Miehen ryhti

by Petri Vartiainen

Opettaja, isä ja aviomies - tässä järjestyksessä.

Arin vaimo väittää, että Ari ajattelee enemmän oppilaita kuin omia lapsiaan. Eikä hän ole aivan väärässä.

Arin appiukko on eläkkeellä oleva opettaja. Hänen aikanaan asiat olivat yksinkertaisia: Oli koulu, jossa opettajaa toteltiin. Oli Neuvostoliitto. Mutta sitten molemmat romahtivat. Ari turhautuu ja päättää tehdä jotakin vaarallista: uhmata opetussuunnitelmaa. Romaani ryhdistä ja sen menettämisestä, opettajainhuoneen dynamiikasta, eri sukupolvien miehistä.

“Peruskoulu on kasvattanut opettajan, jonka marttyyrius ei tunne ylitöitä eikä työaikoja, sillä pakolliseksi idealisoitu kutsumus sumentaa terveen järjen.”

254 pages, Hardcover

First published January 1, 2016

Reviews

[Mai Laakso · Rating 3 out of 5]

Petri Vartiaisen Miehen ryhti kertoo Arista, joka on perheellinen mies, mutta myös yläasteen opettaja. Olisin valinnut kirjalle toisenlaisen kansikuvan, sillä luulen, että lyijykynistä tulee jokaiselle mieleen kouluajat, ja ei se kovin miellyttävää ollut. Jos ei ollut miellyttävää oppiminen yläasteella, niin ei se opettaminenkaan kirjan opettajien mielestä ollut mukavaa. Opettajat puhuivat oppilaista tosi rumasti ja vastaavasti oppilaat opettajista. Mutta Ari halusi opettaa eri tavalla, hän halusi tuoda opettamiseen mielekkyyttä ja käyttää apuna erilaisia oppimisympäristöjä.
Ari sai opetusprojektinsa vauhtiin, mutta elämä ei ole pelkkää opettamista. Perhe vaatii myös läsnäoloa, samoin vaimo, joka haluaisi vielä vauvan. Mutta Arin aika kuluu uuden projektin kimpussa myös kotona ja siitä ei hyvää seuraa. Petri Vartiainen on kirjoittanut miesopettajan näkökulmasta opettajuudesta, oppimistilanteista, kouluelämästä, nuorison kipuilusta ja kehitysvaiheesta.
Kirjasta nousee ylös tämän päivän vaikeudet koulumaailmassa. Nivelvaihe eli siirtyminen ammattikouluun, ammattikorkeakouluun, lukioon jne. vaatisi selvästi erilaista opettamista yhdeksännellä luokalla. Tällaisen kuvan sain kirjasta.

[Reetta Saine · Rating 3 out of 5]

Helmet-lukuhaaste 2017

17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista

Koska olen puolisen vuotta viettänyt aikaa enemmän kouluilla kuin kirjastossa ja kotirintamallakin elän jatkuvaa teinikoulumaailmaa, kiehtoi kirjan aihe.

Romaanimuotoinen kurkistus yläasteen opettajan elämään, jossa koulun byrokratia ja säännöt, opetussuunitelmat, oppilasaines, kotiarki, omat lapset, vauvakuumeinen vaimo sekä sairaalloinen appi sekoittuvat omien tavoitteiden ja elämänhallinnan kanssa aikamoiseksi sekasotkuksi.

Vaikka tyyli onkin varmasti harkittu, on siinä kuitenkin sillisalaatin ainekset. Rakenteelliset aikahyppäykset ja kertojanvaihdokset eivät minua puhutelleet, kohtuullisen dramaattiset muutamat juonikuviot hiukan enemmän. Eniten nautin kuitenkin arjen kuvaamisesta, pienistä asioista ja kyynisentylystä työn, maailman analyysistä. Opettajanhuonekeskusteluissa kielen muutos aforistiseen, runoutta tapailevaan vittuiluun meni vähän yli - samoin muutenkin kikkailut ja fiilistelyt sanonnoilla sekä pitkillä kuvauksilla tökkäsivät turhan usein korvaan keinotekoisina.

Kyllä tästä irtoaa osansa muillekin kuin opettajille tai miehen elämän vaikeutta huokaileville.

[Heli · Rating 2 out of 5]

Miehen ryhti kuuluu ehdottomasti niihin kirjoihin, joista olisin halunnut pitää enemmän.

Ensiksi myönnän nolon erheeni. Kirjan lainatessani luulin sen olevan Petri Tammisen, ja sen asetelma (mielenliikkeitään runollisesti kuvaava miekkonen häntä latistavassa ympäristössä) sekä varsinkin alun kirjoitustyyli eivät paljastaneet erehdystäni. Vasta kun romaanin päähenkilö, yläkoulun opettaja Ari viittasi Petri Tammiseen, hoksasin tarkistaa kirjailijan nimen kannesta. Hupsis. Eikö kansikin ole ihan selvä petritammiskansi!

