Ellie syntyi sukupolvien ketjuun keskelle routivaa saarta. Niin syntyi häntä ennen monen monta polvea naisia, jotka pitivät yllä Villa Vietin nyt jo vähitellen lahoavaa vanhaa kartanoa. Tummanpuhuvien tarinoiden, hukutettujen kaksosten, täytettyjen lintujen ja kiinanruusujen keskellä asui vuosikymmenestä toiseen elämää ylläpitäviä naisia, joiden tarinat kaikuvat yhä autioiden huoneiden nurkissa.
Että minä ihastuin tähän ränsistyneeseen kartanomiljöötarinointiin. Kirja voitti Turun yliopiston ja Savukeitaan järjestämän kirjoituskilpailun. Kirja on Savukeitaan ensimmäinen kotimainen proosakirja. Mitä sanoisin kirjasta: se on tunnelmallinen, siinä on eri tunnelmia, siinä on synkkyyttä, henkiä, kuolleita, muistoja, naisten elämää, himoa, halua, lapsen odotusta, synnytyksiä, ennustuksia, unia... minä olen tämän tarinan ja tekstin lumoissa edelleen. Hurja ja hiukan pelottava kirja. Tämä olisi uskomaton näyttämöllä.
Olipas herkullinen pieni esikois-kirja. Pitää laittaa Kirsi Alanivan nimi korvan taakse, että huomaan tarttua hänen seuraavaan teokseensa - toivottavasti hän jatkaa kirjoittamista. Kirjassa on puutteensa ja siksi puntaroin arviotani kolmen ja neljän tähden välillä. Loppujen lopuksi tämä on kuitenkin 85% niin hyvin kirjoitettu, täynnä tunnelmaan sopivia vertauskuvia, että kolme olisi aivan liian vähän. Teksti on sen verran nautittavaa, että suosittelen kirjaa varsinkin näin koleaan syksyyn ja pyhäinpäivän aikaan! En ole lukenut mitään vastaavaa kotimaista.
Kirjasta huokuu kalman ja martaan tuoksu, kirjoittaja on mielestäni onnistunut mahtavasti luomaan hyvällä tavalla makaaberin ja suomalaiseen ympäristöön istuvan "kummittelevan" tarinan, eikä ole sortunut kopioimaan kuvastoa ja tyyliä esimerkiksi britti-gotiikasta. Kirjoittaja pyrkii valitsemaan sanoja, jotka eivät olisi niitä tavanomaisimpia valintoja ja onnistuu tässä hyvin, mutta muutamissa kohdissa se tavanomainen valinta olisi omaan makuuni toiminut paremmin kuin se epätavallinen valinta (esim. peilin kuorella -> peilin pinnalla), sillä kieli oli näiden ympärillä jo muuten rikasta. Lukija saa myös vähän tehdä töitä (itse jouduin vähän tarkistelemaan aikaisemmin lukemaani, koska oli lukutaukoa) pysyäkseen kärryillä, sillä henkilöitä, joiden näkökulmasta kerrotaan on useita ja näiden henkilöiden tarinoista kerrotaan pätkiä eri ajankohdista. Naisten tarinat sotkeutuvat toisiinsa helposti, mikä on kirjan alkulauseen perusteella ehkä jopa suotavaakin, mutta jostain syystä tämän tyyppisessä tarinassa haluan hahmottaa tapahtumat kokonaan, vaikka niistä muodostuisikin naisten yhteinen historia.
En tiedä voiko kirjaa kategorisoida maagisen realismin lokeroon, mutta tarinassa on yliluonnollisia elementtejä, jotka jäävät itselleni hämäriksi. En loppujen lopuksi tajunnut olivatko ne tyylikeino ja tunnelmanluoja..vai kertoivatko ne jotain henkilöiden psykologisesta tilasta (ehkä molempia?). Ne kuitenkin istuivat tekstiin saumattomasti.
Lopetukseen olisin kaivannut jotain lisää. En osaa sanoa mitä. Ehkä en vain halunnut, että tarina olisi loppunut vielä.
Tämä sukupolvien yli kulkeva naisten tarina sai minut pauloihinsa. Alaniva onnistuu rakentamaan kirjaan vahvan oman maailman, joka vie mukanaan rapistuvan kartanon ummehtuneisiin huoneisiin. Ellien suvun naisten kokemukset kiertyvät lukijalle auki vähä vähältä, ja kirja pitää otteessaan viimeiseen sanaan asti.
Maaginen realismi on vaikea laji, mutta Alaniva onnistuu siinä mielestäni hyvin. Hän käyttää paljon hyvin kehollisia sanoja, ja luo vahvoja virtuaalisia kokemuksia muun muassa hajuaistin kautta. Kieli on vahvaa, juurevaa ja uskottavaa.
