Yksi romaani, neljätoista kirjailijaa, viisitoista kirjaa, kahdeksan graafista suunnittelijaa, 4192 sivua.
Mahdollisen Kirjallisuuden Seura (MKS) käynnisti lokakuussa 2012 menetelmällisen kollektiiviromaanihankkeen, jonka toteuttamiseen osallistui 14 seuran jäsentä: Jaakko Yli-Juonikas, Sinikka Vuola, Taneli Viljanen, Jarkko Tontti, Jari Tammi, Harry Salmenniemi, Marjo Niemi, Maria Matinmikko, Laura Lindstedt, Tiina Käkelä-Puumala, Martti-Tapio Kuuskoski, Juri Joensuu, Anna Helle ja Markku Eskelinen.
Viidestä radikaalisti erilaisesta työvaiheesta koostuva Ihmiskokeita on niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin poikkeuksellinen hanke. Tietääksemme sillä ei ole suoranaista edeltäjää eurooppalaisen eikä amerikkalaisen proosakirjallisuuden perinteissä. Ihmiskokeiden lähtökohtana oli tasavertainen yhdessä kirjoittaminen ja edeltäjiään huomattavasti monimutkaisempi, vaikeampi ja pitkäkestoisempi menetelmä, joka osallistujien erilaisiin vahvuuksiin perustuvan työnjakonsa perusteella lähestyy muille taiteen alueille, kuten teatterille ja elokuvalle, tyypillisiä yhteistyön muotoja ja tapoja.
Täydellinen esimerkki nk. paranoidisesta fiktiosta, jota muun muassa Painovoiman sateenkaari (johon olin löytävinäni tästä teoksesta myös viittauksia - vai kuvittelinko vain?) edustaa. Mannerheim, Malsouka, 15, Sebastian, Salla, kurkut, Heikkilä, ja niin edelleen aina kyllästymiseen saakka heräävät lukijan mielessä eloon, ja, kehtaako tätä edes sanoa: täten koko kirjan lukemisesta tulee eräänlainen ihmiskoe.
Teos on myös loistava esimerkki siitä, ettei ymmärrettävyys ole vaatimus hyvälle taiteelle. Onko se jopa este? Vasta, kun jotain ei voi ymmärtää, voi sitä tulkita. Kirjassa taidettiin tästäkin puhua lyhyesti. Vai kuvittelinko senkin?