What do you think?
Rate this book
He olivat natseja
He olivat natseja on toimittaja Katarina Baerin kertomus isovanhemmistaan, ennen muuta isoisästään, josta tuli lapsuuden ja nuoruuden dramaattisten maailmanhistoriallisten tapahtumien myötä Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen jäsen, aatteellinen ja aktiivinen natsi.
Tarina alkaa baltiansaksalaisen Baerin perheen elämästä 1900-luvun alussa. Onnelliselta vaikuttanut tulevaisuus saa uuden suunnan ensimmäisen maailmansodan kauhujen myötä. Sekä vanhempien että lasten kohtalot kääntyvät kohti 1920- ja 1930-lukujen Saksan vaiheita.
Baer kertoo tarinaa sekä aikalaisten että omasta 2010-luvun näkökulmastaan ja ajautuu 1900-luvun mysteereistä kauheimman äärelle. Jää kalvava kysymys: miten oma isoisä saattoi olla mukana siinä kaikessa, vaikka ilmiselvästi oli tietoinen myös natsismin hirveimmästä lopputuloksesta, holokaustista?
He olivat natseja on vangitseva, riipaiseva ja syvästi inhimillinen selonteko menneisyydestä, josta ei itse ole voinut päättää, mutta joka leimaa myös tulevien polvien elämää. Kirja on myös huolestuttavan ajankohtainen nyky-Euroopan kulttuuristen ristiriitojen maailmassa.
Tarina alkaa baltiansaksalaisen Baerin perheen elämästä 1900-luvun alussa. Onnelliselta vaikuttanut tulevaisuus saa uuden suunnan ensimmäisen maailmansodan kauhujen myötä. Sekä vanhempien että lasten kohtalot kääntyvät kohti 1920- ja 1930-lukujen Saksan vaiheita.
Baer kertoo tarinaa sekä aikalaisten että omasta 2010-luvun näkökulmastaan ja ajautuu 1900-luvun mysteereistä kauheimman äärelle. Jää kalvava kysymys: miten oma isoisä saattoi olla mukana siinä kaikessa, vaikka ilmiselvästi oli tietoinen myös natsismin hirveimmästä lopputuloksesta, holokaustista?
He olivat natseja on vangitseva, riipaiseva ja syvästi inhimillinen selonteko menneisyydestä, josta ei itse ole voinut päättää, mutta joka leimaa myös tulevien polvien elämää. Kirja on myös huolestuttavan ajankohtainen nyky-Euroopan kulttuuristen ristiriitojen maailmassa.
359 pages, Hardcover
First published March 30, 2016
2 people are currently reading
93 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 19 of 19 reviews
February 10, 2017
"-- uskon hyvän voittoon ja ajattelen päivittäin yhä useammin, että taistelemme oikealla puolella. Voiko olla parempaa kuin tietoisuus siitä, että ei taistele vain oman kotinsa, vaan maailmaan valon tuovan puolella?"
Näin kirjoitti natsi ja sotilas Gerhard Baer kotiin vaimolleen Ortrud Baerille toisen maailmansodan rintamalta vuonna vuonna 1945. Gerhard Baer kuoli pian tämän jälkeen, mutta Ortrud Baer eli vuoteen 1989. Hän eli sodan jälkeen niin kuin ei olisi ollut koskaan natsi ollutkaan.
Baerien pojantytär, Helsingin Sanomien toimittaja Katarina Baer kiinnostui isovanhempiensa menneisyydestä ja lähti tutkimusmatkalle arkistoihin sekä isovanhempien jäljille Keski-Eurooppaan. Ensin syntyi lehtijuttu, myöhemmin tämä kirja.
Kirja pyrkii vastaamaan kysymyksiin siitä, keitä Baerin isovanhemmat olivat ja miksi heistä tuli natseja. Isovanhempien elämä piirtyy sivu sivulta niin selväksi kuin se on mahdollista hajanaisten muistikuvien, sukulaisten kertomusten, valokuvien ja arkistolähteiden perusteella. Samalla Baer pohtii, miksi aivan tavalliset ihmiset lähtivät mukaan natsien ajamaan politiikkaan.