Suvun naisten sukupolvet ja tarinat kietoutuvat yhteen synkässä turkulaisessa kartanossa. Kaunista kieltä, mutta välillä en saanut otetta. Sirpaleinen kokonaisuus kuitenkin eheytyi loppua kohti.
Tätä oli rankka lukea. Ystävien kirjojen lukeminen on aina rankkaa, pelottaa ettei pidäkään. Mutta hyvin kirjoitettu tämä on, tarina taitavasti rakennettu. Itse sisällön koin aika ahdistavaksi, paljon eritteitä ja ruumiintoimintoja ja ahdistavia ripustautuvia täysin päästään sekaisin olevia äitejä. Teki mieli käydä suihkussa usein. En taida olla ihan kohdeyleisöä tälle tarinalle, uskon nimittäin, että moni nainen saattaa kokea tämän tarinan voimauttavana. Lintujutut ja syksyn kuvaus ilahduttivat. Paitsi lintujen syöminen. Poor birdies. <3
4.5 stars rounded up to 5. Beautiful, vivid writing that created a melancholy, dream-like ambiance. Shards of memories, dreams and real events followed each other in a rhythm that maintained the suspense well and added its own flavour to the richness of the language.
Although, the fusion of these three sequence types is also the reason why I'm inclined to give this 4 stars instead of full five: sometimes it can be difficult to connect all the dots with this novel, and you have to keep all these women in mind constantly and remember what details have been revealed about them. True, it did create tension and suspense in a marvellous way, but I think a tiny bit of clarity would have worked for the novel's benefit without killing the thrill of finding out what happened and to whom.
When I was about to finish this novel, I kept thinking that I would probably give it four stars, but when I signed in here, I realised I had really enjoyed it better than just those four stars. So give it a go, you'll most likely find it very alluring as I did (especially if you're a fan of historical fiction).
Mitähän minä nyt sanoisin... No, jos kirjasta jää päällimmäiseksi mieleen, että kustannustoimittaminen on tehty vähän hutiloiden, niin se ei ehkä ole kovin mairitteleva seikka. Lausetason kömpelyyksien ja systemaattisten pilkkuvirheiden (puhun nimenomaan virheistä, en mistään tyylipilkutuksesta — ellei sitten tyyli ole todella pahasti hakusessa) lisäksi rakenteessa on paljon keskeneräisyyttä: asiat eivät seuraa toisiaan mitenkään jouhevasti tai dramaattisesti, vaan niitä pullautellaan melko latteastikin yksi toisensa perään. Laiska kustannustoimittaminen on tietenkin sääli kirjailijan kannalta, olisihan tässä panoksia ollut.
Vähitellen aukeava sukumysteeri on toki rakennettu omintakeisesti, mutta ehkä minä sukuignoranttina lukijana en sitten ole ihan kirjan kohderyhmässä.
Alkuvoimainen ja lihallinen teos, jonka kaltaiseen en ole ennen törmännyt. Villa Vietin naiset ovat eri tavoin poljettuja, mutta himoissaan ja hulluudessaan raivokkaan itsenäisiä. Keskiössä on naisena olemisen kokemus ja se, mitä on olla äitinsä tytär ja tyttärensä äiti, lihallinen linkki sukupolvien ketjussa. Tällainen kirja ilahduttaa aikana, jona naisen seksuaalisuus näyttäytyy hyvänä bikinivartalona ja elämä suorituksena. Tässä mennään tunnelma edellä syvälle alitajunnan kammareihin ja kumisutetaan jotain jo melkein unohtunutta.
Upea tunnelma varsinkin Ellien lapsuuden ja nuoruuden osuuksissa, joille olisin antanut enemmänkin tähtiä. Aloituslause oli kylmäävän hyvä! Esiäitien kertomukset olivatkin sitten tavanomaisempia, tällaista lihallista ja rujoa naiseuskokemusta tuntuu olevan joka toisessa kotimaisessa kirjassa, enkä tunne olevani edelleenkään ihan kohderyhmää tällaiselle kerronnalle.
"Vanhat tammet olivat ravinneet itseään iät ja ajat kartanon naisten kyyneleillä."
Ihan hyvää jonkinlaista romanttista kauhua ehkä? Osa kohtauksista toimi tosi hyvin, erityisesti ns. voimaantumisosasto, mutta tällainen tyyli ei yleisesti minua niin hirveästi puhuttele tai kosketa, joten en saanut ihan kaikkea tästä irti.