Vuosi 1956. Saara on muuttanut Helsinkiin miehensä työn takia. Opintonsa keskeyttäneellä kotiäidillä on aikaa lapselleen Eliakselle, ja Juhani tuntuu viihtyvän työssään. Kaikki on hyvin. Ainakin paremmin kuin silloin joskus.
Saaran yläkerrassa asuva Elisabeth järjestää kulttuurikutsuja, rakastaa ruokaa ja kirjoittelee pitkiä kirjeitä ystävälleen Izzylle. Naisten ystävystyessä Saaralle aukeaa maailma, jollaisesta hän on lukenut vain jännityskirjoista. Elisabeth on kaikkea, mitä Saara ei ole: muodinmukainen, itsenäinen, maailmankansalainen. Ja vakooja.
Leena Parkkisen kolmas romaani Säädyllinen ainesosa on huikea kuvaus elämästä porvarillisessa Töölössä. Ja ruoasta! Mitä kaikkea se Saaralle ja Elisabethille merkitseekään. Rakkautta, pelkoa – ja kätkettyjä viestejä.
FI: Leena Parkkinen on Turussa asuva suomalainen kirjailija, jonka esikoisromaani Sinun jälkeesi, Max ilmestyi maaliskuussa 2009 ja sai Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon vuoden parhaana suomenkielisenä esikoisteoksena.
Hän on opiskellut Turun taideakatemiassa elokuvakäsikirjoittamista ja mainonnan suunnittelua sekä Kriittisessä korkeakoulussa kirjoittamista. Parkkinen on työskennellyt mainostoimittajana, kustannusyhtiössä ja tarjoilijana. Hänen isänsä on kirjailija Jukka Parkkinen.
EN: Leena Parkkinen is Finnish writer who lives in Turku. Her first book was published in 2009 and it won the Helsingin Sanomat Literary Award as the best Finnish debut book published that year.
Parkkinen studied in Turku Arts Academy film script writing and advertising design and writing in the Critical Academy. She has worked in advertisement, a publishing house and as a waitress. Her father is writer Jukka Parkkinen.
Naisia, naisten välistä rakkautta, ruokaa, Turku, Tukholma, Helsinki ja Pariisi, ja pari vakoojaa. Huh, mikä kirja! Ihana!
Parkkisen esikoinen Sinun jälkeesi, Max on yksi oma lempparini kotimaisista teoksista, ja vaikka Parkkisen toinen osa ei ihan samaan yltänyt, niin tämä on jo melkein siellä. Täydellinen kesäkirja, jota luki mielellään vähän nihkeänä yönä kolmeen asti yöunien kustannuksella.
Säädyllinen ainesosa oli hyvän alun jälkeen pettymys, vaikken pidäkään sitä läpeensä huonona kirjana. Tarina perustuu kuluneelle juonikuviolle, jossa arka ja hissukka päähenkilö kohtaa rohkean ja itsenäisen vanhemman henkilön, jota alkaa ihailla. Kerronta on sen verran rönsyilevää, että kaikkia langanpäitä ei ehditä solmia kirjan loppuun mennessä eivätkä hahmot kehity tarinan aikana mielestäni tarpeeksi. Kerronnan tyyli on kuitenkin miellyttävää ja antaa tilaa lukijan omille oivalluksille.
Pidin kirjan alkuosasta, mutta loppua kohti herpaannuin tarinaan, joka oli liian moneen suuntaan singahteleva ja sekava, liikaa aikakaudesta toiseen hyppelehtivä. Kielellisesti ja kirjallisesti tämän lukeminen oli sinänsä suurta nautintoa, kiinnostuin Parkkisesta kirjailijana.
Alku hurmasi, loppu sai pettymään. Levotonta rönsyilyä sinne tänne kehysti niin ohut ja ennalta-arvattava juoni, etten saanut tästä oikein mitään otetta. Harmittaa hieman, odotin tältä varsin paljon.
Monipuolinen ja runsas tarina, jonka keskiöön nousevat ehdottomasti naiset. Poukkoilua ajoissa ja paikoissa, kiehtovia arvoituksia ja ihmissuhteita. Toisaalta hieman ylimääräistä rönsyilyä ja henkilöhahmoja, joista ei saa mitään irti (kuten vaikkapa Saaran mies Juhani).
Parkkisen säädyllinen ainesosa oli lähes kalkkiviivoille asti saamassa minulta neljä tähteä. Kirjassa seurataan pääasiassa yhden pariskunnan ja yhden naisen, töölöläisnaapureiden, elämää 1950-luvulla. Kaikkien menneisyys keriytyy auki tarinan edetessä, taiteen parhaiden oppien mukaisesti niin että jännite juuri ja juuri säilyy mutta lukija ei täysin turhaudu.
Lukijalle selviävät päähenkilöiden perhetaustat, nuoruudenrakkaudet, avioliiton syntysyyt ja nykyisen arkipäivän tylsyys, ja sitä vain henkeään pidätellen odottaa, milloin naiset päätyvät toistensa syliin. Ja päätyväthän he. Kaiken taustalla häälyy vielä prologissa kerrottu Hitlerin salainen vierailu Suomeen 1940-luvun alussa.
