What do you think?
Rate this book
The City of Woven Streets
'Where itaranta shines is in her understated but compelling characters' Red star review (for MEMORY OF WATER), Publishers Weekly.
Emmi Itäranta’s prose combines the lyricism of Ishiguro’s NEVER LET ME GO. This is her second novel, following the award-winning MEMORY OF WATER.
The tapestry of life may be more fragile than it seems: pull one thread, and all will unravel.
In the City of Woven Streets, human life has little value. You practice a craft to keep you alive, or you are an outcast, unwanted and tainted. Eliana is a young weaver in the House of Webs, but secretly knows she doesn’t really belong there. She is hiding a shameful birth defect that would, if anyone knew about it, land her in the House of the Tainted, a prison for those whose very existence is considered a curse.
When an unknown woman with her tongue cut off and Eliana’s name tattooed on her skin arrives at the House of Webs, Eliana discovers an invisible network of power behind the city’s facade. All the while, the sea is clawing the shores and the streets are slowly drowning.
265 pages, Kindle Edition
First published October 15, 2015
97 people are currently reading
2624 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 340 reviews
October 13, 2024
You can say I’m a dreamer, pero no puedes decirlo en el mundo de Eliana. Ella vive en un mundo donde está prohibido soñar. Sin embargo, Eliana sueña. Un día, descubre en la playa a una joven extranjera que ha sido atacada. La muchacha es incapaz de hablar, pero tienen un nombre tatuado en la mano: el de Eliana
Una distopía abarrotada de intensos sentimientos, ambiente onírico y lirismo. Los capítulos regulares se intercalan con febriles visiones nocturnas de una mente errante y ayudan a construir una atmósfera limítrofe entre la fantasía y la realidad. La autora finlandesa nos mete de cabeza en una historia desconcertante (total desorientación en las primeras páginas) pero elige no ser tan contundente con el resto: la trama avanzará con muchísima lentitud, regodeándose en la creciente tensión (sí, romántica/sexual) entre las dos protagonistas y en la notable calidad de su escritura. El plot consigue atrapar paulatinamente y uno necesita leer ese final que me pareció desesperantemente ambiguo. Elijo creer, por supuesto.
Una distopía romántica, introspectiva y pausada, recomendable para el que valora no solo lo que se dice sino cómo está dicho. Si se busca una historia pletórica de acción, abstenerse.
"The tapestry of life may be more fragile than it seems: pull one thread, and all will unravel."
Una distopía abarrotada de intensos sentimientos, ambiente onírico y lirismo. Los capítulos regulares se intercalan con febriles visiones nocturnas de una mente errante y ayudan a construir una atmósfera limítrofe entre la fantasía y la realidad. La autora finlandesa nos mete de cabeza en una historia desconcertante (total desorientación en las primeras páginas) pero elige no ser tan contundente con el resto: la trama avanzará con muchísima lentitud, regodeándose en la creciente tensión (sí, romántica/sexual) entre las dos protagonistas y en la notable calidad de su escritura. El plot consigue atrapar paulatinamente y uno necesita leer ese final que me pareció desesperantemente ambiguo. Elijo creer, por supuesto.
Una distopía romántica, introspectiva y pausada, recomendable para el que valora no solo lo que se dice sino cómo está dicho. Si se busca una historia pletórica de acción, abstenerse.
"The tapestry of life may be more fragile than it seems: pull one thread, and all will unravel."
November 26, 2016
Oli pakko lukea tämä yhtä kyytiä loppuun asti. Upea kirja, kaikkien kehujensa arvoinen. <3
May 12, 2018
Ich bin jetzt ehrlich gesagt ein bisschen ratlos, wie ich dieses Buch, diese Geschichte, beschreiben und vor allem vermitteln soll, was ich beim Lesen empfunden habe.
Schon nach den ersten Zeilen wusste ich, dass es etwas besonderes ist und dass es mir gefallen wird. Bei manchen Büchern ist das so und ich wurde komplett in die Handlung eingesogen, während ich alles andere um mich herum vergessen hab!
Es hat mich ein bisschen an "Der Report der Magd" von Margaret Atwood erinnert - fragt mich nicht warum, denn diese beiden Bücher haben eigentlich nichts gemein, bis auf das System: eine Gesellschaft, die die Menschen mit ihren Ängsten unterdrückt. Eine Thema, dass sich bei uns über Jahrhunderte immer widerspiegelt, hier aber auf so einer "un-fassbaren" Weise an den Leser herangetragen, im Laufe der Seiten aber immer konkreter wird.
Der Schreibstil ... wie gesagt hat er mich nach den ersten Sätzen schon so beeindruckt, dass ich alleine dadurch schon völlig fasziniert weiterlesen wollte. Die Protagonistin Eliana erzählt ja aus der Ich-Perspektive und führt einen mit ruhiger und bedächtiger Weise durch die Ereignisse, die ihr ganzes Leben auf den Kopf stellen. Es ist ein sanfter Rhythmus, dem man sich anpassen muss; er trägt einen weiter wie Wellen, mit einer wunderbar berührenden, stilsicheren Poesie. Dabei beschreibt sie auf ganz ungewöhnliche und äußerst bildhafte Weise, ohne sich abgenutzter Metaphern zu bedienen. Sowas liebe ich ja sehr, denn es wirkt erfrischend anders, komplett neu und man sieht wieder, was man alles mit Wörtern und der Sprache anstellen kann!
Eliana lebt auf einer abgeschotteten Insel im Haus der Spinnweben mit anderen Weberinnen zusammen. Es gibt mehrere Häuser der "Kunstfertigkeiten", wie das Haus der Worte oder der Tintenschreiber. Was es damit auf sich hat wird nur angekratzt, trotzdem hat eine gute Vorstellung, bei der gerade das, was nicht ausgesprochen wird, besonders nachwirkt!
Eliana hat kaum Kontakt zur Außenwelt, denn die "Häuser" bleiben unter sich, nur mit ihrem Bruder trifft sie sich einmal im Monat.
Die Stimmung wirkt immer gedämpft, denn das ganze Leben basiert auf der Kontrolle des Rates, der in einem alles überragenden Turm inmitten der Insel sitzt. Es ist eine gesichtslose Macht, denn die acht Ratsmitglieder sind immer unter Masken verborgen. Kontrolle ist hier an der Tagesordnung, Kontrolle über das Leben, aber auch über die Träume - denn Träume sind hier verboten, da sie als Krankheit angesehen wird, die zum Sterben führt und ja, auch ansteckend ist! Faszinierend sind hier auch die bildlich übertragenen Motive; der alles überragende Turm ist hier nur eins von vielen Beispielen! Ein sehr prägnantes ist natürlich auch das Thema der Geschichte: die Träume.
