Kirjeitä Athosvuorelta on erittäin ajankohtainen kirja kahdesta syystä. Ensinnäkin kirjeiden kirjoittaja, vanhus Joosef Hesykasti (1897–1959), on lokakuussa 2019 liitetty Ekumeenisen patriarkaantin pyhien luetteloon. Toiseksi vanhus Efraim (s. 1927), jonka perustamasta Pyhän Antonioksen luostarista Arizonasta kirjekokoelma on peräisin, kuoli 7.12.2019. Vanhus Efraimin seuraajat kunnioittavat tätä jo nyt pyhänä. Vanhus Efraim on kuitenkin USA:ssa erittäin kiistanalainen hahmo.
Niinpä varoituksen sana: P. Joosef Hesykastin kirjeet edustavat rigoristisinta ja fundamentalistisinta uskontulkintaa, jota ortodoksisella kirkolla on tällä hetkellä tarjottavanaan.
Joosef Hesykastin kilvoittelu Athos-vuorella edustaa askeesia äärimmäisimmässä muodossaan, keinoja kaihtamatta: ”Mitä minuun tulee, moni keppi särkyi reisiäni vasten ennen kuin kukistin ruumiini. Olin kuin kiduttaja itselleni.” Voi kysyä, eikö näin ankarassa kilvoituksessa ole riskinsä? Kyllä on. Varhain aamulla 11.6.2012 27-vuotias Scott Nevins, joka oli ollut Pyhän Antonioksen luostarissa noviisina 2004-2011, teki itsemurhan luostarin ulkopuolella. Luostari tai paikallinen kreikkalainen hiippakunta eivät ole tähän päivään mennessä ottaneet mitään vastuuta Nevinsin kuolemasta tai muista henkilöistä, jotka ovat kertoneet joutuneensa hengellisen väkivallan uhreiksi Arizonan luostarissa. Vanhus Efraim kertoo P. Joosefista: ” - - niiden kahdentoista vuoden aikana, jotka elin hänen kanssaan, kuulin vain harvoin hänen kutsuvan minua nimeltä. Kutsuessaan tai puhutellessaan minua hän käytti kaikenlaisia loukkauksia sopivin laatusanoin.” Tällainen kilvoitus ei sovi kaikille.
P. Joosef Hesykastin menetelmän kuuluvat olennaisena osana lakkaamaton rukous sekä paastoaminen ja valvominen. Alhainen verensokeri on omiaan aiheuttamaan pahaa mieltä, ja unenpuute voi johtaa jopa aistiharhoihin. Niinpä kaikki kirjeissä kuvatut ”yliluonnolliset” tapahtumat eivät välttämättä vaadi yliluonnollista selitystä: ”Silloin tunsin käden kiihottavan minua lihallisesti. Katsoin ja näin haureuden demonin , tuon viheliäisen roiston. Hyppäsin sen päälle kuin koira, niin paljon sitä vihasin – ja tarrauduin siihen. Sen karvat tuntuivat sian karvoilta. Silloin se katosi ja koko paikka täyttyi hirvittävästä löyhkästä.” Demonit kuuluvat ortodoksiseen uskoon ja myös mm. pyhittäjä Johannes Valamolainen kertoo kirjeissään kohtaamisista pahojen henkien kanssa. On kiusaus panna osa näistä kokemuksista mielikuvituksen tai liian valvomisen piikkiin, mutta kieltämättä esimerkiksi Isä Johanneksen kirjeissään kertoma tarina veljestään, joka yht’äkkiä alkoi pelätä pyhäinjäännöksiä, on erikoinen ja vaikuttava.
Joskus alkaa epäilyttää, että P. Joosef ns. heittää lekendaa: ”Kaksi päivää sitten eräs valakialainen isä kuoli täällä Lakkoksen skiitalla. Hän heräsi eloon, kun häntä oltiin hautaamassa, ja kertoi palanneensa helvetistä, jossa häntä rangaistiin, koska hän tapasi juopotella elossa ollessaan. - - Silloin hän kuoli heti paikalla uudelleen ja hänet laskettiin hautaan.” Vaikka uskovaisena ortodoksina en mitenkään halua kyseenalaistaa, etteivätkö Pyhällä Vuorella kuolleetkin voisi herätä, on erikoista, että tämä sangen erikoinen tapaus, joka lienee tapahtunut joskus 1940-50-luvulla, ei ole tullut vastaan mistään muusta lähteestä kuin alun perin vuonna 1999 Arizonassa julkaistusta kirjasta.