Kirjan ongelmat alkavatkin siitä, kun tuo vierailu halutaan punoa juoneen mukaan. Loppuneljännes on sen verran fantastista seikkailua, etten ainakaan enää itse pystynyt hyvälläkään tahdolla pitämään tarinaa ja sen loppuratkaisua enää uskottavana. Myös läpi kirjan kuljetettu ruokateema tuntui koko ajan päälleliimatulta. Harmillista sinänsä, sillä Parkkisella on kertomisen taito, ja loppua lukuunottamatta kirja oli vallan hurmaava
Suistutus oli taas nostanut odotukseni hiukan liian korkealle, sillä tämä osoittautui ihan tavallisen hyväksi kirjaksi. Erityisesti Elisabethin tarina oli kiinnostava, ja Saarankin sitten lopulta. Parkkinen kuvaa hauskasti 40-50-lukulaisia tapoja erityisesti ravintolassa ja ruokapöydässä. Myös suurten kustantamojen yhteiskunnalliset tavoitteet olivat minulle uutta, vaikka noita tervehenkisyyttä uhkuvia (propaganda)kirjoja olenkin ilolla selaillut. Kovin syvälle näissä teemoissa ei kuitenkaan mennä, vaikka juuri siitä olisin mielelläni lukenut enemmänkin, ja vakoojajuonikin jäi hiukan aukkoisaksi ja epäuskottavaksi. Tärkeimmäksi teemaksi nousi ajan lakien vastainen rakkaus ja sukupuolten ahtaat roolit, kuin Neljäntienristeys naisnäkökulmasta. Ihan tavallisen hyvä kirja sekin.
4,5. Olipas viihdyttävä ja kiinnostava romaani! Tarina eteni sutjakkaasti, ja välillä lukemista ei olisi halunnut lopettaa ollenkaan. Saara ja Elisabeth olivat molemmat kiinnostavia hahmoja, joiden elämästä olisi voinut lukea pidemmänkin kirjan. En näin äkkiseltään muista, että olisin lukenut aikaisemmin historiallista romaania, jossa naisten välinen rakkaussuhde olisi ollut näin suuressa osassa, siitä iso plussa! Ruoka-aspekti oli myös erittäin kiinnostava kulma tarinaan. Loppuratkaisu jäi ehkä vähän liian nopeaksi, sen takia tämä ei täysin viiden tähden kirja minulle ollut.
Hyvää tekstiä, kaunista ja oivaltavaa kieltä. Kiinnostavasti ja huolellisesti kirjoitettua historiaa.
Kokonaisuus jäi kuitenkin hiukan sekavaksi ja laimeaksi. Lopussa ymmärsin, että tätä olisikin kai pitänyt ymmärtää lukea dekkarin omaisesti. Minua hyppelehtivät takaumat hämmensivät, ja mietin, miten mikäkin niistä liittyy itse päätarinaan. En oikein samaistunut kehenkään, enkä kokenut suuria tunteita lukiessani. Olisin kuitenkin antanut kolme ja plus tähteä, jos se olisi mahdollista.
Taattua Leena Parkkista tämä teos. Kerronta samalla tavalla voimakasta ja tiheää, dialogi erinomaista. Teemat samoja kuin edellisissä teoksissa, miljööt myös. Toinen maailmansota jälleen vahvasti läsnä. Leena Parkkisen henkilöhahmoihin on helppo samaistua. Samoin juonen keskiössä oleva sota-aikana tapahtunut illallinen kesähuvilalla on täysin uskottava. (Kenties tottakin?) Joskus sanotaan, että kirjailija kirjoittaa samaa kirjaa yhä uudelleen. Se ei ole minusta varsinainen moite, vaan huomio. Niin tekivät myös Waltari ja Kross.
Junamatkan lukukokemus. Tykkäsin! Tarina, jossa sekottuivat seksuaalisen suuntautumisen problematiikka aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli rikos, vakoilu, yhteiskunnan odotukset (naisille) ja luokkayhteiskunnan ongelmat (eivät niin kovin kaukana nykypäpivästä). Henkilöhahmot uskottavia ja eläviä. Oikein kiinnostava ja lukemisen arvoinen!
Huh! Vuoden viimeinen kirja luettu. Pidin kovasti kirjan ideasta, ruuilla nimetyistä luvuista ja kerrontatavasta. Koin Elisabethin kirjeet Izzylle pitkästyttävinä, mutta lopun käänteen jälkeen täytyi lukea ne vielä uudestaan. Saaran ja Liisan suhteesta kertova luku oli lempparikohtiani koko kirjassa.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Monitasoinen 1940- ja 1950-luvuille sijoittuva kertomus ihmissuhteista, ruoasta ja vakoilusta. Pääosassa ovat Töölöön perheensä kanssa muuttanut Saara ja naapurissa asuva kansainvälinen, boheemi Elisabeth. Myös sivuhenkilöt nousevat esiin ja tekevät juonesta täyden.
