow genre-thinking, that each text is to be treated as the individual they are. She describes her writings to be projections of different things that have been recorded and combined in the subconscious.
FI: Tiina Raevaara (s. 1979) on koulutukseltaan geneetikko ja filosofian tohtori.
Raevaara voitti novellikokoelmallaan En tunne sinua vierelläni vuoden 2011 Runeberg-palkinnon. Hänen novellejaan on julkaistu ja palkittu monissa eri yhteyksissä. Tärkeintä hänelle on luonto ja elämä kaikissa muodoissaan.
Raevaara voisi luonnehtia tyyliään surrealismiksi tai symbolismiksi. ”Toden ja epätoden rajapinta kiehtoo minua, enkä voisi kuvitella kirjoittavani fiktiota, josta puuttuu kokonaan taian – outouden, ihmeen, luonnottomuuden – tuntu. En silti osaa kirjoittaa tavoitteellisesti nimenomaan spekulatiivistakaan fiktiota – sen ainekset tulevat kirjoituksiini usein itsellenikin yllätyksenä. Kuulun niihin ihmisiin, jotka kavahtavat kirjallisuuden jakoa ahtaisiin lajityyppeihin: jokainen teksti on yksilö ja tulkoon kohdelluksi sellaisena!”, Raevaara kertoo Usva-lehdessä.
Raevaaran kiinnostus luontoa ja eläimiä kohtaan näkyy hänen kertomuksissaan tarkkoina yksityiskohtina luonnosta. Tämä on lähtökohtana novellissa ”Sääkset”, josta Raevaara sai vuonna 2006 Martti Joenpolven palkinnon.
Raevaara kuvaa kirjoittavansa yhdistelmiä eri asioista, joita hänen muistiinsa on tallentunut. Kun alitajunnassa yhdistyneille asioille pyrkii löytämään hahmon kirjoittamalla, voi yllättää itsensäkin. ”Kirjoittaminen on ajatusten säilömistä aivojen ulkopuolelle. Lukeminen on vieraiden ajatusten invaasiota. Kirjallisuus on ajatustensiirtoa.”
The author characterizes her style as surrealistic and symbolic, and she has told being fascinated by the fine line between reality and unreality, and that she couldn't even think about writing fiction which lacked the feel of magic - strangeness, miracle, abnormality. Raevaara has, also, stated that she opposes dividing literature into narrow genre-thinking, that each text is to be treated as the individual they are. She describes her writings to be projections of different things that have been recorded and combined in the subconscious.
FI: Tiina Raevaara (s. 1979) on koulutukseltaan geneetikko ja filosofian tohtori.
Raevaara voitti novellikokoelmallaan En tunne sinua vierelläni vuoden 2011 Runeberg-palkinnon. Hänen novellejaan on julkaistu ja palkittu monissa eri yhteyksissä. Tärkeintä hänelle on luonto ja elämä kaikissa muodoissaan.
Raevaara voisi luonnehtia tyyliään surrealismiksi tai symbolismiksi. ”Toden ja epätoden rajapinta kiehtoo minua, enkä voisi kuvitella kirjoittavani fiktiota, josta puuttuu kokonaan taian – outouden, ihmeen, luonnottomuuden – tuntu. En silti osaa kirjoittaa tavoitteellisesti nimenomaan spekulatiivistakaan fiktiota – sen ainekset tulevat kirjoituksiini usein itsellenikin yllätyksenä. Kuulun niihin ihmisiin, jotka kavahtavat kirjallisuuden jakoa ahtaisiin lajityyppeihin: jokainen teksti on yksilö ja tulkoon kohdelluksi sellaisena!”, Raevaara kertoo Usva-lehdessä.
Raevaaran kiinnostus luontoa ja eläimiä kohtaan näkyy hänen kertomuksissaan tarkkoina yksityiskohtina luonnosta. Tämä on lähtökohtana novellissa ”Sääkset”, josta Raevaara sai vuonna 2006 Martti Joenpolven palkinnon.
Raevaara kuvaa kirjoittavansa yhdistelmiä eri asioista, joita hänen muistiinsa on tallentunut. Kun alitajunnassa yhdistyneille asioille pyrkii löytämään hahmon kirjoittamalla, voi yllättää itsensäkin. ”Kirjoittaminen on ajatusten säilömistä aivojen ulkopuolelle. Lukeminen on vieraiden ajatusten invaasiota. Kirjallisuus on ajatustensiirtoa.”
