Onko Hilja Valtonen ja häneltä vaikkapa tämä Vaimoke vihdoin päässyt ryppyotsaisten portinvartijoiden pannasta, ja noussut suomalaisten klassikkokirjojen listalle? Tämä ei toki sisällä kurjuutta tai kuolemaa, kuten kai aidon klassikon pitäisi, mutta muut kriteerit täyttyvät heittämällä! Pidin kirjasta jo yläkoululaisena, kun löysin sen jostain kesämökin kätköistä, ja pidin siitä nyt, 25-vuotta myöhemmin.
Eletään vuotta 1932 ja tarinaa, tai oikeastaan kirjettä, kirjoittaa 20-vuotias Kirsti, sisarussarjansa nuorimmainen ja äitinsä inhokki. Toisin kuin loistavilla sisarillaan, Kirstillä ei koulu suju. Ei hän tyhmä ole, mutta sukset ovat tainneet mennä ristiin liian monen opettajan kanssa. Niinpä hän aikoo tehdä perheensä naisväen silmissä pöyristyttävän teon, lopettaa keskikoulun kesken. Ilmoituksesta syntyy sellainen myrsky, että Kirsti pakenee arestihuoneensa ikkunasta ja karkaa tätinsä luokse naapuripitäjään, missä sukunsa hylkäämä vanhus ottaa tytön avosylin vastaan.
Toisaalla kylän suurin naistenmies agronomi Esko Latva on viihteellä vanhojen ystäviensä kanssa. Keskustelu kääntyy naisiin, ja ystävät ihmettelevät, kuinka maineikas ja varakas Esko ei monista tyttöystävistään huolimatta ole onnistunut nappaamaan itselleen vaimoa. Maineestaan tarkka Esko vannoo naivansa seuraavan vastaantulevan nuoren ja terveen naisen. Siihen kättä päälle, panokset pöytään ja naista hakemaan! Kuinka ollakaan, ensimmäinen vastaantulija on tätinsä lääkekaapin sisältöä pakeneva Kirsti, jonka jokaista sisarta Esko on aikoinaan pikkusormensa ympärillä pyörittänyt. Kaiken nähnyt Kirsti ei olekaan ihan helppo morsmaikku napattavaksi, mutta heikkoutensa hänelläkin. Sopivan mehevä avioehto ja lupaus tulevista rikkauksista kääntävät lopulta neidon pään, ja alkaa aika vaimokkeena. Esko voittaa vetonsa ja Kirsti kävelee liitosta parin vuoden sisällä rikkaana naisena. Tai ainakin se oli suunnitelma..
Vaimoke oli juuri niin hupaisaa ja leppoisaa luettavaa, kuin muistelinkin. Aika ei ole pahemmin puraissut tekstiä, vaan se toimii yhä lähes nikottelematta. Suomalaisen pikkukartanon elämän kuvaus oli kiinnostavaa, kuten aikansa seuraelämäkin. Toivoisin Valtoselle samanlaista nostetta ja arvonantoa, kuin Sally Salmiselle on viime vuosi herunut. Oikein oivaa kirjallisuutta tämäkin, vaikka onkin sieltä kevyestä päästä. Huumori jos mikä on vaikea laji!