P. Joosefin kirjekokoelma muistuttaa aihepiiriltään ja sisällöltäänkin paljon oman pyhittäjä Johanneksemme (1873-1958) kirjekokoelmia. Tämä on luonnollista, koska sekä Joosef että Johannes ammensivat opetuksensa samoista lähteistä. Isä Johanneksen ja Joosef Hesykastin kirjeet eroavat toisistaan merkittävästi sen suhteen, että Isä Johanneksen kirjeiden vastaanottajat on tarkasti dokumentoitu, ja kirjeistä jää voimakas vaikutelma vuoropuhelusta, vaikka rippilasten kirjeet Isä Johannekselle eivät olekaan säilyneet. Tähän verrattuna Joosef Hesykastin kirjeet tuntuvat paikoitellen ”roikkuvan ilmassa” ilman kosketusta aineelliseen todellisuuteen. Esimerkiksi kirje nro 38, joka ilmeisesti on osoitettu Joosefin äidille ja veljille, tuntuu suorastaan puisevalta. Uskonnollisen jargonin alta ei tunnu löytyvän juuri mitään aidosti lämmintä tai henkilökohtaista sanottavaa! Jossakin vaiheessa kirjaa aloin epäillä, etteivät kaikki kirjeet edes ole Joosef Hesykastin kirjoittamia, koska periaatteessa ne olisi voitu koota ”ortodoksisesta puppugeneraattorista” liittämällä satunnaisessa järjestyksessä yhteen pätkiä erämaisien kirjoituksista. Eri aikoihin kirjoitetuissa kirjeissä Joosef ehtii myös muuttaa mieltään asioista. Vielä kirjeessä nro 30 Joosef karttaa maallisia lääkäreitä, mutta kirjeeseen nro 49 mennessä Joosef on jo nöyrtynyt ja hakee apua vaivoihinsa länsimaisesta lääketieteestä.
Kirjeessä nro 54 poiketaan salaliittoteorioiden maailmassa: ”Vapaamuurarit keksivät monia suunnitelmia ja haluavat tehdä monia asioita…” Vanhus Efraimin amerikkalaisten seuraajien kerrotaan olevan usein antisemitistejä ja valkoisen ylivallan kannattajia. Ekumeniasta Joosef Hesykasti ei ainakaan piitannut: ”Kun niin monet syntyvät - - katolilaisiksi - - ja muiksi, jotka eivät usko vaan ovat kuin puolittain syntyneet ja päätyvät ikuiseen rangaistukseen.”
Todettakoon, että Ekumeenisen patriarkaatin samana päivänä Joosef Hesykastin kanssa pyhäksi julistama pyhittäjä Sofroni Saharov ei ajatellut toisuskoisista kristityistä näin synkästi. Hän ei esimerkiksi välttämättä kehottanut luokseen tullutta ei-ortodoksista kristittyä kääntymään ortodoksiksi, vaan vaikutti uskovan, että pelastus voi löytyä jopa niinkin epätodennäköisestä paikasta kuin roomalaiskatolisesta kirkosta (kunhan jättää filioquen pois uskontunnustuksesta). Kanonisoimalla Joosef Hesykastin ja Sofroni Saharovin samanaikaisesti Konstantinopoli on siis onnistunut kumartamaan samaan aikaan itään ja länteen. Turhaan ei Bysantin kotkalla ole kahta päätä! Todettakoon myös, että pyhä Johannes Valamolainen ei jaa efraimilaisten käsitystä, jonka mukaan pahat henget tulliasemillaan odottavat vain napatakseen sielut, jotka ovat unohtaneet jonkin synnin synnintunnustuksella. Isä Johanneksen mukaan kuolemansyntejä ovat vain sellaiset synnit, jotka muistaa tehneensä mutta joita ei kadu.
Edellä esitetyistä kriittisistä huomioista huolimatta todettakoon, että Kirjeitä Athosvuorelta ei nähdäkseni sisällä mitään harhaoppisia ajatuksia. Itse asiassa luostarikirjallisuutta jonkin verran lukeneelle kirjekokoelmassa ei juuri mitään uutta. Pyhä Synodi on puhunut, joten Pyhän Joosef Hesykastin opetuksilla on Kirkon virallinen taivaseenpääsysertifikaatti. Niinpä jos koet, että Pyhän Joosef Hesykastin tie on sinun tiesi, sen kuin vaan laitat keppisi viuhumaan! Joosef Hesykastin rinnalla tai sijaan kannattaa kuitenkin – varsinkin ei-luostariasukkaiden – lukea varsinkin Pyhän Johannes Valamolaisen kirjeitä, koska ne liittyvät aihepiiriltään konkreettisemmin maallikkojen elämään. Myös Isä Johanneksen opetuksilla on Kirkon virallinen taivaaseenpääsysertifikaatti.