Oppilaitten ja opettajien sanailu on saatu napakaksi (äidinkielenopettajien lempisana), ja muutenkin tekstissä on mukava rytmi. Koska kerronnan näkökulma on äidinkielenopettajan, koulumaailma piirtyy pitkälti kielestä: vastakkain asettuvat tyhjyyttään kumiseva konsultti- ja hallintokieli, yläkoululaisten uhoava törkypuhe, vanhempien reklamaatiot, miesopettajien temaattinen louskutus (esimerkiksi kun yhdellä välitunnilla pidetään uskontotuntia) ja opettaja-Arin mieleen juolahtavat runousassosiaatiot. Kielen rajat ovat maailman rajat, eikä näitten ryhmien elämään mahdu muuta kuin se, mistä he milloinkin puhuvat. Kun äänimaisemaan sekoitetaan vielä perheen, varsinkin Veera-vaimon, vaativat äänenpainot ja eläköityneen opettaja-appiukon muistelukset, saadaan aikaan melkoinen kakofonia. Vaikutti siltä, että kaikki äänessä olevat yrittävät puheillaan peittää sen, mitä he todella ajattelevat.

Rehellisiä ajatuksia kuullaan romaanissa vain kertojilta eli opettaja-Arilta ja hänen appiukoltaan Taistolta. He edustavat opettajuuden eri sukupolvia: Taisto on vielä voinut vaatia ryhtiä oppilailtaan, kun taas Arille ryhdikkyys merkitsee nimenomaan opettajan toimia. Koulun muutosta käsitelläänkin paljon roolien muutoksen kautta. Kun opettajista tulee ohjaajia ja oppilaista oppijoita ja asiakkaita, vanhemman polven ei auta muu kuin taipua eläkkeelle. Ari yrittää ottaa huomioon kaikki häntä käskevät äänet ja samalla noudattaa ihanteitaan. Voitte arvata, tuleeko siitä mitään, kun on kyse suomalaisesta romaanista. Kun säädyllisyys unohtuu ja himmenee / tahdomme tehdä oikein, emmekä silti tee.

Epäuskottavaa oli, että missään ei nykyään liene näin miesvaltaista opettajakuntaa kuin tässä romaanissa. Lisäksi rohkenen epäillä, että opettajat malttaisivat pitää repliikkinsä aforismien pituisena. Hienoja puheenvuoroja joka tapauksessa.

[Laika · Rating 1 out of 5]

I understood why the narration was so repetitive and bland, but I did not like it.

There was one character in this book I cared about, and they got killed half way through. Meh.

Helmet reading challenge 2017 17: There is white and blue on the cover

[Sanna · Rating 2 out of 5]

Takakansiteksti antoi odottaa suuria, mutta jouduin pettymään karvaasti. Teos antaa todella masentavan kuvan yläkoulun opettajan työstä ja nykynuorista. Dialogit eivät vaikuta uskottavilta, varsinkin kollegoiden välinen sanailu opettajainhuoneessa tuntuu suorastaan absurdilta. Arin ja oppilaiden keskusteluissa sen sijaan on häivähdys todellisuutta, mutta kirjan kontekstiin ne eivät tunnu istuvan.

[Amu · Rating 1 out of 5]

Opettajalla on paha olo. Koulu on pilalla. Oppilaat ovat kunnianhimottomia ja tyhmiä. Niiden vanhemmat uhkaavat valituksilla, oikeuteen haastamisella. Opetushallitus kiusaa integraatiolla ja muilla kehittämistavoitteilla. Kunta säästää. Kollegat nauravat kunnianhimoisille uudistusideoille, jotka osoittautuvatkin typeriksi. Teknologia kiilaa sivistyksen tielle. Ennen oli niin paljon paremmin! Sitten on vielä vaimo, joka kinuaa neljättä lasta ja syyttää siitä, ettei mies välitä omista vaan muiden lapsista. Rankatkaan kokemukset eivät oikeastaan muuta ajatuskuvioita.

Näistä aineksista olisi varmasti saanut hyvän romaanin, mutta tämä ei siltä tuntunut. Hyvätkin oivallukset ja syventämisen paikat hukkuvat katkeraan, itseään toistuvaan tilitykseen. Opettajan työ ei varmasti ole helppoa eikä aina mukavaa, mutta tämä analyysi ei oikein vakuuta. Ehkä olisin toista mieltä jos olisin opettaja - tämän kirjan perusteella iloitsen että en ole.

Yksi lause sentään jäi mieleen: "Hän ei valinnut hyvää elämää vaan omansa."

[Erja Linnonmaa · Rating 1 out of 5]

Tästä en tykännyt. Koko kirja tuntui rullaavan hiukan päämäärättömästi eteenpäin, repliikit toistuivat suunnilleen samanlaisina, juoni junnasi. Päähenkilön Arin hahmo jäi minulle utuiseksi. Yläkoulun kauhutunnelma niin luokissa kuin opettajanhuoneessa tulee selväksi, mutta ei kosketa.
Dialogit olivat kuitenkin luontevia ja aidontuntuisia. Olisin mielelläni lukenut enemmänkin Arin ja oppilaiden välisiä keskusteluja kuin Arin oman pään pohdintoja tai opettajakollegojen välistä vittuilua. Yläasteen nuorista, erityisesti Juhanista, piirtyy uskottava kuva.

[Hanna · Rating 4 out of 5]

Vertaistukea koulutyön muutospaineissa kärvisteleville. En tiedä, kuinka hyvin toimii ei-opettajille.

[Iina · Rating 2 out of 5]

Vartiaisen huomiot opettajan työstä ovat oivallisia, mutta juoni ja henkilökuvaus tuntuivat sekavilta. En oikein saanut otetta.