What do you think?

Sukupuolikysymys
Miten sukupuoleen liittyvät merkitykset ja yhteiskunnalliset jaot vaikuttavat ihmisten elämään? Sukupuolikysymys tarjoaa perustiedot siitä, miksi ja millä tavoin sukupuoli ja erilaiset lähestymistavat siihen nykyisin jakavat ja yhdistävät meitä.
Teos esittelee erilaisia sukupuolen selitysmalleja, kuten käsitystä ihmisen sukupuolesta lajiominaisuutena ja toisaalta ajatusta sukupuolesta sosiaalisesti muotoutuvana. Asiaa havainnollistetaan esimerkiksi tarkastelemalla suomalaisten aikakauslehtien kansikuvia 1950-luvulta nykypäivään, perheen ja työelämän yhteensovittamista, kotitöitä ja hoiva-ammatteja sekä sukupuolen merkitystä lasten varhaiskasvatuksessa.
Sukupuolikysymys ei yhteiskunnassamme ole enää vain nais- tai tasa-arvokysymys, vaan siihen kuuluu myös esimerkiksi miehiin kohdistuvien odotusten kriittinen tarkastelu ja heteroseksuaalisuuden itsestäänselvyyden kyseenalaistaminen.
Sukupuolikysymys on selkeä johdatus aihepiiriin vasta tutustuvalle mutta myös käsikirja aihetta jo pidempään pohtineelle.

- GenresNonfiction
270 pages, Paperback
Published January 1, 2016
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 4 of 4 reviews
Read
January 11, 2024Luin tän kirjan yhtä kurssii varten josta tein oppimistehtävän joten miksipä en laita tätä tänne.
Yhest luvusta tuli vähän transfoobiset vibat, "nykypäivänä kuka tahansa voi sanoa itseään naiseksi", mut tää on toimitettu teos joten monta eri mielipidettä tuli esille. :D Uutta tietoa varsinkin oli Suomen feministinen historia, mihin en oo perehtynyt Minna Canthia enempää hirveemmin.

January 22, 2020
Antaisin kirjalle 2.5 tähteä. Jotkut artikkelit ovat erinomaisia, toiset taas tuntuvat olevan edelleen jossain 90-luvun alussa. Nimi ei vastaa sisältöä: tässä ei jutella sukupuolesta, vaan nais- ja miesasioista. Voit lukea virallisen arvioni (yhdessä V. Alasuutarin kanssa) myös Janus-lehdestä (2018).
January 25, 2022
Paljon hyvää tietoa ja herättelevää pohdintaa. Osa teoreettisesta tiedosta oli vähän vaikeaa ns. maallikon ymmärtää.
February 3, 2017
loistavaa perehdytystä. sain hyviä jatko-lukuvinkkejä suomenkielisiin teokseen! niin mielenkiintoista asiaa
Displaying 1 - 4 of 4 reviews