Baer ei syytä vaan kysyy ja yrittää ymmärtää. Lukemattomien yritysten ja etsintöjen jälkeen hän ei edelleenkään ymmärrä.
"-- ei taida olla muuta vastausta kuin se, että he olivat niin kuin me. He olivat ihmisiä, joita moni rakasti, minäkin. Ja se on syy, miksi natsien nopeasti syttynyt ja rajulla tavalla maailmaa vallannut tuhovoima ja holokausti jäävät meille aina ehkä käsittämättömiksi - ja miksi ne tulevat värjymään luonamme maailman loppuun asti kauhistuttavana kehityspolkuna, jonka toistumista vastaan joudumme työskentelemään joka ikisenä elinpäivänämme."
He olivat natseja on katsaus yhden perheen ja suvun elämään. Se on samalla myös vaikuttava ja kauniisti kirjoitettu kirja, joka ei jätä kylmäksi.
Näin kirjoitti natsi ja sotilas Gerhard Baer kotiin vaimolleen Ortrud Baerille toisen maailmansodan rintamalta vuonna vuonna 1945. Gerhard Baer kuoli pian tämän jälkeen, mutta Ortrud Baer eli vuoteen 1989. Hän eli sodan jälkeen niin kuin ei olisi ollut koskaan natsi ollutkaan.
Baerien pojantytär, Helsingin Sanomien toimittaja Katarina Baer kiinnostui isovanhempiensa menneisyydestä ja lähti tutkimusmatkalle arkistoihin sekä isovanhempien jäljille Keski-Eurooppaan. Ensin syntyi lehtijuttu, myöhemmin tämä kirja.
Kirja pyrkii vastaamaan kysymyksiin siitä, keitä Baerin isovanhemmat olivat ja miksi heistä tuli natseja. Isovanhempien elämä piirtyy sivu sivulta niin selväksi kuin se on mahdollista hajanaisten muistikuvien, sukulaisten kertomusten, valokuvien ja arkistolähteiden perusteella. Samalla Baer pohtii, miksi aivan tavalliset ihmiset lähtivät mukaan natsien ajamaan politiikkaan.
Baer ei syytä vaan kysyy ja yrittää ymmärtää. Lukemattomien yritysten ja etsintöjen jälkeen hän ei edelleenkään ymmärrä.
"-- ei taida olla muuta vastausta kuin se, että he olivat niin kuin me. He olivat ihmisiä, joita moni rakasti, minäkin. Ja se on syy, miksi natsien nopeasti syttynyt ja rajulla tavalla maailmaa vallannut tuhovoima ja holokausti jäävät meille aina ehkä käsittämättömiksi - ja miksi ne tulevat värjymään luonamme maailman loppuun asti kauhistuttavana kehityspolkuna, jonka toistumista vastaan joudumme työskentelemään joka ikisenä elinpäivänämme."
He olivat natseja on katsaus yhden perheen ja suvun elämään. Se on samalla myös vaikuttava ja kauniisti kirjoitettu kirja, joka ei jätä kylmäksi.
September 29, 2018
Mielenkiintoinen aihe ja rohkea lähestymistapa varsin vaiettuun asiaan - miltä tuntuu olla natsin jälkeläinen? Kirjoittaja oli tehnyt hurjan perusteellista työtä selvittäessään sukunsa taustoja esimerkiksi arkistoja ja kirjeenvaihtoa läpikäyden. Valitettavasti kaikkien löydettyjen detaljien sisällyttäminen kirjaan teki lukemisen hitaaksi ja vaikeaselkoiseksi, olisin ehkä suvun taustoihin liittyvää nippelitietoa enemmän kaivannut kuvausta siitä, mitä prosessi kirjoittajalle on merkinnyt ja miten suvun vaiennettujen salaisuuksien esillekaivaminen on vaikuttanut elämään nykyisyydessä.