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 19 of 19 reviews
June 24, 2017
Taidokas, pelottavan kiehtova ja kiehtovan pelottava, modernia uus-Poe'ta. Raevaara kirjoittaa kadehdittavan hyvin!
June 13, 2016
Yllätyin tästä kirjasta, sillä tarinan jatkuminen tuttujen seurassa ei ollut tiedossani. Yö ei saa tulla nousi suosikikseni, mutta tämä ohitti sen. Ehkä syynä ovat naakat. Heikkouteni.
May 22, 2017
Palasin Johanneksen tykö, vaikka Yö ei saa tulla jättikin levottoman olon. Tästä pidin enemmän, varmaankin lintujen vuoksi. Tunnelma on painostavuudessaan hieno ja teema kiehtova, mutta jokin jäi vaivaamaan, tuntuu etten ymmärrä riittävästi. Kolmatta osaa kohti silti.
February 23, 2022
Siis mitä. Miten mä en tiennyt että tää on sarja. Kääk. Luin siis vahingossa ekana keskimmäisen. No eipä mitään! Nyt äkkiä ykkönen kätösiin!
February 24, 2018
Mahtava tunnelma, häiritsevä ja epätodellinen. Ihan loppua lukuunottamatta pidin tästä jopa enemmän kuin ensimmäisestä osasta.
August 6, 2017
Korppinaiset on jatkoa Yö ei saa tulla -romaanissa alkaneelle trilogialle ja sen päähenkilönä ja kertojana on ensimmäisestä romaanista tuttu jokseenkin epätasapainoinen naisenahdistelija Johannes. Tällä kertaa Johannes on saanut pähkähullun idean houkutella häntä Amerikassa pakoilevan nuoruuden mielikuvitustyttöystävänsä Aalon sukunsa vanhaan taloon korven keskellä. Asetelma on sellainen, ettei tarina voi päättyä hyvin.
Nyt 24-vuotias Johannes on ensimmäisestä romaanista miehistynyt huomattavasti, eikä siinä esiintyneestä, hieman häiritsevästäkin feminiinisyydestä ole enää tietoa. Kun ensimmäinen romaani päättyi tunnelmiin, joissa Johannes oli raiskaamassa tappamansa Sandvallin vaimoa, nousee mieleen kysymys, yrittääkö Raevaara sanoa, että Johannes on löytänyt miehisyytensä raiskaamalla, mutta tätä ongelmatiikkaa kirjassa ei avata, ja hyvä niin. On toki myös mahdollista, että ensimmäisen kirjan raiskauskohtaus (ja tappamiskohtaus?) on ollut harhaa.
Korppinaisten yllättävin hahmo on Aalo - yllättävä ensinnäkin siten, että Aalo on kuin onkin olemassa muuallakin kuin Johanneksen harhoissa ja toiseksi, että Aalo täysin käsittämättömästi vastaa Johanneksen tunteisiin. Toisaalta tämä ei ole naishenkilöltä mitenkään tavatonta käytöstä. Sellaista sattuu.
Korppinaiset on kirjoitettu kunnianosoitukseksi Edgar Allan Poelle. Tarina on yksinkertaisempi kuin Yö ei saa tulla, ja sen takia juoni pysyy kasassa paljon paremmin. Itse asiassa Korppinaisia oli vaikea päästää käsistään ja tuli luetuksi melkeinpä yhdeltä istumalta. Toisin kuin ensimmäisessä romaanissa, Korppinaisissa ei ole sivuhenkilöitä (kuten Antti ja Karoliina ensimmäisessä romaanissa), joiden motiivit jäävät loppujen lopuksi käsittämättömiksi.
Johannes vaikuttaa kakkososassa huomattavasti ykkösosaa tasapainoisemmalta, ehkä siksi, että kakkososassa ei popsita kokeellisia lääkkeitä.
Tämä oli hyvä.
Nyt 24-vuotias Johannes on ensimmäisestä romaanista miehistynyt huomattavasti, eikä siinä esiintyneestä, hieman häiritsevästäkin feminiinisyydestä ole enää tietoa. Kun ensimmäinen romaani päättyi tunnelmiin, joissa Johannes oli raiskaamassa tappamansa Sandvallin vaimoa, nousee mieleen kysymys, yrittääkö Raevaara sanoa, että Johannes on löytänyt miehisyytensä raiskaamalla, mutta tätä ongelmatiikkaa kirjassa ei avata, ja hyvä niin. On toki myös mahdollista, että ensimmäisen kirjan raiskauskohtaus (ja tappamiskohtaus?) on ollut harhaa.
