Román o nenaplněných snech, outsiderství, beznaději a bezmoci, ale také o lásce a přátelství. Serjoža, středoškolák, syn obyčejné ženské a alkoholického darmošlapa, má od dětství velký sen – chtěl by se stát kosmonautem. Ne proto, aby vzlétl ke hvězdám, které rád pozoruje, ale aby se z vesmíru alespoň jednou podíval na celou zeměkouli. Jeho slohová práce, v níž se ze své touhy vyzná, vzbudí pozornost úspěšného dokumentaristy, který se o Serjožově cestě za snem rozhodne, s požehnáním politbyra, natočit vícedílný dokument. Serjoža ovšem nesní jen o hvězdách – jeho mysl zaplňuje i krásná rusovláska, nesmělá učitelka hudební výchovy Světlana. Snovou atmosféru románu autorka podtrhuje mírně archaizovaným stylem a krásným jazykem. Náhodná není ani volba místa, kde se příběh odehrává: nevlídný zimní Murmansk 80. let 20. Století jako by symbolicky dokresloval mrazivé sevření nepříznivými okolnostmi, jež provázejí osudy hlavních protagonistů. Všudypřítomnou melancholií a tragikou osudů hlavních hrdinů prosvítá naděje, že má smysl snít i sebevětší sny, třebaže nedojdou naplnění. Kniha obdržela Cenu deníku Helsingin Sanomat za nejlepší prvotinu 2008 a v témže roce postoupila i do nejužší nominace na cenu Finlandia.
Katri Lipson is a Finnish writer. She studied medicine at Uppsala University, graduating in 1993. Since then, she has worked as a doctor in Scandinavia and Africa. Her debut novel Cosmonaut was shortlisted for the Finlandia Prize in 2008 and won the Helsingin Sanomat Debut Book of the Year Award that same year.
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat: (1984-2007: 172/172) 2008: 5/6 (2009: 4/6) 1984-2023: 181/268
4/5. Tämän kirjan – muun sisällön yläpuolelle nousevana – helmenä oli mielestäni luku 3 SVETLANA (s. 29-39), jossa oppilaiden kiusaama opettajatar Svetlana Kovalevna menee rehtori Nikulinin puheille – ja rehtori sitten melko kylmäävästikin osoittaa olevansa itse osa ongelmaa eikä ratkaisua (alla lainaus tästä).
"Seurasi tauko. Nikulin vaihtoi asentoa. Se sai ilman rehtorin kansliassa liikahtamaan ja miehen haju tekokuitukankaan puristamista nivusista kulkeutui pistävänä opettajattaren sieraimiin. – Pojat ovat poikia, Svetlana Kovalevna. Jos olisitte... hm... vähän ronskimpi, ottaisitte vain rätin käteenne ja pyyhkisitte koko siivottomuuden tiehensä, kai te tajuatte että vain teidän reaktionne noihin poikamaisuuksiin saa heidät joko jatkamaan tai lopettamaan. ---------- – ... Luuletteko että teidän henkilökohtaisessa pedagokiikassanne olisi tilaa muutoksille? – En osaa sanoa. – Jokaisella meistä on toki jotain parantamisen varaa, mutta näyttää siltä että vain teillä on luokassa suoranaisia kurinpidollisia haasteita." (s. 32,39)
Kniha má velmi nezvyklý styl vyprávění, zvláštní příběh, nečetla se úplně lehce. V knize nalezneme také erotické pasáže, což podle mého názoru knize ubírá na kvalitě. Rovněž se zde vyskytují vulgarismy.
Celkově kniha nebyla špatná, knihu bych hodnotil jako průměr.
Jotain vahvaa ja puhuttelevaa tässä kirjassa oli, mutta kokonaisuutena tämmöinen slaavilainen melankolia ei ole ihan minun juttuni. Harmaata ja surullista, mutta en tunnetasolla pystynyt eläytymään tarinaan, vaan säilyin ulkopuolisena lukijana. Lipsonista kirjailijana kiinnostuin, täytyy lukea jotain muutakin kirjoittamaansa.
Elegantti, lopulta ehkä vähän etäiseksi jäävä tarina. Venäläistä tunnelmaa, kovin tässä oli sellainen neuvostoliittolainen harmaus, Murmansk on ympäristönä aika kolkko, siellä sitten revit iloa jääkiekosta ja kosmonauttihaaveista. Päähenkilö jäi lopulta aika sivulliseksi, vaikka tavallaan olikin erinomaisen keskeinen. Mielenkiintoinen kirja.
En vieläkään osaa sanoa, mitä mieltä tosissani olin tästä. Ristiriitaisia mutta älyttömän kipeitä fiiliksiä. Harmaa kuva Neuvosto-Venäjästä. Lopussa itketti väkisinkin.