Für diesen Hintergrund bzw. das Verbot hätte die Autorin auch andere Möglichkeiten gehabt, doch ich fand es genial, hier die Träume zu nehmen. Mit Träumen assoziiert man ja nicht nur die vielen Gedanken im Schlaf, mit denen man seine Gefühle und Erlebnisse ordnet, sondern auch die Träume die man für sich und für seine Zukunft hat. Die positiven Hoffnungen und Wünsche, die einem das Leben lebenswert machen und ein Ziel geben, auf das man zuschreiten kann.
Und das alles wird den Menschen genommen, Gerüchte gestreut und Angst geschürt - denn wie soll man sich verstecken, im Schlaf, wenn man am verletzlichsten ist und keinen Einfluss nehmen kann auf das, was mit einem passiert?
"Die Bereiche sind immer in Bewegung. Nur die Schlafsäle und Kammern bleiben.
Sie sind aus Stein gemauert, denn der Schlaf muss in feste Räume verbannt werden,
er darf nicht frei herumwandern. Doch um die steinernen Gemäuer herum entstehen
und verschwinden Räume, Mauern und Straßen, denn nach dem Willen der Weberfrauen
soll nichts von Dauer sein." S. 63
Was genau es mit dem Weben im Haus der Spinnweben auf sich hat, wird nicht explizit definiert. Es ist eher eine Ahnung, ein Hauch, eine Anspielung, wie vieles was auf der Insel passiert. Nicht alles wird bis ins kleinste Detail erklärt und doch gewinnt man einen sehr intensiven und drastischen Eindruck, der auf so unbefangene Weise erzählt wird.
Eine großartige Geschichte, die vor allem durch ihre tiefgreifende Bedeutung und die wunderschöne tragende Schreibweise etwas ganz besonderes ist. Man fühlt sich Eliana immer ganz nah, während man mit ihr lebt, leidet und zu begreifen lernt, wie wichtig es ist, zu hinterfragen und sich selbst treu zu bleiben.
© Aleshanee
Weltenwanderer
Schon nach den ersten Zeilen wusste ich, dass es etwas besonderes ist und dass es mir gefallen wird. Bei manchen Büchern ist das so und ich wurde komplett in die Handlung eingesogen, während ich alles andere um mich herum vergessen hab!
Es hat mich ein bisschen an "Der Report der Magd" von Margaret Atwood erinnert - fragt mich nicht warum, denn diese beiden Bücher haben eigentlich nichts gemein, bis auf das System: eine Gesellschaft, die die Menschen mit ihren Ängsten unterdrückt. Eine Thema, dass sich bei uns über Jahrhunderte immer widerspiegelt, hier aber auf so einer "un-fassbaren" Weise an den Leser herangetragen, im Laufe der Seiten aber immer konkreter wird.
Der Schreibstil ... wie gesagt hat er mich nach den ersten Sätzen schon so beeindruckt, dass ich alleine dadurch schon völlig fasziniert weiterlesen wollte. Die Protagonistin Eliana erzählt ja aus der Ich-Perspektive und führt einen mit ruhiger und bedächtiger Weise durch die Ereignisse, die ihr ganzes Leben auf den Kopf stellen. Es ist ein sanfter Rhythmus, dem man sich anpassen muss; er trägt einen weiter wie Wellen, mit einer wunderbar berührenden, stilsicheren Poesie. Dabei beschreibt sie auf ganz ungewöhnliche und äußerst bildhafte Weise, ohne sich abgenutzter Metaphern zu bedienen. Sowas liebe ich ja sehr, denn es wirkt erfrischend anders, komplett neu und man sieht wieder, was man alles mit Wörtern und der Sprache anstellen kann!
Eliana lebt auf einer abgeschotteten Insel im Haus der Spinnweben mit anderen Weberinnen zusammen. Es gibt mehrere Häuser der "Kunstfertigkeiten", wie das Haus der Worte oder der Tintenschreiber. Was es damit auf sich hat wird nur angekratzt, trotzdem hat eine gute Vorstellung, bei der gerade das, was nicht ausgesprochen wird, besonders nachwirkt!
Eliana hat kaum Kontakt zur Außenwelt, denn die "Häuser" bleiben unter sich, nur mit ihrem Bruder trifft sie sich einmal im Monat.
Die Stimmung wirkt immer gedämpft, denn das ganze Leben basiert auf der Kontrolle des Rates, der in einem alles überragenden Turm inmitten der Insel sitzt. Es ist eine gesichtslose Macht, denn die acht Ratsmitglieder sind immer unter Masken verborgen. Kontrolle ist hier an der Tagesordnung, Kontrolle über das Leben, aber auch über die Träume - denn Träume sind hier verboten, da sie als Krankheit angesehen wird, die zum Sterben führt und ja, auch ansteckend ist! Faszinierend sind hier auch die bildlich übertragenen Motive; der alles überragende Turm ist hier nur eins von vielen Beispielen! Ein sehr prägnantes ist natürlich auch das Thema der Geschichte: die Träume.
Für diesen Hintergrund bzw. das Verbot hätte die Autorin auch andere Möglichkeiten gehabt, doch ich fand es genial, hier die Träume zu nehmen. Mit Träumen assoziiert man ja nicht nur die vielen Gedanken im Schlaf, mit denen man seine Gefühle und Erlebnisse ordnet, sondern auch die Träume die man für sich und für seine Zukunft hat. Die positiven Hoffnungen und Wünsche, die einem das Leben lebenswert machen und ein Ziel geben, auf das man zuschreiten kann.
Und das alles wird den Menschen genommen, Gerüchte gestreut und Angst geschürt - denn wie soll man sich verstecken, im Schlaf, wenn man am verletzlichsten ist und keinen Einfluss nehmen kann auf das, was mit einem passiert?
"Die Bereiche sind immer in Bewegung. Nur die Schlafsäle und Kammern bleiben.
Sie sind aus Stein gemauert, denn der Schlaf muss in feste Räume verbannt werden,
er darf nicht frei herumwandern. Doch um die steinernen Gemäuer herum entstehen
und verschwinden Räume, Mauern und Straßen, denn nach dem Willen der Weberfrauen
soll nichts von Dauer sein." S. 63
Was genau es mit dem Weben im Haus der Spinnweben auf sich hat, wird nicht explizit definiert. Es ist eher eine Ahnung, ein Hauch, eine Anspielung, wie vieles was auf der Insel passiert. Nicht alles wird bis ins kleinste Detail erklärt und doch gewinnt man einen sehr intensiven und drastischen Eindruck, der auf so unbefangene Weise erzählt wird.
Eine großartige Geschichte, die vor allem durch ihre tiefgreifende Bedeutung und die wunderschöne tragende Schreibweise etwas ganz besonderes ist. Man fühlt sich Eliana immer ganz nah, während man mit ihr lebt, leidet und zu begreifen lernt, wie wichtig es ist, zu hinterfragen und sich selbst treu zu bleiben.