May 21, 2022
Seda raamatut lugedes saatis mind alguses üks läbiv mõte – on väga ohtlik, kui riigis tekib järjest enam rahulolematuid kodanikke, kes tunnevad, et neid on millestki ilma jäetud. Sellistes olukordades on populistidel oma kombitsate ajamiseks roheline tee. Õigupoolest on oma poliitika levitamiseks hea pinnas sellistel aegadel nii kommunistidel kui äärmusparempoolsetel ja kui kanda 1930ndatel kerinud rahulolematus üle tänapäeva, siis kommunistidel teatavasti erilist tulevikku poleks, kuna nemad on oma suutmatust juba tõestanud. Küll aga on soodne pinnas paremäärmuslastel ja ausalt öeldes oli isegi ehmatav lugeda, kui sarnased on täna ühe partei jutupunktid tolleaegsete natside omaga – viha globalistide vastu, valge rassi ülistamine, homode ja muude vähemusgruppide vaenamine, sekka valjuhäälsed lubadused muuta oma rahva elu paremaks, peaasi, et oled õigest rassist. Väga hirmutav, et see kõik on ka tänases maailmas olemas, ka meie väikeses Eestis.
Selle raamatu autor on teinud ära tohutu töö oma vanavanemate ajaloo uurimisel, püüdes leida vastust küsimusele, miks neist, Ortrudist ja Gerzist, said natsid. Otsest vastust siin polegi, küll aga on lugejal võimalus ise mõelda, mis selle ajendiks võis olla, sest nende elu on võimalikult detailselt kirjeldatud. Üks eeldus oli minu arvates juba see, et nad olid baltisakslased – kui sind jäetakse ilma sellest turvalisest elust, millega oled harjunud, siis tekib kindlasti kibestumus ja selliseid inimesi on lihtne ära kasutada. Teine põhjus on minu arvates oskuslik propaganda, mille mõju on võimatu alahinnata. Lugedes liikus mu mõte pidevalt praegusele Venemaale, kus inimeste ajupestus ületab igasuguse terve mõistuse piirid.
Lisaks ilmselt mängib rolli ka inimese iseloom – panin tähele, et Gerhard võis mõnikord üsna vastikult käituda. Näiteks tema suhtumine Ortrudi sõbranna mehesse, kus ilmselgelt lõi välja Gerhardi kadedus, kuna viimane omas edukat šokolaadivabrikut. Gerhardil oli kombeks naise sõbranna mehelt halvustavalt küsida: „Kuidas su kommikestel ka läheb?” (lk 147). Selline teise inimese edu pisendamine ei näita Gerhardit just heast küljest, kuigi ühe hilisema juhtumi kõrval on see isegi pisiasi. Rohkem ehmatas see, kui Gerz 1944. aasta novembris kodus puhkusel käies koera maha lasi, kui see oma haukumist ei jätnud (lk 275). Tundub väga südametu tegu, eriti kui mõelda, kuidas see ta lastele mõjuda võis. Lisaks läks ta poja peale paar korda nii närvi, et virutas lapsele vastu vahtimist nii, et viimane toolilt maha lendas. No ei ole just kõige empaatilisem käitumine. Ka Ortrud tundus pigem külmapoolse loomuga, kuigi ega siin avaldatud kirjade põhjal ei saa ju midagi sellist kindlalt väita. Pigem viitab sellele tema suhtumine tumedama nahaga hooldajatesse vanadekodus. Ta oli küll juba dementne, aga mida arvata inimesest, kes tõmmumat hooldajat nähes küsib: „Kas me ei gaasitanudki neid kõiki ära?”. Päris õudne ja selle peale ei oska muud öelda, kui et nats jääb natsiks.
Raamatut lugedes panin tähele, et autor justkui otsib tõestust sellele, et äkki tema vanavanemad ikka polnud nii julmad, äkki nad ei teadnud holokaustist. See on loomulik, sest kes meist ikka tahaks sellist vanaema-vanaisa, kes on nii julmad. Siiski arvan, et küll nad teadsid, nad lihtsalt läksid selle kõigega kaasa.
