Siperiasta itään kertoo, miten maailman suljetuin maa on syntynyt, kuinka se voi yhä olla olemassa ja miltä työläisten paratiisi paikan päällä tuntuu.Pohjois-Koreassa on puutetta, kurjuutta ja nälkäkuolemia. Samaan aikaan maa haluaa kuitenkin tulla nähdyksi sosialismin mallivaltiona ja työläisten paratiisina, ja ihmisiä yritetäänkin sokaista uskomattomalla propagandanäytelmällä, jonka kulissiksi puolue-eliitin asuttama pääkaupunki Pjongjang on rakennettu. Tämä näyteikkuna on tosin päässyt pahoin rapistumaan.
Siperiasta itään tarjoaa laajan tietopaketin Pohjois-Korean matkaa suunnittelevalle lukijalle ja se toimii mainiosti myös opaskirjana.
Tämähän oli yllättävän hyvä. Kevyt ja viihteellinen toki, mutta sisälsi mukavasti sellaisia näkökulmia, joita harvemmin Pohjois-Koreasta käsitellään. Jos haluaa lukea yhden ainoan suomeksi kirjoitetun kirjan Pohjois-Koreasta, suosittelen tätä. Sisältää runsaasti referointeja tunnetuimpien loikkareiden muistelmista, joten niidenkin lukemisen voi vaikka skipata tämän luettuaan. Ei liian syvällistä analyysiakaan, mutta miellyttävä määrä nippelitietoa.
Hokkaselta olisin kuitenkin toivonut vielä yhtä oikolukua sekä rakenteen tarkempaa miettimistä. Paikoitellen oli lähes mahdotonta saada selville montako reissua Pohjois-Koreaan Hokkanen on tehnyt, minä vuosina ja mistä reissusta missäkin luvussa puhutaan. Pääosassa on toki Elokuvafestivaali-reissu, mutta myös muihin matkoihin viitataan. Parissa kohtaa lähteiden tarkempi merkitseminen olisi myös ollut paikallaan, sillä kuten todettu totuus on joskus tarua ihmeellisempää ja Pohjois-Koreasta liikkuu melkoisen villejä huhuja.
Vähän erilainen matkaopas. Mielenkiintoisia näkymiä maailman omituisimpaan valtioon. Välillä ei tiennyt itkeäkö vai nauraako. Vai lukeeko sci-fiä. Kirja oli mielenkiintoinen, mutta vähän turhan pitkä ja sekava. Tiivistämisellä ja kappaleiden järjestelyllä olisi saanut aikaiseksi napakamman kirjan. Nyt tiettyjä asioita, kuten elokuvia, ehkä kirjoittajan lähtökohdista johtuen, korostettiin tarpeettoman paljon. Lisäksi häiritsi kun kirjailija keksi jonkun hauskan sanan, kuten "kuppila" tai "Kiminmaa", niin sitä alettiin toistamaan koko ajan.
Astetta viihteellisempi käsittely tälle aihepiirille, josta yleensä kirjoitetaan (syystäkin) melko synkästi. Toki faktat pöyristyttävät tässäkin ihan yhtä lailla, ne vain esitellään humoristisemmalla kielellä. Paljon kuvia. Valitettavan paljon kirjoitusvirheitä. Pilkkusäännöistä eivät kaiketi enää edes tekstinkäsittelyohjelmat huomauta, sillä sivulauseita (erityisesti relatiivilauseita) ei ole useinkaan pilkulla erotettu päälauseista. Vaikka tähän jossain määrin alkaa teosta lukiessa turtua, niin pidän tätä merkittävänä puutteena. Mikseivät kustannustoimittajat puutu tällaisiin ongelmiin nykyään? Argh.
Ja ehkä hieman turhan monesti tuli nostettua esiin pohjoiskorealaisten naisten univormujen kiihottavuus kirjailijan silmissä. Ovathan ne tietysti esineellistäviksi tarkoitettujakin eli sinänsä ymmärrän nämä huomiot. Ajoittain kuitenkin aloin tuntea eksyneeni setämiehen salaiseen päiväkirjaan enkä ihan sitä hae tietokirjalta, vaikka se kuvaileekin kirjoittajan omia kokemuksia.
Teoksen rakenne olisi voinut olla napakampi. Hieman liikaa poukkoiltiin ja minulle jäi välillä epäselväksi, mistä reissusta oli kyse. Kirjailija on käynyt maassa useasti ja eniten kerrotaan eräästä elokuvafestivaalimatkasta, joka tavallaan tuntui muodostavan teoksen kehyksen, mutta tavallaan ei ehkä sitten kuitenkaan.
Teoksen lukemisen aloittaminen oli tuskallinen prosessi. Ensinnäkin kirjailija iskee vasten kasvojasi sitaatilla George Orwellin klassikkoteoksesta "1984," aivan kuin ei olisi mitään muuta mihin verrata suljettuja ja tarkoin kontrolloituja maita. Toiseksi, jo ensimmäisten parinkymmenen sivun aikana ilmenevä Pohjois Korealaisten naisten esineellistäminen ja seksualisoiminen oli mautonta ja luotaantyöntävää. Kirjoitusasu kuitenkin onneksi normalisoitui melko pian ja alun outoudet jäivät suurimmalta osalta taakse. Valokuvien paljous oli mukava lisä siivittämään tarinaa. Pohjois Koreasta ei kuitenkaan löydy kovinkaan paljoa sisältöä suomeksi, jolloin suosittelen kirjaa aiheesta kiinnostuneille.
Pitkästä aikaa jotain Pohjois-Koreaan liittyvää. Hämmästelemättä ei tätäkään kirjaa lue/kuuntele, vaikka moni eriskummallisuus on jo aiemmista aihepiiriäkäsitelleistä kirjoista tuttu. Saapa nähdä ehdinkö omana elinaikanani nähdä Koreoiden yhdistymisen? Kuuntelin Nextstoryssa, hyvä lukija.
Pohjois-Korea: Siperiasta itään (2013) toimii paitsi matkaoppaana maahan matkustaville henkilöille myös kiinnostavana katsauksena suljettuun maahan. Teoksessa esitellään monia asioita aina maassa tarjottavasta ruoasta (koira on suurta herkkua) pohjoiskorealaisiin elokuviin ja sähköpulan aiheuttamiin ongelmiin sekä myös tavallisen kansan arkeen.
Teos on viihteellinen, mutta samalla erittäin mielenkiintoinen katsaus maahan, josta saatavat tiedot perustuvat hajanaisiin lähteisiin ja matkailijoiden sekä muiden kokemuksiin. Kirja erinomaisena matkaoppaana maahan, sillä se esittelee monia matkailijoita kiinnostavia asioita. Lisäksi teokseen on saatu luontevasti mahdutettua myös maata ja sen elämää käsitteleviä osia. Erilaisia propaganda- ja muita kuvia on teoksen sivuilla runsaasti. Kokonaisuutena erittäin mielenkiintoinen ja vähemmän vakava teos, jonka sisältö on kuitenkin täyttä asiaa. Annan tälle 4 tähteä.
Kepeä mutta kattava ja mukaansatempaava matkaopas Pohjois-Koreaan. Kauhistelun ja voivottelun sijaan Hokkanen paljastaa näkymiä diktatuurin tarkoin varjellun julkisivun takaa.
Kyllähän tämä kirja taas todisti sen että totuus on viihdearvoltaankin tarua kalliimpaa. The Interview - elokuva saa myös erilaisen vivahteen tämän seikkailun jälkeen.