Metro on nuori kotkalainen nainen. Toisin kuin ikätoverinsa hän ei tee itseään näkyväksi bloggamalla ja vloggaamalla vaan maalaamalla betoniseinään grafiitteja.
Mutta nyt Metro pakenee henkensä edestä sekä poikaystävänsä Rustin surmaajaa että venäläistä oligarkkia, jonka kotigalleriasta Metro on tuhonnut muutaman miljoonan euron edestä taidetta. Mutta tarjoaako kylmä Kymenlaakso piilopaikkaa tummahipiäiselle naiselle, jolla on enemmän vihollisia kuin ystäviä ja jolta on viety kaikki muu paitsi intohimo graffitiin ja kosto? Vai onko Metrolla edessä sama kohtalo kuin Rustilla ja monella muulla hänen rakastamallaan ihmisellä?
Jari Järvelä on kotkalainen kirjailija, jonka Metro-trilogia on saavuttanut suuren suosion sekä Suomessa että muualla maailmassa. Sarjan ensimmäisen osan Tyttö ja pommi (2014) käännösoikeudet on myyty Saksaan, Tsekkiin, Turkkiin sekä englanninkieliseen maailmaan. Sen englanninkielinen käännös The Girl and the Bomb oli syyskuussa 2015 Amazonin scandicrime-listan kakkonen. Tytöstä ja pommista on myös tekeillä myös elokuva, jonka ohjaa Samuli Valkama.
ENG: Jari Järvelä has written novels, short stories, essays, radio plays and plays. He currently resides at Kotka, living between the ocean and a river, likes both cities on harbours and train stations. His favourite cities are Napoli and Marseille, in both of which nothing is working yet everything works out, everybody believes in miracles and not for nothing. His hobbies include swimming, wines and history (even the one that can be found on a roadside or on rusty tin cans on an old fridge on an attic). Most of all, Järvelä is into punk music and paintings from 1500's renaissance, both of which most of his friends dislike strongly. Both of them include that frenzied indulging which makes art something more than life, or at least more sensible.
FIN: Jari Järvelä on syntynyt Helsingissä 21. marraskuuta 1966. Hän on kirjoittanut romaaneja, novellikokoelmia, esseitä, kuunnelmia ja näytelmiä. Hän asuu Kotkassa meren ja joen välissä, pitää sekä satamakaupungeista että juna-asemista. Hänen mielikaupunkinsa ovat Napoli ja Marseille, niissä ei mikään toimi mutta kaikki järjestyy, ja jokainen uskoo syystä ihmeisiin. Hän harrastaa uintia, viinejä, myös valtateiden ulkopuolista historiaa, sitä joka löytyy vesakkoisilta pientareilta ja vintiltä vanhasta nestekidejääkaapista, sen sisältämistä ruosteensyömistä säilykepurkeista. Erityisen nitkahtanut Järvelä on punkmusiikkiin ja 1400-luvun renessanssitauluihin, hänen useimmat ystävänsä saavat molemmista nokkosihottumaa. Molemmissa on sitä vimmaista heittäytymistä, joka tekee taiteesta elämää suurempaa, tai ainakin herkempää.
Kuuntelin äänikirjana kesän aikana koko Metro-trilogian. Loppuosa jäi köykäisimmäksi ja toistolle. Trilogiassa pidin graffitimaailman/-kulttuurin avaamisesta, tai lähinnä tulokulmista kyseiseen taiteen tai rötöstelyn muotoon, miten sitä kukin katsookaan. Hauskaa oli myös liikkua synnyinmaisemissani (Kouvola-Kotka) ja haavekotimaisemissani (Berliini). Elokuvallinen kerronta ja vahva stereotypioilla ja iänikuisella menetetty rakkaus ja kosto -juonella leikittely ei kuitenkaan tehnyt minuun niin suurta vaikutusta kuin ennakkohype antoi odottaa.
Harvoin, jos koskaan, luen jännityskirjallisuutta, etenkään kokonaisia sarjoja. Nyt vain tuli luettua, sen verran kiinnosti sekä miljöö että tarina, vaikka joitakin häiritseviäkin osasia oli. Vauhdikas, tasavahva, ok.
Järvelä pääsee todella revittelemään trilogiansa viimeisessä osassa, ja (turhan harvoin esiintyvä) musta huumori on todella karmean hauskaa.
Aika söpöksi ihan loppu vedetään, mutta eiköhän Metro (ja Rust) ole sen viimein ansainneetkin. Jos asuisin Kotkassa, salaliittoteoriat voisivat ahdistaa vielä enemmän...
Metroa tulee ikävä. Trilogiassa Järvelä tasapainoilee taitavasti harmaalla alueella, jossa hyvikset eivät aina olekaan niin hyviä ja huonoista vaihtoehdoista on valittava se vähiten huono. Viimeinen osa tuo syvyyttä Metron hahmoon, kovan ulkokuoren alta löytyy suuri sydän.
Kiva päätös trilogialle. Melkoista haahuilua välillä, mutta toimintaa myös. Jännää huumoria ja erikoisia henkilöhahmoja tämä trilogia on täynnä. Erityisesti tykkäsin Samuelista, joka oli jotenkin tosi kiva tyyppi vaikka oli vasta 4-vuotias.
Samat sanat voi sanoa tästä kuin edellisestäkin kirjasta, vauhdikasta toimintaseikkailua ja vaarallisia tilanteita. Juoni edelleen on epäuskottava, mutta ei sillä edelleenkään ole väliä, kun kirja vie mennessään. Loppu oli juuri sopiva.
Yhdestä ehdottomista suosikkihahmoistani, Metrosta, kertova dekkaritrilogia sai arvoisensa päätöksen. Dekkarit eivät yleensä ole suurimpia suosikkejani, mutta tämä sarja on! Tällaisia nuoria naishahmoja pitäisi olla enemmän. Graffiteja maalaava, uhrin roolista kieltäytyvä ja huimapäisen rohkea nuori nainen elää maalatakseen ja toisaalta kostaakseen rakkaansa kuoleman, selviytyy varmoista kuolemanpaikoista kerta toisensa jälkeen ja pistää siinä sivussa kuusnolla kampoihin aika monelle pahikselle ja vartijalle. Rakastan! Kirjailija on myös, edelleen, perehtynyt kiitettävän hyvin graffitikulttuuriin ja tarjoileekin jännityksen lomassa myös kiinnostavia tärppejä katutaidekulttuurista kiinnostuneille. (Pakko päästä joskus Orgosoloon! )