"Sinun on hyvä tuntea minut, siis todella tuntea."
Aira Samulinin koko hämmästyttävä elämä!
Aira Samulin on kestojulkkis, joka on tanssittanut Suomen kansaa jo kahdeksalla vuosikymmenellä. Liki satavuotiaan vauhti vain kiihtyy. Mistä kumpuaa hänen elämänilonsa?
Uudessa elämäkerrassa Samulin kertoo avoimesti lapsuudestaan Raja-Karjalassa, epävakaasta äidistään ja sodassa kaatuneesta isästään, avioliitoistaan ja miehistään. Menestyksekäs ura muodin ja viihteen parissa on vienyt häntä ympäri maailmaa etsimään sitä, mikä on uutta ja kiinnostavaa.
Suunvuoron saavat myös Samulinin perhe sekä lukuisat ystävät ja kollegat, jotka paljastavat uusia puolia tästä kaikkien tuntemasta poikkeuksellisesta naisesta.
Hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen teos mielenkiintoisesta persoonasta. Olisin kuitenkin kaivannut enemmän syvyyttä ja moniulotteisuutta aiheen käsittelyyn. Nyt oli paljon asiaa, mutta vähän näkökulmia. Tyydyttiin vain myötäilemään julkisuudesta tuttua mielikuvaa iki-positiivisesta ja aina energisestä supernaisesta. Tällä otteella katsaus jäi etäiseksi, vaikka olikin tapahtumiltaan laaja. Vasta ihan lopussa päästiin vähän pitaa syvemmälle, mutta se jäi valitettavasti vain pintaraapaisuksi. Liekö sitten Samulinin itsensä käsky, että tehonaisen julkisuuskuvaa ei himmennetä liian syväluotaavalla persoonan tarkastelulla. Kaikkinensa kuitenkin lukemisen arvoinen kokonaisuus.
Power moveria tuli itekin kutosluokalla vatkutettua, eikä lähes ysikymppisen elämäntarinasta juonenkäänteitä puutu.
Sunnuntain kertalukeman loppufiilis on kaks ja puoli tähteä: kelvosti kirjoitettu, mutta inasen tasapaksu & rytmitön. Välillä menee läpijuoksuksi. Oisin kaivannut vähän enemmän karsintaa ja pohtivampaa otetta. Soraääntäkin saadaan vasta ihan loppumetreillä. Ihan kelpo sunnuntailukemista, mutta ei sen enempää.
Ensimmäiseksi on todettava, että kyllä Aira Samulinista on kannattanut elämäkerta kirjoittaa. Ysikymppisellä tehonaisella on takanaan melkoinen historia niin työ- kuin yksityiselämässäkin ja kaikenlaista kiinnostavaa on tapahtunut. Valitettavasti teoksen kirjoitustyyli jäi hieman askarruttamaan: kun kirjoittaja ystävystyy kerronnan kohteen kanssa, voi näemmä käydä niin että itseä ei saa etäännytettyä riittävästi ja iso osa ajasta menee kehumiseen ja myötäilyyn. Saa toki kehua ja monesta asiasta kannattaakin, mutta jos kaikki mitä elämäkertakohde tekee on suorastaan erinomaista, nousevat ainakin minulla karvat pystyyn. Teksti on kuitenkin pääosin sujuvaa ja leppoisaa luettavaa.