© Aleshanee
Weltenwanderer
January 8, 2016
Oi miten ihana kirja! En tiedä oliko Kudottujen kujien kaupunki parempi vain huonompi teos kuin Teemestarin kirja, mutta henkilökohtaisesti pidin siitä enemmän. Tarina on idealtaan ja miljööltään kiinnostavampi (olen varmaan lukenut liian monta dystopiaa...) ja suorastaan lumouduin kirjan maailmasta. Aivan täysillä en tähänkään rakastunut, mutta Itärannan tulevat romaanit ovat lukulistalla ehdottomasti.
March 6, 2017
3.5 stars
I'm so happy that I gave this book a chance!
It's a Finnish fantasy/dystopian novel about an island slowly sinking into the sea, and features a beautifully understated romance between two girls, each carrying their own secrets and burdens.
I don't want to say too much about the plot and the characters at this point because I don't want to give away too much information - it's best if you go and discover it by yourself!
The atmosphere that Itäranta paints is dreamy and at times eerie. The writing is beautiful and there are some truly stunning quotes, the prose is rich and full of vivid imagery.
However, there is also a downside to this. I have to admit that I struggled quite a bit at the beginning – the author doesn't do much explaining at start and you have to put together little pieces of information about world building and the characters as you read on. Everything in this book feels dreamlike, but that is not always good. To me, it was hard to get a good sense of the world and the characters because of the vagueness of the writing, so it took me about 120 pages before I could actually enjoy the story and have a better idea about what's going on.
Other than that, I LOVED the imagery that the book left in my mind – all the sea green hues, scent of brine and sea, salty breeze, empty halls, gauzy webs floating in the wind, the drowned streets of a doomed city… and best of all, the quiet, sweet relationship that blooms between our narrator and a mute girl that one day appears at the temple.
I adore the world that the author created and the dreamy feeling that persists throughout the novel.
So all in all, it was a beautiful, lyrical read but I had some issues with the sometimes too flowery prose and it took me really long to get into the story.
Would I recommend it? Well, that depends.
READ IF:
• you like to get lost in dreamy fantasy worlds,
• you don't mind a slow read,
• you're looking for something fresh and original
• you like a slow burn, understated romance
DON'T READ IF:
• you are looking for a fast paced adventure – this one is quite the opposite,
• you dislike purple prose,
• you need the world building and the characters to be well defined and have a strong sense of what is going on
I'm so happy that I gave this book a chance!
It's a Finnish fantasy/dystopian novel about an island slowly sinking into the sea, and features a beautifully understated romance between two girls, each carrying their own secrets and burdens.
I don't want to say too much about the plot and the characters at this point because I don't want to give away too much information - it's best if you go and discover it by yourself!
The atmosphere that Itäranta paints is dreamy and at times eerie. The writing is beautiful and there are some truly stunning quotes, the prose is rich and full of vivid imagery.
However, there is also a downside to this. I have to admit that I struggled quite a bit at the beginning – the author doesn't do much explaining at start and you have to put together little pieces of information about world building and the characters as you read on. Everything in this book feels dreamlike, but that is not always good. To me, it was hard to get a good sense of the world and the characters because of the vagueness of the writing, so it took me about 120 pages before I could actually enjoy the story and have a better idea about what's going on.
Other than that, I LOVED the imagery that the book left in my mind – all the sea green hues, scent of brine and sea, salty breeze, empty halls, gauzy webs floating in the wind, the drowned streets of a doomed city… and best of all, the quiet, sweet relationship that blooms between our narrator and a mute girl that one day appears at the temple.
I adore the world that the author created and the dreamy feeling that persists throughout the novel.
So all in all, it was a beautiful, lyrical read but I had some issues with the sometimes too flowery prose and it took me really long to get into the story.
Would I recommend it? Well, that depends.
READ IF:
• you like to get lost in dreamy fantasy worlds,
• you don't mind a slow read,
• you're looking for something fresh and original
• you like a slow burn, understated romance
DON'T READ IF:
• you are looking for a fast paced adventure – this one is quite the opposite,
• you dislike purple prose,
• you need the world building and the characters to be well defined and have a strong sense of what is going on
October 15, 2015
♥ Huh huh, siis huh huh!
August 29, 2019
I am probably too tired to write a coherent review, having travelled across Europe by train for twelve hours after five hours sleep. Nonetheless, I’ll give it the old college try. I enjoyed ‘The City of Woven Streets’ more than Itaranta’s previous novel Memory of Water, which I liked but found frustrating. Her latest has more of a fantasy atmosphere, whereas her previous was explicitly post-climate catastrophe science fiction. ‘The City of Woven Streets’ is also arguably sci-fi, but set in a distant enough future and containing enough fantastical elements that it felt more like reading fantasy. This seemed better suited to Itaranta’s lyrical writing style, which I can imagine might appeal to some more than others. I appreciate it once I get used to it, although at first it seems to occlude meaning somewhat. The reader gets a strong sense of atmosphere from the start, however it takes longer to establish who the narrator is and what is actually happening. Eliana's first person narration of Eliana does carry the reader along, though, and after about fifty pages I was carried away by the characters and story. I do love that the majority of main characters are women, with an interesting range of perspectives, motivations, and ethnicities. The world-building is also excellent; this was a great strength of Memory of Water too.
There are two major things I also want to discuss, one that I greatly approve of and another I’m rather critical of, but both are massive spoilers.
Nonetheless, I think four stars are merited here as I was emotionally invested in the characters, intrigued by the setting, and gripped by the plot. Itaranta is clearly an author to watch, as both of her novels that have been translated into English have really distinctive voices and vividly imagined worlds. Also notable: I probably would have had more than five hours sleep last night if I hadn’t been so determined to finish 'The City of Woven Streets'. It was definitely worth it.
There are two major things I also want to discuss, one that I greatly approve of and another I’m rather critical of, but both are massive spoilers.
Nonetheless, I think four stars are merited here as I was emotionally invested in the characters, intrigued by the setting, and gripped by the plot. Itaranta is clearly an author to watch, as both of her novels that have been translated into English have really distinctive voices and vividly imagined worlds. Also notable: I probably would have had more than five hours sleep last night if I hadn’t been so determined to finish 'The City of Woven Streets'. It was definitely worth it.
March 4, 2016
Tässä huomaa miten paljon Itäranta on kehittynyt kirjailijana, kun vertaa tätä teosta Teemestarin tyttäreen. Itärannalla hallussa kieli ja kuvailu, kirja on tietyllä tavalla taianomainen ja unenomainen.
Ehkä olisin kaivannut juoneet vähän enemmän suoraviivaisuutta tai punaista lankaa, välillä se tuntui huuhtoutuvan kaiken sanailun alle. Miljöö oli ihana! Mutta samalla maailmanrakennus jäi vähän huonolla tavalla auki. Ottaen huomioon, etten yleensä lue suomalaista kaunokirjallisuutta (ja en oikein pidä siitä) niin 4 tähteä kertoo aika paljon. Suosittelen!