On kaks asja, mida ma kunagi mõistma ei hakka – üks on juutide vihkamine. Olgugi et juudid olid saanud Saksamaal väga edukateks, et nad omasid edukaid ärisid ja kuulusid eliidi hulka ja et see kõik tekitas kadedust – sellegi poolest ei suuda ma mõista, kuidas saab inimestesse nii julmalt suhtuda, et neid lausa hävitama peab. Ei võta minu mõistus seda kinni. Teine asi, mida ma ei mõista ja mis üllatas, on natside retoorikasse kuulunud kodanluse ja jõukuse halvustamine. Nad justkui lootsid helget tulevikku, kus kõik käib kindlate reeglite järgi, aga materialism sinna ei kuulunud, vähemalt sõnades mitte. See oli minu jaoks midagi täiesti uut ja sarnaneb pigem kommunistide suhtumisega.
Huvitav oli lugeda tolleaegse kasvatusideoloogi Johanna Haareri soovitustest laste kasvatamisel – et natsionaalsotsialistlik ema peab pidevalt kontrollima, et laps ei saaks liiga palju tähelepanu, et lapse nutust ei tohi välja teha, kuna see on vaid jonn ja nõudmine, et laps peab sünnist saati magama eraldi toas suletud ukse taga, et ema ja laps peavad võimuvõitlust, kus ema ei tohi iial kaotajaks jääda jne jne (lk 240-243). Ja et eriti väikestele poistele tuleb poolmilitaarses vormis käsklusi jagada. Ma olin seda ju Helisevas muusikas näinud, kuidas isa lapsi vilega kohale kutsub ja üles rivistab, aga ma ei teadnud, mis oli selle kõige ajalooline taust, et kapten Georg von Trapp järgis korraliku ja püüdliku üksikisana lihtsalt tolleaegse ideoloogi õpetusi, et lapsed hukka ei läheks. Haareri raamat oli väga levinud ja seda kingiti vastsünnitanud naistele veel 1960ndatelgi, nii nagu oli populaarne Spock 1980ndatel.
Katarina Baer on teinud ära tohutu töö oma vanavanemate ja perekonna uurimisel, nii et patt oleks seda raamatut hinnata vähema kui viie tärniga. Väga tänuväärne, et natside kujunemislugu on püütud niimoodi seestpoolt näidata.
Aga kõige rohkem jäi mul kummitama ikkagi mõte, et ajalugu tõesti kordub. See, kuidas täna käitub Putin ja kuidas ta on suutnud rahva propagandaga ära lollitada ning see, kuidas ta tahab oma impeeriumi taastada ja teisi maid vallutada – see ei erine mitte kuidagi sellest, mida tegi Hitler. Ütleks isegi, et ajalugu kordub täna üks-ühele. Masendav, et inimesed ei muutu.
Selle raamatu autor on teinud ära tohutu töö oma vanavanemate ajaloo uurimisel, püüdes leida vastust küsimusele, miks neist, Ortrudist ja Gerzist, said natsid. Otsest vastust siin polegi, küll aga on lugejal võimalus ise mõelda, mis selle ajendiks võis olla, sest nende elu on võimalikult detailselt kirjeldatud. Üks eeldus oli minu arvates juba see, et nad olid baltisakslased – kui sind jäetakse ilma sellest turvalisest elust, millega oled harjunud, siis tekib kindlasti kibestumus ja selliseid inimesi on lihtne ära kasutada. Teine põhjus on minu arvates oskuslik propaganda, mille mõju on võimatu alahinnata. Lugedes liikus mu mõte pidevalt praegusele Venemaale, kus inimeste ajupestus ületab igasuguse terve mõistuse piirid.