Korppinaisten yllättävin hahmo on Aalo - yllättävä ensinnäkin siten, että Aalo on kuin onkin olemassa muuallakin kuin Johanneksen harhoissa ja toiseksi, että Aalo täysin käsittämättömästi vastaa Johanneksen tunteisiin. Toisaalta tämä ei ole naishenkilöltä mitenkään tavatonta käytöstä. Sellaista sattuu.
Korppinaiset on kirjoitettu kunnianosoitukseksi Edgar Allan Poelle. Tarina on yksinkertaisempi kuin Yö ei saa tulla, ja sen takia juoni pysyy kasassa paljon paremmin. Itse asiassa Korppinaisia oli vaikea päästää käsistään ja tuli luetuksi melkeinpä yhdeltä istumalta. Toisin kuin ensimmäisessä romaanissa, Korppinaisissa ei ole sivuhenkilöitä (kuten Antti ja Karoliina ensimmäisessä romaanissa), joiden motiivit jäävät loppujen lopuksi käsittämättömiksi.
Johannes vaikuttaa kakkososassa huomattavasti ykkösosaa tasapainoisemmalta, ehkä siksi, että kakkososassa ei popsita kokeellisia lääkkeitä.
Tämä oli hyvä.
January 31, 2025
Toinen osa tätä ensimmäistä Raevaaralta lukemaani sarjaa. Joiltakin osin aika nähty, mutta toisaalta, kuka EI tykkäisi lukea syrjäisestä, korppien valtaamasta vanhasta talosta. En usko, että minulle tulee kiire lukea heti jotain muuta Raevaaraa, mutta kyllä mä tän sarjan luen loppuun.
October 24, 2021
Edellinen Johannes-trilogian kirja, sarjan avausosa oli kunnon sekoilumeininkiä. Lopussa kuitenkin paljastui, että Aalo olikin hengissä, hänet oli vain pidetty piilossa Johannekselta, joka paljastui sairaalloisen mustasukkaiseksi teinipojaksi. Nyt tuo teinipoika on rauhoittunut ja on kulunut vuosi edellisistä tapahtumista. Johannes päättää muuttaa isovanhempiensa metsän keskellä sijainneeseen taloon ja valmistaa sen Aaloa varten. Talossa kuitenkin asuu vuokralaisena Jaakko, mystinen lintututkija. Myös Johanneksen isä on ollut lintututkija, ja kuollut kun Johannes oli 10-vuotias. Jaakko katoaa metsään lintujaan tutkimaan, Johanneksen äiti tulee piipahtamaan ja häipyy saman tien, Aalolta tulee kirje ja Johannes säntää New Yorkiin hakemaan rakastaan tuodakseen hänet vanhaan kotikaupunkiin ja taloon, jossa ei todellakaan kaikki ole niin kuin pitäisi. Sitten kaikki menee todella oudoksi... jos se vain on mahdollista.
Ensimmäinen kirja oli kuin olisi seurannut Johanneksen pahinta painajaista sivusta. Tässä kirjassa ei ole samanlainen tyyli, vaikka jännityskirja onkin. Aluksi Johannes saapuu talolle, tapaa Jaakon ja he väkisinkin tutustuvat ja viettävät aikaa yhdessä. Koko ajan lukiessa ei voi kuin pyöritellä päätään, kun Johannes suunnittelee täydellistä yhteiseloa Aalon kanssa, siis naisen, jonka on yrittänyt tappaa kuusi vuotta aiemmin ja joka oli järjestänyt - ilmeisesti yhdessä Sandvallin vaimon kanssa - mielettömän kostosuunnitelman Johanneksen päänmenoksi. Se tosin jäi vähän epäselväksi eikä sitä käsitellä lainkaan tässä kirjassa, vaikka puheenvuoron kertojana saa myös Aalo.