Ehkä olisin kaivannut juoneet vähän enemmän suoraviivaisuutta tai punaista lankaa, välillä se tuntui huuhtoutuvan kaiken sanailun alle. Miljöö oli ihana! Mutta samalla maailmanrakennus jäi vähän huonolla tavalla auki. Ottaen huomioon, etten yleensä lue suomalaista kaunokirjallisuutta (ja en oikein pidä siitä) niin 4 tähteä kertoo aika paljon. Suosittelen!
November 12, 2016
An atmospheric fantasy that serves up a frustration of characters and world-building.
Eliana is a young weaver in the House of Weavers, one of several craft houses on an island where dreaming is forbidden. Eliana can dream though, which makes her incredibly nervous when a voiceless young woman turns up at the House with a tattoo of Eliana's name on her hand.
It's difficult to say more about this, because Eliana is so sheltered and passive she doesn't know much more than that. She has no idea what happens in the House of the Tainted where dreamers are sent, and she doesn't realize that where she lives in only marginally less a prison than that one. She also has no knowledge of the Council that rules the island other than that they must be obeyed. It's a perfect little dystopia with a compliant and complacent population.
But eventually, and I do mean eventually, Eliana does start to learn more as the plot happens to her. (I use the phrase deliberately; Eliana has almost no agency throughout most of the book). Unfortunately, by the time the book discovers it has a plot, there's not enough book left to make it satisfying and everything rushes to a hasty conclusion.
Another thing that annoyed me is the world-building, or more to the point, the communication of the world-building. It sounds fascinating, with an island of webs, and woven tapestry walls everywhere and pre-human ancients. But there's almost no description of any of that, instead sticking with the point of view of Eliana, who questions nothing ever. There's also the Council and the guards, who you would presumably expect to have the best interests of the island at heart even if they are fascists, but instead are paranoid lunatics bent on persecuting people rather than surviving the clearly imminent natural disasters that the island is facing.
Not recommended.
Also worth calling out the American version of this book shamefully white-washes the cover, unless that's not the main character. Eliana is brown-skinned.
Eliana is a young weaver in the House of Weavers, one of several craft houses on an island where dreaming is forbidden. Eliana can dream though, which makes her incredibly nervous when a voiceless young woman turns up at the House with a tattoo of Eliana's name on her hand.
It's difficult to say more about this, because Eliana is so sheltered and passive she doesn't know much more than that. She has no idea what happens in the House of the Tainted where dreamers are sent, and she doesn't realize that where she lives in only marginally less a prison than that one. She also has no knowledge of the Council that rules the island other than that they must be obeyed. It's a perfect little dystopia with a compliant and complacent population.
But eventually, and I do mean eventually, Eliana does start to learn more as the plot happens to her. (I use the phrase deliberately; Eliana has almost no agency throughout most of the book). Unfortunately, by the time the book discovers it has a plot, there's not enough book left to make it satisfying and everything rushes to a hasty conclusion.
Another thing that annoyed me is the world-building, or more to the point, the communication of the world-building. It sounds fascinating, with an island of webs, and woven tapestry walls everywhere and pre-human ancients. But there's almost no description of any of that, instead sticking with the point of view of Eliana, who questions nothing ever. There's also the Council and the guards, who you would presumably expect to have the best interests of the island at heart even if they are fascists, but instead are paranoid lunatics bent on persecuting people rather than surviving the clearly imminent natural disasters that the island is facing.
Not recommended.
Also worth calling out the American version of this book shamefully white-washes the cover, unless that's not the main character. Eliana is brown-skinned.
April 25, 2019
4 to 4.5 stars
In all honesty, I felt a little lost during first 75 pages, but once I got into the story I adored this. This is not a perfect book, but Emmi Itäranta's gorgeous writingstyle, beautifully vivid worldbuilding and original story made this a fantastic experience for me.
I'm going to let this sink in properly, but will definitely write a more indepth review soon...
RTC
In all honesty, I felt a little lost during first 75 pages, but once I got into the story I adored this. This is not a perfect book, but Emmi Itäranta's gorgeous writingstyle, beautifully vivid worldbuilding and original story made this a fantastic experience for me.
I'm going to let this sink in properly, but will definitely write a more indepth review soon...
RTC
November 25, 2019
A könyv olvassa után kicsit az az érzésem támadt, mintha egy randi előtt a lány a nővére képeit küldte volna el nekem, és így érkezett volna meg a találkozóra. Én pedig felfedezem az arcán azokat a vonásokat, amelyek megtetszettek a testvérében, majd megtalálom a saját értékeit is, de végső soron az az élmény maradt meg bennem, hogy nem azzal találkoztam, akire vártam.
Valahogy így tudnám leírni a viszonyomat, ami A teamesternő könyve és A tiltott álmok városa iránt érzek. Ha valaki nem akar csalódni, én egyértelműen az utóbbival kezdenék.
Pedig ennek a műnek is számosak az erényei. Kezdjük mindjárt azzal, hogy aki beleszeretett Emmi Itäranta költői képeibe, annak most is törlést kell kérnie maga alatt. A szerző már-már ipari mennyiségben használja a hangulatfestő és hangutánzó szavakkal, színes-szagos hasonlatokkal, természeti képekkel teletűzdelt mondatokat. Csodálkozom is egy kicsit, hogy Itäranta miért nem a költészetbe próbált meg betörni, vagy valami édes-bús finn heavy metal együttesnek dalszöveget írni.
Talán még soha nem olvastam még ilyen finoman megírt, gyöngédségében is megkapó LMBT-szerelmi szálat. Azok közé tartozom, akik kiütést kapnak a kvótamelegek szerepeltetésétől, amennyiben ordít róluk, hogy a nemi identitásuk csak azért került bele az adott műbe, hogy ki legyen pipálva egy tétel egy képzeletbeli listán, amiből nem következik semmi. Eliana és Valeria szavak nélküli szerelme, közös élményeik és céljaik, finom kommunikációjuk, egymásra találásuk és hirtelen elszakadásuk olyasmi, amiért azt hiszem érdemes elolvasni ezt a könyvet.
Talán a legszebb rész az, amikor Eliana belülről tapasztalja meg az elnyomó rendszer megbélyegzettjeinek a sorsát. Amikor a döntésének életre-halálra szóló következményei lesznek, és amikor a rá jellemző, egyébként inkább beletörődő és sodródó magatartása ellenére sem adja fel az emberségét.
Tetszett még az is, hogy az írónő bizonyára kapcsolatba kerülhetett a tanulmányai során a magyar nyelvvel, mert magyar nevű szereplők is felbukkannak a könyv lapjain, de hogy ez hol és milyen formában történt, arra a rövid kereséseim nem adtak választ.
A bevezetőből kiderült, hogy azért akadnak itt gondok, ami miatt én ezt a könyvet csak a Teamesternő sápadt visszfényének gondolom. A disztopikus környezet egyes elemei egyszerűen hiányosak, az arctalan elnyomók még a legvégén sem jelennek meg, tetteik okára csak következtetni tudunk. Más elemei, mint például a rendszeres könyvégetés, egyszerűen csak teátrális semmitmondás, aminek nincs következménye és nincs funkciója. Bekerült, mert egy disztópiában könyveket szoktak égetni, és punktum.