Lisaks ilmselt mängib rolli ka inimese iseloom – panin tähele, et Gerhard võis mõnikord üsna vastikult käituda. Näiteks tema suhtumine Ortrudi sõbranna mehesse, kus ilmselgelt lõi välja Gerhardi kadedus, kuna viimane omas edukat šokolaadivabrikut. Gerhardil oli kombeks naise sõbranna mehelt halvustavalt küsida: „Kuidas su kommikestel ka läheb?” (lk 147). Selline teise inimese edu pisendamine ei näita Gerhardit just heast küljest, kuigi ühe hilisema juhtumi kõrval on see isegi pisiasi. Rohkem ehmatas see, kui Gerz 1944. aasta novembris kodus puhkusel käies koera maha lasi, kui see oma haukumist ei jätnud (lk 275). Tundub väga südametu tegu, eriti kui mõelda, kuidas see ta lastele mõjuda võis. Lisaks läks ta poja peale paar korda nii närvi, et virutas lapsele vastu vahtimist nii, et viimane toolilt maha lendas. No ei ole just kõige empaatilisem käitumine. Ka Ortrud tundus pigem külmapoolse loomuga, kuigi ega siin avaldatud kirjade põhjal ei saa ju midagi sellist kindlalt väita. Pigem viitab sellele tema suhtumine tumedama nahaga hooldajatesse vanadekodus. Ta oli küll juba dementne, aga mida arvata inimesest, kes tõmmumat hooldajat nähes küsib: „Kas me ei gaasitanudki neid kõiki ära?”. Päris õudne ja selle peale ei oska muud öelda, kui et nats jääb natsiks.
Raamatut lugedes panin tähele, et autor justkui otsib tõestust sellele, et äkki tema vanavanemad ikka polnud nii julmad, äkki nad ei teadnud holokaustist. See on loomulik, sest kes meist ikka tahaks sellist vanaema-vanaisa, kes on nii julmad. Siiski arvan, et küll nad teadsid, nad lihtsalt läksid selle kõigega kaasa.
On kaks asja, mida ma kunagi mõistma ei hakka – üks on juutide vihkamine. Olgugi et juudid olid saanud Saksamaal väga edukateks, et nad omasid edukaid ärisid ja kuulusid eliidi hulka ja et see kõik tekitas kadedust – sellegi poolest ei suuda ma mõista, kuidas saab inimestesse nii julmalt suhtuda, et neid lausa hävitama peab. Ei võta minu mõistus seda kinni. Teine asi, mida ma ei mõista ja mis üllatas, on natside retoorikasse kuulunud kodanluse ja jõukuse halvustamine. Nad justkui lootsid helget tulevikku, kus kõik käib kindlate reeglite järgi, aga materialism sinna ei kuulunud, vähemalt sõnades mitte. See oli minu jaoks midagi täiesti uut ja sarnaneb pigem kommunistide suhtumisega.
Huvitav oli lugeda tolleaegse kasvatusideoloogi Johanna Haareri soovitustest laste kasvatamisel – et natsionaalsotsialistlik ema peab pidevalt kontrollima, et laps ei saaks liiga palju tähelepanu, et lapse nutust ei tohi välja teha, kuna see on vaid jonn ja nõudmine, et laps peab sünnist saati magama eraldi toas suletud ukse taga, et ema ja laps peavad võimuvõitlust, kus ema ei tohi iial kaotajaks jääda jne jne (lk 240-243). Ja et eriti väikestele poistele tuleb poolmilitaarses vormis käsklusi jagada. Ma olin seda ju Helisevas muusikas näinud, kuidas isa lapsi vilega kohale kutsub ja üles rivistab, aga ma ei teadnud, mis oli selle kõige ajalooline taust, et kapten Georg von Trapp järgis korraliku ja püüdliku üksikisana lihtsalt tolleaegse ideoloogi õpetusi, et lapsed hukka ei läheks. Haareri raamat oli väga levinud ja seda kingiti vastsünnitanud naistele veel 1960ndatelgi, nii nagu oli populaarne Spock 1980ndatel.
Katarina Baer on teinud ära tohutu töö oma vanavanemate ja perekonna uurimisel, nii et patt oleks seda raamatut hinnata vähema kui viie tärniga. Väga tänuväärne, et natside kujunemislugu on püütud niimoodi seestpoolt näidata.
Aga kõige rohkem jäi mul kummitama ikkagi mõte, et ajalugu tõesti kordub. See, kuidas täna käitub Putin ja kuidas ta on suutnud rahva propagandaga ära lollitada ning see, kuidas ta tahab oma impeeriumi taastada ja teisi maid vallutada – see ei erine mitte kuidagi sellest, mida tegi Hitler. Ütleks isegi, et ajalugu kordub täna üks-ühele. Masendav, et inimesed ei muutu.