Talossa on selkeästi enemmän vialla kuin mitä lopulta selviää, tai siis selvitetään. Johanneksen - ja muidenkin - päänsäryt ja terveyshaitat johtuvat joko talon ympärillä pyörivistä linnuista tai kosteusvaurioista. Aalonkin terveys heikkenee liian nopeasti ja hän lakkaa olemasta ennemmin kuin Johannes tai hän itse osasi odottaa. Isoisän ja hoitajan kokeellisia lääketieteellisiä juttuja selvitetään jonkin verran, mutta se jää epäselväksi, oliko koko homma perinteinen kummitustalojuttu, jossa Johanneksen isän mystinen kuolema piti selvittää Johannekselle, jotta sielu voisi jatkaa matkaa eikä jäisi roikkumaan taloon.
Tykkäsin tässä kirjassa enemmän henkilöiden dialogista, se ei ollut niin jäykkää kuin edellisessä osassa. Tykkäsin myös vanhan talon maisemista, metsästä, merestä ja kaikesta muusta, johon ei liittynyt varsinaisen tarinan oudot tapahtumat. Tykkäsin myös mukaan ynnätystä tieteellisestä tutkimuksesta kertovasta artikkelista, joka sai ajattelemaan kuolemaa hieman eri lailla. Tykkäsin myös siitä, että kyseessä tosiaan on hyvä trilleri, jossa ennen viimeisiä lukuja tosiaankaan tiedä, mitä lopulta tapahtuu.
Ensimmäinen kirja oli kuin olisi seurannut Johanneksen pahinta painajaista sivusta. Tässä kirjassa ei ole samanlainen tyyli, vaikka jännityskirja onkin. Aluksi Johannes saapuu talolle, tapaa Jaakon ja he väkisinkin tutustuvat ja viettävät aikaa yhdessä. Koko ajan lukiessa ei voi kuin pyöritellä päätään, kun Johannes suunnittelee täydellistä yhteiseloa Aalon kanssa, siis naisen, jonka on yrittänyt tappaa kuusi vuotta aiemmin ja joka oli järjestänyt - ilmeisesti yhdessä Sandvallin vaimon kanssa - mielettömän kostosuunnitelman Johanneksen päänmenoksi. Se tosin jäi vähän epäselväksi eikä sitä käsitellä lainkaan tässä kirjassa, vaikka puheenvuoron kertojana saa myös Aalo.
Talossa on selkeästi enemmän vialla kuin mitä lopulta selviää, tai siis selvitetään. Johanneksen - ja muidenkin - päänsäryt ja terveyshaitat johtuvat joko talon ympärillä pyörivistä linnuista tai kosteusvaurioista. Aalonkin terveys heikkenee liian nopeasti ja hän lakkaa olemasta ennemmin kuin Johannes tai hän itse osasi odottaa. Isoisän ja hoitajan kokeellisia lääketieteellisiä juttuja selvitetään jonkin verran, mutta se jää epäselväksi, oliko koko homma perinteinen kummitustalojuttu, jossa Johanneksen isän mystinen kuolema piti selvittää Johannekselle, jotta sielu voisi jatkaa matkaa eikä jäisi roikkumaan taloon.
Tykkäsin tässä kirjassa enemmän henkilöiden dialogista, se ei ollut niin jäykkää kuin edellisessä osassa. Tykkäsin myös vanhan talon maisemista, metsästä, merestä ja kaikesta muusta, johon ei liittynyt varsinaisen tarinan oudot tapahtumat. Tykkäsin myös mukaan ynnätystä tieteellisestä tutkimuksesta kertovasta artikkelista, joka sai ajattelemaan kuolemaa hieman eri lailla. Tykkäsin myös siitä, että kyseessä tosiaan on hyvä trilleri, jossa ennen viimeisiä lukuja tosiaankaan tiedä, mitä lopulta tapahtuu.
March 14, 2023
Varislinnut eivät unohda tappajia.
Korppinaiset jatkaa Yö ei saa tulla -kirjasta tutun Johanneksen tarinaa. Johannes muuttaa isovanhempiensa perintötaloon ja alkaa järjestellä siltä unelmien lemmenpesää itselleen ja rakkautensa kohteelle, Aalolle.
Kapuloita rattaisiin heittelevät ja tunnelmaa pikkuhiljaa tihentävät niin talossa parveilevat naakat, lukuisat lukitut ovet, Johanneksen isän kuolemaan liittyvät omituisuudet ja kuoleman läheisyydessä viihtyvä sairaanhoitaja.