A szerző nemcsak azt mutatta meg, hogy hogyan kell ízlésesen és következetesen bemutatni egy LMBT-szálat, hanem azt is tökéletesen demonstrálta, hogy mi az az eset, amikor unottan sóhajtok fel, hogy „ezt miért kellett?”. Mert a történet egy pontján az egyik szereplőről kiderül, hogy transznemű. De ennek az információnak nagyjából semmilyen jelentősége nincs, körülbelül egy oldalban el is intézik két másik fontos értesüléssel együtt, a szereplő további sorsa pedig az ismeretlenség homályába vész. A transzneműségnek itt annyi szerepe és funkciója volt, mint egy focilabdának Orbán Viktor random kampányfilmjében.
A már-már weirdbe hajló fantasyelemek pedig egy kicsit a levegőben lógva maradnak. A Fátyolszövők Házának eredetmítoszát megkapjuk, Az idő gyermekei rajongók előnyben, de én ennek ismeretében már kicsit csodálkozom a Szövőnő vagy éppen Eliana reakcióin.
A kiadónak egy kicsit több energiát kellene fektetni a magyar szöveg gondozásába, mert bár hibák mindenütt akadnak, sajnos ebben a kötetben az írásjel-problémák, illetve a mondathibák (pl. kétszer szerepel az alany) sajnos megütötték azt a szintet, hogy egy kicsit bosszankodjam miatta. Cserébe legalább a borító szebb lett, mint a másik könyvé, és értelmet is kap a történet során.
A négy csillag inkább négyes alá csillag. Jobban örültem volna egy hasonló műnek, mint amilyen a Teamesternő volt.
Valahogy így tudnám leírni a viszonyomat, ami A teamesternő könyve és A tiltott álmok városa iránt érzek. Ha valaki nem akar csalódni, én egyértelműen az utóbbival kezdenék.
Pedig ennek a műnek is számosak az erényei. Kezdjük mindjárt azzal, hogy aki beleszeretett Emmi Itäranta költői képeibe, annak most is törlést kell kérnie maga alatt. A szerző már-már ipari mennyiségben használja a hangulatfestő és hangutánzó szavakkal, színes-szagos hasonlatokkal, természeti képekkel teletűzdelt mondatokat. Csodálkozom is egy kicsit, hogy Itäranta miért nem a költészetbe próbált meg betörni, vagy valami édes-bús finn heavy metal együttesnek dalszöveget írni.
Talán még soha nem olvastam még ilyen finoman megírt, gyöngédségében is megkapó LMBT-szerelmi szálat. Azok közé tartozom, akik kiütést kapnak a kvótamelegek szerepeltetésétől, amennyiben ordít róluk, hogy a nemi identitásuk csak azért került bele az adott műbe, hogy ki legyen pipálva egy tétel egy képzeletbeli listán, amiből nem következik semmi. Eliana és Valeria szavak nélküli szerelme, közös élményeik és céljaik, finom kommunikációjuk, egymásra találásuk és hirtelen elszakadásuk olyasmi, amiért azt hiszem érdemes elolvasni ezt a könyvet.
Talán a legszebb rész az, amikor Eliana belülről tapasztalja meg az elnyomó rendszer megbélyegzettjeinek a sorsát. Amikor a döntésének életre-halálra szóló következményei lesznek, és amikor a rá jellemző, egyébként inkább beletörődő és sodródó magatartása ellenére sem adja fel az emberségét.
Tetszett még az is, hogy az írónő bizonyára kapcsolatba kerülhetett a tanulmányai során a magyar nyelvvel, mert magyar nevű szereplők is felbukkannak a könyv lapjain, de hogy ez hol és milyen formában történt, arra a rövid kereséseim nem adtak választ.
A bevezetőből kiderült, hogy azért akadnak itt gondok, ami miatt én ezt a könyvet csak a Teamesternő sápadt visszfényének gondolom. A disztopikus környezet egyes elemei egyszerűen hiányosak, az arctalan elnyomók még a legvégén sem jelennek meg, tetteik okára csak következtetni tudunk. Más elemei, mint például a rendszeres könyvégetés, egyszerűen csak teátrális semmitmondás, aminek nincs következménye és nincs funkciója. Bekerült, mert egy disztópiában könyveket szoktak égetni, és punktum.
A szerző nemcsak azt mutatta meg, hogy hogyan kell ízlésesen és következetesen bemutatni egy LMBT-szálat, hanem azt is tökéletesen demonstrálta, hogy mi az az eset, amikor unottan sóhajtok fel, hogy „ezt miért kellett?”. Mert a történet egy pontján az egyik szereplőről kiderül, hogy transznemű. De ennek az információnak nagyjából semmilyen jelentősége nincs, körülbelül egy oldalban el is intézik két másik fontos értesüléssel együtt, a szereplő további sorsa pedig az ismeretlenség homályába vész. A transzneműségnek itt annyi szerepe és funkciója volt, mint egy focilabdának Orbán Viktor random kampányfilmjében.
A már-már weirdbe hajló fantasyelemek pedig egy kicsit a levegőben lógva maradnak. A Fátyolszövők Házának eredetmítoszát megkapjuk, Az idő gyermekei rajongók előnyben, de én ennek ismeretében már kicsit csodálkozom a Szövőnő vagy éppen Eliana reakcióin.
A kiadónak egy kicsit több energiát kellene fektetni a magyar szöveg gondozásába, mert bár hibák mindenütt akadnak, sajnos ebben a kötetben az írásjel-problémák, illetve a mondathibák (pl. kétszer szerepel az alany) sajnos megütötték azt a szintet, hogy egy kicsit bosszankodjam miatta. Cserébe legalább a borító szebb lett, mint a másik könyvé, és értelmet is kap a történet során.
A négy csillag inkább négyes alá csillag. Jobban örültem volna egy hasonló műnek, mint amilyen a Teamesternő volt.
April 21, 2023
2016: 4,5-5 tähteä. Tässä oli se tunne, se kiintymys joka omalla kohdallani puuttui Teemestarin kirjasta. Tarina oli kokonainen, kieli oli todella kaunista, hahmot elävämpiä. Loppuratkaisu jäi vähän mietityttämään, oliko Elianalle pakko tapahtua niin kuin tapahtui. Ehkä oli. Mutta ehdottomasti mielettömän hyvä kirja.
2023: Ei samanlaista hurmosta, mitä muistelin ekalta lukukerralta, mutta edelleen mielettömän hyvä. Mitä lauseita, mitä yhteiskunnallista kommentointia, millainen maailma. Itäranta toimii aina.