July 15, 2016
Hmm. Mielenkiintoinen kirja. En yleensä halua tarttua tätä aihepiiriä sivuaviin teoksiin, ei siksi, etteikö niiden julkaiseminen ja lukeminen mielestäni olisi yhä erinomaisen tärkeää, vaan siksi, että luin aikoinaan niitä yliannostuksen. Perhehistorian näkökulma kuitenkin kiinnosti minua.
Suvun monivaiheinen historia onkin kuvattu hyvin ja mahdollisia syitä elämänkatsomusten syntyyn tuodaan esille uskottavasti. Erityisen järkyttävästi käy selväksi siviilien lähes sattumanvarainen kohtalo sodan armoilla.
Olisin ehkä kaivannut kirjailijan omaa, nykypäivän näkökulmaa, enemmän. Millaiseen muutokseen kirjan tekeminen hänet vei? Miltä isästä tuntui? Miten he kertovat suvun lapsille asiasta? Tosin ymmärrän kyllä, etteivät nämä asiat oikeastaan meille lukijoille kuulu.
Suvun monivaiheinen historia onkin kuvattu hyvin ja mahdollisia syitä elämänkatsomusten syntyyn tuodaan esille uskottavasti. Erityisen järkyttävästi käy selväksi siviilien lähes sattumanvarainen kohtalo sodan armoilla.
Olisin ehkä kaivannut kirjailijan omaa, nykypäivän näkökulmaa, enemmän. Millaiseen muutokseen kirjan tekeminen hänet vei? Miltä isästä tuntui? Miten he kertovat suvun lapsille asiasta? Tosin ymmärrän kyllä, etteivät nämä asiat oikeastaan meille lukijoille kuulu.
November 8, 2024
Suomessa syntynyt, suomalaissaksalaiset sukujuuret omaava, Katariina Baer lähti selvittämään saksalaisen isänsä isän ja äidin sukujuuria ja suhdetta natsismiin. Aika pian paljastuu, että isoisä ja -äiti olivat vannoitunrita natseja. Miten tämä tieto vaikuttaa Katarinaan ja hänen isäänsä. Millaista elämää isovanhemmat viettivät 30- ja 40-lukujen Saksassa. Kirja on hyvin kirjoitettu sukusaaga, sukututkimus, jossa rakkaistakin ihmisistä paljastuu kammottavia puolia. Tunsin nuoruudessani Katarinan siskon ja veljen, kuljimme samoissa ystäväpiireissä, Katariinaa en koskaan tavannut. En koskaan tullut ajatelleeksi millainen sukutausta heillä on, vaikka tiesinkin isänsä saksalaiseksi. Oman sukuni historia liikkuu aatemaailman toisessa ääripäässä.
December 19, 2018
Autor on teinud ära tohutu uurimistöö, et taastada oma vanavanemate elulugu. Kuid vastust, miks nad natsideks muutusid ei tule. Tundub, et nii oli lihtsalt kergem elada tolles ajastus. Pidev on aga nutulaul ümber selle, et natsid tegid hirmsaid tegusid. Jah- hirmus- holokausti ohvreid oli 4,2- 6,2 miljonit. Ja nagu autor ütleb iga sõja ohver oli liiast. Kuid sakslased on oma tehtut rängalt kahetsenud (tulemuseks tänane Merkeli valitsus) Samas paralleelselt toimis teine totalitaarne režiim, kelle teod olid jõhkramadki (hukkus 4,5- 20 miljonit inimest!) ja mitte keegi ei vabanda, ega süüdista...
June 7, 2017
Todella mielenkiintoinen aihe. Alunperin lehtijutusta kirjaksi laajentunut tarina, jossa kyllä näkyi kirjoittajan toimittajatausta. Toisaalta mukana oli paljon henkilökohtaista pohdintaa syyllisyydestä ja ajatuksia siitä, mitä pitäisi ajatella siitä, että isovanhemmat lähtivät mukaan yhteen historiamme suurimmista joukkohurmoksista. Hiukan liikaa toistoa, mutta aiheen kiinnostavuuden takia luin mielenkiinnolla.
