Livet er en fucking fest

Megg, Mogg & Owl

by Simon Hanselmann

Australialaisen Simon Hanselmannin (mm. Ignatz-palkinto vuosina 2013 ja 2014) sarjakuva Megg, Mogg & Pöllö käsittelee vakavia aiheita mustan huumorin kautta. Huumeriippuvainen noita Megg, hänen kissansa Mogg ja heidän kämppiksensä Pöllö yrittävät selviytyä maailmassa, jossa riittää masennusta, ahdistuneisuutta, huumeita, köyhyyttä, työttömyyttä, kunnianhimon puutetta sekä monimutkaisia suhteita. soppaa hämmentää omalta osaltaan myös Meggin nuoruudenrakkaus Ihmissusi-Jone. Sanomattakin lienee selvää, että erilaiset arvomaailmat ovat törmäyskurssilla.

Genres: Comics, Humor, Graphic Novels

356 pages, Hardcover

First published January 1, 2015

About the author

Simon Hanselmann is an Australian-born cartoonist best known for his Megg, Mogg, and Owl series. Hanselmann has been nominated four times for an Ignatz Award, four times for an Eisner Award, once for the Harvey Award and won Best Series at Angouleme 2018.

Reviews

[Maricruz]

Al principio Megg y demás me parecieron una panda de subnormales, y Simon Hanselmann otro subnormal por darles tanto bombo con estas historietas. Luego, he ido comprendiendo, compadeciendo y apreciando, perdón por tanto gerundio y por no encontrar tres que comiencen por «com», ya que estaba. Si hay que hablar de esto, es decir, de autodestrucción, adicción y depresión (vaya día de desgracia verbal), y por supuesto que hay que hablar, esta es una muy buena manera de hacerlo, desde las antípodas de la moralina. O a lo mejor lo he entendido mal y me tomo las cosas demasiado en serio. Perdón, perdón.

[Anni Nupponen]

Megg, Mogg ja pöllö on poliittisesti kehvelin epäkorrekti sarjakuva. Päähenkilöt ryyppäävät, dokaavat ja käyttävät huumeita. Pöllöä sorretaan kerta toisensa jälkeen. Kerronta on niin räävitöntä, että se joko naurattaa tai ei nappaa yhtään.

Sarjakuva ei kuitenkaan mielestäni kerro dokaamisesta, panemisesta, seksuaalisesta väkivallasta tai pahoinpitelystä vaan ennemmin henkilöhahmojen kohtaamattomuudesta ja Meggin masennuksesta. Piirrosjälki on harmoninen ja kaunis, maailma jota kuvataan vaan sattuu olemaan ruma.

[Paula (kotwksiazkach)]

Zajebiste. Pojebane, ale zajebiste XD

[marcos boluda]

sólo puedo decir sí

[Raga Meri Jaan]

Lo dosifiqué en dos meses (un rato de un día de cada mes) porque da mucha pena que se acabe... Se les toma infinito cariño a esta pandilla de almas hardcore!

[Dobiasz]

chore gówno ;-)

[Kofeina]

Chore gówno :)

[Aarne Pohjois-Koivisto]

Ahdistava, riipaiseva, synkkä, ajelehtiva - sellainen oli tunnelma läpi kirjan. Äärihedonistinen kaveriporukka lojuu kämpillä leffojen ja pelien keskellä, vetää aineita, nai holtittomasti ja sekoilee kunnolla. Edes värikkäät kuvitukset eivät oikeastaan tehneet tunnelmasta yhtään valoisampaa. Noita ja hänen kissakumppaninsa, sekä pöllö asustelevat vuokrakämpässä. He ovat työttömiä, huonokäytöksisiä ja täysin moraalittomia. Siis täysin. Tässä sarjakuvassa esiintyy raiskauksia, väkivaltaa, huumeiden käyttöä, ja pedofiliaakin sivutaan. Mikä on australialaisen Simon Hanselmannin viesti tämän taiteensa kautta? Hänelle on myönnetty näistä palkintoja.

Etenemisen rytmi oli vaihteleva. Välillä oli vain lyhyitä strippejä, mutta sitten saattoi mennä monta sivua yhtenäistä tarinaa. Valittu tyyli viestitti siitä, että Megg, Mogg ja Pöllö olivat todella pahasti jumissa surkeassa elämäntilanteessaan. He olivat moniongelmaisia, syrjäytyneitä ja masentuneita, mutta lakaisivat kaiken ikävän huumeidenkäytön alle. Aikaa ei sarjakuvassa ikään kuin ollut. Elämä oli heillä vain päättymätön suora sekoiluntäyteisiä päiviä. Hahmot olivat todella lukkiutuneita samoihin yksinkertaisiin ajatuksiin, ideoihin ja toimintatapoihin; he olivat siinä mielessä epäinhimillisiä, liian ennalta-arvattavia. Välillä joku hahmoista saattoi yllättää ripauksella inhimillisyydestä. Pahin kaikista oli ihmissusi-Jone, mutta myös Megg-noita oli todella häiriintynyt. Kaikki hahmot olivat läpeensä häiriintyneitä, ahdistuneita ja holtittomia. Kirjassa vain joillain harvoilla sivuhahmoilla oli jonkinlainen järki päässä, mutta heidät jätettiin juonessa hyvin etäisiksi. Kirja oli hengästyttävän sekava halki linjan. Lukijana toivoin tämän sekoilun vain vihdoin loppuvan. Ja kun Pöllö oli kirjan loppupuolella vihdoin saamassa mahdollisuuden parantaa elämäntilannettaan, Megg ja Mogg sabotoivat hänen hankkeensa (ilmeisesti siksi, koska pelkäsivät muuten menettävän kaverinsa, jos hänellä alkaisi mennä paremmin). Tämä oli kirjan riipaisevin vaihe. Onnellista loppua ei tosiaankaan tarjottu. Vihasin sarjakuvan tekijää tässä vaiheessa.