Edellinen osa oli houreisempi ja mystisempi, tässä keskitytään enemmän Aalon ja Johanneksen, noh, vähintäänkin erikoiseen suhteeseen. Onneksi painajaismaista ja toivotonta tunnelmaa riittää tässäkin. Tykkäsin lintujen suhteellisen isosta roolista - johon tietty jo kirjan nimikin velvoittaa. Linnut, etenkin varislinnut on mielestäni kiehtovia, ja niiden käyttäytymisen ja elämäntavan kuvailua oli ilo lukea.
Johannes oli aiemmassa osassa vähän erikoinen ja hukassa oleva, mutta sympaattinen ja hyväntahtoinen, Korppinaisissa hän on ahdistavan pakkomielteinen ja rasittava. Aalo taas jää etäiseksi ja hauraaksi, hiljalleen kuihtuvaksi, hyvin poemaiseksi naishahmoksi.
Siinä missä ekan osan taustalla häilyi Nukkumatin legenda, Korppinaiset nostaa hattua Edgar Allan Poelle lukuisten eri viittausten muodossa. Mielenkiinnolla odotan, että pääsen lukemaan trilogian viimeisenkin osan.
Korppinaiset jatkaa Yö ei saa tulla -kirjasta tutun Johanneksen tarinaa. Johannes muuttaa isovanhempiensa perintötaloon ja alkaa järjestellä siltä unelmien lemmenpesää itselleen ja rakkautensa kohteelle, Aalolle.
Kapuloita rattaisiin heittelevät ja tunnelmaa pikkuhiljaa tihentävät niin talossa parveilevat naakat, lukuisat lukitut ovet, Johanneksen isän kuolemaan liittyvät omituisuudet ja kuoleman läheisyydessä viihtyvä sairaanhoitaja.
Edellinen osa oli houreisempi ja mystisempi, tässä keskitytään enemmän Aalon ja Johanneksen, noh, vähintäänkin erikoiseen suhteeseen. Onneksi painajaismaista ja toivotonta tunnelmaa riittää tässäkin. Tykkäsin lintujen suhteellisen isosta roolista - johon tietty jo kirjan nimikin velvoittaa. Linnut, etenkin varislinnut on mielestäni kiehtovia, ja niiden käyttäytymisen ja elämäntavan kuvailua oli ilo lukea.
Johannes oli aiemmassa osassa vähän erikoinen ja hukassa oleva, mutta sympaattinen ja hyväntahtoinen, Korppinaisissa hän on ahdistavan pakkomielteinen ja rasittava. Aalo taas jää etäiseksi ja hauraaksi, hiljalleen kuihtuvaksi, hyvin poemaiseksi naishahmoksi.
Siinä missä ekan osan taustalla häilyi Nukkumatin legenda, Korppinaiset nostaa hattua Edgar Allan Poelle lukuisten eri viittausten muodossa. Mielenkiinnolla odotan, että pääsen lukemaan trilogian viimeisenkin osan.
June 5, 2017
Mystinen, arvoituksellinen tarina, jossa kokonaisuus hahmottuu mustuudesta vähän kerrallaan. Upeaa lintusymboliikkaa ja viittauksia myös muuhun kirjallisuuteen ja mytologiaan. Pidin kovasti, vaikka jotkut asiat jäivätkin häiritsevän matkan päähän, vähän tavoittamattomiin. Kuten monet henkilöhahmot.
July 23, 2024
On vähän vaikeaa saada tämän teoksen juonen päästä kiinni. Samaan juttuun on kyllä saatu yhdistettyä monia "kauhua" uumoilevia aineksia; korpit, mustat linnut, karmaiseva sairaala, kuolema, kuoleva. Vähempikin olisi riittänyt. Kertomus sinänsä ilman näitä mainittuja olisi ehkä riittänyt hyvään tarinaan.
May 18, 2017
Jahas multa on mennyt ihan ohi että tämä on sarja. Joten kun tartuin kolmanteen huomasin että toinen eli tämä lukematta. Hmm.. jotain mielenkiintoista tässä sarjassa on mutta en ole ihan täysin myyty. Kaipaisin kuitenkin jotain ratkaisua ja selkeyttä. Ihanan ahdistava kyllä tunnelmaltaan.