May 14, 2017
Tällaista mikrohistoriallista tutkimustyötä tarvitaan vielä paljon. Mikä sai ihmiset, tavalliset ja kelpo kansalaiset, päätymään hirvittävän järjestelmän rattaiden tyytyväisiksi osiksi? Miksi niin moni vaikeni? Kysymyksiä on paljon enemmän kuin vastauksia, mutta Baer yrittää parhaansa kirjoittaessaan omista isovanhemmistaan.
January 27, 2023
Katarina Baer is a Finnish-German journalist and in this book she goes searching for answers to how her German granparents became Nazi supporters during 1930's. Her grandfather was killed at the very end of the war, and while her grandmother lived long, she never spoke of those years. Katarina remembers her grandmother as kind and loving, lightyears away from Nazi ideology.
She writes about family history, uprooted from Latvia, how they became patriotic German in ideology and active in the Nazi organization. How the family lived through the war years, all the while believing that they were on the right side of history.
No justifications, but an attempt to deal with the past and understand how small people were swept along and embraced the Nazi propaganda.
She writes about family history, uprooted from Latvia, how they became patriotic German in ideology and active in the Nazi organization. How the family lived through the war years, all the while believing that they were on the right side of history.
No justifications, but an attempt to deal with the past and understand how small people were swept along and embraced the Nazi propaganda.
October 2, 2017
Kirjailija tutkii sukunsa historiaa ja yrittää löytää vastauksia kysymyksiin, joita ei ole uskallettu aiemmin kysyä. Mukaansa tempaava teos, joka tuntuu paikoittain liiankin ajankohtaiselta. Ehkä historiasta voisi oppia jotain...
December 29, 2024
Hyvin perusteellinen teos kirjoittajan isovanhemmista. Taustatyö tehty huolella paitsi arkistoissa myös matkustamalla tapahtumapaikoille.
Enpä usko, että minultakaan riittäisi ymmärrystä jos omasta taustastani löytyisi vakaumuksellisia natseja. Vai onko se niin, että ymmärrän vaikka en hyväksy?
Enpä usko, että minultakaan riittäisi ymmärrystä jos omasta taustastani löytyisi vakaumuksellisia natseja. Vai onko se niin, että ymmärrän vaikka en hyväksy?
July 1, 2025
Todella mielenkiintoinen Katarina Baerin teos hänen omista isovanhemmistaan. Teoksessa käydään syvällisesti läpi baltiansaksalaisten isovanhempien suku- ja henkilöhistoria, mikä oli itsessään mielenkiintoista. Plussaa vahvasti lähde- ja runsaana jälkipolville säilyneestä kirjeenvaihtoaineistosta.
December 6, 2017
interesting
December 27, 2021
Väga põhjalik ja hästi kirja pandud perekonnalugu, mis on taustal toetatud asjakohase erialakirjandusega.
Read
January 6, 2017Holokaustia ei olisi tapahtunut, elleivät miljoonat tavalliset saksalaiset olisivat kannattaneet tai vähintään hyväksyneet hiljaisesti Hitlerin toimia. Mutta mikä sai miljoonat saksalaiset liittymään natsipuolueeseen? Tätä lähtee selvittämään suomalainen Katarina Baer kirjassaan "He olivat natseja", jossa hän tutustuu saksalaisiin isovanhempiinsa aikalaistodistuksien kautta. Toimittajan teksti kulkee sujuvasti ja sitä värittävät jo edesmenneiden sukulaisten kirjeenvaihto ja valokuvat aina 1800-luvulta asti.