Miljöö oli värikäs, mutta yksitoikkoinen ja tunnelmaltaan synkkä. Kaikki värikäskin vaikutti tylsältä ja muoviselta. Eipä ihme, että nämä hahmot vain vetivät huumeita tällaisessa maailmassa, jossa kaikki on persoonatonta ja turhaa. Kirja ei todellakaan näyttänyt huumeiden käyttöä myönteisessä valossa. Toisaalta lsd-trippiä romantisoitiin yhdessä kohdin. Kirja saa lukijan tuntemaan voimakasta vastenmielisyyttä tällaista elämäntyyliä kohtaan, jota Megg, Mogg ja Pöllö elävät. Minusta myös tuntui, että Megg-noita oli tekijän omakuva, tai ainakin hän oli ottanut omasta elämästään vaikutteita tuohon hahmoon, mutta varma en tästä ole.

[Kalpa Kassinen]

Päämäärätöntä haahuilua ja päihteitä. Mielenterveysongelmia ja kunnianhimottomuutta. 350+ sivua hapokasta trippiä oli liikaa luettavaksi yhdellä kertaa. Pieninä annoksia aivan loistava!

Tarina ja sen henkilöhahmot eivät kehity tai kasva. Hyvin nopeasti tajua, että onnellista loppua ei ole tarjolla. He eivät opi mitään vaan vajoavat aina vaan syvemmälle. Koko tarina on kuin huono trippi ilman loppua, jatkuvaa ruumiin reikien levittelyä ja eritteillä pelaamista. Seksuaali-identiteetiltään he tuntuvat olevan hyvinkin joustavia, vaikka muuten mieleltään ovat täysin solmussa. Seksuaalitabuja ei juuri esiinny.

Onko siinä sitten kyse paosta vai päihdekäyttäytymiselle tyypilliselle hyväksikäytölle jäänee lukijan päätettäväksi. Tässä ei selitetä tai moralisoida.

Siinä missä kukkahattuhenkilöitymät ovat valmiita heittelemään moraalisia kiviä huumeiden ylistyksestä ja vapaasta seksistä menee silmät sokeaksi sille tärkeimmälle.

Huumori on mukana, mutta aiheet vakavia. Fantasian varjoon piirretty kuvaus syrjäytymisestä on niin tarkkanäköinen, että silmiin rupesi sattumaan.

Meggin, Moggin ja Pöllön tilalle olisi voinut laittaa Matin, Tepon ja Maijan - miljööksi Hervannan lähiön 80-luvulta 2000-luvulle ja ainut ero olisi ollut vain huumeinen määrä ja teknisten laitteiden laatu. Rikkinäinen ihminen on rikkinäinen kaikkialla.

Hienoja sarjakuvallisia tehokeinoja myös. Esimerkiksi Meggin masennuksesta kertovan tarinan viimeisen täysin mustan ruudun jälkeen sivut muuttuvat mustavalkoisiksi tarinassa, joka on nimetty Ahdistaviksi tapahtumiksi.

Simon Hanselmann kuvaa loistavasti syrjäytymistä, joka tuntuu olevan saman kaltaista Tampereelta Australiaan.

[Pinja Ahokas]

Depressing topics, great usage of the visual format

It took some time to understand the motivations of the main characters and their relations to each other which is why I almost did not finish the book. I found the constant drug usage a little off-putting but at times the panels had nice visual sceneries (especially the night skies). I liked how the characters' perception of the passage of time was presented.

2/5; not my cup of tea but nevertheless good depictions of struggles with mental health

[Iina]

Räävitöntä ja samaistuttavaa, usein epämiellyttävällä tavalla. Pidin staattisesta ruutujaosta ja käytetystä tekniikasta.

[Karsten Vestergaard]

Anarkistisk humor og en tung, gennemgående tristhed gør "Livet er en fucking fest" til en meget speciel oplevelse.

[Jakobe]

ziolorzygikupaziolo

[A.]

Nie wiem, co przeczytałam, ale było to (po pierwszym odczuciu krindżu) zabawne xD

[Ann-Kristine]

Temmelig syret graphic novel