April 5, 2021
No nyt, vihdoin! Kuudes lukemani Raevaara osui, jos nyt ei napakymppiin, niin ainakin maaliin. Korpinmusta tunnelma piti otteessaan alusta loppuun, ja juoni oli täynnä jännittävyyksiä. Toimiva jännäri, joka karmii kivasti myös selkäpiitä.
September 11, 2024
Pidin tästä enemmän kuin edellisestä osasta. Kirja on hidastempoinen mutta ei onneksi yhtä laahaava kuin ykkösosa. Minua viehättivät varislintujen vahva läsnäolo, salaperäinen tunnelma, synkkä ja syrjäinen miljöö sekä etenkin runsaat Poe-viittaukset.
July 26, 2016
Tiina Raevaara's novel (loosely translated as "Crow Women") seems almost as much about birds as it is about humans. Then again, this fits into its themes of human perception of nature, self and death.
Johannes leaves the city behind and hopes to build a new life with a long absent childhood sweetheart in the country. However, his grandparent's old house is not an easy fix, partly due to the birds living in its attic and vicinity, and neither is the past.
Johannes quickly proves to be a somewhat unreliable narrator, which together with other mysterious and revealed details start to nag at the readers perception of the what they read. Raevaara seems to comment on how limited the human perception of the world around it is and how seldom we put it into scrutiny. This is most apparent in many passages with birds where they rise beyond their traditional roles as metaphors, which they still are (more power to them) and actually materialize in the lives of the human characters.
Raevaara's novel might be categorized as posthuman in its view of the world and its inhabitants. The crows become they most interesting matter in the books, but this is sadly partly due to the human characters and the plot not rising to their challenge.
Johannes leaves the city behind and hopes to build a new life with a long absent childhood sweetheart in the country. However, his grandparent's old house is not an easy fix, partly due to the birds living in its attic and vicinity, and neither is the past.
Johannes quickly proves to be a somewhat unreliable narrator, which together with other mysterious and revealed details start to nag at the readers perception of the what they read. Raevaara seems to comment on how limited the human perception of the world around it is and how seldom we put it into scrutiny. This is most apparent in many passages with birds where they rise beyond their traditional roles as metaphors, which they still are (more power to them) and actually materialize in the lives of the human characters.
Raevaara's novel might be categorized as posthuman in its view of the world and its inhabitants. The crows become they most interesting matter in the books, but this is sadly partly due to the human characters and the plot not rising to their challenge.
August 14, 2016
Tunnelmallinen ja jännittäväkin kirja. Menneisyyden synkkien salaisuuksien vähittäinen paljastuminen oli rakennettu hyvin, samoin miljöönä toiminut vanha talo, ja sopivasti jätettiin myös auki ja selittämättä. Loppu tuntui hieman hätiköidyltä, alkuvaiheessa päähenkilö jossain määrin ärsytti kaikessa naiivissa pakkomielteisyydessään, ja ehkä kirja hitusen verran kärsi siitäkin, että jäi hieman tasapainoilemaan suhteessaan Yö ei saa tulla -kirjaan - periaatteessa Korppinaiset on itsenäinen teos, mutta ilman aiemman kirjan lukemista tietyt asetelmat saattavat jäädä hieman etäisiksi. Mutta hyvähän tämä oli kaikesta huolimatta, kyllä tätä sarjaa kolmannenkin osan mielikseen lukee jos sellainen on tulossa.
April 22, 2016
Vähän säikähdin, kun henkilöiden nimistä tunnistin, että tämähän on jotain jatkoa Yö ei saa tulla -kirjalle, josta en pitänyt yhtään. Se oli liian hatara, sekava ja vaikeasti tulkittava. Tämäkin oli mystinen ja kepeästi epäluotettava, mutta silti huomattavasti luettavampi ja selkeämpi. Pidin siis huomattavasti enemmän, tämä oli kyllä ihan lukemisen arvoinen juttu tämä.
December 21, 2016
Olipas jännä! Jatko-osa kirjalle "Yö ei saa tulla". Tykkäsin tästä enemmän. Jotenkin jännittävyys ja erikoisuus käsinkosketeltavaa ja jätti kuitenkin omalle mielikuvitukselle tilaa. Iso talo ja linnut... oliko se lintu, joka ikkunan takana liikahti vai joku muu...?
May 21, 2016
Mystinen, jännittäväkin tarina siitä, mikä on ihmisen vallassa ja mikä ei.
Displaying 1 - 19 of 19 reviews