Hippiäinen syntyy. Emolevyn uudelleenohjelmointi käynnissä. Käynnissä. Käynnissä. Mustaa huumoria vauvavuosiin.
Vanhemmuus. Hellyyttä, tyynyyn karjumista, kiireitä hengissäpitämisen saralla. Yöllisiä pelkoja – yövuorohan tunnetusti vastaa siitä että maapallo pysyy kiertoradallaan eikä gravitaatio katoa tai moninkertaistu. On myös teoreettinen mutta todennäköinen mahdollisuus, ettei ehkä ole niin täydellinen kasvattaja kuin silloin, kun ei vielä ollut omia lapsia.
Unisammakko jatkaa esikoisromaani Hippiäisen humoristista ja koskettavaa tarinaa.
Ahhahahaa, aivan huippu tapaus tämä kirja! Parasta viihdettä äitiaivoille, samastumisen kohdat olivat niin lukemattomia. Suosittelen kaikille äiti-ihmisille ja miksei muillekin Bridget Jones -tyyppisestä huumorista pitäville.
Olen todella, todella tiukassa lukujumissa, mutta tämä huljahti siitä läpi. En olisi itse tarttunut, mutta puoliso toi kirjastosta ja kokeilin sivu kerrallaan. Sujuva lukea siis, vaikka kiertyykin helposti samoihin kehiin ja ajatuksiin ja toistoon. Pelko siitä, että ei raskauden ja synnytyksen ja äitiysvapaan jälkeen pysty ikinä mihinkään järjelliseen tuntuu samastuttavalta, mutta esim. synnyttänyttä kehoa parjaavat kohdat oli tosi raskaita. Rakentuu kärjistyksille ja stereotypioille, mitkä hetken huvittavat mutta eivät loputtomiin. Mutta sain luettua kokonaisen kirjan!
Mustaa huumoria pakottavasta täydellisyyden halusta, perheistä ja parisuhteesta. Vauvavuodet ovat lähinnä näyttämö, jossa vaativan Kreetan rytmikäs ajatus vipeltää.
Tarinasta huomio leviää toisinaan turhaksi asti vauvan ja vauvan tilanteiden kuviin, eikä kirjan sanomasta saa kunnolla otetta. Hauskaa on silti.
Haluaisin antaa 4 tähteä, mutta jää hilkulle. Tämä on siis hyvä kirja ja suosittelen sitä etenkin ensiäideille.
Aluksi tätä on raskasta lukea. Kärsimys ja raskaat ajatukset oikein laahaavat sivuja, mutta puolessa välissä alkaa kepeys ja jonkinlainen itseironia loistaa. Teos kuvaa ja ilmentää äitiysmasennusta ja etenkin äitiysStressiä!
Tekisi mieli lukea miten taaperovuosi kirjoittajalla on mennyt ja onko kirjan loppu (jota en spoilaa) vaikuttanut häneen, perhearkeen ja urapolkuun enempää?
Esikoislapsen ensimmäinen vuosi on Kreetalle ja tämän miehelle yhtä kaaosta. Minua päähenkilön korostettu panikointi, huolehtiminen ja suorittaminen ärsytti. Kuitenkin kirjassa oli paljon tuttua, tuli muistoja niiltä ajoilta kunnomat pojat olivat vauvoja.
Unisammakko on aivan toimiva vertaistuki vauvavuoteen näin raskauden loppuvaiheessa, mutta kirja toistaa valitettavasti aivan liikaa itseään ja sortuu jankkaamaan samoja asioita ja sanalitanioita ja vitsejä kerta toisensa jälkeen. Muutamaa tarinasta irrallista kummallista tapahtumaa lukuun ottamatta hieman turhauttavan yksitoikkoinen.