2023: Ei samanlaista hurmosta, mitä muistelin ekalta lukukerralta, mutta edelleen mielettömän hyvä. Mitä lauseita, mitä yhteiskunnallista kommentointia, millainen maailma. Itäranta toimii aina.
December 11, 2020
It's strange how books choose you. I recently spent some days in Finland -which had been my dream for years. From day one, I was looking for some beautiful Finnish literature to take home with me when the time came to go back. And from day one I couldn't find any bookstores that had a separate space for Finnish literature translated into English. Then, the day after my birthday, I was in Turku and it was really cold, and I started going into malls and shops just to avoid the outside weather. Then I found a bookstore, just another one, and surprise -my so anticipated Finnish books in other languages area! And it didn't take too long for me to choose because The City of Woven Streets had already claimed me as a reader since the first time I laid eyes on it.
This book wasn't perfect, but there were so many perfect things about it. Some people claim the first part, before the plot really starts developing, is slow and boring, and I will agree that it takes time for things to really start happening, but that whole slow beginning is my favorite part about this novel. The way Itäranta describes the island, the Houses of Crafts, the main character and her shadows, the ink-marking process, the Council. It's a weaver's work that she does there, and I was completely hooked on it all along.
The prose she uses is beautiful, quite poetic most of the time -the kind of narrative that makes you picture every single detail, feel every single emotion the characters are going through. I don't think I would ever get tired of reading this author.
The main character was built slowly, brick by brick, the perfect image of someone completely subdue until doubt starts rising and none of it makes sense anymore. Her journey was long and painful, but it felt so real.
The way the author portrayed dreams and nightmares, light and shadow, and the power of dreaming, that was perfect too. People forbidden to dream are people forbidden to see.
What wasn't perfect -the shallowness of most supporting characters (I didn't quite enjoy Biros and Lazaro; but Moth, Weaver, Alva, Janos and even Valeria could have been very interesting if explored), the quickness of the plot itself, the lack of a more binding connection between Valeria and Eliana (even when I think the romance was beautiful). But you know -it's all forgettable, because the rest of the book was amazing and it had been a while since a novel surprised me this much in such a positive way.
This won't be the last I read by Itäranta. I can't wait for the next journey she'll take me on!
This book wasn't perfect, but there were so many perfect things about it. Some people claim the first part, before the plot really starts developing, is slow and boring, and I will agree that it takes time for things to really start happening, but that whole slow beginning is my favorite part about this novel. The way Itäranta describes the island, the Houses of Crafts, the main character and her shadows, the ink-marking process, the Council. It's a weaver's work that she does there, and I was completely hooked on it all along.
The prose she uses is beautiful, quite poetic most of the time -the kind of narrative that makes you picture every single detail, feel every single emotion the characters are going through. I don't think I would ever get tired of reading this author.
The main character was built slowly, brick by brick, the perfect image of someone completely subdue until doubt starts rising and none of it makes sense anymore. Her journey was long and painful, but it felt so real.
The way the author portrayed dreams and nightmares, light and shadow, and the power of dreaming, that was perfect too. People forbidden to dream are people forbidden to see.
What wasn't perfect -the shallowness of most supporting characters (I didn't quite enjoy Biros and Lazaro; but Moth, Weaver, Alva, Janos and even Valeria could have been very interesting if explored), the quickness of the plot itself, the lack of a more binding connection between Valeria and Eliana (even when I think the romance was beautiful). But you know -it's all forgettable, because the rest of the book was amazing and it had been a while since a novel surprised me this much in such a positive way.
This won't be the last I read by Itäranta. I can't wait for the next journey she'll take me on!
July 23, 2025
Ļoti somiski - ekoloģija un cilvēku pārdarbības radītās sekas, klusas un niansētas cilcēku attiecības, poētiski, paskarbi, bet arī lēni un mazliet garlaicīgi.
Lasot mazliet atcerējos autores iepriekšējo grāmatu “Ūdens atmiņa” un motīvu atkārtojumus. Šur tur uzrakstīts skaisti, bet man pietrūka konkrētības pasaules uzbūvē un stāstījuma stilā, līdz pašām beigām ļoti daudz nezināmo, un beigās iespiests tāds drudžains action, kas disonēja ar līgano sākumu.
Negaidiet Holivudas trīscēlienu fantāziju un varbūt būs labi.
Lasot mazliet atcerējos autores iepriekšējo grāmatu “Ūdens atmiņa” un motīvu atkārtojumus. Šur tur uzrakstīts skaisti, bet man pietrūka konkrētības pasaules uzbūvē un stāstījuma stilā, līdz pašām beigām ļoti daudz nezināmo, un beigās iespiests tāds drudžains action, kas disonēja ar līgano sākumu.
Negaidiet Holivudas trīscēlienu fantāziju un varbūt būs labi.
July 25, 2018
Sharp but lyrical fantasy/sci-fi dystopian journey. Sumptuous narration by Aysha Kala.
SRC 2018 Summer Item 30.2 as a non-Indo-European language family, and Inclusive Book Bingo for March 2018.
SRC 2018 Summer Item 30.2 as a non-Indo-European language family, and Inclusive Book Bingo for March 2018.
January 6, 2016
I wanted to love this book, so much. And there were a lot of things in it that I loved - the descriptions of the island, the exquisite language, the main character. But then there were things that I did not love - the overall plot, the ending, how it felt like the story is stuck in place. It took me a long time to get into the story, for it to get going at all, and once it finally did, it felt like it ended all too abruptly with very little explanation. Mostly I was left with the feeling that I did not get even a third of what happened, so much time was used on build-up and what happened to everyone in the end was left unexplained. I did like the sudden environmental route it took for a chapter or so, but in general it feels like the overall theme was lost somewhere between the beautiful words and that the author was trying a bit too hard. I could not help but compare this to 'The Memory of Water' and must say I liked that one a lot better. It was more coherent. This is not a bad book, but it's not living up to the potential and expectations. Points for the absolutely gorgeous cover.
December 26, 2015
Unenomaisen kaunis fantasiaromaani jännärimaustein. Upea kirjailija, joka ei näköjään petä.
March 12, 2017
Teemestarin kirja teki minuun suuren vaikutuksen kielellään, ainutlaatuisuudellaan sekä ympäristöteemoillaan, joten olin erittäin innostunut Itärannan uusimmasta romaanista, jonka sain vihdoin luettua. Kudottujen kujien kaupungin tarina on selvästi yhtenäisempi ja kootumpi kuin Teemestarin kirjan, mutta en kokenut siihen samanlaista yhteyttä. Lisäksi välillä tuntui että Itäranta yritti liikaa, proosa on kaunista ja kuvallista kyllä, mutta vertauskuvia oli omaan makuuni jo liikaakin. Ne saivat tekstin tuntumaan raskaalta ja tarinan vaikeaselkoiselta. Mystinen tunnelma oli varmaan kirjailijan tavoitteena, välillä olisin kuitenkin kaivannut selkeyttä. Vaikka eihän sitä voi kieltää, että Itäranta on äärimmäisen kiehtova kirjailija, jolta ei mielikuvitusta puutu. Tekstin kiemuroihin jäi paljon kaiveltavaa, tulkittavaa ja ymmärrettävää, siitä olen varma. Niinpä haluan lukea Kudottujen kujien kaupungin joskus uudelleen ja katsoa saanko siitä enemmän irti. Nyt lähinnä nautin tarinan unenomaisuudesta sen enempään pohtimatta.