Parkkinen on luonut tarinoiden ja ihmissuhteiden verkon, jossa kaikki ei olekaan sitä, mitä ensin luulisi. Naisten keskinäinen rakkaus oli kiellettyä, sitä piti salailla ja siitä piti valehdella tavalla, jota ei nykyään uskoisi todeksi. Parkkisen romaanin 1950-luvun Suomi ja erityisesti Helsinki oli erilainen kuin se yhteiskunta, johon synnyin yli 20 vuotta myöhemmin. Sukelsin Parkkisen kirjan myötä maailmaan, jota en tuntenut mutta josta olen kuullut.
Tässä kirjassa eletään 50-lukua ja muistellaan vanhempiakin aikoja. Päähenkilö muuttaa Helsinkiin miehensä ja poikansa kanssa ja tutustuu yläkerran naiseen. Kirjassa puhutaan paljon ruuasta ja sen roolista elämässä ja eri tapahtumissa. Kirjassa on myös naistenvälisistä suhteista ja rakkaudesta. Yläkerran nainen lumoaa Saaran ja käy ilmi että Elisabeth ei ehkä olekaan ihan vain sitä miltä näyttää, tarinaan kietoutuu myös sotajuttuja ja vakoilua. Oli jännä kirja ja tykkäsin.
Jään haahuilemaan kolmen ja neljän tähden välimaastoon. Alku ja loppu toimivat, mutta tarina niiden välissä ei tuntunut tarpeeksi jäsennellyltä. Odotin koko ajan, milloin varsinainen tarina alkaa. Ja alkoihan se, mutta tyydyttävämpi lukukokemus syntyisi varmaan vasta toisella lukukerralla. Jokin dekkarimaisessa asioiden vähittäisessä paljastumisessa ei tässä vaan toiminut. Kyllähän tätä kuitenkin luki jo ihan vain kauniin kuvailun ja Lizin ja Saaran huumorin tähden.
Tää kirja oli paljon parempi kuin olin ajatellu, en ymmärrä, miks oon lykänny tän lukemista näin pitkälle? Tosi koukuttava ja erilainen ajankuva. Tarina keskittyy naisiin ja hahmot onkin tosi monipuolisia sekä rohkeita. Paikoitellen ruokakuvaukset oli vähän pitkävetisiä, mutta eipä ne juuri lukukokemusta haitannu.
Säädyllinen ainesosa on sekoitus historiallista romaania naisen asemasta ja vakoojatarinaa. Romaanissa on monia kiehtovia kuvauksia erityisesti ruoasta ja lankoja hiukan joka suuntaan. Loppu on liian helppo eikä täysin vastaa niitä odotuksia, joita teoksen aikana ehtii syntyä.
Tykkäsin! Sujuvaa kerrontaa ja koukuttava juoni. Sateenkaarinäkökulma ilahduttaa aina. Viisi tähteä oli lähellä, mutta lopusta jäi hiukan vaisu olo, joten päädyin kuitenkin neljään.
Herkullinen sisällysluettelo lupaili paljon, mutten oikein päässyt tarinan imuun. Aika paljon poukkoilemista ja rönsyilyä, asioita jotka jäivät jotenkin puolitiehen.
Erityisesti neljästä asiasta en oikein pitänyt: 1) kirjoissa (muissakin kuin tässä) usein kirjojen lukeminen, kirjoittaminen, toimittaminen, kirjat ylipäätään, ovat ylikorostetussa asemassa; kirjailijan oman subjektiivisen maailman peili 2) homous on nyt jotenkin muotia, sitä tungetaan joka paikkaan. Ei ole mitään homoja vastaan, mutta vaihteeksi jotain muuta kiitos (olen viime aikoina lukenut mm Lopotin ja Neljäntienristeyksen) 3) epäuskottavuus; monet asiat tuntuivat päälle liimatuilta 4) lukuisat kirjoitusvirheet olivat päässeet oikoluvusta läpi.
Ruokajutut olivat herkullisia, niitä olisi voinut olla enemmänkin. Jotkut tuokiokuvat olivat myös oikein oivaltavia, ja kirja muutenkin parani loppua kohden.
Mukaansatempaava aihe: 1950-luvun Helsinki, seksuaalisuus, vakoilua, kotirouvia ja ruokaa. Parkkinen ei lunastanut ihan kaikkia odotuksia, joita minulla oli kirjaa kohtaan, mutta ihan kelpo luettavaa kuitenkin.
Pidin paljon Parkkisen kirjasta Galtbystä länteen, joka sijoittui Turkuun ja sodanjälkeiseen aikaan siellä. Tämä kirja kertoo vuodesta 1956, ja tapahtumat sijoittuvat Helsingin Töölöön. Upea ajankuva ja kahden naisen suhteen kuvaus; tarinaan lomittuu myös yllättäen ruoka. Pidän kovasti kirjailijan tyylistä.
Pikkusievyys ja jaarittelevuus Elisabethin kirjeissä rasitti, lisäksi koin jotenkin huvittavaksi sen, että molemmat päähenkilönaiset Elisabeth ja Saara tunnutaan kuvaamaan ylempinä kuin kaikki muut, naisina jotka rakastuvat vain itseään lihavampiin naisiin (ennen kuin kohtaavat toisensa).