Vallan Casanovat

by Arja Tiainen

Tiaisen neljäs runokokoelma. Aiemmin julkaistu:
- Nukun silmät auki (1971)
- Palava susi (1977)
- Saatanan tytär (1977)
sekä romaani:
- Suomi Go Go (1974).

Genres: Poetry, Finnish Literature

66 pages, Paperback

First published January 1, 1979

About the author

Arja Tiainen on syntynyt 19. lokakuuta 1947 Seinäjoella. Hän asuu nykyisin Vantaalla. Tiainen on runojen lisäksi kirjoittanut kritiikkejä, novelleja ja kuunnelmia sekä polemiikkia antologioissa ja lehdissä. Hänen runojaan on ilmestynyt useissa kansainvälisissä julkaisuissa. Hän on myös ollut mukana Vantaan kirjoittajayhdistyksissä. Tiainen harrastaa basenji-koiria.

Reviews

[Heta · Rating 4 out of 5]

Osuvia, nasevia huomioita naisten ja miesten asemasta, sekä herkkiä kuvauksia tavallisesta, arkipäiväisestä elämästä.

[Mika Auramo · Rating 4 out of 5]

Arja Tiaisen vuonna 1979 julkaistu runokokoelma ”Vallan Casanovat” on mielestäni yksi kirjailijan parhaista teoksista ja edelleen ajankohtainen poliittista eliittisiä kritisoivine säkeineen ja säkeistöineen, sillä arvostelua riittää niin nais- ja miespuolisille ”politiikan kurtisaaneille”.

Kokoelma on jaoteltu kolmeen eri osioon, ja ensimmäinen niistä on omaelämäkerrallinen ja allegorinen, jossa lyyrinen minä kamppailee tiensä irti lapsuudesta, jolloin arkisen elämän kokemukset nivoutuvat edelleen raikkain ja oivaltavin metaforin arkikokemusten symboliikan saattelemina.

Toisessa osiossa varoitellaan naisihmisiä lankeamasta sovinistista valtaa käyttävien öykkäreiden pauloihin, on sitten poliitikko tai muuten tämän inhan miesyksilön määräysvallan alla vaikkapa liike-elämässä. Kanssasisaria opastetaan itsetuntemuksen saloihin, jotta ei joudu omaa tyhmyyttään hyväksikäytetyksi, sillä ”romanttinen koodi on naisissa jo valmiina”.

Viimeisessä sikermässä vallan kahvasta otetta hamuavia naisiakaan ei jätetä rauhaan, sillä eihän opportunismi ja korruptoituneisuus katso sukupuolta, kun edistetään ”henkistä kuolemaa ja pysähtyneisyyttä”, kun lauletaan vain vanhoja lauluja uusin nuotein ja ainaisia virsiä uusissa pyhätöissä.

Tiainen huomasi jo aikanaan, miten poliittisen valtaeliitin ja sitä tukevien siipeilijöiden tavoitteena on hämmentää vallan alamaisia käsitteiden merkityksiä hämärtämällä ja niitä muuntelemalla, ja lyyrinen minä kutsuukin kaiken paasauksen ohella näitä hengeltään keskenkasvuisiksi, joilla on lisäksi ”reikäinen sydän” ja ”sielu huurteessa”. Siksi ei ole ihmekään, että meitä harmittaa, ehkä kiukuttaakin, sillä viha on meillä yhtä uskollinen seuralainen kuin lapin talvi.

Oma ratkaisukin on lähempänä kuin pöljempi osaisi kuvitella: ”Parasta juoda pois se vähä minkä eläessään pystyy.”