December 28, 2015
Emmi Itäranta's sophomore novel once again invites the reader to a dystopic world in which water has an important role. However, this time the limits of the world is set in a different fashion than in the debut novel Memory of Water as this time the setting is not defined by the lack of water, but by its abundance.
Eliana has lived her whole life on an island from which only traders and dignitaries ever venture further. Through her narration the reader is slowly introduced to a young woman who appears meek and attentive to the outside world, but carries secrets within her. One of these secrets is that she can read, a skill which is reserved for few in the closed society build on rituals, hierarchies, the rule of an enigmatic council. However, her inner world is jeopardized when a another young woman is attacked outside the weaver's guild in which Eliana is a member and put to her care. The intimacy they discover puts both of them to risk.
Itäranta stays true to the style introduced to the world in her debut novel and even manages to refine it further. Little information is given through artificial dialogue or inner monologues, but the information is garnered through small tidbits among Eliana's thoughts and actions. This style suits the world, where revealed secrets can lead to stigmatization and worse. Not only is the style effective, but it is beautiful as well. Itäranta often takes her time and, instead of finding the most direct route, leads the reader to the desired point through a meandering, more poetic way which sometimes can even lead to the reader forgetting the constricting world created by the language.
However, the chances for forgetting for a longer time are small. Itäranta once again starts with small details and builds up the reader through first hints and then through full blown revelations to see the world in which Eliana lives. While the end is not one of the strong points of the novel, the steps there are enticing for various reasons whether the style or the strong character Eliana, whose motivations are easy to follow even if her actions might surprise. The fantastic elements perhaps underline that Itäranta is not at her best as a world-builder (yet at least), but serve the story and its deeper layers in fashion that I at least welcomed Itäranta's venture into the elements and hope for more.
Eliana has lived her whole life on an island from which only traders and dignitaries ever venture further. Through her narration the reader is slowly introduced to a young woman who appears meek and attentive to the outside world, but carries secrets within her. One of these secrets is that she can read, a skill which is reserved for few in the closed society build on rituals, hierarchies, the rule of an enigmatic council. However, her inner world is jeopardized when a another young woman is attacked outside the weaver's guild in which Eliana is a member and put to her care. The intimacy they discover puts both of them to risk.
Itäranta stays true to the style introduced to the world in her debut novel and even manages to refine it further. Little information is given through artificial dialogue or inner monologues, but the information is garnered through small tidbits among Eliana's thoughts and actions. This style suits the world, where revealed secrets can lead to stigmatization and worse. Not only is the style effective, but it is beautiful as well. Itäranta often takes her time and, instead of finding the most direct route, leads the reader to the desired point through a meandering, more poetic way which sometimes can even lead to the reader forgetting the constricting world created by the language.
However, the chances for forgetting for a longer time are small. Itäranta once again starts with small details and builds up the reader through first hints and then through full blown revelations to see the world in which Eliana lives. While the end is not one of the strong points of the novel, the steps there are enticing for various reasons whether the style or the strong character Eliana, whose motivations are easy to follow even if her actions might surprise. The fantastic elements perhaps underline that Itäranta is not at her best as a world-builder (yet at least), but serve the story and its deeper layers in fashion that I at least welcomed Itäranta's venture into the elements and hope for more.
July 12, 2018
Emmi Itäranta creates such wonderful worlds, and places a female hero front and center. First in Memory of Water, and now in this.
Eliana doesn't waste time with irrelevant worries. She's got plenty of all too relevant ones to worry about.
I am rather in readerly love with Itärata's style. It's consistent, and creative. She has a way of portraying a horrible reality, but having a thread of bright hope run throughout.
This was both not what I was expecting (there are elements of fantasy), and exactly what I expected (a strong female lead, and a story that breaks the normal patterns). I was also pleasantly surprised by the romantic interest.
Anyone looking for a book with mostly female characters, and a f/f romance, in a (slightly fantasy) dystopian setting, look no further!
Eliana doesn't waste time with irrelevant worries. She's got plenty of all too relevant ones to worry about.
I am rather in readerly love with Itärata's style. It's consistent, and creative. She has a way of portraying a horrible reality, but having a thread of bright hope run throughout.
This was both not what I was expecting (there are elements of fantasy), and exactly what I expected (a strong female lead, and a story that breaks the normal patterns). I was also pleasantly surprised by the romantic interest.
Anyone looking for a book with mostly female characters, and a f/f romance, in a (slightly fantasy) dystopian setting, look no further!
November 5, 2019
I actually read the English version 'The Weaver', by Finnish auther Emmi Itaranta (just her second book), which I didn't find in Goodread's database. It's a wonderfully written fantasy tale of innocence, discrimination, political corruption and societal secrecy from the view of a coming-of-age young woman. I definitely look forward to reading more from her!
Read
October 26, 2015Erinomainen romaani, Itärannalla on homma hanskassa. Tarinan kudelma on kiehtova, kieli upeaa, kertomukseen uppoaa suoraan. Hienoa!
April 5, 2017
Emmi Itäranta has mastered the craft of writing brilliant, jaw-droppingly beautiful language that flows like water. In addition she possesses an imagination that takes the reader to a new, but still recognisable fantasy world. The end result is a text that is at the same time both ethereal and immensely powerful.
The City of Woven Streets is Itäranta's second novel and follows the footsteps of The Memory of Water, which featured similar themes of overpowering regime, natural disasters, environmental issues and identity. The story is set on an island affected by floods where dreams and dreaming are considered a curse. I was hooked from the very beginning, but instead of speeding through the novel, I paced myself because the language demands your full attention. I savoured this book and, although it isn't flawless, it's definitely one that I'd highly recommend you to pick up!
The City of Woven Streets is Itäranta's second novel and follows the footsteps of The Memory of Water, which featured similar themes of overpowering regime, natural disasters, environmental issues and identity. The story is set on an island affected by floods where dreams and dreaming are considered a curse. I was hooked from the very beginning, but instead of speeding through the novel, I paced myself because the language demands your full attention. I savoured this book and, although it isn't flawless, it's definitely one that I'd highly recommend you to pick up!
October 22, 2015
Emmi Itäranta ei pettänyt odotuksiani, sillä Kudottujen kujien kaupunki pitää sisällään aivan yhtä hienosti eteenpäin soljuvaa kieltä ja kerrontaa kuin hänen esikoisteoksensa Teemestarin kirja. Pidin tästä jopa himpun verran enemmän, jos mahdollista, sillä tässä on mielestäni monisäikeisempi tarina, joka tarjoaa myös jännitystä loppua kohden.