Hätkähdyttäviä seikkoja kirjassa riittää. Esimerkiksi kirjailijan isoäiti vietti hermoromahduksen taki aikaa mielisairaalassa: jos hän olisi ollut siellä pidempään, hän olisi joutunut kannattamansa puolueen likvidoimaksi, kun sota alkoi, ja mielenterveyspotilaita murhattiin sairaaloissa ympäri maata. Isoäiti myös ilmiantoi oman isäpuolensa rintamakarkuruudesta tietäen, että rangaistus siitä on teloitus. Tällä kertaa isäpuoli puhui itsensä pois tilanteesta.
Vaikka isovanhemmista piirtyy kirjan mittaan yhä tarkempi kuva, pakenee lopullinen vastaus ulottumattomiin. Miksi on yhä vastausta vailla.
Hätkähdyttäviä seikkoja kirjassa riittää. Esimerkiksi kirjailijan isoäiti vietti hermoromahduksen taki aikaa mielisairaalassa: jos hän olisi ollut siellä pidempään, hän olisi joutunut kannattamansa puolueen likvidoimaksi, kun sota alkoi, ja mielenterveyspotilaita murhattiin sairaaloissa ympäri maata. Isoäiti myös ilmiantoi oman isäpuolensa rintamakarkuruudesta tietäen, että rangaistus siitä on teloitus. Tällä kertaa isäpuoli puhui itsensä pois tilanteesta.
Vaikka isovanhemmista piirtyy kirjan mittaan yhä tarkempi kuva, pakenee lopullinen vastaus ulottumattomiin. Miksi on yhä vastausta vailla.
July 1, 2016
Jälkikäteen arvioituna kirjaa koskeneet arviot osuivat aika hyvin maaliinsa. Teos oli ennen kaikkea sukututkimus, joka eittämättä toi esiin pienen palan tavallisen natsin näkökulmaa. Toki tiedot isoisän natsimenneisyydestä jäävät valitettavan ohuiksi, mutta Baer on selvästi tehnyt kaikkensa löytääkseen selityksiä isovanhempiensa ja muiden tavallisten saksalaisten valinnoille. Ihmetyttää kirjeistä paistava kaunopuheisuus ja sanojen monipuolinen käyttö. Aikamoinen sanaseppä on ollut Baerin isoisäkin.
February 6, 2017
Mielenkiintoinen aihe ja käsittelykin lähinnä kirjeiden kautta, mutta alun sukuselvitys oli melko haastavaa ja väsyttävää luettavaa. Aiheena siis isovanhempien paljastuminen natseiksi ja millaisia tuntemuksia se herätti kirjoittaja tyttärentyttäressä.
April 15, 2017
Katarina Baer on kirjoittanut todella mielenkiintoisen kirjan suvun pimeästä historiasta. Tarinassa seurataan suvun käänteitä Baerin isoisoisästä lähtien Latviassa ja Virossa, saksankielisten tilanne Baltiassa, sekavat sisällissodat ensimmäisen maailmansodan aikana, perheenjäsenten muutot Saksaan, sekä isovanhempien elämä Saksassa ja liittyminen baltiansaksalaisten järjestöihin ja natsipuolueeseen. Baer kirjoittaa elävästi ja käyttää myös eri lähteitä hyväksi jotta lukija saisi paremman kuvan siitä minkälaisessa yhteiskunnassa ja poliittisessa tilantessa Baerin perhe ennen 2. maailmansotaa ja sen aikana. Lukijalle saa hyvän kuvan siitä miten sekaisin Saksa ja Itä-Eurooppaa oli 30- ja 40-luvulla. Baer yrittää myös selittää miksi natsipuolueen nousu oli mahdollinen ja selvittää miksi isovanhemmat lähti tähän mukaan, eikä yritä peittää omia ristiriitaisia tunteita tähän ja isovanhempiinsa. Avuksi hänellä on oman isänsä ja sukulaisten kirjevaihto, se osa mikä on jäänyt talteen. Lopussa Baer yrittää selvittää miten isoisä kuoli sodan loppumetreillä Italiassa partisaanien luotiin.
Lukemisen arvoinen kirja - toivottavasti käännetään myös muihin kieliin!
Lukemisen arvoinen kirja - toivottavasti käännetään myös muihin kieliin!
Displaying 1 - 19 of 19 reviews