Näiden kansien väliin kätkeytyy uskomattoman paljon: koskettava rakkaustarina, jota ei ole sen kummemmin jalustalle nostettu, ihmeellinen saarimiljöö, jonka voi tuntea ja kokea joka aistillaan, rohkea päähenkilö Eliana sekä uniin ja unennäkemiseen liittyvä mysteeri, jota saarella varjellaan.
Tarinan lomassa tutustutaan lähemmin lähinnä saaren kutojiin, jotka asuttavat Seittien taloa, mutta myös Tahrattujen taloon, jonne unennäkijät vangitaan, julmiin kaupunginvartijoihin sekä Mustekortteleiden väkeen. Kaupunkin väestön jaottelu muistuttaa hiukan lukemiani dystopioita.
Erityismaininta Jussi Kaakisen suunnittelemalle kannelle, joka kuvastaa aivan täydellisesti tarinan saarta.
Näiden kansien väliin kätkeytyy uskomattoman paljon: koskettava rakkaustarina, jota ei ole sen kummemmin jalustalle nostettu, ihmeellinen saarimiljöö, jonka voi tuntea ja kokea joka aistillaan, rohkea päähenkilö Eliana sekä uniin ja unennäkemiseen liittyvä mysteeri, jota saarella varjellaan.
Tarinan lomassa tutustutaan lähemmin lähinnä saaren kutojiin, jotka asuttavat Seittien taloa, mutta myös Tahrattujen taloon, jonne unennäkijät vangitaan, julmiin kaupunginvartijoihin sekä Mustekortteleiden väkeen. Kaupunkin väestön jaottelu muistuttaa hiukan lukemiani dystopioita.
Erityismaininta Jussi Kaakisen suunnittelemalle kannelle, joka kuvastaa aivan täydellisesti tarinan saarta.
March 2, 2023
Toka lukukerta 2023: Erittäin hämmentyneenä totean tän nousevan täysin Teemestarin rinnalle, ellei jopa sen ohi, ja saman 4,5 tähteä annan tälle. Ekalla lukukerralla tää tuntui vähän vaikealta ja muistaakseni irralliselta, vaikka nyt se ihmetyttää – nyt tässä tunne ja tarina veivät todellakin mukanaan ja pidin tästä ihan hirveästi. Loppu jäi Teemestarin tavoin avoimeksi, enkä ole ihan varma olinko sen fani. Upea kirja.
Eka lukukerta 2016: Kolme tähteä. Ei yhtä hyvä kuin Itärannan mestarillinen esikoinen (Teemestarin kirja). Kuitenkin kaunis, kuvaileva, kerronnallinen, elävä. Näin paikat edessäni kuin olisin katsellut niitä esim. televisiosta. Edelläkävijä: samaa sukupuolta olevien henkilöiden romanssia ei ihmetelty, suurenneltu, selitelty eikä terminologiaa suhteen laadusta käytetty. Päähenkilön suurin omituisuus ei kerrankin ollut hänen seksuaalisuutensa vaan joku ihan muu. Lisää kirjoja, joissa saman sukupuolen edustajien romanssi on olemassa yhtä oikeutetusti ja selittelemättä kuin heteroromanssit, kaivataan. Hieno, joskin surullinen mutta kaunis kirja.
Eka lukukerta 2016: Kolme tähteä. Ei yhtä hyvä kuin Itärannan mestarillinen esikoinen (Teemestarin kirja). Kuitenkin kaunis, kuvaileva, kerronnallinen, elävä. Näin paikat edessäni kuin olisin katsellut niitä esim. televisiosta. Edelläkävijä: samaa sukupuolta olevien henkilöiden romanssia ei ihmetelty, suurenneltu, selitelty eikä terminologiaa suhteen laadusta käytetty. Päähenkilön suurin omituisuus ei kerrankin ollut hänen seksuaalisuutensa vaan joku ihan muu. Lisää kirjoja, joissa saman sukupuolen edustajien romanssi on olemassa yhtä oikeutetusti ja selittelemättä kuin heteroromanssit, kaivataan. Hieno, joskin surullinen mutta kaunis kirja.
November 13, 2016
Reading is such a powerful tool to have. The concept of this story really got me excited. I picked it up ready to settle in for a good read. The beginning did start out good. Yet, it quickly became apparent to me that my joy was disappearing fast. The story moved slowly without a lot of details about the world that Eliana existed in or why her talents were so precious. In fact, after reading about a third of the way I put the book down for good. Yet, despite my lack of joy, I decided to come back to this book and give it a second chance. Only, this time I picked up the book and opened it to a random spot a little past the middle of the story and began to start reading. What I read then had me intrigued. Details about the world were more apparent. However, I still could not capture that emotional connection towards Eliana or anyone else in the story. I can see where the author was going with this book and I applaud the author but I needed that character connection, more details, and intensity earlier on. Sadly, this book was not for me (this time).
July 4, 2017
Teemestarin kirja oli minulle merkittävä lukukokemus, joten odotin tältä paljon. Tämä Itärannan toinen kirja olikin sitten juuri sellaista fantasiaa, jota en kerta kaikkiaan jaksa lukea, vaikka pinnistellen kahlasin kirjan loppuun saakka. Pitkästyttävää ja niin rönsyillen sanoilla maalailevaa tekstiä, että kauniit sanat ja kuvakielet hukkuivat ärsyynnykseni alle. Loppu toi hiukan ymmärrystä siihen, mitä kirjalla haluttiin kertoa, mutta ei pelastanut sitä tosiasiaa, että petyin kirjaan. Täytynee todeta, että vaikka lähes kaikkia muita genrejä olen vuosien varrella oppinut lukemaan, fantasia ei ole - muutamaa poikkeusta lukuunottamatta - minun juttuni.
August 14, 2016
Dare I say it? Classic Itäranta. Love it.
Intriguing world building, iresistible women, striking imagery that slows you down while reading (and perhaps gets a little lost in 'translation' every now and then?), dystopian elements that are thought-provoking and plain unsettling in equal measures, (subtle) treatment of environmental issues, an ending that makes you want to punch something - and, upon finishing the novel, a feeling of not being satisfied.
Highly recommended!
Intriguing world building, iresistible women, striking imagery that slows you down while reading (and perhaps gets a little lost in 'translation' every now and then?), dystopian elements that are thought-provoking and plain unsettling in equal measures, (subtle) treatment of environmental issues, an ending that makes you want to punch something - and, upon finishing the novel, a feeling of not being satisfied.
Highly recommended!
July 23, 2016
Writes like Atwood, includes LGBTI topics more naturally than Winterson. Well worth a read.
February 6, 2023
Very hard to rate this book... slow but dreamy. Slow but poetic. A bit of a disappointment after her first book but glad I read it.
Displaying 1 - 30 of 340 reviews